Re: Vapauttava 2015, Nordström (eri mieltä)
Lähetetty: Ke Helmi 25, 2015 9:08 am
Naakka, eipä ole mielikuvituksesi vieläkään tarttunut minuun. En ole koskaan nähnyt mitään ehtimisongelmaa, mutta olen kyllä aikoinaan lukenut sinun näkemyksesi.
Tässä jutussa on aika monilla oma erikoinen vakaumuksensa. Jokainen ihmettelee, kun muut ei tajuu. Onhan mullakin tää näkemys, että Valkama ja kumppanit sössi jutun 2011. Ei saa paljon vastakaikua, ainakaan tällä puolella. Lähes kaikki "antiannelistit" lähti Valkaman kelkkaan: uskoivat taustanauhoihin, satanismiin ja lsh-syytteisiin (ja lasten oikeuksiin, niin paljon että piti kaikki salata ettei jutusta vaan saisi mitenkään tolkkua). Musta tuntui, että jäin yksin tämän vanhan näkemykseni kanssa.
Silti uskon, että tämä näkemys palaa. Kuten sinä taidat yhtä lailla uskoa tähän ehtimisteoriaasi. Ainakaan et koko jutun oikeudenkäyntien aikana ole saanut puolustusta lämpenemään näkemyksellesi. Kai se jotakin kertoo, vaikka sen voi karistaa jos syyttää vaan Manneria. Mutta Manner näyttää kumminkin saaneen AA:n ulos, sitä on vaikea mitätöidä.
Minä ajattelen, että jossain vaiheessa kyllästytään jauhamaan siitä alkuvaiheesta. Eihän siitä ole tullut uutta tietoakaan vuosiin. Arvelen, että huomio tulee vielä siirtymään Valkamaan ja aletaan puhua ihmisjahdista. Meillä on tässä se ero, sulla ja mulla, että sun mielestä tämä on tietty kaikki jahtia alusta loppuun. Koska näet AA:n syyttömänä. Minä taas katson, että jahti alkaa vasta 2011. Tämän jälkeisistä asioista saatamme olla jostain samaakin mieltä. Useimpien "antiannelistien" kanssa en voi olla samaa mieltä, sillä minusta he ovat lähteneet tähän 2011 jahtiin mukaan.