Sivu 2/2

Re: Kiusaamisen kriminalisoimisesta

Lähetetty: To Joulu 01, 2016 11:26 pm
Kirjoittaja dazu
Tiina kirjoitti:
dazu kirjoitti: Ihmiset ovat hyviä, persoonallisuushäiriöiset eivät ole hyviä. Ongelma on siinä, että ihmiset eivät halua hyväksyä näitä tosiasioita.
Persoonallisuushäiriöisetkin on kuitenkin ihmisiä. Ja en kyllä ole sitä mieltä, että ihmiset olisi luonnostaan hyviä.
Aika raakalaisia osaavat olla. :?
Persoonallisuushäiriöiset, etenkin jos puhutaan psykopaateista, elävät täysin eri konseptilla, kuin normaalit ihmiset.
Psykopaatilla ei ole omaatuntoa, eikä hän tunne mitään toisia ihmisiä kohtaan. Hänelle elämä on sitä, että hankitaan valtaa, käytetään valtaa ja poljetaan toisia alaspäin, nostaakseen itseään ylöspäin.
Poikkeuksellisen hyvät sosiaaliset taidot ja kyky menestyä niiden avulla, tuhoamalla toisia ihmisiä hyvin laajalla säteellä.

Mä sanoisin, että enemmistö ihmisistä on ihan mukavaa porukkaa, hyviä ihmisiä. Näitä persoonallisuushäiriöisiä on kuitenkin aika paljon.

Muutamia tärppejä persoonallisuushäiriöistä:
1. Kun todellista, pahaa koulukiusaamista, tai työpaikkakiusaamista tapahtuu, kiusaamista johtava henkilö on aina persoonallisuushäiriöinen, muunlaiset ihmiset eivät psyykkisiltä ominaisuuksiltaan edes kykene tähän.
2. Päihdeongelmaisista suurin osa on persoonallisuushäiriöisiä.
3. Henkilöt, jotka harrastavat paljon irtosuhteita, yhdenyönsuhteita ja elävät muuten seksuaalisesti liberaalia elämää, ovat aina persoonallisuushäiriöisiä.
4. Keskisuurissa ja suurissa yrityksissä esimiesasemassa olevista henkilöistä 25% on persoonallisuushäriöisiä.
5. Poliitikoista 60% on persoonallisuushäiriöisiä.

Tässä on kuva jostain sellaisesta, mistä ei saa puhua ääneen. Yhteiskuntahan on paljolti sitä, että nämä henkilöt huutavat itselleen vapauksia ja oikeutusta omaan toimintaansa.

Re: Kiusaamisen kriminalisoimisesta

Lähetetty: Pe Joulu 02, 2016 12:18 am
Kirjoittaja Raatotanssi
Kuten moni on jo aikaisemmin sanonut, tässä kiusaamisen kriminalisoinnissa vaikeinta olisi määritellä se, mikä oikeastaan on kiusaamista. Tyttöjen keskenhän usein harrastetaan systemaattista porukasta pois jättämistä, selän takana puhumista ja perättömien juorujen levittämistä, ja on vaika nähdä miten tällainen toiminta voitaisiin kriminalisoida. Naurettavaahan se on, että usein kiusattujen pitää vaihtaa koulua tai muuttaa omaa käytöstään jollain tavalla, vaikka ongelma on todennäköisesti jonkun ihan muun pään sisällä.

Olen ollut töissä joissakin kouluissa, jotka ovat osallistuneet tähän kiVa-koulu -kampanjaan, enkä kyllä voi sanoa että se mitään olisi auttanut. Ehkä vanhemmilla on parempi mieli, kun koulusta hehkutetaan jatkuvasti nollatoleranssia kiusaamiseen ja kaikkea muuta söpöä ja ihanaa. Onhan se mahtavaa että yritetään, mutta kun luokassa on 30 lasta ja häiriökäyttäytymistä yhä enemmän, on aika mahdotonta opettajankaan huomata kaikkia kiusaamistapauksia.
dazu kirjoitti:Muutamia tärppejä persoonallisuushäiriöistä:
1. Kun todellista, pahaa koulukiusaamista, tai työpaikkakiusaamista tapahtuu, kiusaamista johtava henkilö on aina persoonallisuushäiriöinen, muunlaiset ihmiset eivät psyykkisiltä ominaisuuksiltaan edes kykene tähän.
2. Päihdeongelmaisista suurin osa on persoonallisuushäiriöisiä.
3. Henkilöt, jotka harrastavat paljon irtosuhteita, yhdenyönsuhteita ja elävät muuten seksuaalisesti liberaalia elämää, ovat aina persoonallisuushäiriöisiä.
4. Keskisuurissa ja suurissa yrityksissä esimiesasemassa olevista henkilöistä 25% on persoonallisuushäriöisiä.
5. Poliitikoista 60% on persoonallisuushäiriöisiä.
Saisiko tälle jotain lähdettä? Näyttää nimittäin aika uskomattomalta.

