Osaa ne kristitytkin.
"Pakojuoksu kuolemaan
Sunnuntai 20.7.2014 klo 11.44
Perheenisän järkyttävä kuolema on vain jäävuoren huippu unohdetussa kriisissä, joka voi pahimmillaan kärjistyä kansanmurhaksi.
Saleh Dido piti rinnassaan ylpeänä varapormestarin pinssiä - loppuun asti.
Oli perjantai helmikuun 28. päivä. Lähes sadasta ihmisestä koostunut raivostunut väkijoukko ilmestyi Saleh Didon, 46-vuotiaan varapormestarin talolle Mbaikin kaupungissa Keski-Afrikan tasavallassa.
Seitsemän lapsen isä ei ollut suostunut muiden muslimien tavoin pakenemaan maan lounaisosassa sijaitsevasta kotikaupungistaan. Hän oli ylpeä siitä, että oli syntynyt ja kasvanut Mbaikissa.
Didoa oli alettu kutsua Mbaikin viimeiseksi muslimiksi. Ja nyt hän saisi maksaa siitä.
Didon onnistui paeta vihaista joukkoa noin 1,5 kilometrin raskaan matkan kohti poliisiasemaa. Muutaman sadan metrin päässä poliisiasemasta hän ei jaksanut enää juosta - oli pakko pysähtyä haukkomaan henkeä.
Tällöin veitsin aseistautuneet miehet ja naiset saavuttivat hänet.
Didolta revittiin vaatteet yltä, hänen kurkkunsa viillettiin auki ja sukupuolielimet silvottiin. Kun rauhanturvaajajoukot saapuivat paikalle, oli jo liian myöhäistä.
Seitsemän lapsen isä oli surmattu julmasti rakkaan kotikaupunkinsa tienvarrelle.
Didon raskaana oleva vaimo sekä lapset pelastautuivat kristittyjen naapureidensa luokse.
Muslimipoika istui katolisen kirkon portailla Keski-Afrikan Carnotissa.
Vain yksi monista
FAKTA: ETNINEN PUHDISTUS
Sekä muslimeista koostuvien Séléka-kapinallisten että kristittyjen Anti-Balaka-joukkojen on epäilty syyllistyneen sotarikoksiin.
Kirkon ulkomaanavun vaikuttamistyön johtajan Aaro Rytkösen mukaan tällä hetkellä erityisesti muslimien tilanne on valtauskonnoltaan kristityssä maassa vaarallinen.
- Väestöstä noin 10 prosenttia on muslimeja, ja heitä kohtaan käydään etnistä puhdistusta, Rytkönen kuvailee tilannetta vierailtuaan maassa viime huhtikuussa.
Väkivallan uhka kohdistuu Rytkösen mukaan molempiin uskontokuntiin puolin ja toisin.
Didon tarina on vain yksi monista, joita ihmisoikeusjärjestö Amnesty koosti tuoreeseen raporttiinsa Keski-Afrikan tasavallan ihmisoikeuksrikkomuksista.
Järjestön tutkijat haastattelivat paikallisia silminnäkijöitä niin kristittyjen Anti-Balakan kuin muslimien Sélékan joukkojen toteuttamista rikoksista. Ja silminnäkijäkertomukset puhuvat karua kieltä.
Anti-Balakan joukot ovat iskeneet surutta muun muassa maan pohjois-osassa sijaitsevan Paouan muslimiväestöön. Eräs uhri kertoi Amnestylle, kuinka joukot hakkasivat ja kiduttivat tätä jättäen lopulta miehen kuolemaan. Hän selvisi kuin ihmeen kaupalla, mutta heräsi omien sanojensa mukaan ruumiiden ympäröimänä.
Vielä maaliskuussakin mies etsi hyökkäyksessä kadonnutta vaimoaan ja lapsiaan.
Anti-Balakan hyökkäykset eivät ole rajoittuneet pelkästään muslimeihin, vaan myös kristyt ovat olleet väkivaltaisuuksien kohteena - etenkin, jos he ovat "veljeilleet" muslimien kanssa. Sekä kristittyjä että muslimeja on siepattu lunnaiden toivossa.
