Sivu 2/5

Re: 20-v mies puukotti 54v. miehen ravintolassa, Oulu 27.4.2

Lähetetty: Su Huhti 28, 2013 8:03 pm
Kirjoittaja taavetti
Kalevasta:


Jäälin ravintolapuukottaja käyttäytyi sekavasti

Jääliläisessä ravintolassa lauantaina iltapäivällä sattuneen puukotuksen yksityiskohdat ovat tarkentuneet.

Silminnäkijän mukaan ravintolassa oli tapahtumahetkellä parisenkymmentä ihmistä. Paikalla oli myös yksi lapsiperhe, joka oli hakemassa ruokaa ravintolasta. Nainen ja kaksi lasta joutuivat todistamaan baaritiskillä sattuneen puukotuksen lähietäisyydeltä.

Puukotukseen johtaneet tapahtumat saivat alkunsa ravintolan terassilta, jonne puukottajaksi epäilty vuonna 1992 syntynyt mies tuli yhdessä kahden muun nuoren kanssa. Sekavan oloisesti käyttäytynyt mies herätti ihmetystä muissa ravintola-asiakkaissa.

Miehellä oli terassilla olleiden asiakkaiden kanssa pieni sanaharkka, jonka rauhoitti 54-vuotias mies. Hän joutui myöhemmin puukotuksen uhriksi.

Sekavasti käyttäytyneen nuoren miehen seurueessa olleet poistuivat paikalta pian sanaharkan jälkeen. Mies yritti vielä hakea juomaa ravintolan sisätiloista, mutta hänelle kieltäydyttiin myymästä.

Mies poistui ravintolasta, mutta palasi yllättäen noin kymmenen minuuttia myöhemmin paikalle. Hän käveli sisään ja puukotti tiskillä ollutta 54-vuotiasta miestä kaulan seudulle.

Uhri kuljetettiin ambulanssilla Oulun yliopistolliseen sairaalaan, jossa hän menehtyi saamiinsa vammoihin.

Teon jälkeen puukottaja pakeni juoksemalla. Poliisi otti tekijäksi epäillyn kiinni myöhemmin jääliläisestä yksityisasunnosta.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ja ... ti/628537/

Re: 20-v mies puukotti 54v. miehen ravintolassa, Oulu 27.4.2

Lähetetty: Su Huhti 28, 2013 8:27 pm
Kirjoittaja maija turjukka
Mielenkiintoista seurata, syytetäänkö tekijää mahdollisesti murhasta, jos hän on tuon 10-minuuttisen poissaolonsa aikana hakenut käsiinsä puukotusvälineen. Tarkoitan siis sitä, onko teko ollut riittävän suunnitelmallinen, jotta murhasyyte olisi paikallaan.

Re: 20-v mies puukotti 54v. miehen ravintolassa, Oulu 27.4.2

Lähetetty: Ma Huhti 29, 2013 12:38 am
Kirjoittaja poikani
maija turjukka kirjoitti:Mielenkiintoista seurata, syytetäänkö tekijää mahdollisesti murhasta, jos hän on tuon 10-minuuttisen poissaolonsa aikana hakenut käsiinsä puukotusvälineen. Tarkoitan siis sitä, onko teko ollut riittävän suunnitelmallinen, jotta murhasyyte olisi paikallaan.
Äh, "saman kiihtymyksen vallassa" tehty, niin ei puhettakaan. Ei ole myöskään kokonaisuutena arvostellen törkeä, siis asiasta päättävien mielestä. Tappona tää menee.

Re: 20-v mies puukotti 54v. miehen ravintolassa, Oulu 27.4.2

Lähetetty: Ma Huhti 29, 2013 2:36 am
Kirjoittaja borrachero
Tuo ilmeisesti tosiaan oli tapahtunut sen verran aikaisin ettei baarissa ollut portsaria vielä. Kuulemma klo 20 tulee vasta paikalle. Pari versiota tapahtuneesta kuulin, ja ensimmäisessä oli iskenyt syyttä takaapäin puukon niskaan ja toisen tarinan mukaan uhri oli ensin auttanut ravintolan henkilökuntaa poistamaan tekijän ja hänen kaverinsa baarista jonka jälkeen tekijä oli palannut hetken kuluttua ja viiltänyt kurkun auki uhrilta. Jälkimmäinen ilmeisesti pitää tapahtumien kulun osalta paremmin paikkaansa, mutta on sitten nimen omaan kurkku viilletty auki vai vai isketty puukolla on vähän kyseenalaisempi.

Pääasia kuitenkin, että tekijä saatu kiinni ja pitää vain toivoa, että menee murhana eikä tappona.

