Sivu 2/2
Re: Palaneesta teollisuushallista löytyi vainaja Multialla
Lähetetty: Ke Helmi 11, 2015 9:50 am
Kirjoittaja Hauki
Olen vähän odottanut, että tiedotettaisiin lisää, mutta mitään ei ole kuulunut. Se tietysti hiukan pistää epäilemään, että olisi oman käden kautta poistunut, mutta ei varmaan mikään polttoitsemurha ole, joten ainoaksi mahdollisuudeksi tässä skenaariossa jää itsemurhan jälkien hävittäminen, vakuutussyistä, joka kyllä taas tuntuu vähän turhan dramaattiselta.
Sivuhuomautuksena kuitenkin: usein läheisetkään eivät aavista ihmisen suunnittelevan itsemurhaa, joten tuskin kukaan tuttukaan voi sitä pois sulkea.
Todennäköisintä on, että epäonnistunut sammutusyritys, tuollaisissa halleissa on usein paljonkin palonarkaa ja paloa kiihdyttävää materiaalia, joten on saattanut liian pitkään yrittää sammuttaa paloa ja jäänyt itse loukkuun. Mitenkään ainutlaatuista ei ole, että metsäkoneyrittäjä touhuaa yötä myöten hallissaan.
Ikävä tapaus

Re: Palaneesta teollisuushallista löytyi vainaja Multialla
Lähetetty: Ke Helmi 11, 2015 10:25 am
Kirjoittaja SYLWAR
Hovimestari kirjoitti:Veikkaukset:
1) Pieleen mennyt vakuutuspetos
2) Näyttävä itsari
Nokitetaan vakioveikkausriviä:
x) Keuruun Ketvelniemen ohiammutut mannet goes to Multia BBQ, kun Keuruulla alkaa paikalliset hermostua jälleen kanttihousujen uudelleen alkaneeseen hevosteluun.
Re: Palaneesta teollisuushallista löytyi vainaja Multialla
Lähetetty: Ke Helmi 11, 2015 12:01 pm
Kirjoittaja Rescuer
Hauki kirjoitti:Todennäköisintä on, että epäonnistunut sammutusyritys, tuollaisissa halleissa on usein paljonkin palonarkaa ja paloa kiihdyttävää materiaalia, joten on saattanut liian pitkään yrittää sammuttaa paloa ja jäänyt itse loukkuun. Mitenkään ainutlaatuista ei ole, että metsäkoneyrittäjä touhuaa yötä myöten hallissaan.
Savu tappaa erittäin nopeasti, joten ei välttämättä ole ehtinyt edes aloittaa sammuttamista kun on jo tuupertunut. Palavat nesteet, mahdollisesti höyrystynyt bensa ja vaikkapa viallinen sähkölämmitin on aika tuhoisa yhdistelmä. Räjähdysmäisesti syttynyt palo ja palava öljy tai muovi täyttää isonkin hallin savulla hyvin nopeasti. -> Näkyvyys nollissa niin ei ole päässyt / löytänyt ulos ennen tuupertumista.
Re: Palaneesta teollisuushallista löytyi vainaja Multialla
Lähetetty: To Helmi 12, 2015 5:01 am
Kirjoittaja TriPadre
SYLWAR kirjoitti:Hovimestari kirjoitti:Veikkaukset:
1) Pieleen mennyt vakuutuspetos
2) Näyttävä itsari
Nokitetaan vakioveikkausriviä:
x) Keuruun Ketvelniemen ohiammutut mannet goes to Multia BBQ, kun Keuruulla alkaa paikalliset hermostua jälleen kanttihousujen uudelleen alkaneeseen hevosteluun.
No on täällä oksettavaa porukkaa. Mitään tietoa asiasta ei ole, mutta "älykkäitä" arvauksia riittää.
Mitä tulee kyseessä olevan yrittäjän tapaukseen, niin todellakin hän on melkoinen työnarkomaani, eli ei mikään ihme jos oli lauantai-iltana myöhäänkin hallissaan töissä.
Ja jos nyt on ihan pakko vähän huumoriakin viljellä, niin todettakoon että asuu niin lähellä hallia, että "reiskat" jalassa työmaalla käynti ei olisi mikään ongelma.
Lisäksi totean, että niin kauan kuin ruumista ei ole tunnistettu Petri on minulle elossa.
Todella toivon, että SYLWARinkin lähtö saa aikanaan yhtä arvokkaita kommetteja kyytipojakseen.
Re: Palaneesta teollisuushallista löytyi vainaja Multialla
Lähetetty: La Helmi 14, 2015 9:50 am
Kirjoittaja Hauki
Kyllä näyttäisi sille, että vainaja on odotetusti ollut hallin omistaja, on kohtuullista olettaa, että tunnistus on jo varmentunut tässä ajassa. Myöskään mitään muuta ei ole tiedotettu.
