Uskomusten tuolla puolen
Suuren hallin kylmässä kivilattiassa makasi puolipukeinen, kalvakka nuori tyttö. Hän ei liikkunut ollenkaan suuntaan tai toiseen.
He miettivät, olikohan hän vain humalassa tai nukkui, joten he menivät hänen viereensä katsomaan häntä. Tyttö ei tehnyt elettekään noustakseen. Yksi miehistä polvistui koskettaakseen häntä, ja pudisteli päätään. Hän kertoi tovereilleen, että neito oli kuollut. He käänsivät tytön ympäri ja näkivät kuinka kalpea tämä oli. Näytti siltä, että häntä oli uitettu veressä - juuri niin kuin huhut kertoivat.
Sitten he kuulivat valittavaa ääntä. Vain muutaman askeleen päässä oli toinen tyttö, retkotti kasvot ylöspäin, mutta yhä elävänä. Miehet näkivät, että hänen kehonsa oli lävistetty monesta kohtaa. Hän oli myös kalpea, ikään kuin hän olisi menettänyt kaiken verensä. Oli selvää, ettei hän eläisi enää kauan - ei edes enää niin kauan, että hänet saataisiin vietyä kylään. Vastentahtoisesti he jättivät tytön sinne ja lähtivät syvemmälle linnan uumeniin. He saattoivat haistaa ruumiiden mätänemisen törkyisen hajun.
Sitten joukkio löysi toisenkin naisen ruumiin pylvästä vasten, kahlittuna siihen. Hänen kehoonsa oli jäänyt jälkiä hakkaamisista ja poltteluista, ja piiskan jälkiä. Hänkin oli menettänyt melkein kaiken verensä. Oli selvää, että mitä noille tytöille ikinä oli tapahtunut, liittyi jonkinlaisiin veriseremonioihin, samoihin mitä paholaisen palvojat harrastivat.
Levottomina tästä luvattomasta tunkeutumisesta, miehet laskeutuivat alas kiviportaita alemmille kerroksille vankityrmien luo. Thurzo oli nähnyt tämän alueen vuosia aikaisemmin, lapsena, joten hän muisti reitin. Kun he kävelivät läpi kylmien kiviseinien, heidän sydämensä pamppailivat täyttä höyryä sen vuoksi, mitä he kukaties tulisivat näkemään. Sitten he kuulivat liikehdintää pimeydessä ja itkua, jostain melko läheltä. He säntäsivät äänten perään ja löysivät vankityrmiä, täynnä naisia ja lapsia, joista useimpien ruumiit oli merkinnyt toistuvan verenvuodon aiheuttamat arvet. Ne, jotka olivat vielä hyväkuntoisia, rukoilivat apua ja oli selvää, että heidät aiotiin uhrata. He olivat saaneet tietää, ettei kukaan lähtenyt linnasta samassa kunnossa kuin oli sinne tullut, joten tänä yönä naiset olivat onnekkaita. Heidät oli pelastettu.
Erzebetin torni
Miehet vapauttivat vangit ja johdattivat heidät ulos linnasta ennen kuin uskalsivat lähteä ylemmille kerroksille etsiäkseen naista, joka oli vastuussa näistä lihallisista hirmutöistä. Heidän yllätyksekseen (joidenkin lähteiden mukaan) he löysivät valtavasta soihduin valaistussa huoneesta todisteita alkoholinhuuruisista lomaorgioista; kiduttamisella loppuun saatetuista.
Nainen, jonka vuoksi he olivat tulleet, oli paennut, mutta he tiesivät minne hän oli mennyt, eikä ollut vaikea löytää häntä.
Ei ole helppoa erottaa totuutta legendasta, tapauksessa, joka on enemmän kuin kolme vuosikymmentä vanha. Tietoja on kerätty useista eri lähteistä, jotka sisältävät ristiriitaisuuksia merkityksellisissäkin kohdissa.