Re: 20-v mies puukotti 54v. miehen ravintolassa, Oulu 27.4.2

Lähetetty: Ma Huhti 29, 2013 9:39 am
Kirjoittaja Alex
annah kirjoitti:
Alex kirjoitti:
potnapekka kirjoitti:Ai tämäkö on tarjoilijan vika kun hoiti työnsä oikein kun ei myynyt humalaiselle piripäälle enää viinaa? Pientä rajaa nuihin syyttelyihin.
Muistan kerran kauan sitten, kun eräs opettaja kertoi, että erään toisen luokan oppilaat valittivat hänelle, että he eivät ”ymmärrä” koekysymyksiä. Toisinaan taas teksti ymmärretään niin kuin itse halutaan (palvelemaan omia tarkoitusperiä) ja aivan eri tavalla kuin kirjoittaja on tarkoittanut.

Voitko sinä osoittaa tekstistäni kohdan, jossa minä olen syyttänyt tarjoilijaa?
"Mitähän anniskelusta kieltäytynyt tarjoilija mahtaa nyt ajatella tietäessään, että hän välillisesti myötävaikutti tähän valitettavaan tapahtumaan?"

Eikös tuossa ole syytös, että tarjoilija olisi jollakin tavalla vaikuttanut veritekoon?

Ja mitä tulee tähän kyseiseen ravintolaan - veikkaan, ettei portsaria ollut paikalla, koska tapahtuma sattui niin aikaiseen kellonaikaan.
Mitään syytöstä ei ole. Siinä on vain osoitettu selvä syy-seuraus-suhde. Tarjoilijan täytyy ymmärtää olevansa yksi lenkki tapahtumaketjussa. Hänen tekonsa vaikutti selvästikin siihen, mitä mies teki seuraavaksi. Jos miehelle olisi vielä tarjoiltu, hän tuskin olisi mennyt noutamaan moran kotoaan.

Ketjussa on toki muitakin lenkkejä: muu henkilökunta, joka ei ehkä ollut tehtäviensä tasalla, ja surmansa saanut taksimies. Kyllähän taksimieskin vaikutti omalla käytöksellään siihen, mitä hänelle tapahtui.

Ravintolan henkilökunta on se taho, jolle ravintolan tilojen järjestyksenvalvonta kuuluu. Jos maksava asiakas tekee tätä ravintolalle kuuluvaa työtä ja tulee puukotetuksi, vastuu tapahtumasta on luonnollisesti myös ravintolalla ja erityisesti sen johdolla.

Tässä on varoittava esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, jos ”työntää nenänsä toisten asioihin”. Voidaankin siten kysyä: jos taksikuski ei olisi sekaantunut kinasteluun, olisiko hän vielä keskuudessamme?

Re: 20-v mies puukotti 54v. miehen ravintolassa, Oulu 27.4.2

Lähetetty: Ma Huhti 29, 2013 3:47 pm
Kirjoittaja matlockb
Kaksi lasta todisti surmaa ravintolassa

Maanantai 29.4.2013 klo 14.30

Vuonna 1992 syntynyt mies toimi sattumanvaraisesti puukottaessaan 54-vuotiasta miestä.

Jäälin puukotuksesta epäillyn miehen vangitsemisoikeudenkäynti käydään huomenna tiistaina Oulun käräjäoikeudessa. Poliisi on kuulustellut miestä alustavasti.

- Hän ei ole vielä myöntänyt eikä kiistänyt tekoa, rikoskomisario Antti Räsänen Oulun poliisista sanoo.

Vuonna 1992 syntynyt mies toimi Räsäsen mukaan sattumanvaraisesti puukottaessaan 54-vuotiasta miestä kaulan alueelle kuolettavasti.

- Puukottaja ja uhri eivät tunteneet toisiaan entuudestaan. Tekijä oli hyvin päihtynyt, Räsänen sanoo.

Perhe todisti puukotusta

Puukotusta seurasi lähietäisyydeltä nainen ja kaksi lasta. Perhe oli hakemassa ravintolasta ruokaa. Räsäsen mukaan perhe ei ole saanut ainakaan poliisin kautta kriisiapua.

Ravintolassa oli tapahtumahetkellä parisenkymmentä ihmistä. Lisäksi puukotus tallentui kokonaan ravintolan valvontakameralle.

- Tämän vuoksi tapaus on poliisin kannalta pitkälti selvitetty, Räsänen sanoo.

Tekijä saatiin kiinni läheltä ravintolaa yksityisasunnosta tunnin sisällä puukotuksesta. Asunto ei ollut miehen oma.

Puukotus tapahtui lauantai-iltapäivänä jääliläisessä ravintolassa, kun vuonna 1992 syntynyt mies puukotti 54-vuotiasta miestä kuolettavasti.

