Re: Lontoo: 12-vuotias tyttö kateissa
Lähetetty: Pe Elo 10, 2012 1:25 pm
Iltasanomien paperiversiossa oli tänään juttua Tian katoamisesta, joten kirjoitan jutun tähän:
Mitä tapahtui Tialle?
On kulunut tasan viikko siitä, kun englantilainen pikkutyttö nähtiin viimeisen kerran elossa.
Hänen liikkeistään ei tiedetä mitään.
12-vuotias Tia Sharp lähti isoäitinsä Christine Sharpin, 46, talosta eteläisen Lontoon New Addingtonista
viime perjantaina keskipäivällä - ja katosi jäljettömiin.
Isoäidin miesystävän Stuart Hazellin, 37, mukaan tyttö oli kertonut hänelle aikeistaan käydä kymmenen
kilometrin päässä sijaitsevassa kauppakeskuksessa ostamassa itselleen varvastossut.
Tiedot Tian viimeisistä liikkeistä ja hetkistä ennen katoamista ovat kuitenkin ristiriitaisia.
Stuart Hazellin perhe on kertonut poliisille Hazellin saattaneen tytön raitiovaunupysäkille,
jonka jälkeen tämä olisi jäänyt odottamaan kyytiä yksin.
Hazellin omaiset puoltavat tarinaa.
- Stuart oli viimeinen Tian nähnyt henkilö, mutta hänellä ei ole hajuakaan, mitä on tapahtunut, miehen
sisar kertoi.
Kadonneen tytön perhe ei kuitenkaan usko, että Hazell olisi saattanut Tiaa, vaan tämä
poistui isoäidin luota yksin.
- Stuart oli sillä hetkellä kotona, mutta teki parhaillaan kotitöitä. Hän imuroi, eikä voinut kuulla
tytön lähtöä, Tian isäpuoli David Niles kertoi poliisille.
Silminnäkijäksi ilmoittautunut naapuri kertoi nähneensä Tian talosta yksin, mutta hänen
todistuksensa todenperäisyyttä ei ole kyetty vahvistamaan.
Oman lisänsä ovat tuoneet isoäiti-Sharpin väitteet siitä, että Tia olisi riitaantunut biologisen
isänsä Steven Carterin kanssa vain vähän ennen katoamistaan.
Poliisia hämmentää se, ettei kukaan tunnu nähneen Tiaa sen jälkeen, kun tämä lähti isoäitinsä luota
kohti Croydonia.
Kaupunginosan uskotaan olleen keskipäivän aikaan täynnä ihmisiä, joilla voisi olla näköhavaintoja
keltaiseen paitaan ja tiukkoihin farkkuihin pukeutuneesta tytöstä.
Tähän mennessä poliisi on käynyt läpi satoja tunteja alueen valvontakameranauhoja, mutta tytöstä ei ole
näkynyt jälkeäkään.
Tian sukulaiset ja ystävät ovat pukeutuneet viikon ajan tytön valokuvaa kantaviin paitoihin ja
liimanneet satoja katoamisilmoituksia ympäri New Addingtonin esikaupunkialuetta.
Omaiset tulivat julkisuuteen kertoen huolestaan ja toivon hiipumisesta rakkaan tytön löytämiseksi.
- En ole nukkunut neljään päivään. Natalie (Tian äiti) on riekaleina. Poliisi on tehnyt kaikkensa, Tian
isäpuoli kuvaili perheen tuntoja.
- Tia on tavallinen, iloinen lapsi, ei aikuinen. Hän ei ole koskaan karannut kotoa, eikä hänellä ole
ollut syytä tehdä niin, tytön eno David Sharp kertoi.
Noora Koski.
Lähteet: BBC, Sky News, The Guardian, Huffington Post, Daily Mail.
ISOISÄPUOLELLA HUUMETUOMIO
Kadonneen Tian isoäidin miesystävä Stuart Hazell, 37, ei ollut ensimmäistä kertaa tekemisissä poliisin
kanssa, kun häntä kuulusteltiin tytön viime perjantaisen katoamisen johdosta.
Hazell on istunut 2000-luvulla lähes kolmen vuoden vankilatuomion kokaiinin myymisestä.
Poliisi kuulusteli miestä eilen, mutta hän ei osoittanut minkäänlaisia tunteita ja kieltäytyi
kommentoimasta, kun poliisit johdattivat hänet kotoaan autoonsa.
Kuulustelut saivat aikaan kiivaan keskustelun Tian löytämiseksi perustetulla Facebook-sivulla.
Kirjoittelu sai Tian enon David Sharpin tunteet kuohahtamaan.
- Stuart ei ole tehnyt mitään väärää, ja poliisit tekevät vain työtään. Hänen täytyy antaa virallinen
lausunto, ja siinä kaikki, joten voitte lopettaa sormella osoittelun. Emme ole sairas perhe, joten jos
teillä ei ole halua auttaa meitä löytämään Tiaa, poistukaa tältä sivulta.
Hazell pääsi kotiin muutaman tunnin kuulustelujen päätteeksi. Scotland Yard ilmoitti kuulustelleensa
Hazellia tapauksen "mahdollisena todistajana".
KOKO LONTOO ETSII
Tämänhetkisten tietojen mukaan Tia lähti isoäitinsä luota viime perjantaina, ilman matkapuhelintaan tai
julkisen liikenteen matkakorttia.
Hänellä oli mukanaan noin 15 euron arvosta rahaa, jotka Hazell oli antanut ostoksia varten.
Neil Basu Suur-Lontoon poliisista kertoi torstaina, ettei ainuttakaan tutkimushaaraa jätetä tarkistamatta.
Toistaiseksi Tian tapausta tutkitaan katoamisena, eikä ketään epäillä rikoksesta.
Basu tietää itse, miltä oman lapsen katoaminen tuntuu.
- Tian iässä oma poikani oli kateissa kaksi tuntia. Ne olivat, ja ovat yhä, elämäni kauheimmat kaksi
tuntia. En voi kuvitella, miltä perheestä tuntuu viiden päivän jälkeen, hän totesi toissapäivänä.
Poliisi ei usko, että Tia olisi poistunut lähialueelta. Asiaa ei ole vielä kuitenkaan pystytty
todistamaan, sillä valvontakamerakuvien läpikäyminen on yhä kesken.
Scotland Yard on saanut yli 300 yleisövihjettä liittyen tytön katoamiseen ja brittiläinen
The Sun-lehti on luvannut ratkaisevan vihjeen lähettäjälle 25000 punnan palkkion.
Olympialaisten turvatehtävistä on irrotettu sata poliisia etsimään tyttöä ja virkavaltaa on saapunut
avuksi Pohjois-Irlannista asti.
Ruumiskoirat ja vapaaehtoiset ovat haravoineet katoamispaikan ympäristöä ja läheistä metsää.
Kivet on käännetty, jäteastiat pengottu, isoäidin talo ja tytön koulu tutkittu. Turhaan.
Kysymys Tian kohtalosta on toistaiseksi ilman vastausta.