Valtiatar
Ei ole saatavilla mitään selontekoa siitä, mitä joukkio löysi sinä yönä, koska paikka oli liian hirvittävä, että siitä olisi voinut kirjoittaa säilytettävää dokumenttia, mutta runsaasti kertomuksia jostain, mitä voitaisiin kutsua oikeuden tiedonannoiksi.
Viranomaiset pidättivät kaikki, jotka olivat osallistuneet hirveisiin tekoihin, selviytyneiden uhrien vapauttamiseen ja lukitsivat vastustelevan noidan yhteen hänen oman linnansa huoneista, siihen saakka kunnes hänen kohtalostaan päätettäisiin.
Hänen nimensä oli kreivitär Erzsébet Báthory ja hän oli vaikutusvaltaisesta perheestä kartanolta Carpathian Mountainsin juuresta. Gordon Melton sanoo, että hänen vanhempansa olivat George (Gyrögy) ja Anna Báthory ja että hän syntyi 1560 (tai 1561).
Tähän aikaan Unkari näki lukemattomia taisteluja Ottoman empiirin ja Itävallan Hapsburgin armeijoiden välillä. Báthoryit olivat protestantteja, uusi uskonto siihen aikaan, ja Erzsébet kasvatettiin Escedissa, kartanossa Transylvaniassa. Kun hän oli 11, hänen serkustaan Stephenista tuli Transylvanian prinssi, ja hän suunnitteli yhdistävänsä Euroopan turkkilaisia vastaan. Taistelut kuitenkin kävivät hänen voimilleen monella tavalla. Stephen tunnettiin raakalaismaisuudestaan, ja tiedemiehet käyttävät häntä esimerkkinä puhuessaan häiriintyneisyydestä sukujuurissa.
Erzsébet ei ollut helppo lapsi, eikä elämäkään ollut hänelle helppoa, vaikka hän olikin etuoikeutetusta perheestä. Hän kärsi sairauskohtauksista, ja hänellä oli hallitsemattomia raivokohtauksia, jotka saattoivat viitata kasvavaan aggressioon liittyvään aivosairauteen. Hänellä saattoi olla epilepsia. Ja seksuaalisessa mielessä hän oli holtiton, sillä seurauksella, että hän tuli raskaaksi 14-vuotiaana jollekin maalaisjuntille ja hänet piti eristää, jotta vältettäisiin skandaali hänen kihlauksestaan aristokraatin kanssa.
15-vuotiaana hän meni naimisiin kreivi Ferencz Nádasdyn kanssa, mahtavan sotilaan, joka oli usein poissa kotoa. Siispä he liittivät kaksi voimakkasta poliittista perhettä, joiden suvuissa esiintyi hulluutta ja kummatkin tunnettiin julmasta käytöksestä. Báthoryn täti oli oikeudessa tuomittu lesboksi ja noidaksi. Setä oli alkemisti ja paholaisenpalvoja, ja hänen veljeltään kuulemma ei ollut yksikään nainen tai tyttölapsi turvassa. Ikäänkuin tässä ei olisi tarpeeksi, Báthoryn lapsuudenaikainen hoitotäti, Ilona Joo - yksi niistä, jotka pidätettiin 1610 - oli harjoittanut pimeää taikuutta, johon kerrotiin kuuluneen lasten uhraamista heidän luidensa ja verensä takia.
Vaakuna
Kirjassaan
True Vampires of History (Historian todelliset vampyyrit) Donald Glut (toistaa Valentine Penrosen kirjaa) sanoo, että kun Erzsébet kasvoi vanhemmaksi, hän harjoitti noituutta ja kantoi pergamenttia (Penrose sanoo, että vastasyntyneen lapsen kalvoa tms.*) johon oli kirjoitettu loitsuja suojelemiseksi. Väitetään, että hän pyysi jumalolento Isteniltä (unkarilaisesta mytologiasta, johon Unkarissa uskottiin ennen kristinuskoa) apua, terveyttä ja pitkää elämää.