Re: Kiusaamisen kriminalisoimisesta

Lähetetty: Pe Joulu 02, 2016 1:40 am
Kirjoittaja TuskaistaTietoa
Merkittävä osa sekä työpaikka-, että koulukiusaamisesta tapahtuu sekä uhrin että tekijän ollessa ihan normaaleita ihmisiä. Joiden kiusaamisen syy juontaa olosuhteista. Kotona, koulussa tai työpaikalla.

Osa suomalaisista yrityksistä tuon toiminnassaan ottaa huomioon. Jolloin työnantaja pyrkii luomaan hyvät keskustelusuhteet kaikkiin työntekijäryhmiin ja jokaista työntekijää yrityksessä aidosti arvostetaan.

Merkittävästi suurempi osa yrityksistä taas ei näe työhyvinvointia merkittävänä asiana ainakaan juhlapuheiden ulkopuolella. Julkisella sektorilla tilanne on monesti yksityistä sektoria kriittisempi johtuen työn luonteesta (esim. sairaat ja vanhukset) sekä siitä, että esimiesasemassa olevat ovat useimmiten valittu siihen ideologiansa takia eikä soveltuvuutensa.

Sekä julkisella-, että yksityisellä sektorilla kiusaaminen on vahvasti valtionjohdon suojeluksessa. Ongelmia ei saa esille nostaa, ja propagandaan esimerkiksi siitä, että koululaitos on maailman paras ja mitään ongelmia ei koskaan ole ollutkaan uhrataan paljon resursseja.

Re: Kiusaamisen kriminalisoimisesta

Lähetetty: Pe Joulu 02, 2016 11:13 am
Kirjoittaja Ärrkele
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Onko USA:ssa sitten merkittävästi vähemmän koulukiusaamista kuin Suomessa? Jos on niin olisiko tähän jotain lähdettä?
USA:ssa on enemmän afrikkalaisia ja mamuja kuin Suomessa joten ei tietenkään. Tätä en ole tosin väittänytkään vaan kyseessä on sinun oma oletus.

Re: Kiusaamisen kriminalisoimisesta

Lähetetty: Pe Joulu 02, 2016 11:57 am
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Onko siis jotain perusteluja sille että tuo olisi tehokas keino vähentää kiusaamista? Jos on niin esitätkö ne?

Re: Kiusaamisen kriminalisoimisesta

Lähetetty: Pe Joulu 02, 2016 12:27 pm
Kirjoittaja dazu
Raatotanssi kirjoitti:Saisiko tälle jotain lähdettä? Näyttää nimittäin aika uskomattomalta.
Psykopaattinen ja sosiopaattinen persoonallisuushäiriö näkyvät erityisen voimakkaasti rikollisten ja päihdeongelmaisten keskuudessa. Tämän vuoksi nämä häiriöt ovat diagnoosinimikkeen "antisosiaalinen persoonallisuushäiriö"-alla. Häiriöiden kuva muodostuu taipumuksesta rikollisuuteen ja päihteidenkäyttöön.
Kahdella edellisellä vuosikymmenellä testattiin vankeja ja päihdeongelmaisia aika paljon Pohjois-Amerikassa ja Länsi-Euroopan maissa ja tutkimustulosten mukaan peräti 70%:lla huumeiden ongelmakäyttäjistä on sosiopaattinen persoonallisuushäiriö. Samantyyppisiä tuloksia saatiin henkirikoksen tehneistä henkilöistä. Myös henkirikoksen tehneistä henkilöistä 70%:lla on sosiopaattinen persoonallisuushäiriö ja tähän päälle 10%:lla on psykopaattinen persoonallisuushäiriö. Vastaavanlaisia korkeita prosenttiosuuksia sosiopaateilla ja psykopaateilla oli törkeiden väkivaltarikosten ja raiskausten suhteen.
Sosiopaattisen persoonallisuushäiriön yleisyys kokonaisväestöstä on 3% ja psykopaattisen persoonallishäiriön yleisyys kokonaisväestöstä on 1%.