Eräs muslimimiehen nainut 15-vuotias kristitty tyttö kertoi Amnestylle paenneensa kotikylästään Batangafosta, sillä tytön oma isä oli hakannut tämän henkihieveriin. Isä ei hyväksynyt avioliittoa ja uhkasi surmata molemmat miehen muslimitaustan takia.
Verilöyly sairaalan edessä
Raportit Séléka-joukkojen teoista noudattavat samanlaista kaavaa kuin Anti-Balakankin. Amnesty epäilee molempien osapuolten syyllistyneen sotarikoksiin, mutta maan tilannetta ei olla saatu kuriin edes kansainvälisten rauhanturvaoperaatioiden turvin.
Konfliktin on pelätty kärjistyvän Ruandan kaltaiseksi verilöylyksi.
Eräs silminnäkijä kertoi Amnestylle, kuinka hän todisti sukulaispoikansa kuolemaa maan pääkaupungissa Banguissa joulukuun 5. päivä.
- Poika oli vasta 12-vuotias, kun Séléka-joukkojen eversti surmasi hänet. Eversti rikkoi asuinalueen portin ja näki pojan istumassa tuolilla. Hän osoitti pistoolilla poikaa ja syytti tätä Anti-Balakan jäseneksi. Mies ampui pojan ja ajoi tiehensä.
Samana päivänä kymmenet aseistautuneet Séléka-taistelijat hyökkäsivät sairaalaan Banguissa. Kaksi silminnäkijää kertoi Amnestylle, kuinka sotilaat etsivät sairaalasta loukkaantuneita Anti-balakan jäseniä.
Potilaista 14 valittiin summittaisesti ja raahattiin ulos sairaalan porteille. Heidät kaikki ammuttiin kuoliaiksi.
Keski-Afrikan kriisiä on verrattu jo Ruandan kansanmurhaan.
Ei pelkoa kiinnijäämisestä
Tällä hetkellä Tšadin tasavallan puolella pakolaisleirissä asuva nainen kertoi myös Amnestylle järkyttävistä koettelemuksistaan. Nainen joutui kotikaupungissaan Bozoumissa sekä Anti-Balakan että Sélékan joukkojen hyökkäyksien kohteeksi.
Sélékan sotilaat varastivat naisen karjan ja ottivat tämän vangikseen useiksi viikoiksi marraskuussa 2013. Perheen oli maksettava naisesta lunnaita, kunnes hänet vapautettiin.
Vankiaikana nainen raiskattiin, samoin kuin monet hänen kanssavankinsa. Nyt pakolaisleirillä asuessaan nainen on törmännyt samoihin Sélékan jäseniin ja pelkää edelleen hyökkäyksen kohteeksi joutumista. Tekijöitä ei ole vieläkään saatu vastuuseen teoistaan.
Myöskään raa'asti surmatun perheenisä Didon tapauksesta ei ole saatu ketään vastuuseen. Rauhanturvaajat pidättivät Didon epäillyt hyökkääjät miehen kuolinpäivänä. Yksi pidätetyistä piteli edelleen miehen ruumiinosaa kädessään. Joukko luovutettiin paikallisen poliisin huomaan, mutta alle päivän kuluttua epäillyt jo vapautettiin.
Tapaukset kuvaavat surullisella tavalla tilaa, johon unohdettu valtio on ajautunut. Murhat, kidutus, raiskaukset ja jopa kannibalismi ovat Keski-Afrikassa arkipäivää.
Amnestyn mukaan suurin osa epäillyistä tekijöistä asuu maassa avoimesti, ilman pelkoa joutua vastuuseen teoistaan.
Lähteet: Amnestyn raportti Central African Republic: Time for Accountability, AP, YK
MIMOSA HEDBERG
[email protected]"
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201407 ... 8_ul.shtml
Mistä voi seurata
"Uhkakuva Afrikassa:
Boko Haram saattaa levitä uusille alueille
Sunnuntai 20.7.2014 klo 11.46
Asiantuntijan mukaan Keski-Afrikan kriisi voi kärjistyä vaarallisesti, mikäli ääri-islamistit kiinnostuvat muslimeihin kohdistuneista loukkauksista.
Muslimipakolaiset lukevat koraania kristittyjen kirkossa Keski-Afrikan Carnotissa.
