disposal kirjoitti:Itse olen ikäni asunut paperitehtaan vieressä ja leipäni sieltä olen saanut. Suvussa ja lähipiirissä suurin osa työnsä tehtaalla on tehnyt aina duunarista työnjohtoon asti. En pysty sanomaan etteikö muualla olisi samat ongelmat, mutta lähipiirissä on ollut paljon itsemurhia, mielenterveysongelmia ja vakavia päihderiippuvuuksia. Edellämainitut ongelmat on tullut ilmi kun "normaalin" työntekijän takana on tehtaanportti viimeistä kertaa sulkeutunut, oli taskussa sitten eläke tai irtisanomislappu.
Omassa suvussani ja lähipiirissäni, sekä niissä joita lapsuudessani tunsin, ei alkoholiongelmia saati mielenterveysongelmia juurikaan ollut. Suvussani kahdella nyt jo edesmenneellä miehellä (serkku isän puolelta ja äidin veli, siis eno) oli alkoholiongelma. Kumpikaan ei ollut koskaan paperiteollisuuden kanssa missään tekemisissä. Eivät edes asuneet paperipaikkakunnilla.
Varmasti on niin, että kun työt loppuu, niin patoutuneet ongelmat hiipii esiin. Työ on kuitenkin se koossa pitävä voima ja aika tehokas alkoholinkäyttöä rajoittava tekijä. En usko, että sillä on niinkään merkitystä, mitä se työ on ollut. Oma isäni jäi eläkkeelle jo toistakymmentä vuotta sitten ja hänen sangen vähäinen alkoholin käyttönsä väheni entisestään, kun eläkepäivät koittivat. Myöskään lapsuuden/nuoruudenaikaisen asuinyhteisön nyt jo eläkkeellä olevista en tiedä yhtäkään alkoholistia.
disposal kirjoitti:Itse olen huomannut että ennen ja vieläkin nykyäänkin tuntuu siltä että paperitehtaalla olevan pitää näyttää että rahaa tulee, on oltava se uusin auto ja hieno tiiliverhoiltu talo. En ihmettele lainkaan jos alkaa vanne kiristään päätä kun on velkaa ja menoja niin että rahat menee samaa vauhtia kuin tulee.
Tällaista en tunnista laisinkaan, en ennen enkä nyt. Asuin pienellä omakotitaloalueella, jossa kaikki oli saman konsernin hommissa, koska ko konserni myi ne tontit työntekijöilleen. Talot toki oli tiilitaloja (pääosin rapattuja), kuten siihen aikaan oli, mutta sangen vaatimattomia asuinpinta-alaltaan pääosin alle sataneliöisiä yksikerroksisia taloja. Autot oli sitä peruskauraa, mitä autot nyt silloin oli, eli sellasta datsun-toyota osastoo. Nykyisistä tuntemistani paperimiehistä en myöskään tunnista kyseistä näyttämisen tarvetta, vaan hyvin maanläheisiä jamppoja ovat kaikki. Osa asuu omakotitalossa, osa kerrostalossa. Jollakin voi bemari olla, mutta monella myös normi kia/tojo/volkkari.
disposal kirjoitti:Myös sisäsiittoisuus tuo ongelmia, ollaan serkkuja, veljiä, siskoja, poikia, isiä ja äitejä työkavereiden kanssa. Omalla tehtaalla on vitsi että kun pieraiset vaatekaapilla, portille mentäessä juttujen mukaan olet jo p*askantanut housuun. Luo kovaa sosiaalista painetta kun menet minne vain, niin aina joku tuttu on vastassa ja tottakai tieto liikkeistä/teoista leviää kahvihuoneen kautta koko tehtaalle. Tietenkin nykyinen työnantajan puolelta tuleva toiminta lisää stressiä ja jännitteitä lisää, no 85 vuotias entinen paperimies kertoi että oli sitä sterssiä ennenkin. Ehkä paperimiehet ja naiset joutuvat enemmän pitämään kulisseja pystyssä kuin joku lokomon rasvahaalarin perhe ja sitten jossain vaiheessa vain ei enää jaksa.
Omassa suvussani ainoastaa yksi serkku on paperitehtaalla töissä, mutta hänkin on perheensä ainoa. Isänsä, eikä äitinsä olleet koskaan missään paperifirmassa töissä. Isäni veljistä kaksi oli, toinen kuollut ja toinen eläkkeellä. Muita sitten ei suvustani paperialalla ollutkaan, vaikka osa myös samalla paperipaikkakunnalla asuikin. Pienissä ja tiiviissä yhteisöissä aina aina tiedetään (tai luullaan tietävän) toisten asioita ja niistä juoruillaan. Ei paperitehdas siinä asiassa poikkea millään muotoa muista vastaavista yhteisöistä.
disposal kirjoitti:Ehkä paperimiehet ja naiset joutuvat enemmän pitämään kulisseja pystyssä kuin joku lokomon rasvahaalarin perhe ja sitten jossain vaiheessa vain ei enää jaksa
Tää oli jo niin huvittavan korni heitto, että herää epäilys, onko kirjoittaja paperimiehiä ensinkään
Paperiduunarin poikana ja jonkun aikaa itsekin paperitehtaalla töitä paiskineena en ymmärrä miten joku voi moisessa ammatissa nähdä sellaista glamouria, että sen takia jotain kulisseja pitäisi pystyssä pitää

. En usko, että yksikään tuntemistani paperiduunareista pitää itseään jotenkin metallimiestä ylempiarvoisena. Henkilökohtaisesti ainakin olen arvostanut hitsarin ja metallimiehen ammattia paperiduunia enemmän, ne kun vaativat kädentaitoja, kun taas paperimies on lähinnä liukuhihnaduunari.
Viimeiset 10 vuotta ja erityisesti viime vuodet on olleet paperialalla raskasta aikaa. Alasta, joka vielä 90-luvulla eli kukoistuskauttaan, on tullut melko pienessä ajassa auringonlaskun ala. Kukaan ei tiedä milloin lyödään lopputili kouraan. Tällä on varmasti erittäin paljon vaikutusta henkisiin ongelmiin ja varmasti itsemurhia ja jopa perhesurmiakin, tullaan jatkossakin valitettavasti näkemään. Sama tilanne on toki muillakin perinteisillä aloilla, joilla työt vähenee ja tehtaita suljetaan, eli ei se paperitehdas poikkeus ole tässäkään asiassa.