Sivu 2/4
Re: Poliisi ampui leikkipyssyä pidelleen 12-vuotiaan (USA)
Lähetetty: Ma Marras 24, 2014 8:54 pm
Kirjoittaja jaa-jaa
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Mitenkäs esim. James Bulgerin murhaajat (10-vuotiaita) ja lukemattomat muut lapsitappajat? Heille kuitenkin yleensä kiljutaan verta ja kuolemaa. Mistä poliisi saattoi tietää että kyseessä ei ole tällainen tapaus? Poliisihan ei muuten mistään välttämättä tiennyt pojan ikää. 12-vuotiashan voi olla pienen aikuisen kokoinen.
Tapaus on tietysti traaginen mutta 12-vuotiaankin luulisi ymmärtävän että aseistettua poliisia kannattaa totella.
Ymmärrän hyvin pohdintasi. James Bulger-tapaus oli toisenlainen, 10-vuotiaat kaappasivat verkaran ja veivät muualle lahdattavaksi. Näille lapsille kuuluukin rangaistus. (Olen sitä mieltä että Suomessakin rikosoikeudellinen vastuu tulisi alkaa 13-v iästä, tosin alennetulla asteikolla).
Aikaisemmin mainittu ehdotus siitä, että "poliisille tuli ilmoitus aseistetusta miehestä, ja poliisi toimi tämän mukaan". Ei. Jos poliisi ryhtyy voimakeinoihin sillä perusteella mitä on puhelimessa kuullut, niin on kyllä koulutus tai poliisin asenne mennyt perseelleen. Kun tulevat paikalle, tulee varmistaa mitä oikeasti on tapahtunumassa ja onko kohde edes mies vaiko sittenkin vain ylipainoinen lemmikkimarsu joka paskantaa voimakkaalla äänellä. Sitten vasta aletaan teloittamaan kohdetta. Piste.
12-vuotiaalle voi vanhempien/koulun toimesta yhteiskunta opettaa, että poliisia tulee aina totella. Samoin voidaan opettaa, että vieraan pedofiilitädin haaroja ei tule nuolla. Kuitenkin, 12 vuotias voi molemmissa tilanteissa toimia vastoin annettua ohjeistusta. Vastuu on aina aikuisella mielestäni.
Itse näen tämän hiukan laajempana jenkkiyhteiskunnan tilana. Virkavalta perustaa toimintansa lähes aina pahimpaan skenaarioon. Tässäkin tilanteessa oma oikeustajuni sanoo, että odota ensimmäinen laukaus tai uhkaus lapsen suusta. Vasta sitten ammutaan tuo lapsi paviljongin penkeille. Nyt poliisin ajatuksenjuoksu ollut, että "vekara on massamurhaaja ja minun tulee estää se eliminoimalla verkara".
Re: Poliisi ampui leikkipyssyä pidelleen 12-vuotiaan (USA)
Lähetetty: Ma Marras 24, 2014 9:56 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Tässä on nyt ongelmana se että meillä ei ole oikein tietoa miltä tämä kuollut poika näytti matkan päästä nopeassa tilanteessa. Oliko kyseessä "vekara" vai "nuorehko mieshenkilö". Tunnen ihmisiä jotka olivat 12-vuotiaina mitoiltaan noin 170cm ja 60kg - isompia kuin jotkut aikuiset ja mitään tarkkoja mittojahan tuossa ei aleta ottamaan.
Kuvitellaanpa tapaus ihan samoilla lähtötiedoilla. Poliisi saa ilmoituksen aseistautuneesta nuorukaisesta. Kyseessä onkin nyt 19-vuotias pirinarkkari jolla on hallussaan yhdeksän millin Colt-pistooli. Tämä yrittää piilottaa aseensa ja käskytettäessä vetää sen esiin. Poliisi ei tee mitään vaan odottelee että mitähän mahtaa seurata. Narkki alkaa ampua poliisia ja seuranneessa tulitaistelussa kuolee sivullinen 6-vuotias tyttö narkkarin harhaluotiin.
Pitäisittekö poliisin ratkaisua oikeana vai kysyisittekö miksei tämä ampunut siinä vaiheessa kun rikollinen oli vetämässä asettaan esiin?
