Täällä kitui suomalainen sarjamurhaaja – ja helsinkiläiset hämmästelivät häntä kuin sirkuseläintä
Suomenlinnan salattuun menneisyyteen kuuluu pakkotyötä, punavankeja ja epäinhimillisiä vankeusoloja
- Tässä rakennuksessa toimi 1800-luvun pakkotyövankien sellit. Tikkaiden oikealla puolella arvellaan olleen Adaminpojan vankikoppi.
- sellisti.jpg (95.69 KiB) Katsottu 6912 kertaa
Fakta
Irtolaisia ja rikollisia
*Irtolaiseksi kutsuttiin henkilöä, jolla ei ollut vakituista asuinpaikkaa tai säännöllistä tuloa.
*Irtolaiset värvättiin armeijaan tai työlaitoksiin. Viaporin työlaitos perustettiin vuonna 1804.
*Pakkotyöaika oli kuusi vuotta.
*Työlaitoksen tehtävänä oli tehdä irtolaisista kelvollisia kansalaisia. Tavoite ei aina toteutunut, sillä rikosvangit olivat samoissa tiloissa irtolaisten kanssa.
SUOMENLINNA
HARVA tietää, että Suomenlinnalla on synkeä menneisyys 1800-luvun pakkotyösiirtolana. Vielä harvempi tietää 1800-luvun kuuluisuudesta, hämäläisestä sarjamurhaajasta, joka eli viimeiset hetkensä Suomenlinnassa elävältä muurattuna.
Lukutaidottoman renkipojan
Juhani Adaminpojan veritöitä ja kohtaloa seurasi silloisen Suomen lukutaitoinen väestö henkeään pidätellen. Hän murhasi kaksitoista ihmistä enemmän tai vähemmän suunnitelmallisesti – mukana oma äiti perheineen.
Harvoin esiteltyyn Suomenlinnan historiaan keskittyy
Ida Lindströmin ja
Marjo Tiirikan tuore teos Kohtalona Suomenlinna.
SUOMENLINNA toimi kymmenien vuosien ajan pakkotyösiirtolana, sillä kuolemanrangaistus oli poistettu käytöstä vuonna 1826. Rikollisia rangaistiin sakoilla, raipaniskuilla tai karkotuksella Siperiaan.
Vakavimpia rikoksia tehneet tuomittiin elinikäiseen pakkotyöhön kahleissa. Pakkotyösiirtoloista pahamaineisin oli Suomenlinna eli venäläisten hallinnoima Viapori.
Siellä oli hyvin ahdasta, piemää ja siivotonta, sanoo Adaminpojan kohtaloa tutkinut historioitsija
Teemu Keskisarja. Viaporiin tuotiin pahimmat rikolliset – pelkällä pahoinpitelytuomiolla tai varkaudella ei vielä pakkotyöhön joutunut.
Vangit viettivät päivät rakentamalla linnoituksia ja yönsä täyteen ahdetuissa selleissä Kurtiini Hamilton-Polhem -nimisessä rakennuksessa Susisaaressa. Vankeja oli satoja ahtautuneena kolmeentoista vankiselliin. Vuonna 1818 vankeja oli yhteensä 489.
Hygienia oli heikkoa ja paikassa haisi, kuvaili lehtimies
Zachris Topelius käyntiä rakennuksessa.
”Vankeja pestiin harvoin, eikä mitään sisävessoja tietenkään ollut. Tarpeita varten oli ämpäri, eikä sitä välttämättä niin usein tyhjennetty, miten nyt satuttiin jaksamaan”, Keskisarja kuvailee.
JUHANI Adaminpoika taisi olla ainoa, joka sai yksityisyyttä paikassa. Häntä varten eristettiin pieni koppi – vain noin metrin mittainen. Kopin sisällä kulki metallitanko, johon Adaminpoika oli kytkettynä jaloistaan ja käsistään sekä todennäköisesti myös kaulapannastaan, Keskisarja kertoo.
Yksi Adaminpojan rangaistuksen erityispiirteistä näet oli, että hänen ei annettu raapia itseään. Raipaniskujen jättämien haava-ajosten vuoksi rangaistuksen luonnetta voidaan pitää ankarana.
Kopissa oli aukko, josta Adaminpoika saattoi ojentaa laskiämpärinsä ja vastaanottaa ruokaa. Siitä vankia saattoi myös katsoa, sillä hänen oli tarkoitus toimia varoittavana esimerkkinä. Hän oli kaikkien töllisteltävänä.