Puukotusta edelsi sanaharkka tekijän ja terassilla olleiden asiakkaiden kanssa. Uhri rauhoitteli päihtynyttä miestä, jonka jälkeen tämä poistui ravintolasta. Noin kymmenen minuutin kuluttua hän palasi pian takaisin paikalle.

Mies käveli ravintolaan sisälle ja puukotti tiskillä ollutta uhriaan kaulan alueelle.

Lapsiperheen paikallaolosta kertoi ensimmäisenä Kaleva.

REBECA ROMERO
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013042 ... 4_uu.shtml

Re: 20-v mies puukotti 54v. miehen ravintolassa, Oulu 27.4.2

Lähetetty: Ma Huhti 29, 2013 4:10 pm
Kirjoittaja Virdon
Kalliiksi kävi uhrin väliinmeno sanaharkkaan. Siitähän tuo sekopää motiivinsa varmaan löysi. Varsinkin selvästi humaltuneiden välisiin selkkauksiin ihan oman turvallisuuden takia parempi olla menemättä erotuomariksi kun näinkin voi käydä. Ennenkin se noutaja on tullut sitten jälkeenpäin kun on ollut jotain selkkausta tuntemattoman päihtyneen kanssa.

Kun kerran asiakkaatkin voivat olla kännissä keskellä päivää, niin olisikohan se hyvä alkaa myöskin pitämään portsareita paikalla keskellä päivää eikä ainoastaan iltaisin. Tässäkin olisi saattanut henki säästyä jos olisi näin ollut.

Re: 20-v mies puukotti 54v. miehen ravintolassa, Oulu 27.4.2

Lähetetty: Ma Huhti 29, 2013 8:23 pm
Kirjoittaja thorne
Tunsin tekijän hyvin. Kyseisellä henkilöllä oli paha päihde ongelma. Lisäksi hän oli tällä hetkellä ehdonalaisessa aiemmista pahoinpitelyistä yms. Viina ei tälle kaverille sopinut yhtään. Siihen, kun lisätään, että todennäköisesti on vielä aineissa ollut niin jälki on tätä. Saa nähdä mikä tuomio tulee olemaan.

Re: 20-v mies puukotti 54v. miehen ravintolassa, Oulu 27.4.2

Lähetetty: Ma Huhti 29, 2013 8:54 pm
Kirjoittaja Wargrave
thorne kirjoitti:Lisäksi hän oli tällä hetkellä ehdonalaisessa aiemmista pahoinpitelyistä yms.
Ehdonalaisessa aiemmista pahoinpitelyistä. Jos olisi saanut ehdotonta, olisi ollut linnassa eikä puukottamassa muita ihmisiä. Siinä syy-seuraussuhdetta...

Re: 20-v mies puukotti 54v. miehen ravintolassa, Oulu 27.4.2

Lähetetty: Ma Huhti 29, 2013 11:00 pm
Kirjoittaja Kainonsorttinen
Alex kirjoitti:
Mitään syytöstä ei ole. Siinä on vain osoitettu selvä syy-seuraus-suhde. Tarjoilijan täytyy ymmärtää olevansa yksi lenkki tapahtumaketjussa. Hänen tekonsa vaikutti selvästikin siihen, mitä mies teki seuraavaksi. Jos miehelle olisi vielä tarjoiltu, hän tuskin olisi mennyt noutamaan moran kotoaan.
Miksi tarjoilijan pitää moinen ymmärtää? Että ensi kerralla tarjoilee piripäälle lisää viinaa? Mistä tiedät edes, vaikutiko tarkoilijan teko puukotukseen? Ehkä piripää ei suuttunut siitä, että hänelle ei tarjoiltu, vaan jostain ihan muusta? Ehkä uhri sanoi yhden väärän sanan? Ehkä tuo reikäpää vain oli sekaisin ja halusi puukottaa jonkun? Mistä tiedät mitä mies olisi tehnyt, jos hänelle olisi tarjoiltu lisää? Ehkä hän olisi tappanut saman miehen rikkinäisellä tuopilla?

Älä ole noin typerä. Pliis.

Re: 20-v mies puukotti 54v. miehen ravintolassa, Oulu 27.4.2

Lähetetty: Ti Huhti 30, 2013 9:28 am
Kirjoittaja Alex
Kainonsorttinen kirjoitti:Miksi tarjoilijan pitää moinen ymmärtää? Että ensi kerralla tarjoilee piripäälle lisää viinaa? Mistä tiedät edes, vaikutiko tarkoilijan teko puukotukseen? Ehkä piripää ei suuttunut siitä, että hänelle ei tarjoiltu, vaan jostain ihan muusta? Ehkä uhri sanoi yhden väärän sanan? Ehkä tuo reikäpää vain oli sekaisin ja halusi puukottaa jonkun? Mistä tiedät mitä mies olisi tehnyt, jos hänelle olisi tarjoiltu lisää? Ehkä hän olisi tappanut saman miehen rikkinäisellä tuopilla?

