Sivu 2/3

Re: K-kaupan Anna pysäyttää jälleen varkaan

Lähetetty: Pe Loka 30, 2015 9:15 am
Kirjoittaja Kikki Hiiri
Ukkonen kirjoitti:Itselle ensimmäinen ajatus oli huoli Annan puolesta. Tuossa liikkeessä näitä tilanteita tulee vastaan päivittäin ja näin reagoimalla varmasti käy huonosti jossain kohtaa. Toivotaan, että Annan reaktio perustui vahvaan tilannetajuun, vaikkapa "asiakkaan" tuttuuteen.

Ihan vaan mutupohjalta, sanoisin että Annan temperamentti taitaa olla joko latino- tai slaavivanhempien perua. Ulkonäkö tukee kumpaaki teoriaa, mutta kun en neitoa sen paremmin tunne ni osaa varmaksi sanoa mitään. Mutta, se ei ole mitenkään oleellista.
Mulle muuten jotenki tullu mieleen et ei olis kai tapahtunut jos varkailla olis ollut kantasuomalaisten varkaitten nöyryyttä ja olisivat piilottaneet tavarat vaatteisiinsa tms.

No, niin tai näin, Annalle pitäis tarjota tuoppi tai kolme.

Re: K-kaupan Anna pysäyttää jälleen varkaan

Lähetetty: Pe Loka 30, 2015 9:50 am
Kirjoittaja aga
Kyllä täällä paljon jutellaan varsinkin tietynlaisia kansoja edustavien mamujen suhtautumisesta naisiin ja ilman mitään rasismia niin seuraavilla kerroilla varkaalla saattaa olla mukana puukko ihan vaikka jo pelkän kassan sukupuolen (ja sukupuolen odotetun käytöksen räikeän rikkomisen) vuoksi. Tyhmää toimintaa Annalta mielestäni vaikka nyt onkin käynyt hyvin, seuraavilla kerroilla ei välttämättä käy yhtä mainiosti.

Re: K-kaupan Anna pysäyttää jälleen varkaan

Lähetetty: Pe Loka 30, 2015 4:56 pm
Kirjoittaja Mman
Kikki Hiiri kirjoitti:No, niin tai näin, Annalle pitäis tarjota tuoppi tai kolme.
Pistän konjamiinit päälle oisko tytöllä pikkasen judo taustaa..?

Re: K-kaupan Anna pysäyttää jälleen varkaan

Lähetetty: Pe Loka 30, 2015 5:37 pm
Kirjoittaja snake
Täysi kymppi Annalle. Varovaisuutta kehiin noista saatanan MAMUISTA ei tiedä mitä taskuissaan pitävät.

Re: K-kaupan Anna pysäyttää jälleen varkaan

Lähetetty: Pe Loka 30, 2015 8:27 pm
Kirjoittaja Kalistinpää
Nykypäivän Ernesti Hentusen julkaisussakin Anna näköjään huomioitu:

http://mvlehti.net/2015/10/30/urhea-ann ... e-legenda/

Onko Chuck Norris kohdannut voittajansa?
(Ai niin ne linkit katoaa, mutta nyt ei kännykän kanssa pysty).

Re: K-kaupan Anna pysäyttää jälleen varkaan

Lähetetty: La Loka 31, 2015 2:03 pm
Kirjoittaja J.Maybrick
Kyllä täällä paljon jutellaan varsinkin tietynlaisia kansoja edustavien mamujen suhtautumisesta naisiin ja ilman mitään rasismia niin seuraavilla kerroilla varkaalla saattaa olla mukana puukko ihan vaikka jo pelkän kassan sukupuolen (ja sukupuolen odotetun käytöksen räikeän rikkomisen) vuoksi. Tyhmää toimintaa Annalta mielestäni vaikka nyt onkin käynyt hyvin, seuraavilla kerroilla ei välttämättä käy yhtä mainiosti.
Samaa olen tuuminut. Kolmannella kerralla voi käydä toisin. Sanoisin että tyhmänrohkeaa toimintaa. Toisaalta on hyvä, että joku näyttää noille röyhkimyksille, että täällä naiset eivät ole pelkkiä haaremiruusuja, joita voi nöyryyttää miten tahansa. Mutta ikävä on, jos tälle nuorelle naiselle jotain sattuu.
Jos tämä filminpätkä on aito, voi vain ihmetellä varkaan röyhkeyttä: viisaa vain kädellä että mä meen nyt tästä näiden kamojen kanssa, heippa hei! :evil:

Re: K-kaupan Anna pysäyttää jälleen varkaan

Lähetetty: Su Marras 01, 2015 4:34 am
Kirjoittaja Virdon
-"Miten saada päättäjät uskomaan että myyjien tehtävä ei ole joutua kohtaamaan väkivaltaa näin paljon työssään".

