Re: Nuori nainen vankina 4 vuotta Tampereella
Lähetetty: La Maalis 21, 2015 1:15 am
Osaako kukaan yhdistää, kuka tää kadonnut tyttö oli?
Löytyisikö tuolta Kadonneet-puolelta??
Löytyisikö tuolta Kadonneet-puolelta??
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Jälleen kerran syyttävä sormi osoittaa viranomaisiin. Eikö edes siinä vaiheessa kun selkeästi tekaistulla nimellä tulee ihminen synnyttämään ala hälytyskellot soimaan. Tai se että henkilö poistuu synnäriltä ja ei vastaa puhelimeen on syy miksi viranomaiset lopettaa tutkinnan.Viranomaisetkin olivat voimattomia naisen kaapanneen miehen ja tyttären konnuuksien edessä.
Käydessään raskauksien johdosta neuvolassa ja lapset synnyttäessään nainen pakotettiin esiintymään muun muassa tuomitun miehen tyttären nimellä. Lasten äidiksi on myös merkitty kyseinen tytär.
Todistajana kuultu lastenhoitaja kertoi oikeudessa, että syksyllä 2012 sairaalan synnytysosaston perhehuoneessa oli synnytyksen jälkeen ollut nuori aranoloinen tyttö, jonka nimeksi kerrottiin Jasmin Mäntylä. Synnyttänyt nainen oli maannut sängyssä yksin peittojen alla ja lapsi oli ollut keskellä huonetta. Lastenhoitaja oli pitänyt tilannetta erikoisena ja siirtänyt asian käsittelyn sairaalan sosiaalihoitajalle, mutta nainen oli ehditty päästää pois sairaalasta viikonlopun aikana.
Neuvolan vastaanotolle tuli aina kaksi naista, joista raskaana ollut esittäytyi tuomitun miehen tyttären nimellä. Siskona esiintynyt tytär puhui aina raskaana olleen päälle ja kertoili omia asioitaan, kun hoitohenkilökunta yritti tehdä tutkimuksiaan.
Raskaana ollutta naista kuvailtiin oikeudessa pelokkaaksi, hiljaiseksi ja mistään tietämättömäksi. Hän selitti, että hänen henkilöllisyystodistuksensa oli kadonnut muutossa. Asunto-osoitteen antaminen oli aina epämääräistä.
Eräs hoitaja oli yrittänyt tavoittaa raskaana ollutta naista annetusta puhelinnumerosta etenkin synnytyksen jälkeen kymmeniä kertoja, mutta vain yhden kerran joku mieshenkilö oli vastannut puhelimeen.
IS ei julkaise tuomittujen nimiä uhrin ja hänen lastensa suojelemiseksi.
No niin aivan. Tulee mieleen se Vilja Eerikan (RIP enkelityttö) käsittämätön ja järkyttävä, tytön kidutuskuolemaan johtanut tapaus, jossa sossut ja lääkärit Helsingissä kautta koko järjestelmän uskoivat tämän Vilja Eerikan isän avopuolison, jonkun Sirpa Maarasen oikeasti olleen egyptiläinen kirurgi, jolla oli neloisraskaus meneillään. Siis haloo.disposal kirjoitti:Näin sieppaajat huijasivat terveysviranomaisia: uhri ilmoitettiin synnytyssairaalaan ”Jasmin Mäntylänä”Jälleen kerran syyttävä sormi osoittaa viranomaisiin. Eikö edes siinä vaiheessa kun selkeästi tekaistulla nimellä tulee ihminen synnyttämään ala hälytyskellot soimaan. Tai se että henkilö poistuu synnäriltä ja ei vastaa puhelimeen on syy miksi viranomaiset lopettaa tutkinnan.Viranomaisetkin olivat voimattomia naisen kaapanneen miehen ja tyttären konnuuksien edessä.
Käydessään raskauksien johdosta neuvolassa ja lapset synnyttäessään nainen pakotettiin esiintymään muun muassa tuomitun miehen tyttären nimellä. Lasten äidiksi on myös merkitty kyseinen tytär.
Todistajana kuultu lastenhoitaja kertoi oikeudessa, että syksyllä 2012 sairaalan synnytysosaston perhehuoneessa oli synnytyksen jälkeen ollut nuori aranoloinen tyttö, jonka nimeksi kerrottiin Jasmin Mäntylä. Synnyttänyt nainen oli maannut sängyssä yksin peittojen alla ja lapsi oli ollut keskellä huonetta. Lastenhoitaja oli pitänyt tilannetta erikoisena ja siirtänyt asian käsittelyn sairaalan sosiaalihoitajalle, mutta nainen oli ehditty päästää pois sairaalasta viikonlopun aikana.
