Sivu 2/4
Re: Huippuratsastajalle syytteet
Lähetetty: To Syys 10, 2015 1:42 pm
Kirjoittaja fbiagentti
Huippuratsastaja käytti hyväkseen kolmea – nuorin uhri 14-vuotias
RIKOS JULKAISTU 10.09.2015 13:03
Espoon käräjäoikeus on tuominnut kenttäratsastuksen moninkertaisen Suomen mestarin Cajus Aminoffin kolmen vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä.
Kahta uhria käytettiin hyväksi vuosina 2006-2007, yksi joutui uhriksi vuonna 2013.
Oikeuden antaman julkisen selosteen mukaan Aminoff oli ratsastuksen ohjaajana toimiessaan käyttänyt hyväkseen kahta 15-vuotiasta ja yhtä 14-vuotiasta nuorta muun muassa koskettelemalla. Kosketteluun on kuulunut muun muassa halailua, rintojen, vatsan ja alaselän hivelyä sekä suutelua.
Mainos (uutinen jatkuu alla)
Lisäksi mies oli ollut 14-vuotiaan nuoren kanssa useita kertoja sukupuoliyhteydessä. Tältä osalta oikeus katsoi, että kyse oli törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, koska menettely jatkui kymmenen kuukauden ajan ja sukupuoliyhteyksiä oli lukuisia.
Suurin osa teoista tapahtui harrastustoiminnan yhteydessä ja oikeus katsoi, että uhrit olivat tunteneet ohjaajaansa kohtaan erityistä luottamusta.
Aminoff joutuu korvaamaan asianomistajille vahingonkorvauksia kärsimyksestä ja psyykkisen tilan häiriintymisestä 41 000 euroa.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... as/5304874
Re: Huippuratsastajalle syytteet
Lähetetty: To Syys 10, 2015 1:52 pm
Kirjoittaja zikzak
Täysi Purenta kirjoitti:Hirveä juttu. Ja ihka ensimmäinen kerta kun sanon että hirveä juttu nimenomaan syytetylle. Olen tuntenut Cajuksen kauan ja moitteettomampaa henkilöä en muista koskaan tavanneeni. Tuntuu hirveältä että hän vielä tuossa iässä joutuu tuollaisen uhriksi
Vieläkö sä Täysi Purenta kehtaat puolustella tätä vanhaa ukkoa, joka on oikeuden mukaan käyttänyt valmennettaviensa tyttöjen luottamusta törkeäksi hyväkseen? Vai onko 14-vuotiaan lapsen törkeä hyväksikäyttö mielestäsi asia, jossa tekijä on uhri ja uhri syyllinen? Hyi helvetti.
Re: Huippuratsastajalle syytteet
Lähetetty: To Syys 10, 2015 1:57 pm
Kirjoittaja sine qua non
Ei ole mitään selittelemisen sijaa Cajuksella. Mies on väkisinkin tiennyt tyttöjen iät ja silti on tehnyt mitä on tehnyt. Vastenmielistä.
Lainaan tähän vielä tuosta delilan linkittämästä Hevosurheilu-lehden tuomiosta kertovasta jutusta pätkän:
Hevosurheilun tavoittama Aminoff ei halunnut kommentoida saamaansa tuomiota. ”En kommentoi millään tavalla. Hevosia teurastetaan”, Aminoff totesi.
Jäi mietityttämään, että onko Aminoffin tokaisu "hevosia teurastetaan" jokin hevosurheilupiireissä käytetty tähän kontekstiin sopiva metafora vai onko siellä oikeasti paraikaa teurastettu Aminoffin hevosia.
Re: Huippuratsastajalle syytteet
Lähetetty: To Syys 10, 2015 10:55 pm
Kirjoittaja delila
sine qua non kirjoitti:Jäi mietityttämään, että onko Aminoffin tokaisu "hevosia teurastetaan" jokin hevosurheilupiireissä käytetty tähän kontekstiin sopiva metafora vai onko siellä oikeasti paraikaa teurastettu Aminoffin hevosia.
Jäi mietityttämään minuakin, ei ole ainakaan itselle mikään tuttu lausahdus. Ja veikkaisin tuon tason äijällä (ratsastustasosta puhuessa) olevan sellaisia hevosia, että kyllä niistä nettoaa mukavia summia teurastamatta, kun kiven sisään lähtee, eikä niitä itse pysty hoitaa..