Psykopaatille tunnusomaista sukupuolikäyttäytymistä on useiden kumppanien pyörittäminen samanaikaisesti ja kumppaneiden pettäminen patologisesti(henkilö pettää kaikkia kaikkien kanssa). Tämä piirre löytyy psykopatian diagnosointikriteereistä. Tähän liittyy myös sellainen piirre, että psykopaatti aloittaa sukupuolielämänsä yleensä epätavallisen varhain, koska psykopaatilla ei tapahdu samanlaista persoonallisuuden kehittymistä, kuin normaaleilla ihmisillä, missä sukupuolielämään kehitytään pikkuhiljaa. Psykopaatti on jo kolmivuotiaana psyykkisessä mielessä kone, joka näkee elämän pelinä ja hänelle voittaja tässä pelissä on se, joka kerää eniten sukupuolisuhteita ja tuhoaa eniten elämiä, käyttämällä sukupuolisuhteisiin liittyvää ihmisten luonnollista tunnesitoutumista hyväkseen.
Psykopaatti on myös aina koulukiusaaja ja työpaikkakiusaaja.
Sosiopaateissa on näissä asioissa enemmän yksilökohtaisia eroja. Toiset ovat patologisia pettäjiä, kuten psykopaatit, mutta toiset eivät aktiivisesti hae pettämisseuraa ja voivat olla jopa melko sitoutuvia. Kuitenkin tunnusomainen piirre, mikä sopii enemmistöön sosiopaatteja, on sukupuolisuhteiden kestämättömyys. Nämä henkilöt käyvät läpi jatkuvaa parisuhteiden sarjaa, missä parisuhde kestää yleensä 1-5-vuotta ja sitten se loppuu ja alkaa uusi parisuhde.

Psykopaattinen ja narsistinen persoonallisuushäiriö taasen liittyvät korostuneesti elämässä menestymiseen ja yhteiskunnallisesti merkittävien asemien ja sosiaalisen vallan hankkimiseen ja nämä persoonallisuushäiriöt ovat erityisen korostuneita esimiesasemassa olevilla henkilöillä ja mm. poliitikoilla.
Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä on sukupuolisesti kaksi versiota. Ekassa versiossa henkilö yleensä sitoutuu nuorella iällä parisuhteeseen yhden kumppanin kanssa ja perustaa tämän kanssa perheen. Kumppani ja lapset ovat tälle henkilölle persoonallisuuden jatkeita. Toisen version narsistit taasen eivät koskaan sitoudu paikoilleen, vaan pyörittävät kaiken aikaa useaa kumppania yhtäaikaisesti ja pettävät kaikkia kaikkien kanssa.
Narsisti on myös lähes aina koulukiusaaja ja työpaikkakiusaaja.
Narsistisen persoonallisuushäiriön esiintyvyys kokonaisväestöstä on 2-4%.

Sosiopaattista persoonallisuushäiriötä lähellä oleva, sosiopaatin naisversioksikin kutsuttu huomionhakuisen persoonallisuushäiriön histrioottinen versio, on persoonallisuustyyppi, mihin liittyy holtiton sukupuolikäyttäytyminen keskeisenä ja tunnusomaisena piirteenä.
Nämä ovat sosiopaatteja vähemmän taipuvaisia rikolliseen toimintaan, mutta enemmän taipuvaisia sukupuoliseen holtittomuuteen. Histrioottinen harrastaa runsaasti yhdenillan panoja, pyörittää useaa kumppania samanaikaisesti ja pettää patologisesti, pettää kaikkia kaikkien kanssa. Histrioottiseen persoonallisuushäiriöön liittyy keskeisesti myös päihdeongelmat, mutta ei aivan yhtä korostuneesti, kuin sosiopaattiseen persoonallisuushäiriöön. Tyypillinen histrioottinen käyttää runsaasti alkoholia ja saattaa olla huumeiden viihdekäyttäjä.
Histrioottisen persoonallisuushäiriön osuus kokonaisväestöstä on 2-3% ja näistä selvä enemmistö on naisia siinä, kun sosiopaateista, psykopaateista ja narsisteista enemmistö on miehiä.

Epävakaa persoonallisuushäiriö on lähellä narsistista persoonallisuushäiriötä. Epävakaan persoonallisuushäiriön vaikeamman muodon omaavan henkilön sukupuolikäyttäytyminen on myös samansuuntaista, kuin monien yllämainittujen persoonallisuustyyppien. Tunnusomaisia piirteitä on sarjasuhteet, missä käydään läpi seurustelusuhteita sarjassa, missä toinen alkaa, kun toinen päättyy. Yleensä uusi alkaa jo hieman ennen, kuin vanha päättyy. Nämä pettävät myös herkästi.
Persoonallisuuden epävakauteen liittyy usein bi-seksuaalisuus ja tämän vuoksi osa kumppaneista on samaa sukupuolta ja osa on eri sukupuolta.
Myös epävakailla esiintyy selvästi keskivertoihmistä enemmän päihdeongelmia. Epävakaan persoonallisuushäiriön esiintyvyys kokonaisväestöstä on 2-4% ja se on selvästi yleisempi naisilla, kuin miehillä.

Mitään lähteitä tutkimuksiin en pysty tässä antamaan, enkä tiedä, onko niitä saatavilla netissä. Antamani tiedot ovat kuitenkin ammattilaisten tietoja näistä persoonallisuushäiriötyypeistä.
Tässä oli siis persoonallisuushäiriöt ryhmä B lueteltuna.