"Kun olen vaarassa", tässä pergamentissa kuulemma luki, "lähetä 99 kissaa. Määrään sinut tekemään niin, koska olet kissojen ylin komentaja... käske 99:n kissan tulla vauhdilla ja purra kuningas Matthiaksen sydäntä... Ja pidä Elizabeth turvassa vahingoilta."
*shriveled caul. Kun nuo sanat kirjoittaa googleen, sieltä kyllä löytyy jotain, mutta en silti tiedä, mitä se on suomeksi. Ja Penrosen mukaan pergamentti, jota Erzsébet oli tästä materiaalista...
Historian todelliset vampyyrit
Linna Sarvar
Erzsébet muutti linna Sarvariin ja oppi, kuinka johtaa suurta kartanoa. Kun tänä päivänä hänen käytöksensä palvelijoitaan kohtaan on legendaarista, siihen aikaan aristokraattien keskuudessa ei ollut epätavallista käyttää voimaansa pahoinpitelemään raa'asti niitä, joita pitivät alempina olioina, jopa aiheuttaa heidän kuolemansa. Erzsébet nautti vallasta ja hänellä oli häijyjä impulsseja, jotka vain vahvistuivat ympäristössä, jossa aristokraateilla ei ollut mitään vastuuta.
Useiden kertomusten mukaan hän oli myös pikkumainen ja turhamainen narsistinen. Hän vaihtoi vaatteitaan viisi tai kuusi kertaa päivässä ja vietti tunteja ihaillen peileistä legendaarista kauneuttaan. Hän käytti kaikenlaisia öljyjä ja voiteita suojellaakseen vaalentunutta ihoaan. Kaikki suostuivat kaikkeen, mitä hän ikinä halusi ja hän vaati jatkuvaa ylistystä ja kehuja. Mitä hänestä olisi tullut, jos hän ei olisi avioitunut kyseenalaisen miehensä kanssa, se jää ikuiseksi mysteeriksi, mutta ei ole epäilystäkään, että mies edisti hänen väkivaltaisia taipumuksiaan.
Harjoitellaan kiduttamista
Erzsébet tuli siis linnaan Nádasdyn vaimoksi ja tuore aviomies tutustutti hänet erityisiin vankityrmiinsä ja kurinpitomenetelmiinsä. (Penrose sanoo, että Nádasdy vain seurasi vierestä Erzsébetin julmuutta, eikä itse kiduttanut ketään, mutta toiset lähteet sanovat, että hän oli yhtä ilkeä palvelijoilleen ja jopa opetti vaimolleen erilaisia kikkoja kiduttaa heitä.)
Yksi hänen väitetyistä metodeistaan oli levittää hunajaa alastoman palvelustytön päälle ja jättää hänet ulos sidottuna ötököiden näykittäväksi ja ampiaisten pisteltäväksi. Hän näytti Erzsébetille, kuinka jäädyttää tyttöjä elävältä talvella viskomalla vettä heidän alastomille vartaloilleen, kunnes he eivät voineet enää likkua. Joskus hän lähetti mustan magian loitsuja toisesta maasta, jossa oli sotimassa, vaimolleem, että tämä voisi kokeilla niitä kotona - se oli hänen rakkaudenosoituksensa. Hän myös opetti Erzsébetiä hakkamaan tyttöjä kuolemaan kieliin, ja siitä Erzsébet kuulemma sai valtavaa nautintoa.
Nádasdy oli usein poissa sotaretkillään, joten Erzsébet harjoitti rituaalejaan ja kirjoitti niistä puolisolleen. Glut (kirjoittanut sen vampyyrikirjan) paljastaa, miten valtiatar yhdessä kirjeessään paljastaa mentorin opettaneen hänelle verirituaalin: "Thurko on opettanut minulle yhden uuden ihanan. Nappaa kiinni musta kana ja hakkaa se kuoliaaksi valkoisella kanalla. Säilytä se veri ja töhri joku vihollisesi sillä. Jos et saa tilaisuutta sotkea hänen ruumistaan sillä, hanki yksi hänen vaatteistaan ja sotke se [kanan verellä]."
