Huvikummun ampujalle vaaditaan 10 vuoden vankeutta
Syyttäjä vaatii noin kymmenen vuoden vankeustuomiota kuopiolaiselle 27-vuotiaalle miehelle murhan yrityksestä ja muista rikoksista.
Syyttäjän mukaan mies järjesti tapaamisen siilinjärveläisen 40-vuotiaan miehen kanssa viime helmikuussa ja ampui häntä jalkaan Siilinjärven Huvikummussa. Uhri sai erittäin vakavan vamman.
Ampujaksi epäilty mies pakoili teon jälkeen poliiseja pari viikkoa sukulaistensa ja tuttaviensa luona Siilinjärvellä, Oulussa ja Kuopiossa.
Kun poliisit menivät ottamaan häntä kiinni mökiltä Kuopion Pihkainmäestä, miehen syytetään vastustaneen kiinniottoa ampumalla pistoolilla.
Paikalla oli 11 poliisia ja poliisikoira. Kukaan heistä ei loukkaantunut.
Mies antautui noin 45 minuutin piirityksen jälkeen.
Mukana pistooli ja pesäpallomailat
Syytteiden käräjäoikeuskäsittely alkoi keskiviikkona Kuopion oikeustalolla. Pääkäsittelylle on varattu kolme istuntopäivää.
Keskiviikon käsittelyssä osapuolet olivat eri mieltä, kuka oli ollut aloitteellinen tapahtumavyyhdin aloittaneesta tapaamiseen Siilinjärvellä. Osapuolet tunsivat toisensa entuudestaan ja kertoivat heillä olevan jotain selvittämätöntä, vanhoja kiistoja.
Syyttäjän mukaan kuopiolaismies järjesti tapaamisen. Puolustuksen mukaan siilinjärveläismies halusi tavata kuopiolaisen.
Kihlakunnansyyttäjä Reijo Rapo korosti, etteivät osapuolet suostuneet kertomaan sen enempää kuulusteluissa kuin käräjäsalissakaan, mitä heidän syyksi sanotut "vanhat riitansa" oikein koskivat.
– Jos kyse oli rahasta, syyttäjän käsityksen mukaan ne liittyivät huumausaine- tai dopingainesaataviin, Rapo arvioi.
Kuopiolaismies myönsi hakeneensa kotoaan pistoolin ja puolisonsa luota pesäpallomailan mukaan tapaamiseen, mutta kiisti ampumisen suunnitelmallisuuden. Hänen mukaansa molemmat osapuolet olivat varautuneet vihamieliseen kohtaamiseen astaloin.
Miehet kohtasivat Huvikummuntiellä arki-iltapäivänä ja silminnäkijöiden mukaan lähestyivät heti toisiaan pesäpallomailojen kanssa. Syytteen mukaan kuopiolaismies ampui pistoolilla uhrin autoa kohti. Kun uhri pakeni autolla, hän ajoi penkkaan.
Välikohtaus jatkui tiellä. Ampujan syytetään ampuneen uhria kosketuslaukauksella reiteen ja lyöneen vielä uhrin reisiluun murskaksi pesäpallomailalla.
Puolustuksen mukaan ampuja ampui ensin ilmaan niin, että uhri pakeni autoonsa ja yritti ajaa päin ampujaa ennen kuin taistelu jatkui tiellä.
Sivullinen hiihtäjä kuuli laukaukset
Sivullinen hiihtäjä näki Patakukkulalla hiihtäessään, kuinka autot pyörivät tiellä ja sitten pari miestä juoksi peräkkäin. Hän jatkoi matkaansa, mutta kuuli kohta laukauksia ja hälytti apua.
Hiihtäjä pyysi avuksi kolme työmiestä lähistöltä. He löysivät vaikeasti loukkaantuneen uhrin verissään tieltä. Hänet kuljetettiin sairaalaan leikkaukseen.
Uhri vaatii ampujalta mittavia korvauksia vammoistaan.
Syyttäjä vaatii pitkiä vankeustuomioita myös ampujan mukana olleille kahdelle miehelle, joista toisen syytetään osallistuneen uhrin vakavaan pahoinpitelyyn retkikirveen lappeella hakkaamalla sekä toisen olleen autokuskina tietoisena siitä, millaiselle reissulle porukka oli lähtenyt.
Lisäksi vyyhdissä syytetään ampujaa ja hänen vaimoaan huume- ja dopingrikoksista.
Oikeudenkäynti jatkuu vielä muun muassa todistajien kuulemisilla Pihkainmäen ampumiseen.
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Huvi ... tta/792025
29.06.2016 17:15