Älä ole noin typerä. Pliis.
Joillakin tuntuu olevan vaikeuksia ymmärtää selviä asiayhteyksiä.

Uutisen mukaan mies poistui ravintolasta, koska hänelle ei tarjoiltu enää. Jos hän ei olisi poistunut sieltä, hän ei luonnollisestikaan olisi mennyt kotiinsa hakemaan puukkoa. Lieneekin siten selvää, että hän kävi kotonaan juuri siinä tarkoituksessa. Jos hänelle olisi tarjoiltu, hänellä ei olisi voinut olla puukkoa mukanaan, eikä hän olisi voinut tehdä tekoaan.

Tapahtumakulku selviää aikanaan poliisitutkinnassa.

Kyllä tässä taitaa joku toinen olla typerä...

Re: 20-v mies puukotti 54v. miehen ravintolassa, Oulu 27.4.2

Lähetetty: Ti Huhti 30, 2013 9:31 am
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Alex kirjoitti: Aina voidaan pohtia, olisiko tämä lopullinen teko jäänyt tekemättä, jos ravintola ei olisi ollut niin tiukkapipoinen anniskelussaan.
Meinaatko ettei tässä muka arvostella ravintolahenkilökunnan toimintaa, kun nimität heitä tiukkapipoiksi. Oletko tosiaan sitä mieltä, että tällaisille henkilöille pitäisi jatkaa tarjoilua ja johtaisiko se vähäisempään ravintolaväkivaltaan?

Re: 20-v mies puukotti 54v. miehen ravintolassa, Oulu 27.4.2

Lähetetty: Ti Huhti 30, 2013 9:51 am
Kirjoittaja E Mörkö
Minusta tarjoilija toimi aivan oikein jättäen anniskelematta sekavasti käyttäytyvälle "asiakkaalle."
Käännetäänpä asia toisin päin. Mitä jos hän olisikin anniskellut. Mitä olisi tapahtunut? Olisiko ennestään sekava asiakas ollut tämän jälkeen vähemmän sekava (olisiko tyytynyt yhteen ravintola-annokseen? (tuskin)

Mitä sitten jos ja kun tämä asiakas olisi tämän yhden juotuaan ajautunut samaiseen toraan ja samainen taksikuski olisi mennyt väliin, saaden hetken perästä puukosta. Olisiko tarjoilija toiminut tällaisessa skenaariossa oikein?

Jotenkin minusta tuntuu, että tämä tapaus oli ns."ennalta kirjoitettu"
Myytiin asiakkaalle, tai ei...

Re: 20-v mies puukotti 54v. miehen ravintolassa, Oulu 27.4.2

Lähetetty: Ti Huhti 30, 2013 11:06 am
Kirjoittaja poikani
Jättäkää nyt tuo trolli huomiotta. Pelkkää kiusantekoa nuo tarjoilijaa syyllistävät kommentit. Jos hän olisi oikeasti noin vähämielinen, hän ei osaisi edes kirjoittaa tänne.

Kännisille myymisestä sen verran, että jokaista käännyttämisestä suuttunutta asiakasta kohden on kymmenen tapausta, joissa on vältytty pahemmalta, kun asiakas ei saa päätään entistäkin enemmän sekaisin. Propsit henkilökunnalle!

Re: 20-v mies puukotti 54v. miehen ravintolassa, Oulu 27.4.2

Lähetetty: Ti Huhti 30, 2013 12:20 pm
Kirjoittaja PaxCow
Jokseenkin karmivaa, että miehen perhe on vielä ollut tuossa näkemässä tilanteen. Aivan kuin ei olisi muutenkin tarpeeksi kauhea juttu...

Palaan vielä sekä myymis- että väliinmenojuttuihin (vaikka onkin vähän hölmöä jankkaamista):

Yleensä omia toimia erilaisissa yllättävissä tilanteissa arvioidaan siltä kantilta, että mikä on todennäköinen lopputulema. Todella, todella harvoin tappeluun väliin menosta tai viinan myymättä jättämisestä sentään seuraa kaulaan puukottaminen. Mielestäni millään ei voida olettaa, että uhrin tai baarin henkilökunnan olisi pitänyt ottaa tällainen mahdollisuus huomioon. Pieni riski rähinän kärjistymiseen heti terassilla tai tiskillä toki oli, mutta tämän riskin sekä henkilökunta että uhri varmaan ennakkoon totesivatkin. Tämän jälkeisiä tapahtumia eivät käytännössä lainkaan voineet ennakoida.