Leiditär Bathory, Istvan Csokin tulkinta
Hän myös hankki joukon miesrakastajia, vaikka pahamaineisen tätinsä lailla lesboseksikin kelpasi hänelle. Hän keräsi kasaan seurueen ihmisiä, jotka olivat kokeneita taikuudessa, alkemiassa ja noituudessa. Yksi aatelismies, jolla oli kalpea iho ja pitkä, musta tukka, joka Glutin mukaan joi verta, tuotiin paikalle linnaan, jotta Erzsébet voisi oppia häneltä.
"Muukalainen täytti kaikki yliluonnollisen vampyyrin ulkoiset kriteerit", kirjoittaa Glut, johon amerikkalaisten filmit ovat selkeästi vaikuttaneet. "Kukaties hän oli jopa haudastaan noussut Dracula." (Penrose tuumii, että mukkalainen oli ehkä mieheksi pukeutunut nainen.) Jossain vaiheessa Erzsébet karkasi hänen kanssaan, mutta palasi sitten elämään yksin. Glut (mutta tälle ei ole virallista lähdettä) sanoo, että hänen suunsa ympärillä oli verta.
Siitettyään Erzsébetille neljä lasta, kolme poikaa ja tytön, Nádasdy sairastui vuonna 1601 ja joutui vuoteenomaksi vahingoittuneen jalkansa kanssa, kunnes kuoli 1604, jättäen Erzsébetin yksin 44:n iässä, keski-ikäisenä leskenä. (Glut aprikoi, että Erzsébet myrkytti hänet.) Nainen muutti yhteen heidän linnoistaan Viennassa, jossa hänen sosiaalinen elämänsä oli aktiivisempaa, mutta lopulta hän palasi tiluksilleen Unkariin. Siellä oli enemmän yksityisyyttä kidutussessioille.
Melton sanoo, että hänen rikoskumppaninsa oli vuoteen 1609 asti vähemmän tunnettu henkilö nimeltä Anna Darvulia, ja sen jälkeen leski nimeltä Erzsi Majorova. Toisin sanoen, hän ei ollut yksin riettaiden harrastustensa kanss. Muut tiesivät ja hyväksyivät sen mitä hän teki ja tulivat siihen mukaan. Itseasiassa luultavasti juuri Majorova keksi, että hän voisi kaapata alempiluokkaisia tyttöjä kiduttaakseen heitä.
Kauniita nuoria naisia alkoi katoilla kylästä ja vähän kauempakin sen ympäriltä, samoin lapsia. Perheet eivät tienneet, mitä tehdä.
Aateliston vastustaminen voisi saattaa heidät hankaluuksiin, joten he menivät pappiensa luo ja muuten pitivät kielensä kurissa. He näkivät Nádasdyn vaunut, mustien hevosten vetämät, katoavan yöhön, tietäen, että niiden sisällä oli tyttöjä, jotka eivät enää koskaan tulleet takaisin. Vuosi vuoden perään, ja sama jatkui. Kenestäkään ei ollut taistelemaan sitä vastaan. Kansa ei ollut unohtanut, että 1524 aateliset olivat rangaisseet äärimmäisin keinoin kansannousun tehneitä maanviljelijöitä, eivätkä he voineet ottaa sitä riskiä, että sama tapahtuisi taas. Oli heidän kohtalonsa sietää kaikkia lordien ja leidien oikkuja.
Saksalainen antropologisti Michael Wagener tuo esiin, että Erzsébet jatkoi kidutuksia miehensä kuoleman jälkeen ja jopa jalosti metodejaan.
"Onnettomat tytöt, jotka houkuteltiin linnaan, lupauksella, että he saisivat palvella siellä, lukittiin kellariin. Siellä heitä hakattiin kunnes heidän kehonsa olivat aivan turvonneita. Kiduttaminen ei ollut mitenkään harvinaista Elizabethille; usein hän vaihtoi heidän vaatteitaan, jotka olivat veren peitossa, ja sitten aloitti uusiksi julmuudet. Sitten turvonneita kehoja pahoinpideltiin partaveitsillä. Usein hän poltti tyttöjä, sitten viilteli, mutta enimmäkseen heidät hakattiin kuoliaksi."
