Sivu 2/9

Re: Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

Lähetetty: Su Joulu 11, 2016 10:20 am
Kirjoittaja Luupää
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016121 ... 9_uu.shtml
11.12.2016

Lounais-Suomen poliisilaitos tiedotti sunnuntaiaamuna Houtskarin Saverkeitissä tapahtuneista surmista.

Poliisin mukaan surmansa saivat lauantaina paikkakuntalaiset 54-vuotias nainen ja 29-vuotias mies.

Virkavalta kertoo tutkivansa asiaa nimikkeillä tappo ja kuolemansyyn selvittäminen. Poliisi kertoi jo lauantaina, ettei tapahtumaan liity alustavan arvion mukaan "ketään ulkopuolista henkilöä".

Todennäköisesti surmatyöt tehtiin miehen luvallisella metsästysaseella, poliisi kertoo.

Autosta löydetyistä kuolleista henkilöistä hätäkeskukseen ilmoitti paikallinen asukas. Hätäkeskus sai asiasta ilmoituksen lauantaina iltapäivällä ennen kello yhtä. Poliisin yksiköitä kiirehti paikalle Rajavartiolaitoksen helikopterin avustamana.

Virkavallan mukaan keskellä saaristoa tapahtuneiden surmien tutkinta on välimatkojen vuoksi haastavaa. Poliisi kuitenkin kiittää paikallisia, jotka antoivat virkavallalle muun muassa kuljetusapua.

Re: Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

Lähetetty: Su Joulu 11, 2016 10:24 am
Kirjoittaja Luupää
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 02531.html
11.12.2016

Poliisi sai ilmoituksen autosta löytyneestä kahdesta vainajasta lauantaina.

Poliisi tutkii Houtskrin tapahtumia nimikkeillä tappo ja kuolemansyyn selvittäminen. Mies ja nainen löydettiin kuolleina autosta Houtskarissa, Saverkeitissä lauantaina. Poliisin mukaan surmansa sai 54-vuotias nainen ja 29-vuotias mies.

Rikoskomisario Pertti Läksy kertoo, että miehen epäillään surmanneen naisen ja itsensä. Surmat tehtiin todennäköisesti miehen luvallisella metsästysaseella.

Poliisi kertoi jo aiemmin, ettei tapahtumaan liity ulkopuolista henkilöä. Läksyn mukaan mies ja nainen tunsivat toisensa, mutta eivät olleet sukua toisilleen tai pariskunta.

Hätäkeskus sai lauantaina kello 12.53 ilmoituksen, jonka mukaan Houtskarista oli löytynyt kaksi ihmistä surmattuna autosta. Vainajat löytyivät hiekkakuopalle ajetusta autosta.

– Todennäköisesti surmat tehtiin lauantaina aamuyöstä, Läksy sanoo.

Kaksikon löysi paikkakuntalainen, joka oli ollut etsimässä miestä. Läksyn mukaan miestä oli etsitty lauantaina tämän lähettämien viestien vuoksi.

– Hän oli lähettänyt sen kaltaisia viestejä, jotka herättivät huolta omaisissa.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan surmapaikka on kolmen tai neljän lossiyhteyden päässä mantereesta ja hyvin hitaasti tavoitettavissa maayhteydellä. Rajavartiolaitos antoikin poliisille virka-apua: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri kuljetti poliisin yksiköitä Houtskariin.

Re: Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

Lähetetty: Su Joulu 11, 2016 10:40 am
Kirjoittaja Luupää
http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/31 ... utskarissa
11.12.2016

Lounais-Suomen poliisi on jatkanut Houtskarissa Saverkeitissa ilmitulleiden surmien tutkintaa. Paikkakuntalainen 54-vuotias nainen ja 29-vuotias mies löydettiin lauantaina surmattuina autosta. Ilmoituksen teki paikkakuntalainen sivullinen.

Poliisin mukaan surmatyöt on todennäköisesti tehty miehen luvallisella metsästysaseella. Jo alustavien arvioiden mukaan osattiin kerrottiin, ettei tapaukseen epäilty liittyvän ketään ulkopuolista henkilöä.

Asiasta on kirjattu tutkintailmoitus nimikkeillä tappo ja kuolemansyyn selvittäminen. Poliisi jatkaa vielä tapauksen selvittämistä.

– Keskellä saaristoa tapahtuneen rikoksen tutkinta on haastavaa välimatkojen takia. Poliisi haluaa kiittää paikallisia asukkaita, jotka antoivat kuljetus- ja muuta apua poliisihenkilöstölle, Lounais-Suomen poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Lauantaina saatujen silminnäkijähavaintojen mukaan alueella partioi ensin tunnin verran Rajavartiolaitoksen Dornier-valvontalentokone. Tiedossa ei ole, etsikö se autoa vai tarkkailiko se, ettei alueelta poistu kukaan.

