Sivu 2/18

Re: Alaikäisten tekemiä henkirikoksia Suomessa

Lähetetty: To Joulu 17, 2015 4:43 am
Kirjoittaja Blues
Valoviikatteelta hieno linkkipostaus palstalla käsiteltyihin tapauksiin!

Listasta huomaa, kuinka vähälle osa tapauksista on jäänyt, ja että osasta ei ole threadia ollenkaan, kun taas jotkut, tunnetuimmat, ovat keränneet useampi sivuisen threadin.

Tunnettuja, ja uusimpia, on helppo pitää yllä. Niistä löytyy ihan Googlella tarinaa. Sitten on niitä, joista löytyy jonkun lehden arkistoista ja niitä, jotka löytyy vain muistikuvista.
Tosin ylläpitäminenkin jää, kun mitään uutta ei ole.

Itse kaipaisin kovasti lisätietoa Kotkan Ruonalassa tapahtuneeseen tappoon. Muistan siitä lukeneeni pitkälti Alibista, mutta sitä Alibia vaan ei jostain syystä enää ole.

Re: Alaikäisten tekemiä henkirikoksia Suomessa

Lähetetty: To Joulu 17, 2015 7:19 pm
Kirjoittaja Dr Bergmeister
VoDKa kirjoitti: Senpä vuoksi rupesinkin ihan selvittelemään tuota vuoden -78 tapausta ja otin yhteyttä aikalaiseen jonka arvelin tunteneen tekijän. Oikeaan osuin ja sain kuulla hieman taustoja tapahtuneelle. Kyseessä siis tämä tapaus:
25.11.1978 Pulkkila. 16-vuotias poika ampui haulikolla 88-vuotiaan naisen ja haavoitti vaikeasti tämän 54-vuotiasta tytärtä. Poika tuomittiin täyttä ymmärrystä vailla olevana taposta 4 vuodeksi ja tapon yrityksestä 3 vuodeksi ja tuomiot yhdistettyinä lainlaatijan erikoisen laskuopin mukaan 5 vuodeksi vankeuteen ja maksamaan erinäisiä korvauksia 40 000 markkaa. Poika asui uhriensa naapurissa.
Kävi ilmi, että tekijä (Mikko) oli kotoisin ns. huonosta/köyhemmästä perheestä, minkä johdosta heidän naapurissaan asunut ja sittemmin uhriksi joutunut 88-vuotias ja tämän tytär olivat piikitelleet poikaa, sanomalla mm. että tämän perhe oli syönyt heidän kissansa. Todennäköisesti tätä piikittelyä oli tapahtunut jo aiemminkin, mutta joka tapauksessa tuo oli kai ollut se viimeinen oljenkorsi mikä oli sitten katkaissut kamelin selän ja saanut murrosikäisen tarttumaan aseeseen. Tapahtumien aikaan hän oli ollut yhdeksännellä luokalla, eli vielä peruskoululainen. Sitä en tiedä missä tekijä menee tänä päivänä, sillä myöhemmistä vaiheista en ihmeemmin kysellytkään.

Eli ihan sattumalta ei tämäkään surma tapahtunut, eikä uhriksi osunut täysin ulkopuolinen henkilö.
Olen ollut tietoinen tästä tapauksesta siitä saakka, kun tämä on tapahtunut. Olen odottanut, että joku kaivaisi esille tämän jutun, koska itselläni ei ole linkkejä eikä liitteitä antaa. Ne henkilöt, joilta olen tästä kuullut, eivät enää ole kertomassa. Kiitos Doctor Lecterille, että olet jaksanut kaivaa esille näitä nuorten tekemiä henkirikoksia, mukaan lukien tämä Pulkkilan tapaus.

Olen lapsuudesta lähtien tuntenut molemmat porukat. Asuimme jonkun aikaa heidän naapurinaan, kunnes muutimme toiselle suunnalle asumaan. Tuon surmatun naisen talossa oli paljon kissoja ja hänen sanottiin olevan trulli, joka käy pääsiäisen aikaan muiden talojen navetoissa tekemässä jotain taikoja. Ilmankos hän tuntui pelottavalta, ja hänen tyttärensäkin taisi olla samanlainen. Kovin ystävällinen ihminen tämä ammuttu ei ollut. Naapurin poika ampui hänet ikkunan läpi, ja kuulin kesällä että kissasta tosiaan ollut riitaa.