EDIT: Bulgerin tapauksella tarkoitin vain osoittaa että myös 12-vuotias tai nuorempikin lapsi voi syyllistyä todella pahoihin raakuuksiin. Tässähän kyse ei ole tietenkään rangaistuksesta vaan hätätoimenpiteestä, jonka oikeutuksesta on epäselvyyttä. Se on tietenkin ihan selvää että jos poika olisi saatu pidätettyä hengissä niin mahdollinen tuomio ei olisi pitänyt olla teloitus.
Re: Poliisi ampui leikkipyssyä pidelleen 12-vuotiaan (USA)
Lähetetty: Ma Marras 24, 2014 10:17 pm
Kirjoittaja jaa-jaa
Tiedän että nämä on henk. kohtaisia näkemyksiä, mutta kyllä. Kuvaamassasi piritapauksessa en salli ennaltaehkäisevää kuolemantuomiota.
Itse asiassa, satunnaiset täysin ulkopuolisten ammuskelut ovat jopa USA:ssa äärimmäisen harvinaisia.
Tässä videolinkissä esimerkki poliiseista, jotka mielestäni joutaisivat työttömyyskassaan peruspäivärahalle loppuiäkseen. Tilanteessa täysin sattumaa että poliisin uhri jäi henkiin, niin sekopäistä ammuskelua:
http://www.youtube.com/watch?v=VAedmsJ-Fb0
Re: Poliisi ampui leikkipyssyä pidelleen 12-vuotiaan (USA)
Lähetetty: Ma Marras 24, 2014 10:59 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
No tuon videon poliisit kyllä joutaisivat lähinnä vankilaan. Eihän mies aiheuttanut enää mitään uhkaa siinä vaiheessa kun häntä osuttiin.
Mutta eihän tuo liity tähän tapaukseen mitenkään kun kyseessä ei kai sentään ole samat poliisit?
Re: Poliisi ampui leikkipyssyä pidelleen 12-vuotiaan (USA)
Lähetetty: Ma Marras 24, 2014 11:14 pm
Kirjoittaja jaa-jaa
Totta, ei ole samat, siinä mielessä OffTopic tapaus kyllä.
Mutta pointtina, että rapakon takana tapaukset hyväksytään ilman seuraamuksia. Ei välttämättä kansan enemmistön toimesta, mutta oikeusjärjestelmässä ja poliisissa ne hyväksytään ilman seurauksia.
Se on huolestuttava polku, jota en haluaisi nähdä Euroopassa. Poliisi vs. epäilty -tilanteet jo joskus sellaisilta että sotaoikeudessakin tulisi langettavia tuomioita. Mutta ei rauhanajan oikeusjärjestelmässä.
Karkaa hallinta käsistä sekä viranomaisilla että kansalaisilla pitkässä juoksussa, jos sama kehitystahti jatkuu sanotaanko 50-100v eteenpäin tästä. Puhun siis pitkästä juoksusta, ei lähivuosista.
Re: Poliisi ampui leikkipyssyä pidelleen 12-vuotiaan (USA)
Lähetetty: Ma Marras 24, 2014 11:23 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Missä vaiheessa poliisi siis mielestäsi saa ampua vai saako missään vaiheessa?
Re: Poliisi ampui leikkipyssyä pidelleen 12-vuotiaan (USA)
Lähetetty: Ti Marras 25, 2014 8:54 am
Kirjoittaja Halkokauppias
Taitaa tuolla Fergusonissa tulla ammutuksi useampikin neekeri poliisin toimesta kun katselee tuota touhua uutisista. Ilmeisesti mielenosoitus ja mellakointi tarkoittaa neekerin ja "whitetrashin" pienessä mielessä samaa asiaa.
Re: Poliisi ampui leikkipyssyä pidelleen 12-vuotiaan (USA)
Lähetetty: Ti Marras 25, 2014 11:57 am
Kirjoittaja rokka
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Missä vaiheessa poliisi siis mielestäsi saa ampua vai saako missään vaiheessa?
Anteeksi jos sotkeudun soppaanne, mutta aika oudolta tuntuu ajatus, että poliisin pitäisi ampua varmuuden vuoksi. Siksi, että jos kohdehenkilö ehtii ampua ensin. Suomessahan ajatus lähtee siitä, että ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Eli tässä tapauksessa poika oli syyllistynyt leikkiaseen hallussapitoon, sekä siihen, ettei ollut totellut käskytystä. Ja oikeastikko poika olisi yrittänyt ampua poliisia sillä kuulapyssyllä kohti?? En kannata poliisien ampumista sen enempää, kuin siviilienkään, mutta jotain tolkkua tuohon hommaan!
