Re: Suomalaismies surmattiin Bulgariassa 9.10.2012
Lähetetty: Ke Loka 22, 2014 10:27 am
Alibi 8/2014
Mari Selenius keroo kyynelsilmin elämänsä suurimmasta menetyksestä.
-Tämä on kuin painajaisuni. Menetin poikani erittäin raa`alla ja julmalla tavalla. Jari Salminen oli vain 26-vuotias, kun hänet surmattiin Bulgariassa. Teko tapahtui 9.10.2012, eli yli puolitoista vuotta sitten. Oikeudenkäynti on vielä kesken.
-Asuin lapseni kanssa yhdessä 26 vuotta, eli koko hänen elämänsä ajan, surun murtama äiti selittää.
Jossakin vaiheessa aikuisiällä Jari ajautui vaikeuksiin. Hänellä oli firmoja, mutta ei tarpeeksi rahaa. Äiti maksoi niiden verovelkoja ja auttoi muutenkin parhaansa mukaan.
Äidin mukaan Jari sekaantui moottoripyöräjengeihin ja huumekuvioihin.
-Hän ryhtyi tuomaan huumeita Bulgariasta suomeen.
Eräänä päivänä Jari tapasi Bulgarian Sunny Beachilla naisen, joka vaikutti mukavalta ja herttaiselta. Siitä kehittyi suhde.
Jari esitteli naisen äidilleen. Pian tämän velikin tuli suomeen.
-Poikani elätti heitä samalla, kun minä kärsin vieressä. Firmat menivät nurin, jouduin luopumaan asunnostani ja rahaa pyydettiin millon mihinkin.
Jari osti Bulgariasta asunnon ja oleskeli siellä tyttöystävänsä kanssa.
Mutta sitten tapahtui murha.
Taisteli hengestään
Vuoden 2012 lokakuussa Jari oli tyttöystävänsä veljen luona. Jostakin alamaailman asiasta syntyi riita. Tyttöystävän veli tuli takaapäin teräsaseen kanssa ja puukotti Jaria lukuisia kertoja eri puolelle vartaloa.
-Surmaaja puukotti lastani selkään, rintaan, kasvoille, joka puolelle, yhteensä 24 kertaa.
Ja sen jälkeen vielä silpoi ruumista.
Äiti sanoo olevansa vakuuttunut siitä, että hänen poikansa yritti taistella puukottajaansa vastaan.
-Hän taisteli hengestään, Mari toteaa.
Surmaaja jätti kuoliaaksi puukotetun uhrin vessan lattialle kuivumaan.
Hän kääri vainajan maton sisään ja kantoi tämän Jarin auton tavaratilaan.
Sitten tämä lähti kuljettamaan ruumista Sofian lähistöllä olevaan kätköpaikkaan.
Tekijä yritti sytyttää ruumiin joillakin aineilla, mutta hommasta ei tuntunut tulevan mitään.
Niinpä hän paketoi ruumiin uudelleen ja lähti kuljettamaan sitä kaatopaikalle. Siellä ruumis syttyi, mutta asia herätti myös sivullisten kiinnostuksen.
Paikalliset ihmiset olivat nähneet, että kaatopaikalla on tulipalo.
Paikalle kutsuttiin palokunta, jonka jälkeen julma henkirikos paljastui.
Jarin piti palata Suomeen seuraavana aamuna.
Vain muutamien tuntien kuluttua teosta surmaaja jutteli uhrin äidin kanssa, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
-Surmaaja sanoi,että Jari olisi lähtenytjonkun tytön kanssa maaseudulle.
"Antaa hänen olla rauhassa muutaman päivän", surmaaja pyysi. Totesin heti, ettäJari ei katoa tuolla tavalla. Surmaaja puheli ihan pokkana palturia.
Päivät kuluivat, mutta Jarista ei kuulunut pihaustakaan. Äiti tiesi, että jotain oli sattunut.
