Sivu 2/35
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Lähetetty: To Kesä 06, 2013 1:51 pm
Kirjoittaja Sirpa
Mielestäni nyt - verraten näihin kevään 2010 syytekohtiin - ei pidä unohtaa, että millä perusteella syyttäjä Valkama haki muutosta korkeimmasta oikeudesta, eli hän väitti Anneli Auerin lavastaneen häkenauhan ja äänitutkija antoi lausunnon, että nauhalta kuuluu eriaikaiset tallenteet. Tämähän on jutun uusi pointti verrattuna kevääseen 2010.
Mielestäni tätä syyttäjän uutta päätelmää olisi verrattava nyt kevään 2010 kirjoitettuihin syyllisyyttä osoittaviin seikkoihin, ja tehtävä johtopäätös syyttäjän taktiikasta.
Itse en ole pystynyt parempaan kuin niin yksinkertaiseen johtopäätökseen, että tämän syyttäjän väittämän perusteella AA lavasti siis itselleen elinkautisen, mutta ehkä te löydätte jotakin järkevämpää.
Edellisen sivun turren tekstistä:
15. Näytön arvioinnin yleiset perusteet
Rikosasiassa syyte katsotaan toteennäytetyksi, jos syytetyn syyllisyydestä ei jää järkevää epäilyä. Syyllisyydestä on siten oltava riittävä varmuus. Oikeuden mukaan toisenlainenkin kuin syytteessä kuvattu tapahtumakulku on mahdollinen, mutta se on erittäin epätodennäköinen.
Todisteina suurin näyttöarvo on oikeuden mukaan äänitutkijan kertomuksella ja hätäkeskuspuhelulla sekä niistä tehdyllä johtopäätöksellä, että puhelun aikana asunnossa ei ollut ketään ulkopuolista.
Oikeuden ja syyttäjän nauhalavastusväitteen mukaan - josta on myös äänitutkijan lausunto - tuon Anneli Auerin syyllisyyttä osoittavan "suuren näyttöarvon" on siis antanut Anneli Auer itse.
Pohdinnan jälkeen lisäys:
Itselleni on täysin epäselvää, että miten vakuuttavana voidaan pitää tätä "suurta näyttöarvoa", jos sen on antaa itse epäilty ja syyttäjä väittää ja äänitutkija todistaa, että tuo näyttöarvo on kaiken lisäksi vielä lavastettu?
Ottakaa nyt tekin kantaa tähän perusasiaan.
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Lähetetty: To Kesä 06, 2013 5:39 pm
Kirjoittaja Sirpa
Kenelläkään ei siis mitään sanottavaa nyt esillä olevaan peruskysymykseen?!
Lisätään sitten vaikeuskerrointa.
Nyt syyttäjä väittää nauhaa lavastukseksi ja äänitutkija todistaa asian löydöksillään. Aikaisempi ristiriidaton väittämä syytteen perustaksi oli se, että Lahti kuoli häkepuhelun aikana, ja tuon nauhan väitetään todistavan sen. Syyttäjä ja puolustus (huom!) oli samaa mieltä.
Mitä tapahtuu Lahden kuolemalle, jos nauha onkin lavastus?
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Lähetetty: Pe Kesä 07, 2013 12:58 am
Kirjoittaja sisotalo
Valhalla kirjoitti:
Tuohon lähtökohtaan tulee nyt sekin perustava muutos, että Annelilla ei ole enää silminnäkijää tukenaan. Päin vastoin - lapset vastassaan toisenlaisin lausunnoin.
Mistä tällainen väite? Pienet lapset eivät murhayöstä tietäneet mitään v 2009, eivätkä tiedä vieläkään. Sen verran on julkisuuteen vuotanut, että Amanda torjuu pojan valemuistot yhtä varmasti kuin hän on kaikissa julkistetuissa kuulusteluissa kertonut nähneensä murhaajan. Muun todistelun poliisi onnistui sekottamaan.
