MURHA.INFO

Kuolema on täysin luonnollinen asia. Se on sellainen asia, jonka jokainen tähän maailmaan syntynyt joutuu kokemaan. Juicea lainatakseni, "ei elämästä selviä hengissä".

Herkkis kirjoitti:No minä en todellakaan halua kuolla. Pitää sitten jossain vaiheessa yrittää keksiä keinoja elää pitempään.

Hehe, onnea yritykseen. Tuo olisikin maailman kaikkien aikojen keksintö ja sen jälkeen ei sinulla ainakaan olisi rahasta puutetta.

Spider kirjoitti:Kuoleminen sinänsä ei pelota, mutta maanpäällisen ajan rajallisuus sitäkin enemmän. Ajatus siitä, että elämä on lainaa vain ja että jokaisen läheisen ihmisen on täältä joku päivä lähdettävä, saa minut pohjattoman surulliseksi. Joskus iltaisin se valtaa ajatukset ihan täysin. Estää nukahtamasta.

Aikaste hienosti tuon muotoilit.
Tuli joteskin olo että näinhän miekin ajattelen.

kaikki loppuu aikanaan toivottavasti kun hetki koittaa niin saa lähtee ilman kipuja ja tuskia.

Siis eihän kuolemassa mitään pelättävää ole, ainoastaan ehkä tavassa millä lähtee, olisihan se mukava lähteä rauhallisesti 120 vuotiaana sängyssä lääkittynä ja kivuttomana, tietysti myös joku moottoripyörällä 300km tunnissa endorfiinien höyrytessä ja pam! ei olisi paha ollenkaan sekään

Minultakin (kuten monelta muultakin) on kuollut tuttuja ja sukulaisia, ja on karmeaa sanoa, etten ole itkenyt heistä oikeastaan yhtäkään. Luulen, että joskus menneinä aikoina lapsena kerkesin kovettaa sydämeni liiaksi, enkä pysty enää välittämään. "Moi, soitin vain, että sinun ainoa tuki-ihmisesi otti pillereitä viime yönä ja on Oulun keskussairaalassa. Luultavasti ei tuu selviämään."
Ensimmäinen ajatus oli, että kuolisipa. Kuolisi pois, kun kehtaa hylätä minut tuolla tavalla, kuolisi, jos tämä elämä nyt niin kamalaa on. Hirveän itsekeskeinen tapa ajatella, mutta se oli aito tunne sillä hetkellä. Pahinta oli, että olin juuri sillä hetkellä vierailemassa Oulussa, mutta en käynyt katsomassa häntä, en kertaakaan. Kyseinen ihminen jäi kuitenkin eloon.

Muutama luokkakaveri on kans päätynyt ennenaikaiseen, mutta koska en oikeastaan koskaan ole omistanut kavereita koulussa, on ne ihmiset olleet aina vain kasvot. Mitäpä niillä on väliä, ei kosketa minua.

Oma kuolema on aina ollut lohdullinen ajatus. Pääsee pois tästä helvetistä, pääsee näkemästä muita ihmisiä ja kuulemasta niiden tuomitsevaa tyyliä. Ennenaikainen lähtö on itselläkin meinannut olla monta kertaa edessä, mutta ei koskaan liian vakavasti otettavissa. Kertaakaan en ole edes sairaalaan joutunut niiden juttujen vuoksi.

Enkä voi kieltää edes sitä, ettenkö ajattelisi tuota ajatusta joka päivä vielä nykyäänkin. Välillä tekisi mieli kostaa maailmalle kaikki tämä kärsimys, tehdä jotain radikaalia, huutaa ja kiljua että tämä on teidän syynne ja sen jälkeen bang.

Vihaan maailmaa jo senkin vuoksi, ettei täältä pääsekään ihan noin vain pois, vaikka kuvittelisi sen olevan helppoa. Miksi ihmisessä ei ole vain jotain nappia, jolla pysäyttää kaikki? Miksi, miksi.

En ole koskaan ollut hirveän elämänhaluinen ihminen, ensimmäisen kerran rupesin kuolemaa ajattelemaan tosissani joskus 9 tai 10-vuotiaana, mietin, koska ja miten täältä pääsisi pois. Miten saisin maailman pysäytettyä hetkeksi poislähdölläni? Miten saisin piinaajani ymmärtämään, ettei kaikkea voi tehdä, johonkuhun voi oikeasti sattua liikaa?

Vuosien saatossa on sitten tuo kuolemanhalu vaihdellut vihan ja tyhjän olon kanssa, mutta koskaan en tosiaan ole omaa kuolemaani pelännyt. Tiettyjen ihmisten kuolema pelottaa, mutta ehkä sitten niidenkin aikana pystyy taas kylmettämään itseään ja jatkamaan tätä harhailua omituisessa kaaoksessa nimeltä elämä.