Ymmärrän TriPadren epäuskon ja surun, jos kyseessä tuttu mies, mutta toki visio siitä, että hallissa olisikin ollut joku muu vainajana ja hallin omistaja kateissa, ei olisi ollut kiistattoman iloinen ja helpottava asia, päinvastoin
Taitaa asiat olla, kuten alun perin näyttikin; valitettava vahinko. Ehkä nähnyt kotoaan, kun niin lähellä asui, että siellä palaa ja jäänyt sitten liekkeihin, 400 neliön hallista on tosiaan hankala osata ulos savussa. Tai sitten ollut vielä yömyöhällä työn touhussa, kun tuli on riistäytynyt, mahdollisesti esim. hitsauskipinästä.
Re: Palaneesta teollisuushallista löytyi vainaja Multialla
Lähetetty: La Helmi 14, 2015 3:26 pm
Kirjoittaja SYLWAR
TriPadre kirjoitti:
No on täällä oksettavaa porukkaa. Mitään tietoa asiasta ei ole, mutta "älykkäitä" arvauksia riittää.
Mitä tulee kyseessä olevan yrittäjän tapaukseen, niin todellakin hän on melkoinen työnarkomaani, eli ei mikään ihme jos oli lauantai-iltana myöhäänkin hallissaan töissä.
Ja jos nyt on ihan pakko vähän huumoriakin viljellä, niin todettakoon että asuu niin lähellä hallia, että "reiskat" jalassa työmaalla käynti ei olisi mikään ongelma.
Lisäksi totean, että niin kauan kuin ruumista ei ole tunnistettu Petri on minulle elossa.
Todella toivon, että SYLWARinkin lähtö saa aikanaan yhtä arvokkaita kommetteja kyytipojakseen.
Niin no, tuskimpa se minua ainakaan haittaa, kun en ole niitö enää silloin lukemassa.
Jos joku saa siitä vielä huumoria irti, niin antaa mennä vaan, minua ei haittaa, päin vastoin, jos jotakin naurattaa, niin saampahan ainakinaikaiseksi ne yhdet ja viimeisetkin naurut.
Mutta kun nyt ihan asialinjaa haluat, niin tämä kyseinen kaveri teki usean tutun kertoman mukaan eli itsarin. Yksityiskohdat jätän kertomatta. Saman suuntaista kuulin jo silloin, kun postasin tuon ehkä hiukan mauttoman sarkastisen kommentin. Koska en tiedä onko asiassa mitään perää, kommentoin sarkastisesti arvuuttelua, mikä on syy noutajan saapumiseen.
Kun kysessä on Keuruu-Multian, eli Suomen suurin marttakerhoa muistuttava alue, on 5 sentin kolikon löytyminen kadulta jo tarinoissa iltapäivällä paisunut lottovoitoksi. Onko nyt sitten parempi mieli? Ennemmin kannattaisi miettiä niitä yhteiskunnan nykytilasta johtuvia syitä ja seurauksia tapahtuneeseen, eikä takertua siihen, jos joku yrittää hirtehishuumorilla hiukan keventää vakavaa asiaa joka on nykysuomessa lähes arkipävää.
Re: Palaneesta teollisuushallista löytyi vainaja Multialla
Lähetetty: Pe Maalis 06, 2015 12:11 pm
Kirjoittaja sine qua non
Dna-testi on varmistanut, että Kone-Kivelän teollisuushallin palossa kuoli yrityksen omistaja Petri Kivelä. Keskisuomalaisen uutinen:
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/dna- ... tu/1999948
Dna-testi varmisti: Tulipalossa kuoli kunnanvaltuutettu
Palaneesta Kone-Kivelän teollisuushallista löytyi ruumis Multialla helmikuun alussa. Uhrin henkilöllisyys on varmistunut dna-testissä.
Komisario Markku Leppänen Sisä-Suomen poliisilaitokselta vahvistaa, että menehtynyt on yrityksen omistanut Petri Kivelä. Hän oli Multian kunnanvaltuutettu perussuomalaisten ryhmässä.
Palon syttymissyytä ei Leppäsen mukaan tiedetä. Poliisin tekniset tutkijat selvittävät tapahtumien kulkua, mutta tämänhetkisten tietojen mukaan tapaukseen ei epäillä liittyneen rikosta.
Ei ainakaan tällä hetkellä rikosepäilyä. Onnettomuus tai itsemurha siis.