Kun nyt kymmenet keskustelijat ovat saaneet kuulla hätäpuhelun ihan omin korvin, onko joku joka ei kuule mitään mrkkejä murhaajan paikalla olosta?
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Lähetetty: Pe Kesä 07, 2013 7:40 am
Kirjoittaja Arse Nelupin
sisotalo kirjoitti:Kun nyt kymmenet keskustelijat ovat saaneet kuulla hätäpuhelun ihan omin korvin, onko joku joka ei kuule mitään mrkkejä murhaajan paikalla olosta?
Murhaaja kuuluu tallenteella erittäin selkeästi. Tosin ketään perheen ulkopuolista nauhalla ei kuulu.
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Lähetetty: Pe Kesä 07, 2013 7:45 am
Kirjoittaja Eddie Hitler
Arse Nelupin kirjoitti:
Murhaaja kuuluu tallenteella erittäin selkeästi. Tosin ketään perheen ulkopuolista nauhalla ei kuulu.
Naulan kantaan.
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Lähetetty: Pe Kesä 07, 2013 10:40 am
Kirjoittaja Sirpa
Juu, muuten olisi, mutta se edellyttää, että Anneli Auer olisi transseksuaali (miten se kirjoitetaan?), koska oikeuslaitos vapautti todisteiden perusteella Tannerin, kun "kahteen kertaankaan testattu DNA ei sitonut häntä murhapaikalle".
Oikeuslaitos vahvisti tällä toimenpiteellä murhaajan mieheksi. Se on vähän sellainen kuuma peruna toi Tannerin pidätysasia vissiin...
Älkää hukatko älyä.
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Lähetetty: Pe Kesä 07, 2013 11:10 am
Kirjoittaja Valhalla
MTV3:
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... yt-motiivi
Ulvila oikeudenkäynnissä hahmoteltiin kesän jälkeen alkavan varsinaisen käsittelyn teemoja.
Auerin asianajaja Juha Manner tenttasi syyttäjältä, miksi väitetty tapahtumankulku on syyttäjällä edelleen sama, vaikka korkeimman oikeuden ratkaisu palauttaa juttu käräjäoikeuteen tehtiin osin sillä perusteella, että käsitys surmayön tapahtumista on muuttunut.
- Kun teonkuvaus on sama, mitä syyttäjät tällä mittavalla lisätodistelulla haluaa todistaa?
Syyttäjä Jarmo Valkama vastasi Mannerille kipakasti.
- Me syytämme sitä, että Anneli Auer on surmannut miehensä. Ei se ole miksikään muuttunut. Uuden materiaalin kautta on tullut viitteitä, jotka viittaavat toisenlaiseen käyttäytymiseen ennen tekoa, joka on nauhoitettu.
Uusi näyttö liittyy siis tekoa edeltäviin tapahtumiin ja teon motiiviin.
- Me olemme olleet hukassa motiivin suhteen. Uudet kertomukset on avanneet meille mahdollisuuden jonkinlaiseen motiiviin. Kun ihminen surmaa toisen, joku syy täytyy olla. Nyt meillä on jotain, mitä me voisimme tarjota.
Oikeudenkäynnin pääteemoja ovat ainakin vainajan vammat, epäillyn vammat, löydökset tapahtumapaikalta, hätäpuhelutallenne ja sen rekonstruktiot sekä kertomukset ja niiden luotettavuus.
Myös entinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti nimettiin todistajaksi. Hän oli puolustuksen kutsumana todistajana myös ensimmäisessä oikeudenkäynnissä. Hänet siirrettiin tutkinnan johdosta vuonna 2008. Hän on kertonut uskovansa edelleen Auerin syyttömyyteen.
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Lähetetty: Pe Kesä 07, 2013 11:46 am
Kirjoittaja turumurre
Tämä on kyllä mielenkiintoinen tieto:
Auerin asianajaja Juha Manner tenttasi syyttäjältä, miksi väitetty tapahtumankulku on syyttäjällä edelleen sama, vaikka korkeimman oikeuden ratkaisu palauttaa juttu käräjäoikeuteen tehtiin osin sillä perusteella, että käsitys surmayön tapahtumista on muuttunut.