”Viapori oli tuolloin ehkä julkisin paikka Helsingissä. Siellä asui enemmän ihmisiä neliökilometrillä kuin missään muualla. Se oli suunnilleen sama kuin laittaisi tänä päivänä Rautatieasemalle lasikoppiin.”
KYLLÄ Adaminpojan kohtalo kiinnostikin, ja hänen alennustilaansa tultiin varta vasten katsomaan.
”Helsinkiläinen säätyläisväki tuli kummastelemaan vankia kuin sirkuseläintä.”
Oli Adaminpojan kohtalossa nähtävääkin, sillä hänen tekonsa olivat hyvin poikkeuksellisia jopa aikakauteen nähden.
”Kyllä häntä voisi pitää modernina sarjamurhaajana, joka tappoi vähän kuin tappamisen vuoksi, ilman mitään aineellista hyötyä. Hän näyttää suunnitelleen oman perheensä murhaamisen.”
Vaikka Adaminpojan elämä oli synkkä ja raaka, se ei oikeastaan monelta osin poikennut muiden samassa asemassa olevien elämänkulusta, Keskisarja sanoo.
JUHANI syntyi Vesivehmaalle Eva -piian ja Adam -rengin pojaksi. Isä häipyi lapsen elämästä varhain, ja Eva-äiti muutti vanhempiensa luokse. Perimätiedon mukaan isovanhemmat eivät juuri kurittaneet poikaa. Tätä naapurit kauhistelivat.
Tilanne muuttui myöhemmin hänen äitinsä mennessä uudelleen naimisiin. Juhani ei tullut toimeen isäpuolensa kanssa, joka pieksi poikaa surutta. Yhden tällaisen riidan päätteeksi Juhani lähti pois kotoaan. Hän oli silloin 14–15 vuoden ikäinen.
Lukutaidottomalle renkipojalle ei ollut maailmalla tarjota paljon, etenkin kun Juhanilla ei ollut koulutusta kädentaitoihin.
Adaminpoika eli kiertolaisena ja kerjäläisenä, välillä ruokaa varastaen. Hevosvarkaudet veivät Juhanin vankilaan, ja sieltä hän lähti vankitoverinsa painostamana pakoretkelle, joka päättyi ensin ryöstömurhiin ja lopulta myös oman perheen murhaamiseen.
Adaminpoika tappoi kaksitoista ihmistä, mukana äiti perheineen.
MIEHEN ei aikalaisten ja oikeuden asiakirjojen mukaan katsottu katuvan tekojaan. Ainoa, joka mieltä jäi kaihertamaan, saattoi olla oman äidin murhaaminen, Keskisarja sanoo.
”Hän kertoi vankityrmässä äidin hengen leijailleen siellä, mutta muuten hän ei näytä katuneen tekojaan.”
Keskisarja arvelee Adaminpojan olleen synnynnäinen psykopaatti, josta tuli sarjamurhaaja kasvuympäristön seurauksena.
”En kyennyt löytämään hänen elämästään oikein ensimmäistäkään ihmistä, joka olisi jollain lailla välittänyt hänestä. Ei työnantajaa, sukulaista tai tuttavaa”, Keskisarja miettii.
Ainoa poikkeus oli verisen karkumatkan aikana solmittu suhde kulkurinaiseen
Hedda Svärdiin. Suhde loppui Adaminpojan jäätyä kiinni.
”Kai nykypäivänä tiedetään, että varhaislapsuuden kovista kokemuksista voi selvitä, jos elämässä on ollut edes yksi hyvä ihmissuhde. Adaminpojalla ei ollut oikein ketään.”[/i]
Helsingin Sanomat
KAUPUNKI 14.5.2016 2:00 Päivitetty: 31.10.2016 14:29
Ehkä tämän päivän tietojen valossa olisimme osanneet kohdata Juhanin oikein. Kuunnella, myötäelää, auttaa, tukea.
”Helsinkiläinen säätyläisväki tuli kummastelemaan vankia kuin sirkuseläintä.”
Nyt tuo vangin osa on valittu leipäjonolaisille. Pöyhkeissä autoissaan istuva säätyläisväki ajaa heistä ohi avoimesti ja häpeilemättömästi tuijotellen. Nauruntirskahduksia ei voi välttää kuulemasta kun ovat avoautolla liikkeellä.
Papisto, porvaristo ja säätyläiset ovat aina hankkineet ja saaneet hupinsa köyhien kustannuksella.