Toisaalta kun ajattelee kuolema on varsin tasapuolinen kaikkia kohtaan niin rikkaat kuin köyhätkin joutuvat suostumaan, kun tämä kaveri kovin kalpea pyytää mukaansa tuonelan talolle humpalle

tri Dee kirjoitti:Toisaalta kun ajattelee kuolema on varsin tasapuolinen kaikkia kohtaan niin rikkaat kuin köyhätkin joutuvat suostumaan, kun tämä kaveri kovin kalpea pyytää mukaansa tuonelan talolle humpalle

Mikä tää sanonta "pakko ei ole kuin köyhän kuolema" sitten on?
Siis kuoleeko rikkaatkin?
Aijoo...Viime viikon iltalehdessähän luki, että Keskisen Veskun tuhkistakin puristetaan timantti sitten kun hetki on koittanut....

Pelkäätkö kuolemaa?

-En pelkää, en vain halua olla läsnä kun se tulee.

-Juice Leskinen-

No joo rikkaat hyvin voivat eurooppalaiset elävät hieman kauemmin ja tietysti paljon ihmis arvoisemman elämän kuin kurjat köyhät sairaat kehitysmaiden asukit. Mutta kuolema kuitenkin tulee aikanaan kaikille. Paljon tasapuolisempi kuin esim joulupukki lahja pakettien suhteen joita saa vaan ainoastaan kiltit ja hyvät

En itse varsinaisesti pelkää kuolemaa, en ole oikeastaan koskaan pelännyt, siitä johtuen mahdollisesti, etten ole sitä ihan hirveästi kohdannut.

Kaikista rankin paikka oli itseasiassa tässä muutama yö sitten. Äitini äiti kuoli tapaninpäivänä (suurta idoliani James Brownia seuraten ), vanhainkodissa, ilmeisesti vain vanhuuteen, 87-vuoden iässä. Mummu oli terävä kun partaveitsi ihan viimeisiin päiviin saakka, kiusasi koko vanhainkotiaikansa hoitajia. Sellainen kunnon kärttynen akka, jota ei voi kun rakastaa hirveästi Karjalaisia.. Kuitenkin, mummu ei koskaan tavannut seurustelukumppaniani, jonka olen nyt jo useamman vuoden ajan tiennyt (=toivonut) olevan itselleni Se. Äiti ei antanut viedä näytille. Mummu oli todella suorasanainen, ja äiti ilmeisesti jotenkin häpesi sitä jo etukäteen niin, ettei halunnut kumppanini joutuvan minkään hirveän tulituksen kohteeksi.. Mummuni oli itselleni todella rakas, suuri esikuva, ja tajusin toissayönä, ettei hän ilmeisesti edes tiennyt seurustelevani. Tekee pahaa ajatellakin, että niin tärkeä siunaus jäi saamatta, eikä sille voi tehdä enää mitään. Antaisin mitä tahansa, että voisin esitellä heidät vielä toisilleen.

Ilmeisesti tuosta toissaöisestä heräämisestä johtuen oon alkanut jotenkin kammoamaan kuoleman yksinäisyyttä. Sitä, miten voit rakastaa mitä tahansa, tai ketä tahansa, mutta että kuolemassa olet kuitenkin yksin. Olen koiraihmisiä, ja nyt jopa noita nelijalkaisia katsoessa (molemmat vielä aika nuoria) tekee ajatus luopumisesta todella pahaa.

En siis pelkää kuolemaa. En vain halua luopua. Niin ja siis: en usko kuolemanjälkeiseen elämään.

Kyl musta on aika pelottavaa ajatella että voi kuolla nuorena. Tai se tapa miten tulee kuolemaan... Kyl jos valita saan, eläisin vanhaksi ja kuolisin luonnollisen kuoleman lähemmäs sata vuotiaana

Ois varmaan kamala tietää milloin kuolee
En ymmärrä ihmisii jotka vapaaehtoisesti menee tappaan ihtensä

Pakko siirtää tänne kun olikin topickkin jo tästä asiasta:
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 1106#61106

Kun mä kuolen, niin mä kuolen. Sitä ennen on parempi pitää hauskaa, ettei ainakaan katkerana paskana joudu lähtemään. Ja kuoleman jälkeisestä elämästä on turha haaveilla. Ihminen vaan kelaa itestään liikoja: "kun MÄ kuolen, niin MÄ oon niin ISO JUTTU, että MÄ en voi vaan kuolla. MÄ elän ikuisuuden! Ja MÄ elän sen paratiisissa, koska MÄ oon niin ISO JUTTU.". Tota rataahan se kela menee.

En ajattele kuolemaa juurikaan koskaan. Sellainen on minun suhtautumiseni asiaan.