Re: Huippuratsastajalle syytteet
Lähetetty: Pe Syys 11, 2015 11:19 am
Kirjoittaja Watt
sine qua non kirjoitti:Jäi mietityttämään, että onko Aminoffin tokaisu "hevosia teurastetaan" ...
No tässä tietenkin syyllistetään uhria ja kohtalotovereita. Tarkoituksena siis aiheuttaa tytöille pahaa mieltä, että nyt hevoset tapetaan, koska setämiehet eivät saa lääppiä enää. Tytöt varmaan voi ottaa sen uhkauksenakin, että mitä seuraa, jos ei ole hiljaa alalle pesiytyneiden pedofiilien ja pervertikkojen sikailuista.
Re: Huippuratsastajalle syytteet
Lähetetty: Pe Syys 11, 2015 1:53 pm
Kirjoittaja ReissuLasse
Itse tulkitsen tuon tokaisun enemmän kohdistuvan häneen itseensä, ikään kuin surkuttelisi omaan kohtaloaan. "Ammutaanhan hevosiakin".
Re: Huippuratsastajalle syytteet
Lähetetty: La Syys 12, 2015 7:20 pm
Kirjoittaja monroe
Itse olen parin hänet tunteneen kanssa jutellut ja kaikki on sanonut ettei olis uskonut,mutta niin se tuppaa menemäänkin. Pedofiilit on aika usein myös mestari manipuloijia ja saa vaikka lapsen vanhemmat pauloihinsa jos haluaa. Olen parin tälläsein tapauksen itsekkin nähnyt ja ällöttää paljon edes ajatuskin että jotkut eivät pidä seksiä alaikäisen kanssa hyväksikäyttönä vaan normaalina seksinä.
Re: Huippuratsastajalle syytteet
Lähetetty: La Syys 12, 2015 7:50 pm
Kirjoittaja teco
monroe kirjoitti:Itse olen parin hänet tunteneen kanssa jutellut ja kaikki on sanonut ettei olis uskonut,mutta niin se tuppaa menemäänkin. Pedofiilit on aika usein myös mestari manipuloijia ja saa vaikka lapsen vanhemmat pauloihinsa jos haluaa. Olen parin tälläsein tapauksen itsekkin nähnyt ja ällöttää paljon edes ajatuskin.
Muuten hyvä, mutta tässä tapauksessa ei ole kyse pedofiliasta. Kannattaa sitä yleissivistystä vähän syventää, että ei tule näitä mustamaalaamisia jatkossa tehtyä enempää. Kaikki mitä laitat nettiin, jää sinne. Ja jos kyseinen epäilty ei tykkää siitä, että häntä mustamaalataan pedofiiliksi, voit joutua teostasi syytteeseen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pedofilia
Siitä väin lukemaan.
Itse tapaukseen.
Niin, syytehän ei ollut raiskaus. Jos näin olisi ollut, tottakai tuomitsisin Aminoffin teot ja äijän saisi mielestäni panna linnaan vuosiksi. Mutta kyse onkin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mikä ei itsessään kerro yhtään mitään tapahtumasta. Syytteeseen riittää se, että toinen osapuoli on alle 16-vuotias, VAIKKA hän olisikin tehnyt aloitteen ja ollut mukana täysin omasta tahdostaan. Eli tässä on vain sana sanaa vastana, jolloin spekulointi on täysin turhaa.
Ottakaa huomioon, että noi 2006-2007 vuosina tapahtuneet rikokset olisivat vanhetuneet 2016 ja 2017. Miksiköhän uhri toimi juuri ennen vanhemisia eikä jo vuosikausia sitten?
Re: Huippuratsastajalle syytteet
Lähetetty: La Syys 12, 2015 9:25 pm
Kirjoittaja ReissuLasse
teco kirjoitti:
Siitä väin lukemaan.
Itse tapaukseen.
Niin, syytehän ei ollut raiskaus. Jos näin olisi ollut, tottakai tuomitsisin Aminoffin teot ja äijän saisi mielestäni panna linnaan vuosiksi. Mutta kyse onkin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mikä ei itsessään kerro yhtään mitään tapahtumasta. Syytteeseen riittää se, että toinen osapuoli on alle 16-vuotias, VAIKKA hän olisikin tehnyt aloitteen ja ollut mukana täysin omasta tahdostaan. Eli tässä on vain sana sanaa vastana, jolloin spekulointi on täysin turhaa.