Monien kertomusten mukaan hän oli psykoottinen ja hänen mielisairautensa paheni iän karttuessa. Paljon yksityiskohtia selvisi oikeuden kuulemisissa.
Everitt lisää, että joskus valtiatar ompeli palvelijan suun kiinni, pakotti hänet syömään suikaileita hänen omaa lihaansa, tai poltti palvelijan sukuelimiä, kun Wagener sanoo, että "kun hän istui vaunuissa jonkun kanssa, hän saattoi pistellä tätä neuloilla, erityisesti jos tämä oli samaa sukupuolta kuin hän".
Hän kertoo myös toisesta legendasta: "Kun hän oli sairas, eikä voinut harjoittaa julmuuksiaan, hän puri henkilöä, joka tuli hänen vuoteensa viereen, kuin olisi ajatellut olevansa villipeto." Tätä seikkaa oikeudessakin todistettiin.
Addiktio
Lopulta joukon maalaistyttöjä onnistui paeta. Erzsébet ei siitä pelästynyt ja käänsi verenhimonsa kohdistumaan vähäpätöisempiin aristokraatteihin. Hän oli tehnyt niin paljon pahaa ilman että häntä oli kukaan estänyt ja kuten monet sarjamurhaajat hänen jälkeensä, röyhkeys teki hänet varomattomaksi ja typeräksi. Hänestä oli hauska nähdä, voisiko hän välttää tekojensa seuraukset. Hän oli myös niin rakastunut väkivaltaan, ettei voinut lopettaa.
Sabine Baring-Gould, englantilainen kirjailija ja 19:n vuosisadan merkittävä folkloristi (kansanperinnetutkija), käyttää tarinaa Erzsébetistä esimerkkinä kuvaamaan omia näkemyksiään keskeisestä psykologisesta ilmiöstä.
"Olen nähnyt sivistyneen nuoren naisen, huomattavan hyväkäytöksisen ja räiskyvän temperamentin omaavan,
string flies with her needle on a piece of thread**", hän kirjoitti vuonna 1865.
katsoa itsetyytyväisestä heidän tärinäänsä
**Ymmärsin, että tämä kohta viittaisi jotenkin nuorten naisten piileviin sadistisiin taipumuksiin... String fields voi tarkoittaa kait leijan lennättämistä, mutta ei tarkoita sitä varmaan tässä tapauksessa.
"Julmuus voi jäädä piileväksi kunnes jonkin onnettomuuden seurauksena se herää ja sitten se purkautuu ulos ahmaisevana liekkinä." Hän sanoo, että pakkomielle vereen noudattaa samaa kaavaa.
"Me emme käsitä väkivaltaa, joka raivoaa heidän sisällään, kunnes syntyy olosuhteet, jotka kutsuvat heitä toimimaan... himo leiskuu, ja sydämen tyyneys on kadonnut ikiajoiksi. Sana, katse, kosketus, riittävät laukaisemaan pakkomielteen ammusvaraston sydämessä (aika järkevä ilmaisu eikö? toim. huom.), ja tekemään olon yksinäiseksi ikuisesti."
Sabine Baring-Gould
Verenjano saattaa lymyillä ihmisessä, jopa niissä, joita rakastamme, emmekä edes huomaa sitä. Se voi kyteä povessa, joka meitä eniten hellii, ja me voimme olla täydellisen tietämättämiä, että se on siellä. Ehkä olosuhteen eivät aiheuta sen kehittymistä; ehkä moraaliset periaatteet saattavat pidellä sitä aisoissa niin ettei se koskaan pääse valloilleen."
Pahentaakseen hulluuttaan Erzsébet tarjoutui opettamaan aatelisperheiden tytöille "sosiaalisia taitoja" ja kun he saapuivat linnaan, hän päästi väkivaltaiset taipumuksensa valloilleen.