- Kun teonkuvaus on sama, mitä syyttäjät tällä mittavalla lisätodistelulla haluaa todistaa?
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... yt-motiivi
Tuon mukaan syyttäjät ovat siis vetäytyneet 'etukäteen nauhoitettu murha' -teemastaan.
Eipä tämä nyt mikään ihme olekkaan, niin älytön skenaario se olikin. Mietityttää kuitenkin miten syyttäjälaitos pystyy pyörittämään jopa KKO.ta; Pääasiassahan syy palauttamiseen alioikeuteen olivat ne 'merkittävät' uudet todistelut (etukäteisnauhoitus).
Jos näin todella on, että teemoista on tämä murhan etukäteisnauhoittelu jäänyt pois, niin täällä on ainakin muutama kirjoittaja joka on asiasta hyvillään, ainakin nim. Pardon on tätä linjaa ajanut. Mieliala Veristillä taasen, ei voi kovin kaksinen olla...
Näinkö siis: 'Tuttua ja turvallista' jauhetaan seuraavat pari vuotta? Hyvä niin, turrella ainakin on paperit järjestyksessä...
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Lähetetty: Pe Kesä 07, 2013 11:54 am
Kirjoittaja rantakoski
^ Pääteesi on että Auer surmasi miehensä. Se pitää näyttää toteen ja jättää "huppu" järkevän epäilyn ulkopuolelle. Tapahtumakulku on toissijainen, ja syyttäjä voi esittää useamman mahdollisen skenaarion. Siis toissijaisen asian, eli tapahtumakulun tarkka selvittäminen ei ole oikeudelle tärkeää, vaan juurikin miten näyttö punnitaan.
Tässä hieman lisää uutista tältä päivältä:
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Lähetetty: Pe Kesä 07, 2013 12:16 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
Eli syyttäjä siis ajaa edelleenkin live-murhaa, joka jo kerran on osoitettu mahdottomaksi=)
Ja: Jukka kuoli puhelun aikana, eikö vaan?=) Tästä oli pientä kiistaa tässä taannoin
Kukaan ei nauhoitellut mitään etukäteisnauhoja, eikö vaan?=) Tästäkin on ollut kiistaa
Syyttäjä esittää, että keksimällä motiivin, mahdoton mahdollistuu=)
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Lähetetty: Pe Kesä 07, 2013 12:23 pm
Kirjoittaja alpo holisti
"Ne" mitään vetäytyneet ole. Lukekaapas uudestaan se artikkeli:
Syyttäjä Jarmo Valkama vastasi Mannerille kipakasti.
- Me syytämme sitä, että Anneli Auer on surmannut miehensä. Ei se ole miksikään muuttunut. Uuden materiaalin kautta on tullut viitteitä, jotka viittaavat toisenlaiseen käyttäytymiseen ennen tekoa, joka on nauhoitettu.
Uusi näyttö liittyy siis tekoa edeltäviin tapahtumiin ja teon motiiviin.
Oikeudenkäynnin pääteemoja ovat ainakin vainajan vammat, epäillyn vammat, löydökset tapahtumapaikalta, hätäpuhelutallenne ja sen rekonstruktiot sekä kertomukset ja niiden luotettavuus.
lähde MTV3 (allev. AH)
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Lähetetty: Pe Kesä 07, 2013 12:28 pm
Kirjoittaja turumurre
rantakoski kirjoitti:^ Pääteesi on että Auer surmasi miehensä. Se pitää näyttää toteen ja jättää "huppu" järkevän epäilyn ulkopuolelle. Tapahtumakulku on toissijainen, ja syyttäjä voi esittää useamman mahdollisen skenaarion. Siis toissijaisen asian, eli tapahtumakulun tarkka selvittäminen ei ole oikeudelle tärkeää, vaan juurikin miten näyttö punnitaan.