No tällaiset videopätkät nyt ainakin ovat täysin väärät edustamaan oheista asiaa. Aikamoisen riskialtista toimintaa, mutta kun nyt on sattunut aika lussut varkaat pariin kertaan niin ei ainakaan vielä ole jouduttu huomaamaan että hei tämähän pitsojen ja kaljojen omatoiminen takaisinsaantiyrityshän osoittautuukin tällä kertaa turmiolliseksi. No, näinhän tuo huonompi aines voi rueta ottamaan tarvittaessa oppia että tuohon putiikkiin pitääkin laittaa jo jonkinlaista mutkaakin povitaskuun.

Eipä ole nähtävästi ainakaan työnantaja juurikaan tainnut kehottaa varmistamaan omaa turvallisuuttaankin tilanteessa, kun sypäkämminhän tuo käy voron iholle kuin naapurin mielenvikainen chihuahua konsanaan postimiehen nilkkaan. Yhteistyö näyttää ainakin toimivan tyyliin "lannista vorot, niin minä laitan kyllä eetteriin".

Re: K-kaupan Anna pysäyttää jälleen varkaan

Lähetetty: Su Marras 01, 2015 4:52 pm
Kirjoittaja DemlaMinfo
Annalle voitaisiin myöntää valkoisen ritarikunnan kunniamerkki.

Re: K-kaupan Anna pysäyttää jälleen varkaan

Lähetetty: Su Marras 01, 2015 5:11 pm
Kirjoittaja Alice
Kovin on rohkea tämä Anna, propsit siitä, mutta pahoin pelkään, että joku saattaa haluta kostaa vielä, joten toivoisin, että jatkossa Anna ei toimi samoin. Varastetut pitsat ja oluet eivät ole terveyteen verrattuna yhtään mitään, paitsi kauppiaalle.

Re: K-kaupan Anna pysäyttää jälleen varkaan

Lähetetty: Ma Marras 02, 2015 11:18 am
Kirjoittaja chadspill
Myyjille voisi olla paikallaan antaa esim. sähkölamauttimet, jotka olisi näppäriä näiden savannin koneinsinöörien pysäyttämiseen poliisin tuloon asti.

Re: K-kaupan Anna pysäyttää jälleen varkaan

Lähetetty: Ma Marras 02, 2015 2:37 pm
Kirjoittaja Destiny
Virdon kirjoitti:-"Miten saada päättäjät uskomaan että myyjien tehtävä ei ole joutua kohtaamaan väkivaltaa näin paljon työssään".

No tällaiset videopätkät nyt ainakin ovat täysin väärät edustamaan oheista asiaa. Aikamoisen riskialtista toimintaa, mutta kun nyt on sattunut aika lussut varkaat pariin kertaan niin ei ainakaan vielä ole jouduttu huomaamaan että hei tämähän pitsojen ja kaljojen omatoiminen takaisinsaantiyrityshän osoittautuukin tällä kertaa turmiolliseksi. No, näinhän tuo huonompi aines voi rueta ottamaan tarvittaessa oppia että tuohon putiikkiin pitääkin laittaa jo jonkinlaista mutkaakin povitaskuun.

Eipä ole nähtävästi ainakaan työnantaja juurikaan tainnut kehottaa varmistamaan omaa turvallisuuttaankin tilanteessa, kun sypäkämminhän tuo käy voron iholle kuin naapurin mielenvikainen chihuahua konsanaan postimiehen nilkkaan. Yhteistyö näyttää ainakin toimivan tyyliin "lannista vorot, niin minä laitan kyllä eetteriin".
Päättäjät? Miten saada työnantaja uskomaan, on kysymys, mikä pitäisi esittää. Työnantajan on velvollisuus huomioida työturvallisuus ja toimia sen mukaan. Mitä tämä työnantaja on tehnyt? Varmaan säästänyt rahaa, kun saanut kassaneidiksi matalan itsesuojeluvaiston omaavan nuoren naisen, jolla taitaa olla omat oikeudet työntekijänä hakusessa. Olemmeko nähneet kauppiaan painimassa myymälävarkaan kanssa? Minkälaisiin toimiin työnantaja on ryhtynyt Annan työturvallisuuden parantamiseksi? Toisaalta, mitä suotta tekemään mitään, Annan tuhmänrohkeus säästää rahaa työnantajan pussiin.
Silkkaa tyhmyyttä tältä Annalta kyseinen toiminta ja erityistyhmyysmaininta Annan työnantajalle. Pelkäänpä, että saadaan vielä lukea, kunka Annalla on Mora kehkossa mikropitsan vuoksi.