Poliisit tuotiin paikalle myöhemmin Rajavartiolaitoksen Super Puma -helikoptereilla, joita kävi rikospaikalla alun perin kaksi. Puoli kuuden maissa illalla paikalle tuli vielä kolmaskin helikopterilento.

Re: Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

Lähetetty: Su Joulu 11, 2016 10:45 am
Kirjoittaja Luupää
'
Nuori mies kiväärin kanssa. Perhetragediakaan tämä ei ole. Eihän vaan Imatra ole toiminut innoittajana?

Mahtaakohan tämä olla tällä erää viimeinen tapaus tyyppiä mies ja metsästysase? Tosin nyt on sellainen aika vuodesta, että painetta keränneitä paiseita voi puhjeta...

Re: Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

Lähetetty: Su Joulu 11, 2016 11:15 am
Kirjoittaja napalanko
tunsivat toisensa, mutta eivät sukua...pano?
rantaruotsalaista betrefolk-aluetta, joten tuskin kuulemme syitä koskaan..

Re: Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

Lähetetty: Su Joulu 11, 2016 11:24 am
Kirjoittaja PiikkiSika
kakkosurpo kirjoitti:Olisiko kantismiehen viimeinen aivopieru kyseessä, ja tappanut naisensa ja sitten itsensä?

Miksi helvetissä ei olisi voinut toimittaa lähdön vain itselleen? Mettät on täynä vahva oksaisia puita mihin näistä toinen olisi voinut ripustaa itsensä kiikkumaan. Mutta ei kun pitää saada myös toinen samalle matkalle.

Nyt kaikki naisen hakkaajat ja sellaiset jotka suunnitelee tekvänsä jotakin paskaa naiselle, vedä itsesi jojoon, mutta älä ota toista mukaan, sillä et omista täältä ketään.
...mitenköhän mahtaa noista itsensä ampumisista/hirttämisistä tulla korvauksia vakuutusyhtiöltä? Viisas murhais itsensä kalastusverkkoon putoamalla tms.

Re: Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

Lähetetty: Su Joulu 11, 2016 11:33 am
Kirjoittaja mielikki
Ei ole sukua keskenään nämä.
Molemmilla on tahoillaan perhe.Olisiko salarakkaita keskenänsä??Kuka tietää.

Re: Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

Lähetetty: Su Joulu 11, 2016 1:16 pm
Kirjoittaja Luupää
mielikki kirjoitti:Molemmilla on tahoillaan perhe.
Tai sitten ei. Ei ole ollut julkisuudessa mitään tästä eikä kukaan muuten asiasta tietäväkään ole ketjuun kirjoitellut.

Re: Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

Lähetetty: Su Joulu 11, 2016 1:35 pm
Kirjoittaja Beetu
Iltalehti ainakin julkaissut, että molemmat perheellisiä
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016121 ... 9_uu.shtml

Poliisi epäilee: Houtskarissa ampui 29-vuotias mies - molemmat kuolleet perheellisiä
Sunnuntai 11.12.2016 klo 10.07 (päivitetty klo 10.35)
Tapahtuneesta ilmoitti poliisin mukaan paikallinen asukas.


Poliisi kertoi sunnuntaiaamuna lisää Houtskarissa tapahtuneista surmista.
Surmansa saivat 54-vuotias nainen ja 29-vuotias mies.
Poliisi epäilee miehen ampuneen naisen ja itsensä.
Poliisi arvelee Houtskarin verityön tapahtuneen lauantaina aamuyöllä.
Poliisi arvelee Houtskarin verityön tapahtuneen lauantaina aamuyöllä. (GOOGLE MAPS)
LUE MYÖS
Poliisi tutkii: Autosta löytyi kaksi ihmistä surmattuna Houtskarissa
Lounais-Suomen poliisilaitos tiedotti sunnuntaiaamuna Houtskarin Saverkeitissä tapahtuneista surmista.

Poliisin mukaan surmansa saivat lauantaina paikkakuntalaiset 54-vuotias nainen ja 29-vuotias mies. Poliisi epäilee miehen ampuneen naisen ja itsensä.

Virkavalta kertoo tutkivansa asiaa nimikkeillä tappo ja kuolemansyyn selvittäminen. Poliisi kertoi jo lauantaina, ettei tapahtumaan liity alustavan arvion mukaan "ketään ulkopuolista henkilöä".

- Mitä enemmän tätä on tutkittu ja selvitetty, sitä enemmän on vahvistunut käsitys siitä, ettei tähän liity muita, rikoskomisario Pertti Läksy kertoo Iltalehdelle.

Todennäköisesti surmatyöt tehtiin miehen luvallisella metsästysaseella, poliisi kertoo.

Autosta löydetyistä kuolleista henkilöistä hätäkeskukseen ilmoitti paikallinen asukas. Auto ja vainajat löydettiin hiekkakuopan läheisyydestä. Auto oli miehen.