Neuvolan vastaanotolle tuli aina kaksi naista, joista raskaana ollut esittäytyi tuomitun miehen tyttären nimellä. Siskona esiintynyt tytär puhui aina raskaana olleen päälle ja kertoili omia asioitaan, kun hoitohenkilökunta yritti tehdä tutkimuksiaan.
Raskaana ollutta naista kuvailtiin oikeudessa pelokkaaksi, hiljaiseksi ja mistään tietämättömäksi. Hän selitti, että hänen henkilöllisyystodistuksensa oli kadonnut muutossa. Asunto-osoitteen antaminen oli aina epämääräistä.
Eräs hoitaja oli yrittänyt tavoittaa raskaana ollutta naista annetusta puhelinnumerosta etenkin synnytyksen jälkeen kymmeniä kertoja, mutta vain yhden kerran joku mieshenkilö oli vastannut puhelimeen.
IS ei julkaise tuomittujen nimiä uhrin ja hänen lastensa suojelemiseksi.
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... si/4923760"Laiha, pelokas ja kulki kumarassa" - näin vanhemmat kuvasivat vankeudesta pelastunutta
Rikos Julkaistu 21.03.2015 07:18
Neljä vuotta vankina ollut nainen ei saanut olla liki missään yhteydessä vanhempiinsa koko aikana.
Nuori nainen joutui värvätyksi vuonna 1993 syntyneen naisen ja tämän vuonna 1970 syntyneen isän matkaan vuonna 2010. Vuonna 1991 syntynyt nainen joutui synnyttämään vuosien aikana neljä lasta, eikä hän päässyt kaksikolta karkuun tiukan vahtimisen ja väkivallan takia.
Kaksikko sai tänään Pirkanmaan käräjäoikeudelta tuomiot muun muassa törkeästä ihmiskaupasta. Isä tuomittiin vajaan neljän ja tytär vajaan kolmen vuoden vankeusrangaistukseen.
Pirkanmaan käräjäoikeudessa todistaneiden naisen vanhempien mukaan 19-vuotiaana kaksikon mukaan joutuneella tytöllä oli todettu kehitysviivästymä ja hän oli luonteeltaan herkkäuskoinen ja tavallista lapsellisempi.
- Tytär oli myös helposti johdateltavissa ja uskoi lähes kaiken, mitä hänelle sanottiin, mistä johtuen hän oli joutunut useamman kerran petetyksi. Piirteet olivat hänessä helposti havaittavissa, vanhemmat kertoivat oikeudessa.
Koska tyttärellä ei ollut kovin paljon ystäviä, hän haki seuraa muista romaninuorista netissä. Täällä hän myös tapasi tulevan vangitsijansa eli itseään pari vuotta nuoremman tytön.
Vanhemmat etsivät netissä
Kun tytöt nettikeskustelun jälkeen vuonna 2010 tapasivat, vanhemmat huolestuivat. Tyttöjen seurassa oli nimittäin myös uuden nettituttavuuden isä, joka oli huomattavasti vanhempi ja taustaltaan rikollinen.
Vanhemmat menivät poliisien kanssa kaksikon asunnolle, mutta tytär ei tuossa vaiheessa halunnut lähteä mukaan. Seuraavien neljän vuoden aikana vanhemmat eivät pystyneet olemaan tyttärensä kanssa missään tekemisissä.
Yhteyttä otti ainoastaan tytärtä vankina pitänyt mies, joka oli uhkaillut vanhempia väkivallalla ja sanonut, ettei tytär halunnut nähdä heitä.
Vanhempien mukaan näitä yhteydenottoja tuli lähinnä silloin, kun vanhemmat olivat laittaneet nettiin ilmoituksia, joissa etsittiin kadonnutta tytärtä.
Vain yhden kerran vanhemmat onnistuivat saamaan tyttärensä puhelimeen. Silloin hän vastasi kysymyksiin yksisanaisesti vangitsijoidensa valvonnassa.
Kärsineen ja pelokkaan oloinen
Kun tytär viimein pääsi takaisin kotiin vuonna 2014, vanhemmat eivät olleet tunnistaa tätä.
- Tytär oli ollut laiha ja hänen poskipäänsä olivat olleet koholla. Tyttären tukka oli ollut kuin revitty tai kynitty. Hän oli myös kulkenut kumarassa ja ollut kärsineen, hämmentyneen ja pelokkaan oloinen, oikeuden asiakirjoissa lukee vanhempien sanoneen.
Vanhempien mukaan tyttären puhe oli ollut epäselvää ja katkonaista. Vaatteet olivat olleet likaiset. Vanhempien mukaan tytär kertoi heille karkaamisyrityksistään ja yhteydenpitokielloistaan.
Vanhemmat myös kertoivat tyttärelle, että vaikkeivat olleetkaan hyväksyneet tyttären suhdetta vanhempaan mieheen, he olivat aina olleet valmiita ottamaan tämän takaisin.
