Barbeau on todistanut tänään. Hän sanoo iskeneensä ensimmäisen iskun Olsonin pään takaosaan, jonka jälkeen Paape tuli mukaan hakkaamaan mummoa, Barbeaun käyttäessä kirvestä, Paapen vasaraa. Barbeau sanoo kummankin lyöneen Olosonia 3-4 kertaa. Lääkäri todisti Olsonin päähän kohdistuneen 18 iskua.
Paape on ollut ilmeisen yhteistyöhaluinen tutkinnan aikana ja johdattanut tutkijoita todisteiden luo, kuten veriset aseet.
http://www.cbs58.com/news/local-news/An ... 57341.html
Barbeau myös todisti, että molemmat olivat mukana suunnittelemassa tekoa ja löivät Olsonia kumpikin vuorollaan. Barbeau kertoi, kuinka he surmaa edeltävänä päivänä olivat miettineet tapoja saada rahaa, kunnes yhdessä päätyivät Olsonin ryöstöön. Paape on väittänyt suunnitelman syntyneen vain tunteja ennen tekoa ja suunnitelman olleen Barbeaun laatima ja jonka Paape luuli vitsiksi. Barbeau sanoo,että Paape ei missään vaiheessa ilmaiisut käsittäneensä suunnitelman vitsiksi.
Barbeau kertoi suunnitelman olleen,että he pelottelevat mummun antamaan rahaa ja tarvittaessa käyttävät voimakeinoja. Kysyttäessä, miknkälaisia voimakeinoja oli tarkoitus käyttää, Barbeua vastasi, hyökkäystä,tappamista kaiketi (“an attack, I guess to kill").
Tämän uutisen mukaan,Barbeau sanoo iskeneensä Olsonia kaksi kertaa kirveen hamarapuolella päähän, tämän kääntyessä soittamaan Barbeaun äidille. Tämän jälkeen hän pyysi Paapea apuun, tuli huonovointiseksi ja meni vessaan. Sinne hän kuuli Paapen lyövän Olsonia kerran vasaralla ja näki tämän lyövän kaksi kertaa lisää,poistuessaan vessasta.
Tämän jälkeen Barbeu sanoo lyöneensä Olsonia kaksi kertaa kirveen teräpuolella ja väittää Paapen sitten ottaneen häneltä kirveen ja tämän lyöneen Olsonia myös kerran tai kaksi kirveen teräpuolella.
Barbeau sanoo mummun huutaneen vielä kun hän meni vessaan, mutta tämän olleen jo vaiti kun hän tuli sieltä pois.
Barbeau myös väittää,että heidän saapuessaan Olsonin talolle, hän ei enää halunnut suorittaa tekoa.
Barbeau väittää lyöneensä Olsonia neljä kertaa kirvellä ja Paapen myös neljä kertaa,käyttäen vasaraa ja kirvestä.
Puolustus pitää kiinni kannastaan, että Paape oli suurimmalta osin sivustakatsoja, Barbeaun tappaessa Olsonin.
http://www.sheboyganpress.com/article/2 ... ck_check=1