Tuon uhrin ja ampujan Mikko Junnonahon kotien välimatka oli pari kolme sataa metriä. Talo oli todellakin yksi Pulkkilan köyhimmistä taloista, ja sen lisäksi siinä perheessä oli suuressa määrin erilaisia ongelmia. Perheen isä oli armoton juoppo eikä hän varmasti kovin hyvin kohdellut perheen äitiä. Perheeseen syntyi kaiken kaikkiaan 9 lasta, joista huolehtiminen on ollut tietysti hyvin vaikeaa. Osa lapsista on/oli ihan normaaleja, mutta sen lisäksi heistä ainakin 2-3 oli kehityksestä jälkeenjääneitä. Mikko taisi olla yksi näistä jälkeenjääneistä, koskapa hänet tuomittiin täyttä ymmärrystä vailla olevana. Sittemmin nämä pojat päätyivät asumaan kehitysvammaisten palvelukotiin. Olisikohan Mikkokin päässyt tuohon palvelukotiin, sitä en varmaksi tiedä. Tapasin heistä kaksi 1990- luvun loppupuolella heidän työnsä puitteissa.

Perheen äiti oli ok. Mutta kun mies joi ja taisivat pojatkin juopotella, kun olivat tarpeeksi vanhoja siihen. Äiti kyllästyi tähän juopotteluun ja kaikkeen mitä siihen liittyi, ja niin hän otti ja lähti. Jätti perheensä ja muutti muualle. Ihan varma en ole siitä, minä vuonna hän lähti, mutta ajattelisin että joskus 1970-luvulla. Mies jäi poikien kanssa taloonsa asumaan, ja hän kuoli v. 1991. Enää ei ole Mikon kotitalo pystyssä, se on purettu ja tontti myyty toiselle perheelle, joka on rakentanut siihen itselleen nykyaikaisen omakotitalon.

Re: Alaikäisten tekemiä henkirikoksia Suomessa

Lähetetty: La Joulu 19, 2015 12:37 am
Kirjoittaja J.I.L.P
Tuon Kuusankosken surmaajan tunnen. On nykyisin insinööri, normaali työssäkäyvä. Tapausta tiedän sen verran, että opettaja oli tehnyt pojalle pitkäaikaisesti henkistä väkivaltaa ja pojalta katkennut pinna. Oli kaikkien mielestä ollut tosi veemäinen opettaja.

Re: Alaikäisten tekemiä henkirikoksia Suomessa

Lähetetty: La Joulu 19, 2015 2:19 am
Kirjoittaja Lena
J.I.L.P kirjoitti:Tuon Kuusankosken surmaajan tunnen. On nykyisin insinööri, normaali työssäkäyvä. Tapausta tiedän sen verran, että opettaja oli tehnyt pojalle pitkäaikaisesti henkistä väkivaltaa ja pojalta katkennut pinna. Oli kaikkien mielestä ollut tosi veemäinen opettaja.
Tiedätkö minkälaisen tuomion suoritti?
Tunsitko henkilön jo tekoaikaan, vai tutustuitko vasta myöhemmin? Jos myöhemmin, niin miten tämä tapaus tuli puheeksi?
Miten suhtautuu tekoonsa nykyään?

Re: Alaikäisten tekemiä henkirikoksia Suomessa

Lähetetty: La Joulu 19, 2015 11:55 am
Kirjoittaja Paa
Vei hengen toiselta, yksi 'vittumainen vanhapiika' vähemmän maailmassa eikä saanut tuomiota, mikäs siinä on ollessa. Ei varmaan yöunet ole mennyt.