Ottakaa huomioon, että noi 2006-2007 vuosina tapahtuneet rikokset olisivat vanhetuneet 2016 ja 2017. Miksiköhän uhri toimi juuri ennen vanhemisia eikä jo vuosikausia sitten?
Niin näin se laki on ja usein nämä tapaukset ovat sana sanaa vastaan mutta ei kai se silti tarkoita että asiaa pitäisi jotenkin väheksyä. Onko tarkoitus vihjata uhrin rahastuksen haluun? En usko että yhtään tällaista rahastustapausta olisi ollut oikeudessa ja että syytetylle olisi tullut tuomio pelkästään siksi että joku vain haluaa rahastaa. Eikös se rahastusyritys ole mennyt pieleen siinä vaiheessa kun rahastettava on joutunut oikeuden eteen?
Re: Huippuratsastajalle syytteet
Lähetetty: La Syys 12, 2015 9:34 pm
Kirjoittaja Rescuer
Eipä yllätä, että teco on tässäkin ketjussa puolustelemassa ja yrittämässä muuttaa syyllisen uhriksi...
Mutta itse asiaan:
teco kirjoitti:Ottakaa huomioon, että noi 2006-2007 vuosina tapahtuneet rikokset olisivat vanhetuneet 2016 ja 2017. Miksiköhän uhri toimi juuri ennen vanhemisia eikä jo vuosikausia sitten?
Väärin, kun uhri on ollut tekohetkellä alle 16, niin vanhenevat aikaisintaan 2019.
Re: Huippuratsastajalle syytteet
Lähetetty: La Syys 12, 2015 10:01 pm
Kirjoittaja Koppakuoriainen
sine qua non kirjoitti:Jäi mietityttämään, että onko Aminoffin tokaisu "hevosia teurastetaan" jokin hevosurheilupiireissä käytetty tähän kontekstiin sopiva metafora vai onko siellä oikeasti paraikaa teurastettu Aminoffin hevosia.
Voihan kyseinen herra pitää itseään kovanakin orina ja kokee nyt annetun tuomion seurauksena joutuvansa itse makkaratehtaalle.

Re: Huippuratsastajalle syytteet
Lähetetty: La Syys 12, 2015 10:42 pm
Kirjoittaja zikzak
teco kirjoitti:Muuten hyvä, mutta tässä tapauksessa ei ole kyse pedofiliasta. Kannattaa sitä yleissivistystä vähän syventää, että ei tule näitä mustamaalaamisia jatkossa tehtyä enempää. Kaikki mitä laitat nettiin, jää sinne. Ja jos kyseinen epäilty ei tykkää siitä, että häntä mustamaalataan pedofiiliksi, voit joutua teostasi syytteeseen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pedofilia
Siitä väin lukemaan.
Itse tapaukseen.
Niin, syytehän ei ollut raiskaus. Jos näin olisi ollut, tottakai tuomitsisin Aminoffin teot ja äijän saisi mielestäni panna linnaan vuosiksi. Mutta kyse onkin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mikä ei itsessään kerro yhtään mitään tapahtumasta. Syytteeseen riittää se, että toinen osapuoli on alle 16-vuotias, VAIKKA hän olisikin tehnyt aloitteen ja ollut mukana täysin omasta tahdostaan. Eli tässä on vain sana sanaa vastana, jolloin spekulointi on täysin turhaa.
Ottakaa huomioon, että noi 2006-2007 vuosina tapahtuneet rikokset olisivat vanhetuneet 2016 ja 2017. Miksiköhän uhri toimi juuri ennen vanhemisia eikä jo vuosikausia sitten?
Vastenmielinen kommentti. Tässä tapauksessa ei ole mitään puolusteltavaa. Ensinnäkin uhreja on ollut kolme, toisekseen 14-vuotias on hyvin nuori, kolmanneksi hän on ollut valmentajana näihin nuoriin nähden auktoriteettiasemassa ja neljännekseen hän IS:n mukaan myönsi syytteet pääosin.
Re: Huippuratsastajalle syytteet
Lähetetty: La Syys 12, 2015 10:50 pm
Kirjoittaja sine qua non
teco kirjoitti:---
Syytteeseen riittää se, että toinen osapuoli on alle 16-vuotias, VAIKKA hän olisikin tehnyt aloitteen ja ollut mukana täysin omasta tahdostaan. Eli tässä on vain sana sanaa vastana, jolloin spekulointi on täysin turhaa.