Tästä on kyse Keski-Afrikan kriisissä
Kirkon ulkomaanavun vaikuttamistyön johtaja Aaro Rytkönen vieraili Keski-Afrikan tasavallan pääkaupungissa Banguissa sekä viime maalis- että huhtikuussa. Hän kuvailee tilannetta hyvin jännittyneeksi.
- Heti ensimmäinen konkreettinen näkymä oli, kun lentokentän vieressä kohosi lähes 100 000 ihmisen pakolaisleiri, jota ei voinut olla huomaamatta.
Sekä muslimeista koostuvien Séléka-kapinallisten että kristittyjen Anti-Balaka-joukkojen on epäilty syyllistyneen maassa sotarikoksiin, eikä tilannetta olla saatu kuriin edes kansainvälisten rauhanturvaoperaatioiden turvin.
Rytkösen mukaan tällä hetkellä erityisesti muslimien tilanne on valtauskonnoltaan kristityssä maassa vaarallinen.
- Väestöstä noin 10 prosenttia on muslimeja, ja heitä kohtaan käydään etnistä puhdistusta. Banguin keskustan moskeijasta muslimit eivät pystyneet käytännössä poistumaan ollenkaan rakennuksesta, Rytkönen kuvailee tilannetta.
Väkivallan uhka kohdistuu Rytkösen mukaan molempiin uskontokuntiin puolin ja toisin, mutta viimeisimmän vallankaappauksen jälkeen juuri muslimeihin kohdistunut väkivalta on kiihtynyt.
Avustustyöntekijät vaarassa
Kirkon ulkomaanapu on tällä hetkellä ainoa suomalainen toimija, joka työskentelee aktiivisesti maassa. Oma toimisto Banguihin avattiin elokuussa 2013, mutta jo saman vuoden joulukuussa kaikki työntekijät jouduttiin evakuoimaan maasta.
Väkivaltaisuuksissa on kuollut YK:n mukaan tuhansia ihmisiä, ja yli 600 000 on joutunut pakenemaan kodeistaan. Yhteensä noin 2,2 miljoonaa ihmistä on tällä hetkellä humanitaarisen avun tarpeessa.
Tällä hetkellä tilanne on avustustyöntekijöille melko turvallinen. Tilannetta arvioidaan kuitenkin jatkuvasti uudelleen, ja väkivaltaisuudet jatkuvat ympäri maata.
Rytkösen mukaan on huolestuttavaa, että Keski-Afrikassa myös humanitaarisen avun työntekijöihin on kohdistunut hengenvaaraa.
- Esimerkiksi keväällä Banguissa surmattiin Lääkärit ilman rajoja -järjestön työntekijöitä. Tämä kertoo, että kriisi on astetta vakavampi.
Kriisi alueellistuu?
Rytkösen mukaan on vaarana, että jos väkivallan kierrettä maassa ei saada pysäytettyä, kriisi voi pian alueellistua. Naapurimaa Nigeriassa pelkoa levittää tällä hetkellä ääri-islamistinen Boko Haram -ryhmä, joka voi mahdollisesti kääntää katseensa myös Keski-Afrikkaan.
- Muslimien tämänhetkinen kohtelu tarjoaa muiden maiden ääri-islamisteille syyn tulla taistelemaan myös Keski-Afrikkaan. Boko Haram voisi olla hyvinkin kiinnostunut alueella tapahtuneista loukkauksista, Rytkönen pohtii.
Asiantuntija kuitenkin painottaa, että vaikka Boko Haramin osallisuudesta ei ole vielä viitteitä, on uhka ehdottomasti olemassa.
Amnestyn tuore raportti Keski-Afrikan kriisistä osoittaa, että rikollisille ei ole maassa tällä hetkellä minkäänlaista pelkoa rangaistuksesta.
Hallinnon heikkous on Rytkösen mukaan yksi suurimmista ongelmista, jota kansainvälisen yhteisön on oltava vahvasti mukana ratkaisemassa.
- Kaikki konfliktin osapuolet on saatava neuvottelupöytään. Johtajat eivät saa pakoilla enää vastuuta joukkojensa teoista.
MIMOSA HEDBERG
[email protected]"
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201407 ... 1_ul.shtml