Miksi piti tappaa? Kertoo kyllä paljon ihmisestä. Kyllä itselläkin on tässä elämässä ehtinyt tulla vastaan paljon vittupäitä, mutta ei niitä silti tapeta kuin ehkä ajatuksissa :roll:

Re: Alaikäisten tekemiä henkirikoksia Suomessa

Lähetetty: La Joulu 19, 2015 2:02 pm
Kirjoittaja J.I.L.P
Lena kirjoitti:
J.I.L.P kirjoitti:Tuon Kuusankosken surmaajan tunnen. On nykyisin insinööri, normaali työssäkäyvä. Tapausta tiedän sen verran, että opettaja oli tehnyt pojalle pitkäaikaisesti henkistä väkivaltaa ja pojalta katkennut pinna. Oli kaikkien mielestä ollut tosi veemäinen opettaja.
Tiedätkö minkälaisen tuomion suoritti?
Tunsitko henkilön jo tekoaikaan, vai tutustuitko vasta myöhemmin? Jos myöhemmin, niin miten tämä tapaus tuli puheeksi?
Miten suhtautuu tekoonsa nykyään?
Koulukotiin joutui.En tuntenut silloin. Miesystävän kautta tutustuin ja hän siitä tapahtumasta kertoi. En ole puhunut tapauksesta hänen kanssaan. Emme ole mitään bestiksiä, eikä ole minun asia vanhoja asioita repiä auki.PPP teki näytelmän, jossa aihetta käsiteltiin, eivätkä asianosaiset tykänneet että menneitä muistellaan...

Re: Alaikäisten tekemiä henkirikoksia Suomessa

Lähetetty: La Joulu 19, 2015 7:21 pm
Kirjoittaja VoDKa
Dr Bergmeister kirjoitti:Osa lapsista on/oli ihan normaaleja, mutta sen lisäksi heistä ainakin 2-3 oli kehityksestä jälkeenjääneitä. Mikko taisi olla yksi näistä jälkeenjääneistä, koskapa hänet tuomittiin täyttä ymmärrystä vailla olevana. Sittemmin nämä pojat päätyivät asumaan kehitysvammaisten palvelukotiin. Olisikohan Mikkokin päässyt tuohon palvelukotiin, sitä en varmaksi tiedä. Tapasin heistä kaksi 1990- luvun loppupuolella heidän työnsä puitteissa.

.....

Enää ei ole Mikon kotitalo pystyssä, se on purettu ja tontti myyty toiselle perheelle, joka on rakentanut siihen itselleen nykyaikaisen omakotitalon.
Ymmärtääkseni Mikko kävi ihan normaalia peruskoulua, joten ikävää että on tuolla taustalla ollut vielä pakotettu samaan rytmiin kuin kehityksessään oikealla tasolla olleet. Tietty se on otettava huomioon ettei tuolloin välttämättä ole ollut erityisluokkia jossain Pulkkilassa ja toisaalta jos kehityshäiriö on ollut niin vähäistä että on joten kuten pärjännyt, niin ei ole sitten edes alettu säätämään opetuksen suhteen.

Missä päin tämä heidän kotitalonsa sijaitsi?

Re: Alaikäisten tekemiä henkirikoksia Suomessa

Lähetetty: La Joulu 19, 2015 11:56 pm
Kirjoittaja jalmari68
Kaito Kid kirjoitti:Laajasalon kellarisurmaan liittyen, eikös alaikäinen tekijä vaihtanut sittemmin nimensä ja liittynyt jotenkin liivijengien toimintaan? Ja muistan myös lukeneeni, että uhri ei ollut mikään tuntematon, vaan tekijät tunsivat uhrin mutta se, että hän valikoitui uhriksi väkivallantekoon oli kyllä satunnaista.
17-v tekijä oli Mika "Sakke" Salminen, joka muutti nimensä Sakke Pirraksi. Oli Bandidosin keskeisiä hahmoja ja kuoli 2000 Lahden pizzeriasurmissa.