Re: Kiusaamisen kriminalisoimisesta

Lähetetty: Pe Joulu 02, 2016 8:31 pm
Kirjoittaja Ärrkele
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Onko siis jotain perusteluja sille että tuo olisi tehokas keino vähentää kiusaamista? Jos on niin esitätkö ne?
Miksi perusteluja pitää olla? Jos Suomi olisi ensimmäinen maa joka kokeileilisi kiusaajien rankaisemista kiusattujen rankaisun sijaan, mistä luulet perusteluja olevan valmiina?

Voin perustella toki itse. Kun kiusaaja erotetaan koulusta, hänet erotetaan samalla kiusatusta ja kiusattu voi ehkä jatkaa koulunkäyntiään normaalisti. Jos kiusaaja tämän jälkeen jatkaa kiusatun häiritsemistä, asia toki muuttuu jo poliisin heinäksi. Erottaminen saattaa myös herättää kiusaajan miettimään, että mitä tuli tehtyä ja onkohan tämä oikea suunta elämälle.

Re: Kiusaamisen kriminalisoimisesta

Lähetetty: La Joulu 03, 2016 1:56 am
Kirjoittaja mobiililaiteukkeli
Jukka Siintonen kirjoitti:Ei kaikkia mt-ongelmaisia vasemmistolaisia liimanhaistelijoita voida palauttaa ruotuun, tai auttaa. Onhan näitä vuosittain, kun hörhöt tappavat omat vanhempansakkin ja omat vanhemmat nyt tuskin ovat lastaan kiusanneet veritekoon.
Täytyy nyt heti kärkeen sanoa etten mitenkään ihannoi tai hyväksy kenenkään tappamista. Mutta siinä harhassa ei kannata elää että kaikki lapsia hankkineet olisivat päteviä vanhempia, edes tai nimenomaan lastensa mielestä. Päinvastoin, monikin ihminen on varmasti saanut enemmän kuin tarpeeksi esimerkiksi oman vanhemman persoonallisuushäiriöstä, ja joillakin valitettavasti sulaketaulussa jotain menee lopulta oikosulkuun. Että ei se äitienpäivä mikään kaikkien äitien päivä ole. Minä sanon että harvempi on niin "hörhö" ihan muuten vaan, että laittaa vanhempansa kylmäksi, kyllä siellä nimenomaan jotain on taustalla. Mutta toki sitä on vaikea ymmärtää jos omat vanhemmat ovat suht normaaleja ja oikeudenmukaisia.

Re: Kiusaamisen kriminalisoimisesta

Lähetetty: La Joulu 03, 2016 4:45 am
Kirjoittaja dazu
Mun mielipide tähän kriminalisoimiseen on, että nämä kiusaamista aiheuttavat pääkiusaajat pitäisi siirtää erityiskouluihin. Ehkä jollekin luokalle, missä on vain kiusaajia.
Tähän asti nämä pääkiusaajat ovat hyötyneet toimintatavoistaan niin koulussa, kuin elämässä muutenkin ja heidän uhrinsa ovat kärsineet. Tähän asti yhteiskunta on näyttänyt, että on ihan ok laittaa lapsia sairaalakuntoon kouluissa ja myöhemmin raiskata teinityttöjä ja vieä myöhemmin tehtailla talousrikoksia ja lahjoa poliitikkoja. Toivon, että jatkossa psykopaattien tunnistamiseen panostetaan. Tunnistaminen ei voi myöskään tapahtua opettajien, tai muiden vastaavien psykopaattien psyykkisten orjien, tai sätkynukkejen toimesta, vaan asialle täytyisi saada raudanluja ammattimainen ryhmä.

Tämän videon alusta, kun alkaa katsomaan, niin saa erittäin hyvän ja tarkan kuvan siitä, millaisia nämä kiusaamista synnyttävät pääkiusaajat ovat:
https://www.youtube.com/watch?v=qm1S_n0V5kk

Tämän kaltaista toimintaa näin päivittäin peruskouluaikana. Toiminta peiteltiin ja peittelijät hyötyivät, kiusaaja hyötyi.

Re: Kiusaamisen kriminalisoimisesta

Lähetetty: Su Joulu 04, 2016 6:02 pm
Kirjoittaja Sorjonen
Arto Halonen käsiteli aihetta elokuvan keinoin.Dokumentti kertoo autenttisen tarinan Laurista, joka suunnitteli massamurhaa, mutta haki lopulta apua, eikä toteuttanut aikeitaan. Elokuvaa kuvailtiin sähköistävänä matkana vihan lähteille sekä kauhistuttavana varoituksena raivon seuraamuksista.

