Re: Sininen aave huoltoaseman valvontakameroissa
Lähetetty: La Loka 02, 2010 7:24 pm
Meillä on yrityksen pihassa valvontakamerat. Joku meistä perheenjäsenistä sitten aina joskus vilkaisee mitä koneelle on tallentunut, onko joku käynyt vaikkapa "kierroksella" vähän kattelemassa paikkoja yms.
Sisko sitten katseli kerran noita nauhoituksia. Oli kesäaikaa. Kamera kuvasi hallin pitkää sivua, jossa on nosto-ovi. Oikealla kuvassa oli siis hallin seinää ja vasemmalla näkyi osa pihaa. Taisi olla vielä viikonlopulta tuo nauhoitus, eli ketään ihmistä ei kuvissa näkynyt.
Valvontakameran kuvassa näkyi, kuin nosto-oven alta olisi tullut mustaa savua. Kohta kuitenkin tämä savu sai selkeät ääriviivat, se ei lähtenytkään ylöspäin taivaalle, vaan pysyi siinä "mustana hahmona" pitkän aikaa. Vähän liikkui sivuttain ja ylöspäin ym . Se ei muuttanut väriä, haalistunut tai mitään muutakaan. Pitkän aikaa se musta alue vain oli siinä, kunnes lähti selkeänä hahmona ylöspäin ja pois kuvasta.