Murhaaja otti yhteyttä
Jarille suoritettiin ruumiinavaus. Asiakirjojen mukaan hän kuoli verenhukkaan.
-Itse olen seurannut tapahtumia pääasiassa internetin välityksellä.
Olen nähnyt bulgarialaisen median kautta, kuinka palanutta poikaani kannetaan paareilla ilman lakanaa. Murhaaja jäi kiinni. Viranomaisten tutkimukset kestivät yhteensä puolitoista vuotta. Suomen KRP antoi virka-apua.
-Kun oikeudenkäynti alkoi, ensimmäisenä puhuttiin rahasta. Eli kysymys oli siitä, mistä summasta Kirill Simeonov päästetään vastaamaan vapaalta jalalta. Lopulta surmaaja vapautui 2500 euron takuita vastaan, Mari ihmettelee.
-Minusta on käsittämätöntä, että tekijä on kehdannut olla minuun yhteydessä facebookin kautta.
Syyttäjä vaatii tekijälle 10-20 vuoden vankeusrangaistusta murhasta. Kirill Simeonov on venäläinen, mutta hänellä on Bulgarian kansalaisuus.
-Kun menin ensimmäiseen oikeudenkäyntiin, sillä oli poikani kesäpaita päällä. Kehtasi vielä sanoa, että "kiva nähdä pitkästä aikaa".
-Olen menettänyt rahani, asuntoni ja nyt vielä rakkaan poikani. Tämä kaikki tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta, poikansa kohtaloa sureva Mari huokaa.
Myös vainajan Suomeen saaminen tuntui ylivoimaisen vaikealta.
-Keräsin siihen kaksi kuukautta rahaa. Sosiaalitoimistokaan ei voinut auttaa.
Jouduin hankkimaan 4200 euroa kuin kerjäämällä, jotta sain arkkukuljetuksen maksettua. Bulgarian valtio ehti jo ilmoittaa, että ellen viikon sisällä saa maksettua, he polttavat poikani ruumiin. Poikani toivomus oli, että kun hän kuolee, häntä ei saa ikinä polttaa. Nyt häntä oltiin polttamassa jo moneen kertaan. Ruumiin tultua vihdoin Suomeen se vietiin saman tien oikeuslääketieteellisiin tutkimuksiin. -Lopulta pääsin hyvästelemään poikani.
Jari Salminen haudattiin 4.4.2013.
Syytetty naureskeli
Mari on käynyt nyt kolme kertaa Bulgariassa hoitamassa muun muassa oikeudenkäyntiin liittyviä asioita. Hän on joutunut toteamaan, että suuresta menetyksestään huolimatta avuntarjoajia on ollut vähän.
Viimeksi oikeudenkäyntiä pidettiin nyt heinäkuussa, mutta paikallinen asianajaja ei suostunut tulemaan saliin, koska Marilla ei ollut tarpeeksi rahaa. Istunto kuitenkin pidettiin, mutta oikeudenkäynti jatkuu seuraavan kerran lokakuussa.
Oikeudenkäynnissä oli dramatiikkaa heti alkusekunneista lähtien.
-Istuin aluksi ensimmäisellä penkkirivillä.
Vartijat tönivät minua, kun syytettyä tuotiin saliin. Siinä oli seb verran hässäkkää, että murhaajakin meinasi tulla syliin.
-Meinasin saada sokin, kun ymmärsin katsovani lapseni murhaajaa silmästä silmään.
Murhasta syytetyn käytös oli ylimielinen.
-Hän on pääasiassa vain naureskellut siellä.
Mari on ollut aktiivinen poikansa kohtalon selvittämisessä. Hän kertoo tietävänsä asiasta niin paljon, että pelkää jopa oman turvallisuutensa puolesta.
-Pelkään että oma henkeni on vaarassa!
-Rakastan niin paljon poikaani, Mari herkistyy lopuksi.