Re: Alaikäisten tekemiä henkirikoksia Suomessa

Lähetetty: Su Joulu 20, 2015 12:08 am
Kirjoittaja Dr Bergmeister
VoDKa kirjoitti:
Dr Bergmeister kirjoitti:Osa lapsista on/oli ihan normaaleja, mutta sen lisäksi heistä ainakin 2-3 oli kehityksestä jälkeenjääneitä. Mikko taisi olla yksi näistä jälkeenjääneistä, koskapa hänet tuomittiin täyttä ymmärrystä vailla olevana. Sittemmin nämä pojat päätyivät asumaan kehitysvammaisten palvelukotiin. Olisikohan Mikkokin päässyt tuohon palvelukotiin, sitä en varmaksi tiedä. Tapasin heistä kaksi 1990- luvun loppupuolella heidän työnsä puitteissa.

.....

Enää ei ole Mikon kotitalo pystyssä, se on purettu ja tontti myyty toiselle perheelle, joka on rakentanut siihen itselleen nykyaikaisen omakotitalon.
Ymmärtääkseni Mikko kävi ihan normaalia peruskoulua, joten ikävää että on tuolla taustalla ollut vielä pakotettu samaan rytmiin kuin kehityksessään oikealla tasolla olleet. Tietty se on otettava huomioon ettei tuolloin välttämättä ole ollut erityisluokkia jossain Pulkkilassa ja toisaalta jos kehityshäiriö on ollut niin vähäistä että on joten kuten pärjännyt, niin ei ole sitten edes alettu säätämään opetuksen suhteen.

Missä päin tämä heidän kotitalonsa sijaitsi?
Ei ollut ennen vanhaan mitään erityisluokkia. 1960-luvulla oli minunkin luokalla eräs kehitysvammainen poika, samoin muistan erään minua vuotta vanhemman tytön joka oli samoin kehitysvammainen. Kun tiedän tämän kyseisen Mikon taustan ja ne kotiolosuhteet, mitkä hänelläkin oli, niin en ihmettele yhtään tätä tappoa. Kun ihmistä tarpeeksi kiusataan, on tällainen ratkaisu mahdollista.

Nämä talot sijaitsevat Lusikkaperällä. Ei tuota kylän nimeä kai enää käytetä, kun on tullut oikein nimet joka tielle. Kun Pulkkilan kirkonkylältä lähdetään Viitastentietä ajamaan, niin noin 2-3 km päässä kirkonkylästä on nämä talot. Kirkon suunnasta katsoen vasemmalla puolella tietä molemmat, ensin Mikon entinen kotipaikka ja sen jälkeen muutaman sadan metrin päässä näiden naisten talo.

Satuin kesällä piipahtamaan Lusikkaperällä, kun siellä on erään itselle tärkeän ihmisen jo ränsistynyt entinen kotimökki.

Re: Alaikäisten tekemiä henkirikoksia Suomessa

Lähetetty: Ti Joulu 22, 2015 11:40 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
Etusivulle lisätty Vantaalla 1980 suoritettu hengenriisto, jossa 17-vuotias mukana "huvittelemassa" - kuten tekijät vähätellen sanoivat kuolemaan johtaneesta törkeästä pahoinpitelystä. Vantaa nousee tilastoissa lukemaan 2. Samalla artikkelin loppuun lisätty linkki tähän keskusteluosioon.

Alaikäisten tekemiä tappoja, murhia yms on siis muitakin kuin nämä mainitut ja myös vanhempiakin tapauksia, mutta pitäydyn 1960-luvulta lähtien tehdyissä tuon etusivun suhteen. Me muistamme 16-vuotiaan Tauno Nordmanin, joka surmasi taksinkuljettajan 1953. Syyllinen ei tuolloin ollut televisio ja sen tarjoama väkivaltaviihde, vaan sarjakuvalehdet! Olikohan ihmiskunnan aikojen alussa syynä kivitauluun hakattu väkivaltainen kuva?
- Nykyään se on netti; sairas ja yletön pornon tarjonta sekä pelit yms.

Onhan murha-aaltojen syyksi tarjottu myös lehdistön kirjoittelua henkirikoksista - yllyttävät uutisillaan muitakin. Tämä oli asiantuntijan mielipidekirjoituksena joskus 1970-luvun alussa.