---
Sulla on kyllä aika erikoinen näkemys asioista. Oletko oikeasti sitä mieltä, että jos 14-15-vuotias ”tekee aloitteen” yli 60-vuotiaalle miehelle (enkä väitä, että niin olisi tässä tapahtunut), niin normaali mies ei sitten kykene kieltäytymään siinä tilanteessa? On vain sulaa vahaa ja antautuu tämmöisen vampin edessä? Eikö pitäisi voida olettaa, että yli 60-vuotiaalla miehellä olisi elämänkokemusta, ymmärrystä ja kykyä selvitä tilanteesta jotenkin muuten kuin antautumalla seksuaaliseen yhteyteen tytön kanssa, joka on yhtä nuori kuin miehen lapsenlapset olisivat? Mitä se kertoo yli 60-vuotiaasta miehestä, että hän on ollut valmis sekstailemaan teinien kanssa? Mahdollistahan on, että mies olisi ollut sellaisella tavalla sairas/jälkeenjäänyt, joka olisi voinut vaikuttaa tilanteeseen, mutta oikeuden tuomion mukaan näin ei ollut.
PS. Sun kannattaisi ehkä pohtia vähän pidempään, ennen kuin postaat näitä ”perusteltuja” argumenttejasi tälle foorumille. Joudut vain naurunalaiseksi.
Re: Huippuratsastajalle syytteet
Lähetetty: Su Syys 13, 2015 3:34 pm
Kirjoittaja Tackleberry
Watt kirjoitti:sine qua non kirjoitti:Jäi mietityttämään, että onko Aminoffin tokaisu "hevosia teurastetaan" ...
No tässä tietenkin syyllistetään uhria ja kohtalotovereita. Tarkoituksena siis aiheuttaa tytöille pahaa mieltä, että nyt hevoset tapetaan, koska setämiehet eivät saa lääppiä enää. Tytöt varmaan voi ottaa sen uhkauksenakin, että mitä seuraa, jos ei ole hiljaa alalle pesiytyneiden pedofiilien ja pervertikkojen sikailuista.
Juuri näin minäkin tuon tulkitsen.
Vastenmielinen äijä. Toivottavasti kuolee kiven sisässä.
Re: Huippuratsastajalle syytteet
Lähetetty: Su Syys 13, 2015 5:45 pm
Kirjoittaja monroe
teco kirjoitti:monroe kirjoitti:Itse olen parin hänet tunteneen kanssa jutellut ja kaikki on sanonut ettei olis uskonut,mutta niin se tuppaa menemäänkin. Pedofiilit on aika usein myös mestari manipuloijia ja saa vaikka lapsen vanhemmat pauloihinsa jos haluaa. Olen parin tälläsein tapauksen itsekkin nähnyt ja ällöttää paljon edes ajatuskin.
Muuten hyvä, mutta tässä tapauksessa ei ole kyse pedofiliasta. Kannattaa sitä yleissivistystä vähän syventää, että ei tule näitä mustamaalaamisia jatkossa tehtyä enempää. Kaikki mitä laitat nettiin, jää sinne. Ja jos kyseinen epäilty ei tykkää siitä, että häntä mustamaalataan pedofiiliksi, voit joutua teostasi syytteeseen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pedofilia
Siitä väin lukemaan
Haha jopa nauroin tän komentin lukiessani,pedofiileja on erillaisia jotkut tykkää 14-15v jotkut nuoremmista,se on tpauskohtaista Pedofilia sairautena on senkaantumista alle 13 vuotiaaseen mutta yhteiskunnassamme pedofiili tarkoittaa alle 16 vuotiaaseen sekaantujaa. Itse olen pedofilian uhri ja olin tapauksen aikaan 15 ja oikeudessa siitä puhutaan sanalla Pedofilia. Sorry. Pedofilia ei myöskään sulje pois esim normaalia seksuaalista kiinnostusta yli 16 vuotiaisiin. Pedofiliaa on monenlaista sairautta ja ns seksuaalista suuntautumista vastaavaa tilaa. Ja btw opiskelen ihmisten seksuaalisuutta. Että opiskele itse enemmän. Huvittaa välillä kun ihmiset luulee olevansa jotenkin tosi fiksuja. En väitä että kyseinen mies on pedofiili mutta lapsiin sekaantuja hän on josta voi käyttää sanaa Pedofilia. Näin myös uutisissakin tehdään. Seksuaalista häiriötä hänelle ei toisin näiden taoausten perusteella voi diagnoosoida.