Vaikka uhriksi joutuneen nuoren naisen nimen saisi helposti selville, sitä ei mielestäni kannattaisi kirjoittaa tähän ketjuun. Naisella on nyt vaikeaa jo ilman nettijulkisuutta.Todistaja: Tampereella vankina pidettyä kutsuttiin lapsentekokoneeksi
Rikos Julkaistu 20.03.2015 19:57
Neljä vuotta vangittuna pidettyä nuorta naista kutsuttiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa kuullun todistajan mukaan lapsentekokoneeksi.
Vuonna 1991 syntynyt nainen värvättiin netissä tutustumansa nuoren naisen ja tämän isän matkaan Tampereella kesällä 2010. Vankeutensa aikana hän joutui harrastamaan seksiä ilman ehkäisyä vangitsijansa kanssa ja synnytti tälle neljä lasta.
Todistaja kertoi Pirkanmaan käräjäoikeudessa, että hän oli tuomittujen ja uhrin kanssa tekemisissä heidän asuessaan todistajan luona. Hänen mukaansa vuonna 1970 syntynyt mies, tämän vuonna 1993 syntynyt tytär ja rikoksen uhri asuivat hänen luonaan yli kaksi kuukautta osana kymmenen hengen porukkaa.
Todistajan mukaan hänelle väitettiin, että uhri oli synnyttänyt kaikkiaan kuusi lasta ja hän oli kuullut uhria kutsuttavan lapsentekokoneeksi. Todistaja kertoi, että yhteisasumisen aikana lasten isä oli pyytänyt todistajaa ottamaan tuolloin syntymättömän lapsen nimiinsä.
Todistajan mukaan mies oli kertonut pitäneensä kehitysviiveestä kärsinyttä uhria mukana hyvää hyvyyttään ja pelastaneensa hänet "huoraamiselta". Todistaja arveli uhrin ja miehen olleen jonkinlaisessa parisuhteessa, mutta uhrilla ei esimerkiksi ollut puhelinta käytössään, eikä hän käyttänyt nettiä, toisin kuin muut asunnossa oleskelleet.
Todistajan mukaan mies käyttäytyi humalassa väkivaltaisesti ja "osansa siitä saivat kaikki".
Oikeus katsoi, että todistajan kertomus tuki uhrin näkemystä tapahtumista monelta osin, mutta totesi, ettei sitä voitu pitää kaikilta osin erityisen uskottavana. Oikeus ei kuitenkaan eritellyt, mitkä kohdat se todistajan kertomuksesta kyseenalaisti.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi tänään miehen 3 vuoden ja 10 kuukauden vankeusrangaistukseen muun muassa törkeästä ihmiskaupasta. Hänen tyttärensä sai 2 vuoden ja 8 kuukauden rangaistuksen.
Toivoisin, että keskityttäsiin vaan tekijöihin, jätetään urhi toipumaan. Tuomittu vahingonkorvauskin aivan naurettava, tuolla summalla ei makseta terapiakustannuksia kuin murto-osaltaan. Onko yhteiskunnan huijaaminen jäänyt vain lapsilisiin? Epäilen? Äidiksi kirjattu nainen olis helposti saanut sossusta rahaa, samoin yksinhuoltajakorotusta kelasta.Condense kirjoitti:Osaako kukaan yhdistää, kuka tää kadonnut tyttö oli?
Löytyisikö tuolta Kadonneet-puolelta??
Tekisitkö ruotsia osaavana referaatin tänne, ettei jokaisen tarvitse googlettaa ja kääntää?Aamunsaraste kirjoitti:Hakusanoilla : " leif grönfors realisten se ", löytyy "mielenkiintoista" luettavaa. Ruotsinkielistä, mutta kätevästi käännät kääntäjällä. Lukekaa itse ja tehkää johtopäätöksenne. Iät täsmää ym. Löytyy vieläpä monta kohtaa. Karmeaa luettavaa.
Amen! Vain ja ainoastaan romaneille tämä käyttöön! Ja heidät pitää pakottaa tajuamaan että he ovat Suomen ainoa ongelma ja kantaväestö tekee rikoksia vain koska mustalaisetkin tekevät.mielikki kirjoitti:Minulla on se kuva,70-luvulla laki muuttui romaanit eivät saanneet tiettyjä etuisuuksia jos heillä ei ole asuntoa.
Myös kiertäminen kielletti lailla.Mutta ei näistä yhteiskunta kelpoisia saa tekemälläkään.
Siispä valvontaa pitää tehostaa.Nämä on nyt linnassa mutta ne loput jotka ei lusi tällähetkellä,
nostavat surutta niin ruotsin kuin suomenkin kaikki avustukset,mitä vaan saavat.
Töihin nämä pitää pakottaa ja pääpaino sanalla pakottaa,ei ne vapaa ehtoisesti mene.