Re: K-kaupan Anna pysäyttää jälleen varkaan

Lähetetty: Ma Marras 02, 2015 2:39 pm
Kirjoittaja Destiny
chadspill kirjoitti:Myyjille voisi olla paikallaan antaa esim. sähkölamauttimet, jotka olisi näppäriä näiden savannin koneinsinöörien pysäyttämiseen poliisin tuloon asti.
Tuli tuosta mieleen, että useimmissa kaupoissa on tuulikaappi. Mahtaisiko olla madollista sulkea ovet etänä, jolloin rosmo jää tuulikaappiin nalkkiin ja poliisi voi sieltä kerätä tyypin turvallisesti talteen?

Re: K-kaupan Anna pysäyttää jälleen varkaan

Lähetetty: Ma Marras 02, 2015 4:43 pm
Kirjoittaja slk
Destiny kirjoitti:
Virdon kirjoitti:-"Miten saada päättäjät uskomaan että myyjien tehtävä ei ole joutua kohtaamaan väkivaltaa näin paljon työssään".

No tällaiset videopätkät nyt ainakin ovat täysin väärät edustamaan oheista asiaa. Aikamoisen riskialtista toimintaa, mutta kun nyt on sattunut aika lussut varkaat pariin kertaan niin ei ainakaan vielä ole jouduttu huomaamaan että hei tämähän pitsojen ja kaljojen omatoiminen takaisinsaantiyrityshän osoittautuukin tällä kertaa turmiolliseksi. No, näinhän tuo huonompi aines voi rueta ottamaan tarvittaessa oppia että tuohon putiikkiin pitääkin laittaa jo jonkinlaista mutkaakin povitaskuun.

Eipä ole nähtävästi ainakaan työnantaja juurikaan tainnut kehottaa varmistamaan omaa turvallisuuttaankin tilanteessa, kun sypäkämminhän tuo käy voron iholle kuin naapurin mielenvikainen chihuahua konsanaan postimiehen nilkkaan. Yhteistyö näyttää ainakin toimivan tyyliin "lannista vorot, niin minä laitan kyllä eetteriin".
Päättäjät? Miten saada työnantaja uskomaan, on kysymys, mikä pitäisi esittää. Työnantajan on velvollisuus huomioida työturvallisuus ja toimia sen mukaan. Mitä tämä työnantaja on tehnyt? Varmaan säästänyt rahaa, kun saanut kassaneidiksi matalan itsesuojeluvaiston omaavan nuoren naisen, jolla taitaa olla omat oikeudet työntekijänä hakusessa. Olemmeko nähneet kauppiaan painimassa myymälävarkaan kanssa? Minkälaisiin toimiin työnantaja on ryhtynyt Annan työturvallisuuden parantamiseksi? Toisaalta, mitä suotta tekemään mitään, Annan tuhmänrohkeus säästää rahaa työnantajan pussiin.
Silkkaa tyhmyyttä tältä Annalta kyseinen toiminta ja erityistyhmyysmaininta Annan työnantajalle. Pelkäänpä, että saadaan vielä lukea, kunka Annalla on Mora kehkossa mikropitsan vuoksi.
Olihan Annalla ainakin ensimmäisellä kerralla pippurisumutin. Jota myös käytti.

Re: K-kaupan Anna pysäyttää jälleen varkaan

Lähetetty: Ma Marras 02, 2015 5:10 pm
Kirjoittaja Virdon
chadspill kirjoitti:Myyjille voisi olla paikallaan antaa esim. sähkölamauttimet, jotka olisi näppäriä näiden savannin koneinsinöörien pysäyttämiseen poliisin tuloon asti.
Aika mahdotontahan tällainen lienee varsinkin maassa kuten Suomessa jossa hattujen kukintaa esiintyy koko ajan laaja-alaisemmin. Mutta toki taitaisihan ne olla melkoisen rajattuja tilanteita joissa tuollaista toimenpidettä voisi perustellusti alkaa käyttämään. Aika väkivaltainen varas pitäisi olla ja tilanteen vieläpä sellainen ettei kassaneiti suinkaan ole se joka siinä sen paininujakan aloittaa.

Re: K-kaupan Anna pysäyttää jälleen varkaan

Lähetetty: Ma Marras 02, 2015 5:25 pm
Kirjoittaja Luopio
Destiny kirjoitti: Tuli tuosta mieleen, että useimmissa kaupoissa on tuulikaappi. Mahtaisiko olla madollista sulkea ovet etänä, jolloin rosmo jää tuulikaappiin nalkkiin ja poliisi voi sieltä kerätä tyypin turvallisesti talteen?
Heh tuohan on hyvä idea. Siellähän neek... eiku varas pyörisi tuulikaapissa kuin eläin häkissä odotellessaan poliisin tuloa. Siinäpä olisi aikaa miettiä kannattiko yrittää varastaa, kun ihmiset töllistelevät. Olisi samalla hyvä häpeärangaistus