Yle Areena: Valkoinen Raivo (Arto Halonen 2015, 79 min)

Re: Kiusaamisen kriminalisoimisesta

Lähetetty: Ma Joulu 05, 2016 8:41 am
Kirjoittaja Rouhia
Ärrkele kirjoitti:
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Onko USA:ssa sitten merkittävästi vähemmän koulukiusaamista kuin Suomessa? Jos on niin olisiko tähän jotain lähdettä?
USA:ssa on enemmän afrikkalaisia ja mamuja kuin Suomessa joten ei tietenkään. Tätä en ole tosin väittänytkään vaan kyseessä on sinun oma oletus.
Jos USA:ssa on vähemmän kiusaamista niin se johtuu pelkästään siitä, että koulujen koko on suurempi (2000 oppilasta vrt. 500) ja sitä kautta kaikille löytyy "tasoistaan" seuraa. Tietty se ajaa siihen, että sä pysyt entistä tiukemmin siinä omassa lestissäsi/viiteryhmässä ja esim. deittailu rajojen yli on käytännössä mahdotonta.

Re: Kiusaamisen kriminalisoimisesta

Lähetetty: Ma Joulu 05, 2016 12:15 pm
Kirjoittaja Tiina
dazu kirjoitti: Mitään lähteitä tutkimuksiin en pysty tässä antamaan, enkä tiedä, onko niitä saatavilla netissä. Antamani tiedot ovat kuitenkin ammattilaisten tietoja näistä persoonallisuushäiriötyypeistä.
Tässä oli siis persoonallisuushäiriöt ryhmä B lueteltuna.
Onko nämä edes mitään häiriöitä, kun ovat suht yleisiä toimintatapoja? Lähes kaikki ihmisethän on juuri tälläisiä suhteissa toisiin. Erilaisia on vaan ns. yksinäiset sudet, joita ei jaksa nuo ihmissuhdepelit juurikaan kiinnostaa. :idea:

Ihmiset jakautuu juuri näihin ryhmiin edellämainittuihin ryhmiin...

Perheihmiset...(puhuvat itsestäänkin usein me muodossa)
Sarjarakastajat. Partnerit vaihtuu muutaman vuoden välein.
Holtittomat. Kaikki kaksijalkaiset käy. Tikapuista herätyskelloon.
Ja yksinäiset. Ei juuri jaksa säätäminen innostaa.

Re: Kiusaamisen kriminalisoimisesta

Lähetetty: Ti Joulu 06, 2016 6:59 am
Kirjoittaja aga
Rouhia kirjoitti: Jos USA:ssa on vähemmän kiusaamista niin se johtuu pelkästään siitä, että koulujen koko on suurempi (2000 oppilasta vrt. 500) ja sitä kautta kaikille löytyy "tasoistaan" seuraa. Tietty se ajaa siihen, että sä pysyt entistä tiukemmin siinä omassa lestissäsi/viiteryhmässä ja esim. deittailu rajojen yli on käytännössä mahdotonta.
Sama juttu kai se sielläkin on jos on luokkamuotoista eikä kurssimuotoista koulunkäyntiä niin yksi ihminen on helppo ryhmästä ottaa näykinnän kohteeksi. Ja jos sosiaaliset taidot ei ole kovin hyvät, ei niitä kavereita sieltä välitunneiltakaan niin vain löydy.

Re: Kiusaamisen kriminalisoimisesta

Lähetetty: Ti Joulu 06, 2016 10:40 am
Kirjoittaja murjaani
En pidä lainkaan tästä kiusaajan rankaisemiseen keskittyvästä trendistä, joka on jo jonkin aikaa pulpahdellut julkisuudessa.

Työskentelen koulumaailmassa. Asiat saattavat näyttää mustavalkoisemmilta ulkoa katsottuna kuin miten ne näyttäytyvät meille paletin osasille.

Ensinnäkin on vaikea kuvitella tilannetta, jossa joku on yksiselitteisesti "kiusaaja". Vielä vaikeampi on kuvitella tilannetta, jossa ongelma poistuisi siististä siirtämällä yksi oppilas johonkin muuhun kouluun.

Kyllä oppilaita nytkin siirtyy käytöksen perusteella toisiin yksiköihin, mutta harvoin samanlaiseen kuin mistä he lähtevät. Eli jos tavallisessa koulussa on paljon muihin kohdistuvaa asiattomuutta, niin erilaiset pienryhmät tai kuntouttavat luokat kokeillaan yleensä ensin ja sitten nuori siirtyy tarpeen mukaan eri asteisiin laitoksiin (keveympiä ne, joista käydään tavallisessa koulussa ja rankempia ne, joissa asuminen ja opetus on saman katon alla ja joista nuori ei saa välttämättä poistua mielensä mukaan).