Re: Poliisi ampui leikkipyssyä pidelleen 12-vuotiaan (USA)
Lähetetty: Ti Marras 25, 2014 1:01 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
http://edition.cnn.com/2014/11/24/justi ... ?hpt=us_c2
Videon kuvasta näkee ihan selvästi ettei tuo leikkiase ole matkan päästä erotettavissa oikeasta pistoolista vaan se näyttää erehdyttävästi Colt 1911 -kopiolta, jossa on lasertähtäin päällä. Siitä oli myös poistettu oranssi "leikkiasetunnus" jotta se näyttäisi oikealta. Kukaan ei erottaisi sitä oikeasta aseesta metrien etäisyydeltä.
Herää kysymys että jos poliisi uhkaa aseella ja käskee kädet ylös mutta kohdehenkilö alkaa vetää asetta niin mitä poliisin pitäisi olettaa hänen aikovan ellei ampua?
Re: Poliisi ampui leikkipyssyä pidelleen 12-vuotiaan (USA)
Lähetetty: Ti Marras 25, 2014 1:26 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Kyllähän toi niin erehdyttävästi Coltilta näyttää että ei siinä kukaan viitsisi odottaa näytettä siitä että tuleeko sieltä luoti vai kuula.
Poliisi om käskyttänyt nostamaan kädet ylös ja poika kaivoi erehdyttävästi Coltia muistuttavan lelun esiin, niin se oli pojalle adjöö. Ehkä olisi pojan pitänyt totella käskytystä niin olisi hengissä.
Mustilla on joku näyttämisen halu menossa jenkkilässä, ja näyttää tämä halu olevan jo pikku pojillakin.
Ja onhan oikea Colt kauhian tappava vaikka olisi kuinka nuoren kädessä, mutta tässähän ei kukaan, poikaa lukuunottamatta, tiennyt siitä että kyseessä on lelu.
Re: Poliisi ampui leikkipyssyä pidelleen 12-vuotiaan (USA)
Lähetetty: Ti Marras 25, 2014 5:41 pm
Kirjoittaja jaa-jaa
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Missä vaiheessa poliisi siis mielestäsi saa ampua vai saako missään vaiheessa?
Ei mielestäni tappavasti missään vaiheessa. Etälamauttimen sallisin noin yleisesti.
Tässä topicin asiassa hätäkeskuspuhelu vapaasti suomennettuna:
"Istun puistossa. Täällä on tyyppi käsiaseen kanssa, ja se on todennäköisesti feikki, mutta tyyppi osoittelee sillä kaikkia. Tyyppi vetää sitä esiin ja piiloon...ja se on todennäköisesti feikki mutta tyyppi pelottelee ihmisiä"
Poliisi perustelee tappamista sillä, että aseessa ei ollut leikkiaseelle tarkoitettua oranssia päätä. Tästä voi päätellä että poliisi on hyvin lähellä uhria tulen avaamisen aikaan. Muutoin tuo oranssi pää ei olisi muutenkaan näynyt. Etälamautin olisi toiminut täysin, ja oikeastaan sitäkään ei olisi tarvinnut käyttää.
Pojan vanhempien asianajaja:
"Tämä on kauheaa...äiti päästää lapsensa puistoon ja saa tietää että lapsi on ammuttu kuoliaaksi...aloitamme oman tutkintamme...keräämme omat todistajamme ja he keräävät omansa."
Mielestäni poliisi tulisi tuomita henkirikoksesta pitkään vankeuteen. Valitettavasti se ei koskaan toteudu, pääsee takaisin töihin ja kadulle olemaan vaaraksi ympäristölleen...
Re: Poliisi ampui leikkipyssyä pidelleen 12-vuotiaan (USA)
Lähetetty: Ti Marras 25, 2014 9:34 pm
Kirjoittaja Conrail Twitty
Virdon kirjoitti:Tosin olisihan tässäkin voinut koettaa ampua edes vaikka jalkoihin eikä suoraan kohti keskivartaloa niin tältäkin kuolemalta olisi voitu hyvinkin välttyä.
Olisi tietysti voinut, mutta poliiseja opetetaan tuolla mantereella tähtäämään aseenkäyttötilanteissa nimenomaan "center mass", eli siihen isoimpaan mahdolliseen maaliin. Kyse on työturvallisuudesta, jos silmänräpäyksessä on saatava heittolaukaus osumaan, niin tuo on siihen nähden se järkevin mahdollinen ohjeistus. Jos poika on päättänyt lähteä kaivamaan hyvin paljon asetta muistuttavaa esinettä housuistaan, poliisin samalla käskyttäessä pitämään käsiä näkyvillä, niin poliisi on toiminut tilanteeseen nähden täysin oikein. Ja tiedän, ettei tämä kuulosta mukavalta tai oikeudenmukaiselta, mutta..