Rantakosken mielestä syyttäjän esittämät todistelut ja näytöt tulevat olemaan siis tälläisen esimerkin mukaisia:
Syyttäjä: Emmä yhtä tiär mimmotti siäl kaik on menny, mut siit mä ole varma et hääo murhaaja... ei se ol normaali tän pytinki asiakas
Saletti on se, ettei kaksilla erilaisilla korteilla voi ratsastaa. Syyttäjän pitää osoittaa että esitetty tapahtumakulku on mahdollinen ja että myös esitettyyn tapahtumankulkuun liittyvät näytöt pitävät paikkaansa.
Muistamme vuodelta 2010-2011 kuinka tarkkaan oikeusasteissa puntaroitiin pieniäkin yksityiskohtia tapauksesta. Tuonne edelle juuri postasin syyttäjän teesit vuodelta 2010 ja myös KO.n silloiset perustelut, niitä kannattaa lukea ja miettiä sitä että ihan samoissa teemoissa ja yksityiskohdissa pyöritään jatkossakin.
Syyttäjä esittää nyt että heillä on tarjota motiivi. Eihän tämäkään mikään uusi asia ole, ihan samaa motiivia syyttäjä tarjoili jo v2010. Ainoa mitä on tullut lisää, on 'lisätodistelu' siinä suhteessa...
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Lähetetty: Pe Kesä 07, 2013 12:37 pm
Kirjoittaja Sirpa
alpo holisti kirjoitti:"Ne" mitään vetäytyneet ole. Lukekaapas uudestaan se artikkeli:
Syyttäjä Jarmo Valkama vastasi Mannerille kipakasti.
- Me syytämme sitä, että Anneli Auer on surmannut miehensä. Ei se ole miksikään muuttunut. Uuden materiaalin kautta on tullut viitteitä, jotka viittaavat toisenlaiseen käyttäytymiseen ennen tekoa, joka on nauhoitettu.
Uusi näyttö liittyy siis tekoa edeltäviin tapahtumiin ja teon motiiviin.
Oikeudenkäynnin pääteemoja ovat ainakin vainajan vammat, epäillyn vammat, löydökset tapahtumapaikalta, hätäpuhelutallenne ja sen rekonstruktiot sekä kertomukset ja niiden luotettavuus.
lähde MTV3 (allev. AH)
Heh, minä täällä nauran taas vedet silmissä, jestas, ei ole terä hukkunut syyttäjästä vuosien varrella. Pientä ristiriitaa, alpo; puhutaan motiivista ja pääteemat ovat aivan jotakin muuta - eli esitutkintaan liittyvät tekniset seikat.
Ja mitä sitten tulee motiivipuoleen, heh, kun on vuosia jauhettu, elinkautinenkin jo annettu ja KKO palauttanut lähtökuoppiin, ja Valkama tutkinnan tullessa finaaliin kehuskeli, että tämä nyt on vain tällaista maustetta soppaan, ja sanoi suoraan, kuten sanoi sanoneen koko ajan, ettei tämä aineisto nyt mihinkään riitä, niin....
- Me olemme olleet hukassa motiivin suhteen. Uudet kertomukset on avanneet meille mahdollisuuden jonkinlaiseen motiiviin. Kun ihminen surmaa toisen, joku syy täytyy olla. Nyt meillä on jotain, mitä me voisimme tarjota.
Heh.
Turre kirjoitti:
Saletti on se, ettei kaksilla erilaisilla korteilla voi ratsastaa. Syyttäjän pitää osoittaa että esitetty tapahtumakulku on mahdollinen ja että myös esitettyyn tapahtumankulkuun liittyvät näytöt pitävät paikkaansa.
Ei sen tarvitse mitään osoittaa, kunhan on helkkarin hyvä sirkustirehtööri. Ja sitä se on! Tässä on koko ajan todistettu syyttömyyttä, ei syyllisyyttä, ja silloin syyttäjä voi ratsastaa ihan millä korteilla ja spekulaatioilla tahansa!
