Re: Pienkone putosi Jämijärvellä
Lähetetty: Ma Huhti 21, 2014 4:28 am
Laskuvarjohyppäämisen harrastaminen on riskibisnestä, aina on olemassa hengen menettämisen vaara, nyt se realisoitui.
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
tässä vastaus miksi kukaan ei voinnut auttaa toisia. tapahtumat ovat ohi niin nopeasti ja g-voimat liiskaa matkustajat kiinni seiniä. Vain koneen ovilla olleilla ollut mahdollista hypätä.Ahtojää kirjoitti:
Ainoa kysymys mielessä tietenkin on, että miksei vaikka kokeneemmat hyppääjät saaneet autettua muita hyppäämään ensin? Ei toki näillä tiedoilla pidä ketään kuitenkaan syyllistää, mutta mielenkiintoista miksi näin kävi.
Hyvin arvelit.Onnettomuuden tutkinnanjohtaja Pentti Lehtimäki vahvisti maanantaina Iltalehdelle, että yksi pelastuneista oli koneen lentäjä.
- Lentäjä oli selviytyneiden joukossa. Pelastuneita ehdittiin jututtaa nopeasti paikan päällä, mutta kaikki heistä olivat vielä eilen illalla sairaalahoidossa. Kellään pelastuneista ei ole hengenvaaraa, eivätkä vammat ole vakavia. Pelastuneita tullaan kuulemaan todennäköisesti tämän päivän aikana.
Yleensä onnettomuuksia tapahtuu silloin, kun joku tekee virheen, ja on luonnollista, että sivulliset haluavat tässäkin tapauksessa saada pian selville, mikä johti onnettomuuteen. Se ei ole välttämättä syyllistämistä. Lentokoneen ei olisi kuulunut pudota, ja luonnollisesti kaikki haluavat tietää mahdollisimman pian, miksi se putosi.Jämijärven lento-onnettomuus saattoi johtua vahingossa auenneesta varjosta
21.4.2014 11:15 0
Jämijärvellä sunnuntaina sattunut tuhoisa lento-onnettomuus saattoi johtua tahattomasti auenneesta laskuvarjosta.
Onnettomuudessa kuoli kahdeksan henkilöä. Poliisin mukaan he olivat kaikki Tampereen laskuvarjokerhon jäseniä.
"On erittäin todennäköistä, että koneesta on kiivennyt pari henkilöä ulos ja toisen päävarjo on auennut tahattomasti", sanoo kerhon perustajajäsen Veikko Korhonen HS:lle.
Korhosen mukaan tällaisessa tilanteessa raju potkuvirta saattaa vetäistä hallitsemattoman varjon koneen siiven alta korkeusperäsimeen.
Pahimmillaan tämän seuraus on, että varjo heittää hyppääjään päin koneen peräsiipeä, joka rikkoo siiven ja pudottaa koneen syöksykierteessä hallitsemattomasti maahan.
Tällaisessa tilanteessa koneesta voivat pelastua käytännössä ainoastaan lentäjä sekä koneen ulkopuolella olleet hyppääjät, Korhonen sanoo.
Syöksykierteessä putoavasta koneesta ulos pääseminen on G-voimien takia äärimmäisen vaikeaa.
Korhonen arvioi, että näin on käynyt Jämijärven onnettomuuden kohdalla.
"Toinen hyppääjistä on saattanut pelastua pelastusvarjon ja toinen päävarjon avulla. Oletan, että näin on käynyt, sillä kaikki menehtyneet löydettiin koneen hylystä", Korhonen sanoo.
Korhosen arviota tukee myös se, että onnettomuudesta pelastui lentäjän lisäksi kaksi muuta henkilöä.
Yli 45 vuotta aktiivisesti laskuvarjouheilua harrastanut Korhonen välittää
päälimmäisenä asiana surunvalittelunsa menehtyneiden omaisille ja kaikille asianosaisille.
"Suomessa on nyt varmasti jokainen ilmailija ja laskuvarjohyppääjä syvän surun murtama."
Onnettomuustutkintakeskuksen johtava lento-onnettomuustutkija Ismo Aaltonen pitää vaihtoehtoa "mahdollisena".
Aaltosen mukaan tutkinta on kuitenkin vasta alussa eikä heillä ole vielä tietoa koneen putoamissyystä.
Aaltonen kertoi sunnuntaina HS:lle, että poliisin hallussa on hyppääjien kypäräkamera tai -kameroita.