URSA kirjoitti:On kumminkin tosiasia, että USA;ssa ammutaan myös poliiseja silloin tällöin.
Eikä mitenkään silloin tällöin, vaan käytännössä jatkuvasti. Cleveland ei ole mikään idyllinen maalaiskylä, vaan paikoin erittäin vaarallinen ghetto, jossa kaikenlaiset ammuskelut on arkipäivää, käytännössä jokapäiväistä toimintaa. Ei nuo poliisien paikalliset aseenkäyttöohjeistukset ole mitään hetken mielijohteesta vetäistyjä perusteluja, ne perustuvat ihan vallitsevaan lakiin, ja ne on laadittu aiempien kokemuksien pohjalta, ts. ne on kirjoitettu jonkun lakia valvoneen verellä. Ei nämä tapaukset ole koskaan yksinkertaisia, mutta tässä nojaa faktat ja laki vahvasti sen puolelle että poliisimies toimi tilanteessa juuri niinkuin pitikin.
Mun mielestä on reilua, että jos ei itse ole ollut poliisi ja kuollut virantoimituksessa, niin on ihan turha vaatia ketään muutakaan niin toimimaan.
Mietitääns asiaa näin.. nimittäin jos tuon pojan pitämä ase olisikin ollut oikea, niin ei kukaan Ohion ulkopuolella olisi todennäköisesti koskaan kuullutkaan koko tapauksesta. Ja tuskin ainakaan suomessa olisi mikään media korvaansa lotkauttanut, jos tuo poliisi olis päättänytkin "ampua jalkoihin" ja joutunut sen seurauksena itse ruumissäkkiin.
Re: Poliisi ampui leikkipyssyä pidelleen 12-vuotiaan (USA)
Lähetetty: Ti Marras 25, 2014 11:04 pm
Kirjoittaja jaa-jaa
Noo, ei nyt liioitella.
Yhdysvalloissa
kuolee virantoimituksessa väkivaltaan noin 70 poliisia vuodessa.
FBI:n tilastojen mukaan
poliisi ampuu Yhdysvalloissa oikeutetusti noin 400 ihmistä vuodessa. Tästä luvusta puuttuvat vahingot ja virheet. Koska kenenkään ei ole velvollisuutta tilastoida noita vahingossa tapettuja ihmisiä

Re: Poliisi ampui leikkipyssyä pidelleen 12-vuotiaan (USA)
Lähetetty: Ti Marras 25, 2014 11:46 pm
Kirjoittaja Conrail Twitty
jaa-jaa kirjoitti:FBI:n tilastojen mukaan
poliisi ampuu Yhdysvalloissa oikeutetusti noin 400 ihmistä vuodessa. Tästä luvusta puuttuvat vahingot ja virheet. Koska kenenkään ei ole velvollisuutta tilastoida noita vahingossa tapettuja ihmisiä

Lähde? Minä olen elänyt käsityksessä, että poliisin suorittama aseenkäyttö on joko a.) oikeutettu, tai b.) ei oikeutettu. Myönnettäköön, etten ole perehtynyt FBI:n tilastointitapoihin kovin syvällisesti.
Re: Poliisi ampui leikkipyssyä pidelleen 12-vuotiaan (USA)
Lähetetty: Ke Marras 26, 2014 12:48 am
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
jaa-jaa kirjoitti:Tuomion Pasuuna kirjoitti:Missä vaiheessa poliisi siis mielestäsi saa ampua vai saako missään vaiheessa?
Ei mielestäni tappavasti missään vaiheessa. Etälamauttimen sallisin noin yleisesti.
Eli olet sitä mieltä että poliisin tulee antaa rikollisen mieluummin surmata sivullisia kuin pysäyttää tämä ampumalla.
Right! Itse kyllä toivon ja odotan että poliisi tarvittaessa suojelee minua vaikka ampumalla jos muu ei auta ja henkeni on vaarassa.
Etälamautin olisi toiminut täysin, ja oikeastaan sitäkään ei olisi tarvinnut käyttää.
Oliko tällä poliisilla mukanaan etälamautin?