Murhattuaan yhden melko nuoren tytön 1609, yrittäen lavastaa sen itsemurhaksi, viranomaiset vihdoin päättivät puuttua asiaan. Tämä epäilyttävä vahinko, jota oli edeltänyt vuosia jatkuneet huhut, sai asioihin muutoksen. Kuningas tuki ajatusta, koska Erzsébet oli pyytänyt häntä maksamaan takaisin rahoja, jotka hän - kuningas - oli lainannut Nádasdylta, ja jos huhut osoittautuisivat todeksi ja Erzsébet pidätettäisiin, hänen ei tarvitsisi maksaa velkojaan. Toisin sanoen, kaikki voittaisivat... paitsi kyseinen valtiatar.
Tuomiopäivä
Muotokuva leidi Bathorysta
Huhut osoittautuivat todeksi, ja osittain todellisuus oli vielä paljon kauheampi, joten Erzsébetin tyrannian päivät olivat ohi. Hyökkäysretken yönä Thurzo lukitsi leidi Bathoryn linnakkeseensa ja jätti joitain miehiä vahtimaan häntä. Kirjeissään hän mainitsi löytäneensä vain yhden ruumiin linnasta - nuoren naisen, jonka syytettiin varastaneen päärynän. Hänen kätensä oli poltettu ja rintojaan pureskeltu. Hän sanoi myöhemmin, ettei nähnyt orgioita, mutta leidin sukulaisena hänellä oli syytä suojella perheen mainetta. Muut raportoivat paljon dramaattisemmasta illasta, etenkin jälkeenpäin.
Kun Erzsébet odotteli kuulemista, viranomaiset kävivät läpi hänen linnansa todistusaineiston toivossa. He löysivät luita ja muuta ihmisjäännöstä ja kadonneiden tyttöjen vaatteita. Codrescu siteeraa yhden Thurzon luutnantin muistelmateosta, jossa tämä kirjoittaa, että kun he saapuivat linnaan, he näkivät kuolleiden tyttöjen ruumiita kaikkialla minne katsoivat. Monilla ei ollut käsiä tai silmiä. Yksi mustunut ruumis oli tulisijalla, ei kokonaan palaneena, ja muutamat oli haudattu mataliin hautoihin linnan ympärille. "Me katselimme kauhulla kun koirat juoksivat tyttöjen ruumiinosia suussaan."
Linna, katsottuna mäeltä
He saivat tietää paljon uhreista, jotka olivat selviytyneet, ja kuulla yksityiskohtaisia tarinoita joukolta rikostovereita. Miehet ja naiset, jotka olivat auttaneet leidiä tämän verisissä töissä tuuppivat toinen toisiaan saadakseen olla ensimmäisiä, jotka voittaisivat jotain etuuksia yhteistyöstä viranomaisten kanssa - tai välttääkseen kidutuksen. Erzsébet itse ei osallistunut oikeudenkäyntiin, eikä todistanut. Sen sijaan hän jäi linnaansa, vinkuen viattomuuttaan. Everitt väittää, että hänen aatelissyntyiset sukulaisensa taivuttelivat oikeutta pitämään hänet kotiarestissa ja lykkäämään tuomiota.
Kaksikymmentäyksi tuomaria olivat paikalla tammikuun 2. päivä 1611, jolloin kuulemiset erityisessä tuomioistuimessa alkoivat, Kuninkaallisten korkeimman oikeuden tuomarin Theodosius de Szulon johdolla. He kutsuivat paikalle joitain todistajia, joskus 35 päivässä, mukaan lukien perheitä, joiden tytöt olivat kadonneet ja uhreja, jotka olivat selviytyneet. Yksi äiti oli menettänyt 10-vuotiaan tyttärensä.
