Tuomion Pasuuna kirjoitti:Onhan teko toki ollut raaka ja siksi se on murhana tuomittukin, niin kuin oikein on.
Mutta jos vertaillaan nimenomaan murhana tuomittuja rikoksia, niin siinä kategoriassa tämä ei pääse kärkipäähän tai erotu muutenkaan poikkeuksellisena. Ilmeisesti myös siksi tuomio on elinkautisten lievemmästä päästä.
Aivan! Näinhän se on, sillä ek:n pituudeksi tullee 13 vuotta 2 kuukautta, ja sijoittunee asteikon alapäähän. Olisihan tuo joutanut istua pidempäänkin. Paras vaihtoehto tällekin miljoonien kulut yhteiskunnalle aiheuttaneelle vätykselle olisi kun ymmärtäisi tehdä ns harrihyttiset*, ts. surmata itsensä. Vapauduttuaan yhteiskunta antaa hälle - taas kerran - mahdollisuuden.
- Mahdollisuuden käyttää härskisti hyväksi järjestelmää ja kanssaihmisiä. Olemmehan samanarvoisia...
Hovioikeus katsoi teon aikoinaan tapoksi: "
Hovioikeuden mukaan pahoinpitely kesti pitkään, mutta raakaa väkivaltaa käytettiin vain lyhyen ajan. Vaikka teko oli oikeuden mielestä tahallinen, kyse ei ollut murhasta. HS 19.6.2003
Ote teonkuvauksesta:
"...että Ovaska on ollut tajuissaan pahoinpitelyn alkuvaiheessa ja tullut tajuihinsa pahoinpitelyjen välisenä aikana, mutta menettänyt tajuntansa melko pian häneen kohdistetun rajun väkivallan johdosta. Näisää olosuhteissa, kun Ovaska ei ole kyenneyt puolustautumaan eikä suojautumaan muutoin kuin sikiöasentoon käpertymällä, hän on tajuissaan ollessaan tuntenut huomattavaa tuskaa.
Se, että uhrin kärsimykset nähneillä tekijöillä on ollut lukuisia mahdollisuuksia lupua rikosen toteuttamisesta, kertoo myös teon raakuudesta".
Oletan, että en ole kovinkaan väärässä siinä, että 1970-luvulla kun humanistit valtasivat oikeushallinnon, teko olisi katsottu kuolemaan johtaneeksi pahoinpitelyksi, koska uhri ei kuollut heti, vaan muutamaa tuntia myöhemmin. KKO kuiteskin katsoi, että "vartin kestävä tappo on murhaamista". Case closed.
Se, miten kivuliaasti uhri kuolee, ei välttämättä johda murhatuomioon. Murhasta voidaan tuomita, vaikka teko olisi uhrin elämän päättymisen kannalta yksi silmänräpäys, esim. ampuma-aseella tehty hengenriisto. Suunnitelmallisuus on se joka antaa sen 12-15 vuotta, olkoot uhri kärsinyt tahi ei. Huvikseen ja tarpeeksi hengenriistänyt saa 4 vuotta (puolet istuvalle), vaikka on usein vaarallisempi kuin laskelmoidusti toiminut ja kannaltaan ikävän ihmisen pois päiviltä saattanut, joka ei tekisi kenellekään muulle mitään pahaa.
- Silti hänet katsotaan vaarallisemmaksi ja teljetään vuosikausiksi virumaan tyrmään.
Tai jos nk "isopyörä heittää", niin selviää vielä vähemmällä. Mielestäni juuri sellainen pitäisi tuomita vankilaan pidemmäksi aikaa, eikä päästää vapaaksi harhoineen päivineen.
- Virtsamurhaajista Vilenius oli hän, joka oli ollut Ruotsissa asuessaan kahdesti hoidossa psykoosin takia. Itse aiheuttua "pahaa oloa", joka lähtisi parhaiten kivilouhoksella suoritettavalla pakkotyöllä, eikä millään loputtomalla ymmärtämisellä, päihteettömyyteen "sitoutumisella" ja pillereillä.
Onneksi oikeuslaitokset ovat vihdoin ymmärtäneet, että suurin osa varttihullun paperit saaneista on teeskennellyt hullua ja tuomiot ovat koventuneet siltä osin.
NoShit,Sherlock kirjoitti:Jari Vilenius on hakenut ehdonalaiseen pääsyä, mutta perunut hakemuksensa toukokuussa.
Etelä-Suomen Sanomien juttu aiheesta 26.6.2014:
"Elinkautiseen vankeuteen murhasta tuomittu vajaa 50-vuotias mäntsäläismies haki ehdonalaiseen vapauteen pääsyä Helsingin hovioikeudelta. Hän kuitenkin peruutti hakemuksensa toukokuussa.
Kun viiden miehen seurueessa oli syntynyt suukopua, uhri oli yrittänyt välttää yhteenottoa ja poistunut paikalta. Hänet olivat kuitenkin saaneet kiinni silloin 35- ja 41-vuotiaat miehet. Selkeää syytä raa'alle surmalle ei löydetty."
Jos ja kun Vilenius on perunut hakemuksensa, niin eikö se tällöin siirry kahdella vuodella eteenpäin - vai ainostaan silloin jos armonanomusta ei hyväksytä, niin seuraava tsäänssi tullee kahden vuoden kuluttua? Vilenius on siis tuo vajaa 5-kymppinen - siis iältään vajaa...
47 on ikänsä nyt - ja sen verran korjaan tuota uutista, että Vilenius oli murhan tehdessään 34-vuotias, (synt. 9.8.-67 ja murha tehty 15.6.-02).
- Petäjämäki on nyt 53-vuotias, joten onko se sitten hän kun vapautuu?
* Harri Hyttinen oli Nivalassa vuonna 2005 äidin ja pikkulapsen raa´asti murhannut mies, joka tappoi itsensä Konnunsuon vankilassa parin vuoden lusimisen jälkeen. Se olikin hänen elämänsä viisain päätös.
EDIT: typo