Vielä ei tiedetä, löytyykö niistä onnettomuustutkinnan kannalta hyödyllistä aineistoa.
"Nyt on erittäin tärkeää selvittää, että mitä siellä korkealla ilmassa tapahtui", Aaltonen sanoi.
Aaltosen tai poliisin tiedossa ei ole, että koneessa olisi ollut teknisiä vikoja.
"Selvitämme sitäkin. Kone on palanut erittäin pahasti", Aaltonen sanoi.
Aaltosen mukaan laskuvarjohyppääjille sattuvat onnettomuudet ovat erittäin harvinaisia. Sunnuntain lentoturma oli yksi Suomen kaikkien aikojen vakavimmasta lento-onnettomuuksista.
Räsäsen kommentti asiaan ei yllättänyt lainkaan.Päivi Räsänen Jämijärven turmasta: "On aika ottaa opiksi"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014042 ... 3_uu.shtml
Voihan sitä sanoa syyllistämiseksi, jos haluaa, mutta kyllä turman syy on selvitettävä ja tarkkaa. Esim. lentäjän itsensä ulostaminen, kun koneessa oli vielä matkustajia. Olisiko jotain ollut vielä tehtävissä lentäjän toimesta? Selväähän on, että viimeistään, kun lentäjä poisti itsensä pelistä, ei koneeseen jääneillä ollut mitään mahdollisuuksia.hernemaissipaprika kirjoitti:Aika ikävää syyllistämistä saa lukea tämän tapauksen yhteydessä. Enkä puhu nyt pelkästään murha.infosta vaan jopa hesarin kommenteissa sitä on. Tää on just tätä suomalaista tyyliä että heti etsitään syyllisiä. Ei pitäisi lähteä sille linjalle kun ei tiedetä vielä yhtään, mitä on tapahtunut ja ei ole kokemusta laskuvarjohypystä tai lentämisestä. Kaikki koneessa olleet olivat käsittääkseni kokeneita hyppääjiä, mutta niin se vaan voi sattua ihan kelle tahansa. Ei se välttämättä ole yhtään kenenkään syy. Ihminen ei voi hallita kaikkea, vaikka jotkut niin haluavatkin kuvitella.
Syvät osanotot kaikille jota tämä tapaus koskettaa ja jaksamista.
Kuvien perusteella koneesta näyttäisi irronneen siipi. Kaikesta päätellen sen rakenne petti kesken lennon minkä jälkeen alas tultiin ja lujaa.Onnettomuustutkintakeskuksen johtava lento-onnettomuustutkija Ismo Aaltonen kertoi Helsingin Sanomille, että poliisin hallussa on kypäräkamera tai -kameroita. Vielä ei tiedetä, löytyykö niistä onnettomuustutkinnan kannalta hyödyllistä aineistoa.
Tampereen Laskuvarjokerhon perustajajäsen Veikko Korhonen uskoo, että kypäräkameroista on tutkijoille hyötyä.
"Yleensä hypyn kuvaaja kiipeää ulos ensimmäisenä, joten hänellä on kuvaa tapahtuneesta. Jämijärven traagisen tapauksen syy selvinnee varmasti", Korhonen uskoo.
Maastoetsinnät ihmisten osalta ovat päättyneet. Alueella on yhä varusmiehiä, ja maanantaina etsinnät keskittyvät koneesta mahdollisesti irronneen osan etsimiseen.
Tässä on turmakoneesta iso kuva, josta näkyy selkeästi että pilotilla oli vasemmalla puolella juuri istumakohdallaan ikioma ovi: http://www.flyfinland.fi/view/3127/Näin Jämijärven lentoturman tutkinta etenee
Maanantai 21.4.2014
Lentoturman selvityksessä on kolme tärkeää polkua.
Onnettomuustutkintakeskuksen johtava tutkija Ismo Aaltonen kertoo Iltalehdelle, että Jämijärven sunnuntaisen, kahdeksan kuolouhria vaatineen pienlentokone-onnettomuuden tutkinta koostuu kolmesta päähaarasta.
- Ensimmäinen erittäin keskeinen asia on silminnäkijöiden ja selvinneiden kuulemiset. Seuraavaksi käymme läpi ainakin maasta käsin kuvattua materiaalia onnettomuudesta. Tutkimme tietenkin myös turmakoneen hylkyä.
