Sivu 2/2

Re: Hautausmaalta löytyi murhattu lapsi (Ruotsi) 2013

Lähetetty: La Elo 10, 2013 8:54 pm
Kirjoittaja Hauki
Se on totta, että uudestaanhan haudat käytetään, jos niitä ei ole ns. ikihaudoksi lunastettu. Tässä tapauksessahan nuo on haudattu ihan samoihin aikoihin ja toinen vielä noin pintaan. On toki mahdollista, että siinä onkin ollut esim. puolisot tai vanhempi ja lapsi, jolloin kai voidaan haudata piakkoinkin toinen, toisen jälkeen, eli siis jos perhehauta.

Joku vipa tuossa silti on käynyt, kun vainaja oli yllätyksenä tupsahtanut, eikö ollut kirjoihin merkitty tai muu virhe. Heti kuitenkin uutisoitiin näyttävästi, että murhattu. Liekö sitten esim. tapaturman uhri, jolloin väkivaltaisen kuoleman merkkejä oli nähty.

Aika pianhan tuo selvisi, joten kai näillä kahdella vainajalla oli selkeä yhteys toisiinsa.

Re: Hautausmaalta löytyi murhattu lapsi (Ruotsi) 2013

Lähetetty: Su Elo 11, 2013 1:13 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Täysi Purenta kirjoitti: Minulle tuli mieleen että vainajan lähiomaiset ovat olleet maahanmuuttajia jotka ovat olleet ehkä kielitaidoltaan heikkoja ja tietämättömiä Ruotsin hautausbyrokratiasta. Tai niin epäselvin paperein maahan tulleita että kaikki yhteistyö viranomaisten kanssa on pelottanut.
Meinaatko että he olivat suomalaisia? Ei kai Ruotsiin 60-luvulla paljon muita maahanmuuttajia tullut.

Re: Hautausmaalta löytyi murhattu lapsi (Ruotsi) 2013

Lähetetty: Su Elo 11, 2013 3:24 pm
Kirjoittaja Atlanta
Eihän noilla vainajilla tarvitse olla mitään yhteyttä toisiinsa.
Voi olla yksinkertaisesti niin, ettei tuon vainajan haudanneilla ole ollut varaa hautajaisiin, vaan ovat haudanneet sinne, mihin ovat saaneet. On ollut juuri tuolla hautuumaalla sellainen tuore hauta, johon voi pimeä tullen laskea vainajan.

He ovat voineet olla kielitaidottomia suomalaisia. Vaikka kyllä heillekiin infoa paikan päällä annettiin ihan omalla äidinkielellä.
MUTTA:
Tuo nyt vainaana löydetty on tullut käymään Ruotsissa sinne muuttaneita sukulaisiaan katsomaan. Hän onkin vierailulla ollessaan kuollut vaikka sairaskohtaukseen. Paikalle on ehkä kutsuttu lääkäri, joka toteaa kuoleman ja kirjoittaa kuolintodistuksen. Sillä selvä. Omaislle Suomeen ilmoitetaan asiasta ja henkilö merkitään asiallisesti kotikuntansa kirkonkirjoihin kuolleeksi. Kaikki on mennyt ihan laillisesti.
Nuo Ruotsiin muuttaneet lupaavat hoitaa hautauksen, koska vainaja on kallis kuljettaa kotimaahan. Heillä ei kuitenkaan ole varaa. Arkku ynnä kaikki muu maksaa. Siksi on tehty tuo vähän outo hautaaminen. Katolinen hautausmaa on ehkä ollut lähin. J ahenkilö saatu siunattuun maahan.
Kaikki mennyt siististi ja huomaamatta. Omaiset Suomessa uskovat että saken är klar.
Mitään rikollista eikä myöskään selittämätöntä ole tapahtunut.
Siis jos henkilö on suomalainen. Tai joku muu, niin asia on voinut käydä juuri noin.
Varmasti asia selviää.

Re: Hautausmaalta löytyi murhattu lapsi (Ruotsi) 2013

Lähetetty: Su Syys 01, 2013 2:11 am
Kirjoittaja Helluby
Aika heikot tiedot tuntuu monella olevan Ruotsin mamuista, joten otetaanpa alkeet: Juu meni sinne moni suomalainen(kin), osa heti sotien jälkeen, siinä 1945 alkaen. Mutta meni sinne samoihin aikoin jo moni muukin: ensimmäisten joukossa italialaiset, kreikkalaiset, espanjalaiset, portugalilaiset, ex-jugoslaavit, ja hieman myöhemmin turkkilaiset. Siis jos unohdetaan balttian pakolaiset (eestiläiset eli virolaiset, latvialaiset ja liettualaiset), joita meni Ruotsiin jo Balttian natsimiehityksen aikana. Ja sitten vielä inkeriläiset, jotka eivät uskaltaneet jäädä Suomeen.

Katolilaisia ovat mm. italialaiset, espanjalaiset, ja portugalilaiset. Tiesittekö muuten, että Suomesta tulleet mishääri-tataarit perustivat Ruotsiin ensimmäisen islam-seurakunnan?
Ihan sivujuonteena kertoisin katolilaisilla siis roomalaiskatolilaisilla olevan katedraali, ei katetraali, tosin Helsingissä se on vain kirkko. Suomessa ei ole katedraalia katolilaisille. Se kun on pikkasen isompi rakennus, mitä kirkko.