Hätäkeskus sai asiasta ilmoituksen lauantaina iltapäivällä ennen kello yhtä. Poliisin yksiköitä kiirehti paikalle Rajavartiolaitoksen helikopterin avustamana.

Virkavallan mukaan keskellä saaristoa tapahtuneiden surmien tutkinta on välimatkojen vuoksi haastavaa. Poliisi kuitenkin kiittää paikallisia, jotka antoivat virkavallalle muun muassa kuljetusapua.

- Kylän asukkaat auttoivat poliisia kovasti, Läksy kertoo.

Poliisin mukaan mies ja nainen ovat varmasti tunteneet toisensa, mutta heidän suhteensa laatua poliisi ei ainakaan toistaiseksi kommentoi. Sukulaisia he eivät keskenään olleet, ja kummallakin oli tahollaan perhe.

Surmatyöt ovat tapahtuneet poliisin mukaan todennäköisesti lauantaina aamuyöstä. Siltä ajalta ei ainakaan vielä ole saatu havaintoja tai vihjeitä silminnäköijöiltä tai jotain kuulleilta.

Poliisi on suorittanut tutkintaa sekä miehen että naisen kotona.

AINO SEPPONEN
[email protected]

Re: Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

Lähetetty: Su Joulu 11, 2016 1:56 pm
Kirjoittaja miesasiamies
Luupää kirjoitti:'
Nuori mies kiväärin kanssa. Perhetragediakaan tämä ei ole. Eihän vaan Imatra ole toiminut innoittajana?

Mahtaakohan tämä olla tällä erää viimeinen tapaus tyyppiä mies ja metsästysase? Tosin nyt on sellainen aika vuodesta, että painetta keränneitä paiseita voi puhjeta...
Ja molemmissa tapauksissa nuoren (alle 30-v.) miehen kohteena miestä selvästi iäkkäämpi nainen/naiset. Imatra ja Houtskari ovat yksi esimerkki merkillepantavan lyhyen ajan sisällä tapahtuneista, aika monin seikoin samantyyppisistä tapauksista. Tarkoitan vähintään kahden samantapaisen tapauksen ryppäitä useiden minfossakin keskusteltujen ceissien yhteydessä. Jos surmaajia ei tiedettäisi, olisi tässäkin sarjamurhaajadiagnoosi varmasti jo valmis muutamien "asiantuntijoiden" taholta.

Re: Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

Lähetetty: Su Joulu 11, 2016 3:17 pm
Kirjoittaja tyyppi85
Tiina kirjoitti:^Olisiko äiti ja poika sitten kun noinkin paljon ikäeroa? :o
On kuule hyvinkin yleistä panosuhteet juurikin tuolla ikäerolla.

Re: Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

Lähetetty: Su Joulu 11, 2016 3:21 pm
Kirjoittaja tyyppi85
Itse veikkaan että tässä tapauksessa kyseessä salainen panosuhde tms ja esimerkiksi nainen uhannut kertoa miehen vaimolle ja tästä suivaantuneena mies tappanut.

Re: Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

Lähetetty: Su Joulu 11, 2016 4:12 pm
Kirjoittaja slk
tyyppi85 kirjoitti:Itse veikkaan että tässä tapauksessa kyseessä salainen panosuhde tms ja esimerkiksi nainen uhannut kertoa miehen vaimolle ja tästä suivaantuneena mies tappanut.
Todennäköisempää on että nainen halusi lopettaa suhteen.

Re: Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

Lähetetty: Su Joulu 11, 2016 4:40 pm
Kirjoittaja Arkkienkelinkoira
Kyllä toi mun mielestä viittaa salasuhteeseen, siksi "herkkä asia".

Nuori mies on ehkä kokenut suhteen elämänsä rakkautena, vanhempi nainen itsetuntonsa pönkittäjänä. Molemmilla tahollaan perhe, naisella kenties vanhempi ei-niin-haluttava mies, lapset jo maaimalle lähdössä. Miehellä kenties pieniä lapsia ja "ymmärtämätön" vaimo.

Surmattu nainen halunnut lopettaa suhteen, käskenyt miestä palaamaan perheensä luo.
Mies halunnut keskustella asiasta, mutta ottanut aseen mukaansa, koska on kokenut, että "ei voi elää" ilman suurta rakkauttaan...

Re: Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

Lähetetty: Su Joulu 11, 2016 5:20 pm
Kirjoittaja Muppe
Voiko tuomosta 54-vuotiasta,lähes eläkeläistä vielä panna? Tai siis miksi joku haluaa tuon ikästä jynkyttää? Se ei varmaan ole mitään kaunista katseltavaa..

Sillähän voi lapsi/lapsetki olla jo vajaa nelikymppisiä...Muinoinhan(kun tämä uhri nainen oli nuori) lapset tehtiin parikymppisenä,nykyuraaikana tehdä usein lapset vasta 30-40 vuotiaana..Oma vanhin oli jo maailmalla omilllaan ennenkuin itse olin edes neljääkymmentä