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Lähetetty: Pe Kesä 07, 2013 12:40 pm
Kirjoittaja turumurre
alpo holisti kirjoitti:"Ne" mitään vetäytyneet ole. Lukekaapas uudestaan se artikkeli:
Uuden materiaalin kautta on tullut viitteitä, jotka viittaavat toisenlaiseen käyttäytymiseen ennen tekoa, joka on nauhoitettu.
Uusi näyttö liittyy siis tekoa edeltäviin tapahtumiin ja teon motiiviin.
Ah. Tekohan nauhoitettiin ja se nauhoitus oli hätäkeskustallenne... ja uusi näyttö liittyy tätä tekoa edeltäviin tapahtumiin.
Voisi ainakin ajatella näin olevan.. mutta eiköhän tuohon selvyys tule lähiaikoina.
Uusi näyttö liittyy siis tekoa edeltäviin tapahtumiin ja teon motiiviin.
- Me olemme olleet hukassa motiivin suhteen. Uudet kertomukset on avanneet meille mahdollisuuden jonkinlaiseen motiiviin. Kun ihminen surmaa toisen, joku syy täytyy olla. Nyt meillä on jotain, mitä me voisimme tarjota.
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... yt-motiivi
Elikkäst ne näytöt 'tekoa edeltävistä tapahtumista' ovat mm. sen naapurin todistelut että valot paloivatkin vielä yhden aikaan yöllä (kun tämä samainen naapuri todisteli aikaisemmin että ne paloivat puoli yhteen...)
'Uudet kertomukset' taasen ovat niitä muuttuneita kertomuksia esim äänistä joita kuului lasten huoneen oven taakse...
Re: Satakunnan KäO ja toinen kierros 2013
Lähetetty: Pe Kesä 07, 2013 12:57 pm
Kirjoittaja Sirpa
Jos näin todella on, että teemoista on tämä murhan etukäteisnauhoittelu jäänyt pois, niin täällä on ainakin muutama kirjoittaja joka on asiasta hyvillään, ainakin nim. Pardon on tätä linjaa ajanut. Mieliala Veristillä taasen, ei voi kovin kaksinen olla...
Häiritsee aina kun tähän nauhoitteluun lisätään tämä sana "etukäteis-", joka on mielipide, mutta mikään tähän nauhaan liittyvä ei kait voi jäädä kuitenkaan pois, koska äänitutkija antoi siitä lausunnon KKO:lle, että taustalta kuuluu nämä "eriaikaiset tallenteet" - sehän oli tämän jutun perusasia; on nyt sitten äänitetty etukäteen tai jälkikäteen...
Ja kun syyttäjän mukaan pysytään tuossa alkuperäisessä - eli vuoden 2010 - skenaariossa, niin sehän oli se, että kyseinen nauha oli sekä syyttäjän että puolustuksen päätodiste. Seikka jota pidettiin tuolloin hyvin
kummallisena, että sama todiste on kummankin puolen päätodiste.
Uuden materiaalin kautta on tullut viitteitä, jotka viittaavat toisenlaiseen käyttäytymiseen ennen tekoa, joka on nauhoitettu.
Tässähän voidaan vaikka ryhtyä viilaamaan pilkkua, että mistä teosta tässä ylipäätään puhutaan, heh. Ja jos viilataan pilkkua, niin saa tämäkin lause aivan uuden sisällön:
Uusi näyttö liittyy siis tekoa edeltäviin tapahtumiin ja teon motiiviin.
Muistakaa nyt kuitenkin, että koko ajan luodaan vain epäselviä mielikuvia, joista teidän aivonne ryhtyvät tekemään johtopäätöksiä sen teidän jo pohjalla olevan mielipiteenne mukaan, joka suuntaa kaiken epäselvän tekstin tulkintaa.