Kiusaamista tapahtuu ja sellaista päivää ei ole, ettei sitä jollakin tasolla käsitellä. Esimerkiksi tunnin jälkeen voin kysäistä, onko oppilaalle OK että muut kutsuvat häntä lempinimellä X. Oppilaan vastauksen mukaan sitten edetään. Tai helposti tulistuvalle järkätään taustalla psykologin, psykiatrin ja neurologin arviot, tarvittaessa lääkitys. Riidoissa olevat oppilaat saatetaan kasvokkain ja opettaja auttaa heitä puhumaan keskenään.

Jää sinne aina piiloon paljon, ja moni viha jää kytemään.

Sanoisin kuitenkin, että hyvin suuri osa julkisuuteen raportoiduista tapauksista on sellaisia, joissa "uhri" kyllä kokee elämän hankalaksi, mutta se ei johdu oikeasti kiusaamisesta. Nykyään erilaiset autismikirjon lapset, esimerkkinä, käyvät pääsääntöisesti tavallista koulua. Heillä ei ole normaaleja sosiaalisia kykyjä. He eivät nauti samoista asioista kuin ikätoverit, moni toimii nuorempien lasten tavoin monessa tilanteessa. He eivät PYSTY esimerkiksi ryhmässä toimimiseen.

Ns. terve luokkakaveri pystyy tämän tajuamaan osittain ja osittain ei pysty. On heille hämmentävää, kun toinen esim. kivettyy ja kääntyy pois jos pitäisi olla paritehtävässä mukana.

Näissä tilanteissa on siemeniä tuhansiin väärinymmärryksiin, joissa on helvettiä se jos niihin puuttuvat ulkopuoliset. Opettaja ei voi selittää tilannetta, kun vaikkapa se "torjutun" äiti kysyy miksi hänen lastaan kiusaa se asperger-lapsi, joka ei pysty tekemään yhdessä. Ja sitten hyväntahtoiset mallioppilaat vanhempineen kirjoittavat Iltalehteen, kuinka se ja se on aina yksin ja itkee, kun se samainen asperger-lapsi purkaa stressiä vetäytymällä.

Fyysinen väkivalta on tavallaan helpointa selvittää ja jatkokäsitellä. Some taas menee harmaalle alueelle, koulumatkat selkeästi eivät ole koulun toimivallan aluetta. Niinpä esimerkiksi koulumatkoilla tapahtuvista asioista ei oikein voi siirtää eri kouluun, opetuksen järjestäjähän sen tietysti linjaa.

Rikkana rokassa on vielä ojentamis- ja rangaistussääntö, jossa kasvatuskeskustelu on ensisijainen. Osa kokee, ettei se ole mikään rangaistus. Kuitenkin sillä pitää aloittaa, jos ei ole törkeistä teoista kyse. Törkeät taas menevät poliisille eikä koulu saa reagoida ettei tule tuplarangaistusta.

Se on siis melkoinen suo. Eikä opettajakunta piilottele niiden pykälien takana, voitavamme teemme. Virkavastuulla vaan on mentävä pykälien mukaan tai paukahtaa setvitykset aluehallintovirastoon alta aikayksikön.

Re: Kiusaamisen kriminalisoimisesta

Lähetetty: La Joulu 17, 2016 1:07 am
Kirjoittaja Lassie
Asiallinen huomio, että kiusaamisen aihepiiriin voi kuulua tapauksia ja tilanteita, jotka eivät ole kiusaamista. Siltikin tuossa hieman arveluttavan kuuloista asennoitumista koulukiusaamiseen, kun kuitenkin kyse on vakavasta aiheesta ja siitä, että vika ei ole yleensä uhreissa vaan kiusaajissa ja ryhmädynamiikassa. Sen sijaan että syyllistetään ja vähätellään "uhreja", olisi aihetta löytää ratkaisuja, joilla ihmiset saadaan noudattamaan yhteisiä yhteiskuntasääntöjä.

Ei aikuistenkaan maailmassa käy päinsä, että jotakuta aletaan pahoinpidellä, solvata ja vainota - miksi näitä asioita pitäisi katsoa läpi sormien lasten kohdalla. Ei, niihin pitää puuttua ja osoittaa, ettei ole hyväksyttävää käytöstä ja keinoja/valtuuksia tarvisi kouluilla olla nykyistä enemmän, lässyn lässyn KiVa-koulu-systeemi ei riitä alkuunkaan.
Nettipoliisi Fobba huolestunut koulukiusaamisesta – "Koulu toimii poliisina, syyttäjänä ja tuomioistuimena"

Nettipoliisi Marko "Fobba" Forss ruotii pitkässä Facebook-kirjoituksessaan koulukiusaamisen ongelmia. Tapaukset päätyvät harvoin poliisin ratkaistavaksi, vaikka aihetta monesti olisi.