Koneen hylky on niin pahoin palanut, että sen tutkiminen on Aaltosen mukaan erittäin haasteellista. Hän kuitenkin kertoo, että onnettomuustutkintakeskuksen tavoitteena on saada selville tapahtumien kulkua suhteellisen lyhyellä aikajänteellä.
Koneen hylyn tutkinnassa keskeistä on se, mitä osia siitä puuttuu. Puuttuvia osia etsitään turmapaikan läheisestä maastosta.
- Näyttäisi siltä, että ennen putoamista koneesta on irronnut siipeä, peräsintä tai niiden osia. Onnettomuustutkintakeskus pyytää virka-apua koneen osien etsintään myös ilmasta käsin. Haasteena on jälleen koneen pahoin vaurioitunut hylky, sillä kaikkeen ei välttämättä päästä käsiksi.
On mahdollista, että kone on joutunut pudotessaan syöksykierteeseen, joka on vaikeuttanut matkustajien poispääsyä koneesta.
- Voimakas pyöriminen vaikeuttaa G-voimien vuoksi ulostuloa koneesta. Tämä on yksi asia, jota pyrimme selvittämään.
Suomessa on viime vuosina sattunut jonkin verran pienkoneonnettomuuksia. Onko onnettomuuksilla yhteisiä tekijöitä, Ismo Aaltonen?
- Jämijärven turmakone on kokoluokaltaan aivan erilainen kuin aiempien onnettomuuksien pienkoneet. Muissa onnettomuuksissa on ollut yhdistäviä tekijöitä, mutta tämä turma on täysin oma tapauksensa.

Tottakai pitää tutkia ja perusteellisesti! Ehkä ilmaisin itseni epäselvästi. Tarkoitin vaan tätä netissä tapahtuvaa maallikkojen spekulointia, jossa koneen kuljettajaa esitetään syylliseksi. Musta kuulostaa siltä, että edes lentäjä ei voi enää pelastaa tilannetta, jos siipi irtoaa ja kone lähtee jyrkkään syöksyyn pyörien ympäri. Mutta toisaalta en minäkään tiedä mitään lentämisestä. Lentäjä sen sijaan varmasti tietää ja pelastautui, koska ei pystynyt enää tekemään mitään estääkseen onnettomuutta. Ikävää sellainen, että heti uskotaan lentäjän olleen pelkuri ja itsekäs, ja pelastaneen itsensä muiden kustannuksella. Syytön kunnes toisin todistetaan vai miten se meni?Destiny kirjoitti:Voihan sitä sanoa syyllistämiseksi, jos haluaa, mutta kyllä turman syy on selvitettävä ja tarkkaa. Esim. lentäjän itsensä ulostaminen, kun koneessa oli vielä matkustajia. Olisiko jotain ollut vielä tehtävissä lentäjän toimesta? Selväähän on, että viimeistään, kun lentäjä poisti itsensä pelistä, ei koneeseen jääneillä ollut mitään mahdollisuuksia.hernemaissipaprika kirjoitti:Aika ikävää syyllistämistä saa lukea tämän tapauksen yhteydessä. Enkä puhu nyt pelkästään murha.infosta vaan jopa hesarin kommenteissa sitä on. Tää on just tätä suomalaista tyyliä että heti etsitään syyllisiä. Ei pitäisi lähteä sille linjalle kun ei tiedetä vielä yhtään, mitä on tapahtunut ja ei ole kokemusta laskuvarjohypystä tai lentämisestä. Kaikki koneessa olleet olivat käsittääkseni kokeneita hyppääjiä, mutta niin se vaan voi sattua ihan kelle tahansa. Ei se välttämättä ole yhtään kenenkään syy. Ihminen ei voi hallita kaikkea, vaikka jotkut niin haluavatkin kuvitella.
Syvät osanotot kaikille jota tämä tapaus koskettaa ja jaksamista.
Ei kyseessä ole mitenkään yksin Suomalainen tapa. Sivistysmaissa nyt yleensäkin on tapana onnettomuudet tutkia, jotta niistä voidaan oppia ja välttää mahdollisesti vastaavat onnettomuudet. Ei minusta ole lainkaan ihmeellistä, että koneen lentäjän toimet tutkitaan, tutkitaan siinä paljon muitakin asioita esi. aukesiko jonkun laskuvarjo koneessa ja jos, niin miksi, sekä itse kone, sen huolto ja säilytys ovat varmasti myös syynissä.