Että jos vielä joku tärkeyttä täynnä oleva tyhjiö kuvittelee Ruotsin siirtolaispopulaation koostuvan suomalaisista, noin 40 vuotta sitten, niin tässä hieman faktaa, noin niin kuin jos ketään oikeasti kiinnostaa? Nyky-Ruotsissahan on kansoja ja etnisiä ryhmiä vaikka mistä maapallon kolkasta. Että silleen.

MUTTA: kysymys kuuluukin: Oliko vainaja todella JÄTESÄKISSÄ? Meinaan vaan etten minä muista jätesäkkejä olleenkaan 40 vuotta sitten. Eikös sellaiset tulleet kauppoihin vasta 1980-luvun loppupuolella?

Ja toiseksi: Jos vainajaa alkuun luultiin lapseksi, niin hän on tod.näk. ollut hyvin pieni kokoinen. Ja nyt varovaisuutta: Etelä-Italian naisten keskipituus oli 50 vuotta sitten noin 149 cm. Harvinaista ei ollut edes 130 cm pituus (nyt ei puhuta lyhytkasvuisista). Samoihin aikoihin Suomen Kainuusta ja Aapa-Lapista tulevien naisten keskipituus oli vain muutaman sentin enemmän (153 cm), eikä Suomessakaan em. seudulta kotoisin olevien naisten joukossa 135 cm pituinenen nainen ollut harvinaisuus.
Että silleen.

Re: Hautausmaalta löytyi murhattu lapsi (Ruotsi) 2013

Lähetetty: Su Syys 01, 2013 11:19 am
Kirjoittaja Atlanta
Menee asian sivuun, mutta ainakin Suomen roomalaiskatoliset nimittävät Tehtaankadulla olevaa pyhäkköään Pyhän Henrikin kadetraaliksi. Oli sitten Suomessa kadetraaleja tai ei.
Siellä käy myös paljon mamuja, heille on englanninkielenen messu sunnuntaina kello 9.
Ei kaikki mamut ole islamilaisia, niinkuin luullaan.

Re: Hautausmaalta löytyi murhattu lapsi (Ruotsi) 2013

Lähetetty: To Syys 05, 2013 4:17 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Helluby kirjoitti:Että jos vielä joku tärkeyttä täynnä oleva tyhjiö kuvittelee Ruotsin siirtolaispopulaation koostuvan suomalaisista, noin 40 vuotta sitten, niin tässä hieman faktaa, noin niin kuin jos ketään oikeasti kiinnostaa? Nyky-Ruotsissahan on kansoja ja etnisiä ryhmiä vaikka mistä maapallon kolkasta. Että silleen.
Epäilemättä, mutta kuinka paljon? Jotain jugoslaaveja ei takuulla ollut mitään valtavia määriä, jos verrataan niihin puoleen miljoonaan suomalaiseen.

Re: Hautausmaalta löytyi murhattu lapsi (Ruotsi) 2013

Lähetetty: Pe Syys 06, 2013 12:58 am
Kirjoittaja Helluby
No mutta, ei kai merkittävää ole ketä oli eniten 40 v. sitten Ruotsissa? Että nyt niinkuin uhrin po. sitä sakkia mitä on eniten? Jos vaikka Taka-Hindustanilaisia olisi tuolloin ollut Ruotsissa miljoona, niin uhri olisi sieltä, mutta jos heitä olisi ollut vaan vaikkapa kolme henkilöä, niin uhri ei voisi olla Taka-Hindustanista? Kiinostava näkökulma...

Ihan vaan: itse kuulun katoliseen srk:n, isovanhemmat tulivat joskus muinoin hieman Suomea etelämpää tänne, ja meille on aina opetettu että täällä ei ole ensimmäistäkään katedraalia, vain kirkkoja. Tosin miehelleni on myös joskus opetettu Suomessa olevan vain yksi Tuomiokirkko, mutta nykyisin kuulee puhuttavan kahdesta. Oikea vastaus löytyy varmaan Katolisien srk: tiedoituskeskuksen netti sivuilta. Itse en ole H:gistä, joten voi olla siellä olevan puhekieleen vakiintuneen katedraali. Suurin ryhmä ainakin H:gin jaTurun srk:ssa ovat nykyisin vietnamilaiset. Hei, mutta miten ihmeessä tämä nyt kuuluu aiheeseen ? :shock:

MUTTA: jätesäkki kiinnostaa yhä? Liittyykö tapaukseen todellakin jätesäkki? :roll:

Re: Hautausmaalta löytyi murhattu lapsi (Ruotsi) 2013

Lähetetty: La Marras 09, 2013 6:47 pm
Kirjoittaja Crishelle
Mä taas olen lukenut että jätesäkki on keksitty Kanadassa 1950-luvulla. Sitä mä en tiedä yhtään, koska ne on Ruotsiin ja muualle Eurooppaan tulleet.