Päätodistajat Erzsébetia vastaan olivat hänen palvelijansa ja ihmiset, jotka olivat avustaneet häntä verisissä kampanjoissa. Penrosen mukaan kultakin hänen rikostovereistaan kysyttiin samat 11 kysymystä siitä, kuinka kauan he olivat olleet linnassa ja mitä rikollista siellä oli tehty. Heiltä kaikilta kysyttiin, keitä he olivat murhanneet, kuinka monta, mistä uhrit olivat kotoisin ja kuka toi heidät linnaan. Heitä myös painostettiin kuvailemaan kidutuksia ja mitä tapahtui tytöille, jotka menehtyivät. Enimmäkseen he kertoivat siitä, mitä Erzsébet oli tehnyt. Niiden häijyjen tekojen seurauksena Erzsébet tunnetaan yhä tänä päivänä yhtenä historian julmimmista monstereista.
Kidutettujen kertomukset
Ficzko, kääpiö, joka oli työskennellyt Erzsébetille 16 vuotta, väitti, että hänet tuotiin sinne väkisin. Hän ei ollut varma, kuinka monen naisen tappamisessa hän auttoi, mutta hän tiesi tyttöjen lukumäärän: 37. Viisi haudattiin monttuihin, kaksi puutarhaan, kaksi yöllä kirkkoon, ja niin edelleen. He houkuteltiin maalla lupailemalla heille työtä linnasta ja joissain kylissä Báthory & kump. jopa juonittelivat tarjoamalla tytöille rahaa tai pieniä lahjoja. Jos tytöt eivät tulleet vapaaehtoisesti, heidät hakattiin tajuttomaksi asti ja vietiin. Linnassa heidät sidottiin ja puukotettiin neuloilla ja saksilla, muiden julmuuksien keskellä. Heidät oli valittu heidän ihonsa - jopa heidän kieltensä - pehmeyden perusteella, ja heidän kauneutensa ja nuoruutensa tähden.
Tyypillistä kidutusmuotoa kysyttäessä hän, Ficzko sanoi (Penrosen mukaan), että "He solmivat kädet ja käsivarret hyvin tiukasti narulla, ja heitä hakattiin kuolemaan asti, kunnes koko keho oli musta kuin hiili ja heidän ihonsa oli revitty ja repeytynyt. Yhtäkin tyttöä lyötiin yli 2000 kertaa ennen kuin hän kuoli. Dorko [toinen Erzsébetin liittolainen ja hankkija] leikkasi heidän sormensa yksi kerrallaan keritsimillä ja sitten viilteli saksilla."
Nainen, joka oli hoitanut Erzsébetiä lapsena, Ilona Joo, myöntäen tappaneensa noin 50 naista, sanoi työntäneensä tulikuumia hiilihankoja niitä tyttöjen suuhun tai nenään. Leidi itse, hän todisti, oli laittanut sormensa yhden tytön suuhun ja painanut lujaa kunnes suun seinämät halkesivat auki. Hän myös puukotti heitä kaikkialle neuloilla, saaden heidät vuotamaan verta, tai repi auki heidän lihansa terävillä saksilla. Hänestä oli mukavaa viiltää auki iho sormien välistä.
Erzsébet, sanottiin, johti monia julmia ja mielivaltaisia pahoinpitelyjä ja pian kidutteli ja leikkeli tyttöjä. Hän saattoi leikata jonkun sormet irti tai hakata hänen kasvojaan kunnes luut olivat rikki. Silloinkaan kun hän oli sairaana, hän ei lopettanut. Sen sijaan hän käski tyttöjen kantaa hänet sänkyyn, jotta hän voisi läimiä ja purra heitä. Joskus hän pureksi heitä kunnes he kuolivat ja laittoi miespalvelijat syömään heidän lihaansa. Ilona Joon mukaan leidi saattoi laittaa öljyttyä paperia tyttöjen jalkojen väliin ja sytyttää sen palamaan tai käyttää kynttilöitä polttaakseen heitä. Viiltelysessioiden jälkeen verta oli usein niin paljon, että tuhka siroteltiin leidin sänkyyn, jotta se siroteltaisiin sinne. Kun he hautasivat ruumiit salaisiin paikkoihin, he rukoilivat niiden puolesta.
. Tuskin kuitenkaan mitään verisukulaisia. 