Helsingissä, Annankadulla oli samoihin aikoihin kun Oulunkylän rituaalimurha, nuorisojoukon tekemä henkirikos, mutta tuosta en muista lukeneeni tekijöistä sen tarkemmin. Uutisesta muistan, että "uhri oli selällään liukunut rappukäytävässä". Terä-asetta oli käytetty. Tarkennetaan jos tähän osioon kuuluvaa tietoa löytyy

Kiitokset VoDKalle ja Dr. Bergmeisterille selvennyksistä Pulkkilassa vuonna -78 tehdyn teon selvittelyistä. Vittumaisuus koitui ikäihmisen kuolemaksi. Surmaajan perheen olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset.

Kuusankosken opettajasurmassa oli myös samanlainen syy; vittumaisuus. Moni paikkakunnalla koulunsa käynyt arvasi heti tapauksesta kuultuaan kuka on uhri. Ja oikein arvasivat.

Sain postilaatikkooni vapisevalla käsialalla kirjoitetun kirjeen, jossa haluttiin avautua syyskuun 1970 tapahtumista Orimattilan Kuivannolla. Pojan pinna oli lopulta katkennut, mitta täyttynyt isän vittumaisuudesta ja loputtomasta ilkeilystä perhettään kohtaan. Isä meni kaverinsa kanssa saunaan, pisti laukun naulaan. Viimeisen kerran. Poika ampui, verta valui siihen malliin, että kanssaan saunonut halusi auttaa, mutta poika oli sanonut, että jos autat, niin sinun käy samoin. Auttamishalut jäivät ymmärrettävästi siihen. Tuomio oli epävarman tiedon mukaan 6-8 vuotta vankeutta. Tuomion suoritettuaan henkilö palasi kylille, jatkoi työelämässä. Kukaan ei paheksunut tekoaan. Olipahan yksi mulkku taas vähemmän.
- Tietenkään mikään syy ei oikeuta ottamaan oikeutta omiin käsiin, mutta voidaankin kysyä miksi kaikesta huolimatta; maailman paras hyvinvointivaltio, maailman paras oikeusvaltio, maailman paras koululaitos, maailman paras terveydenhoito, maailman parhaat viranomaiset, maailman paras sosiaaliturva, maailman parhaat tämä ja tuo eivät pysty toimimaan siten, että kukaan ei tule vittumaiseksi eikä väkivaltaiseksi? Vai onko tuo maailman paras jotain viranomaishöttöä, heidän loputonta itsekehuaan ja toistensa ylistämistä kuinka ME olemme luoneet hallintoalamaisillemme hyvän ja turvallisen maan elää?

Toki lasten tekemiä henkirikoksia voitaisiin ehkäistä; vanhemmuuteen tarvittaisiin "ajokortti". Oletko sovelias, ymmärrätkö mitä on vanhemmuus, vai teetkö lapsen kun nyt just tuntuu siltä että olisi kiva olla äiskä ja iskä - leikkiä perhettä ja kotia. Tai että lapsen saannin jälkeen olen oikeutettu siihen ja tuohon etuuteen. Aloitin siksikin 1960-luvulta, että tuon yli 50 vuoden aikana maailma on muuttunut, mutta lähes joka vuosi on lapsia ollut syytteessä ja tuomittuina henkirikoksista.
- Olisikohan jossakin jonkun asiantuntijan tekemä kooste ja pohdintaa syistä? mustasukkaisuus tyttöystävästä, mutta mustasukkaisuutta myös sisaruksista; siskoa huomioidaan enemmän. Kaveriporukassa toki näyttämisen ja uskaltamisen tarve. Tunne olla jotakin. Itku pääsee lopulta. Ei kuitenkaan kaikilta.
pikas.so kirjoitti:
Tämä tapaus: 17.6.1977 Helsinki. 15-vuotias poika osallistui isänsä kanssa miehen surmaamiseen. Ruumista oli yritetty hävittää Kaivotalon jätemyllyssä. Syyttäjä vaati rangaistusta taposta myös pojalle. Tuomio ei tiedossa.