– Yksittäiset poliisin tutkimat pahoinpitelytapaukset voidaan rinnastaa esimerkiksi perheväkivaltatilanteisiin, joissa vuosia jatkunut psyykkinen piinaaminen eskaloituu pahoinpitelyksi ja poliisi tutkii vain tuon yksittäisen pahoinpitelyn.Esimerkiksi suunsoitto ja haukkuminen voivat pitkällä aikavälillä olla uhrille vielä vahingollisempia kuin yksittäinen pahoinpitely.

Kouluterveyskyselyn mukaan jokaisessa Suomen peruskoulussa kiusataan viikoittain yli kahta kahdeksas- tai yhdeksäsluokkalaista koko lukuvuoden ajan. Forssin tutkimat tilastot paljastavat, että vain harva tapaus etenee poliisille asti. Helsingin alueella Forss onnistui kaivamaan esiin 90 tapausta tämän vuoden ensimmäiseltä puolikkaalta.

Näistä 83 oli oppilaiden välisiä tapauksia, seitsemässä epäiltynä oli opettaja. Epäiltyinä olleista oppilaista 35 oli 12–14-vuotiaita. Alle 12-vuotiaita ja 15–17-vuotiaita epäiltyjä oli molempia parikymmentä. Forssin mukaan harva tapaus päätyy syyttäjälle asti, sillä sovitteluratkaisut ovat yleisiä.

Pahoinpitely oli ensisijainen rikosnimike 47 rikosilmoituksessa. Lieviä pahoinpitelyjä oli yhdeksän. Laittomia uhkauksia oli 11 ja kunnianloukkauksia viisi. Nettikiusaamista ilmeni 12 tapauksessa.

Forss uskoo, että etenkin vainoamisilmoituksia pitäisi tulla huomattavasti enemmän. Tämän vuoden puolella rikosilmoituksia oli tullut koulukiusaamiseen liittyen vain kaksi.

– Tämä johtuu pitkälti siitä, että poliisi ei osaa tunnistaa näitä tapauksia riittävän hyvin ja rikosta peilataan liikaa tekijän iän kautta. Uhri kärsii kiusaamisesta vähintään yhtä paljon kuin aikuinenkin, mutta keinot selvitellä ja puuttua siihen ovat aikuiseen verrattuna vajavaiset. Vai miltä kuulostaa esimerkiksi seuraava asetelma: aikuisten välisissä tapauksissa on mahdollisuus vältellä häirikköä ja hakea lähestymiskieltoa, kun taas koulukiusatulla on oppivelvollisuuteen perustuva velvollisuus mennä kouluun ja nähdä joka päivä kiusaajansa?

Koulujen pitäisi huomattavasti useammin hakeutua yhteistyöhön poliisin ja viranomaisten kanssa. Nyt koulut ovat jääneet kiusaamistapausten selvittämisessä yksin.

– Ongelmalliseksi asian koulukiusaamistapauksissa tekee etenkin se, että psyykkisen kiusaamisen muotoja sisältävät teot jäävät yleensä vain koulun selvitettäväksi, vaikka kyseessä voi olla jopa vainoamisen tunnusmerkistön täyttävä teko. Tällöin koulu toimii poliisina, syyttäjänä ja tuomioistuimena, eikä se ole koulun työ. Koulun työ on luonnollisesti opettaa.
Tummennus lisättyä korostamaan pointtia jutusta.

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/ ... syyttajana

Koulukiusaaminen voi olla myös rikosoikeudellisesti rangaistavaa vainoamista.
Kolme 13–14-vuotiasta tyttöä lähettelee samaa koulua käyvälle tytölle uhkaavia viestejä. Kiusaajat kehottavat uhrin tappamaan itsensä ja uhkaavat kiduttaa häntä. Lisäksi kiusatun talosta otetaan valokuvia ja kerrotaan, että he tulevat sisälle takaovesta, jos etuovesta ei pääse. Kiusaajat tuovat jopa hautakiven tapaisen esineen uhrin ovelle.

Kyseinen tapaus on yksi esimerkki poliisille kirjatuista rikosilmoituksista, joissa rikosnimikkeenä oli vainoaminen. Säännöksen olemassa olon kahden ensimmäisen vuoden aikana poliisille kirjattiin yli 1300 rikosilmoitusta, mutta vain 15:ssa tapauksessa epäiltynä oli alle 18-vuotias. Koulukiusaamiskontekstiin liittyi vain kahdeksan tapausta. Ottaen huomioon sen, että kouluterveyskyselyn mukaan jokaisessa peruskoulussa on keskimäärin 2,6 viikoittain kiusattua 8. ja 9. luokkalaista, eivät viranomaiset tunnista riittävän hyvin koulukiusaamiskontekstissa tapahtuvaa vainoamista.