Enempää asiasta tietämättä ajattelisi, että kyseessä on onnettomuus, itsensä suunnitelmallinen polttaminen olisi karmea tapa lähteä (ellei sitten ole turruttanut itseään lääkkeillä/viinalla liki tiedottomaksi ensin, sittenkin tuska olisi varmasti hirvittävä). Olen kerran polttanut itseni kunnolla (onneksi vamma-alue jäi alle 10% kehon pinta-alasta, ja
kiitos palaneen alueen ripeän ja riittävän kauan kestäneen viilentämisen, palovamma oli pahimmillaankin vain toisen asteen). Kipu oli jotakin sanoinkuvaamatonta, ensiavussa saatu suonensisäinen fentanyyli vasta oikeastaan auttoi.
Re: Palaneesta teollisuushallista löytyi vainaja Multialla
Lähetetty: Pe Maalis 06, 2015 4:06 pm
Kirjoittaja TriPadre
sine qua non kirjoitti:
Ei ainakaan tällä hetkellä rikosepäilyä. Onnettomuus tai itsemurha siis.
Petrihän se sitten oli, niinkuin oletettavaa olikin. Mutta itsemurhasta ei taida olla muuta näyttöä kuin SYLWARin "usean" tuttavan kertomat huhut. Missähän päin nuo tuttavat mahtavat asua kun täälläpäin moisia juttuja ei ole liikkunut.
Re: Palaneesta teollisuushallista löytyi vainaja Multialla
Lähetetty: La Maalis 07, 2015 9:21 pm
Kirjoittaja Rescuer
sine qua non kirjoitti:Enempää asiasta tietämättä ajattelisi, että kyseessä on onnettomuus, itsensä suunnitelmallinen polttaminen olisi karmea tapa lähteä (ellei sitten ole turruttanut itseään lääkkeillä/viinalla liki tiedottomaksi ensin, sittenkin tuska olisi varmasti hirvittävä). Olen kerran polttanut itseni kunnolla (onneksi vamma-alue jäi alle 10% kehon pinta-alasta, ja
kiitos palaneen alueen ripeän ja riittävän kauan kestäneen viilentämisen, palovamma oli pahimmillaankin vain toisen asteen). Kipu oli jotakin sanoinkuvaamatonta, ensiavussa saatu suonensisäinen fentanyyli vasta oikeastaan auttoi.
Jos itsensä valelee bensalla ja tuikkaa tuleen, niin varmasti sattuu. Mutta jos tuikkaa tuleen rakennuksen missä on, niin todennäikösesti ei kipua juuri tunne. Savukaasut tappavat jo paljon ennen kuin kunnon palovammoja ehtii syntyä...
Re: Palaneesta teollisuushallista löytyi vainaja Multialla
Lähetetty: Su Maalis 08, 2015 12:02 pm
Kirjoittaja SYLWAR
TriPadre kirjoitti:
Petrihän se sitten oli, niinkuin oletettavaa olikin. Mutta itsemurhasta ei taida olla muuta näyttöä kuin SYLWARin "usean" tuttavan kertomat huhut. Missähän päin nuo tuttavat mahtavat asua kun täälläpäin moisia juttuja ei ole liikkunut.
Lukutaito voisi auttaa asiassa:
Kun kysessä on Keuruu-Multian, eli Suomen suurin marttakerhoa muistuttava alue, on 5 sentin kolikon löytyminen kadulta jo tarinoissa iltapäivällä paisunut lottovoitoksi.
Muutoinkin sinun pitäisi ilmeisestikin paikallisena asukkaana varsin hyvin itsekin tietää minkälaista mainitsemani kulmakunnan "varma tieto" on. Eräs kaverini "murhasi hukuttamalla" kuulemma jo kolmannen ihmisen tuossa pari vuotta sitten Keuruulla, vaikka todellisuudessa kyseinen hukkunut kaiffari lähti päissään kuin apina uimaan virtaavaan kohtaan muiden estelystä huolimatta. Edelleenkin aina välillä joku muistaa kertoa, kuinka kyseinen kaveri on hukuttamalla murhannut koko joukon ihmisiä Keurusselkään ja ihmetelee, eikä viekäkään ole poliisit hakeneet kaappiin. Täällä on aina hyvin yleistä spekulointi ja huhuihin perustuva kirjoittelu, mutta silloin kun se tapaus osuu lähelle ja omalle kohdalle, alkaa yleensä faktojen löytyessä se meteli siitä, että huhut ei pidäkään paikkaansa. Näin se vaan etenee.
Re: Palaneesta teollisuushallista löytyi vainaja Multialla
Lähetetty: Su Maalis 08, 2015 12:25 pm
Kirjoittaja Hanhijoki
Minäkin kuulin huhuja, että olis autostaan löytynyt ja ilmeisesti siis hengen itseltään riistänyt.
Tämäkään ei, siis ole viralliselta taholta tämä "tieto".