Kaivotalon jätemylly ? Taposta rangaistusta myös pojalle.
En muista tapausta ja siksi ihmettelen. Täyttä lööppitavaraa kuitenkin on täytynyt olla.
Kaivotalon jätemyllysurma oli aikansa uutinen, mutta tapauksen oikeuskäsittelystä en ole onnistunut löytämään yhtään mitään. Uhri oli Ruotsissa asuva suomalaismies, joka oli päätekijäksi epäillyn lanko. Kyläily ei sujunut kohdaltaan odotetusti, vaan vieras päätyi alastomana jätemyllyn hihnalle ja edelleen osittain myllyn kitaan. Ruumiin oli löytänyt ravintola Hungarian siivooja. Mikäli työ olisi tehty loppuun saakka, niin uhri oli kadonnut täydellisesti. "Cityhallin erillisessä kujanteessa olevan hallin jätemylly jauhaa poliisin mukaan vankatkin kappaleet pirstoiksi neljä metriä pitkälle ja kaksi leveälle siirtolavalle, joka viedään kuorma-autolla kaatopaikalle". HS 20.6.1977.

Edelleen kiinnostaa tapauksen oikeuskäsittely sekä tuon 15-vuotiaan osuus.

Re: Alaikäisten tekemiä henkirikoksia Suomessa

Lähetetty: Ti Tammi 05, 2016 1:46 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Etusivun artikkeliin on lisätty 30.4.1986 Vantaan Länsimäessä tehty henkirikos, jossa 12-vuotias poika ampui 10-vuotiaan pojan. Tästä on minfossa olemassa kaksikin aloitusta: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?p=120386
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=8891

Lisäksi etusivulle on lisätty 11.6.1993 Kouvolassa suoritetun hengenriiston tuomio.

Re: Alaikäisten tekemiä henkirikoksia Suomessa

Lähetetty: Su Tammi 10, 2016 10:37 pm
Kirjoittaja skunk73
Valkeakoskella tapahtui vuonna 1983 15-vuotiaan tekemä puukotus missä surmansa sai muistaakseni noin samanikäinen tai vähän vanhempi poika.Oli muistaakseni se tyypillinen tupakanpummaus ja kun kaverilla ei ollu antaa niin kiljupäissään puukotti sitten hengiltä.Muistan tapauksen koska seuraavana aamuna tekijän jo edesmennyt veli kehui veljensä teolla koulun pihalla.

Re: Alaikäisten tekemiä henkirikoksia Suomessa

Lähetetty: Ma Tammi 11, 2016 3:31 pm
Kirjoittaja sikakyösti
Kaikki lisätiedot tästä Kaivotalon jätemyllysurmasta kiinnostaisivat.

Re: Alaikäisten tekemiä henkirikoksia Suomessa

Lähetetty: Ma Tammi 11, 2016 5:32 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
sikakyösti kirjoitti:Kaikki lisätiedot tästä Kaivotalon jätemyllysurmasta kiinnostaisivat.
HS 21.6.1977
HS 21.6.1977
jatemylly.jpg (75.64 KiB) Katsottu 10960 kertaa
Niin minuakin.

Re: Alaikäisten tekemiä henkirikoksia Suomessa

Lähetetty: Ti Helmi 09, 2016 8:10 pm
Kirjoittaja siruli
31.12.1999 Turku. 12-vuotias poika löi isänsä käskystä 23-vuotiasta naista veitsellä selkään ja piti naista kiinni isän viiltäessä tätä. Pojan isä tuomittiin kahdesta murhasta tahdonvastaiseen hoitoon, mutta katsottiinko pojan syyllistyneen mihinkään?
Joskus muistelen lukeneeni tapauksesta, jossa isä piti poikaansa jälleensyntyneenä Jeesuksena tms jumalolentona ja pakotti tämän kanssaan uhraamaan ihmisiä... Voisiko olla tämä tapaus? Yritin aikaa sitten etsiä aiheesta lisätietoakin, mutta mitään en löytänyt äärettömän hatarien muistikuvieni perusteella. Tuleeko kenellekään mieleen?