Vainoaminen tuli rangaistavaksi vuoden 2014 alusta ja sen taustalla oli Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta. Vainoamisesta tuleekin ensimmäisenä mieleen päättyneeseen parisuhteeseen liittyvä toiminta, jossa ex-mies vainoaa entistä kumppaniaan. Vainoaminen ei kuitenkaan tyhjenny pelkästään näihin tapauksiin, vaan kyseeseen voi tulla myös esimerkiksi julkkiksen, viranomaisen, työntekijän tai naapurin vainoaminen. Vainoamisen tunnusmerkistö on myös selkeästi koulukiusaamistapauksiin soveltuva, koska jo hyvin nuori henkilö on kykenevä systemaattiseen kiusaamiseen ja vainoamiseen.

Vainoaminen täyttyy tapauksissa, joissa oikeudettomasti ja toistuvasti uhataan, seurataan, tarkkaillaan, otettaan yhteyttä tai muulla näihin rinnastettavalla tavalla vainotaan toista henkilöä. Vainoamissäännöksen myötä myös useampi aikaisemmin rangaistavuuden ulkopuolelle jäänyt koulukiusaamiseen liittyvä teko voidaan tulkita laittomaksi. Tällaisia ovat esimerkiksi uhkaukset lisätä toisesta asiaton kuva sosiaaliseen mediaan tai toisen seuraaminen koulumatkalla kiusaamistarkoituksessa.

Koska rikoksia tulkitaan monesti tekijälähtöisesti, voi lasten välisissä tapauksissa vakavakin vainoaminen jäädä vähemmälle huomiolle. Uhri voi kuitenkin kärsiä toiminnasta enemmän kuin aikuinen, koska hänellä ei ole samanlaisia valmiuksia käsitellä asiaa. Lisäksi kiusattu lapsi on pakotettu käymään koulua oppivelvollisuuden takia, ja samaan aikaan esimerkiksi lähestymiskiellolla pyritään turvaamaan lähinnä aikuisia. Koulukin on voinut jo puuttua kiusaamiseen, mutta vaikka se ei ole loppunut, ei koulun ole katsottu olevan rikosoikeudellisessa vastuussa asiasta. Lapsen oikeudellinen asema vainoamisen uhrina ei siis ole parhaalla mahdollisella tolalla.

Jos aihe kiinnostaa enemmän, niin linkistä löytyy aiheeseen liittyen tekemäni tutkimus. Teksti ei välttämättä ole helppolukuista, mutta jos aihe kiinnostaa, niin sen kyllä pystyy kahlaamaan läpi: http://urly.fi/CHO
http://markofobbaforss.puheenvuoro.uusi ... ainoamista

---------------------------

Tapaukset tarkastellaan tapauksittain, skaalaa riittänee ja on selvitettävä, missä mennään ja miten puututaan. Lievistä keinoista kuitenkin edeten puuttuvampiin, mutta tärkeää olisi että valtuuksia olisi riittävästi asioiden hallinointiin. Ohessa muutamia vahvempia keinoja, jotka opetushallitus voisi lanseerata kouluihin.

* Häiriökäyttäytymistä ilmentäviin luokkiin mahdollisuus oppituntien kuvaamiseen (tätä ehdottanut myös Fobba, muistaakseni) . Ei siis automaattisesti "pääsäännöksi" kaikkiin luokkiin, vain häiriökäyttäytymistä ilmentäviin luokkiin. Aineisto toimii todiste-, neuvottelu-, puutuntamateriaalina.

* Kiusaajan erottaminen koulusta määräaikaisesti.

* Kiusaajan siirtäminen toiseen kouluun. Tarkkailuluokat/ryhmät MYÖS käyttöön ongelmakäyttäytyjille.

* Yhteistyö koulun, poliisin ja sosiaaliviranomaisten kanssa organisoiduksi ja suunnitelmalliseksi. Mielenterveyspuoli voisi olla sosiaalihuollossa myös skarppina, kiusaajilla voi olla ongelmia joihin tarvitsevat apua ja toisaalta käytännön asioita kuten kotioloja, joihin tarvittaisiin puutuntaa. Brittidokkari "Viimeinen mahdollisuus"- sarjassa kerrottiin, että häiriköiden ongelmat usein kotoota lähtöisin, on epävakaita olosuhteita jne.

* Sakko kasvatusvastuun laiminlyönnistä vanhemmille, jotka eivät ole koulun kanssa vaaditussa yhteistyössä, jos on ilmennyt ongelmia ja vanhempien osuutta asioiden korjaamiseksi tarvittaisiin. Rahallisen sakon ukaasi voi pistää intoa vanhempiin, jotka muutoin eivät korvaansa lotkauttaisi. Mahdollisesti.
// Koulurauhan julistamisen on tarkoitus muistuttaa, että jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen ja viihtyisään kouluun. //
http://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/4 ... rkit-katso