MURHA.INFO

Antero katsoo vapisevin käsin, mitä löytää netistä Kasi-lehdestä. Siitä ei ole pitkä aika, kun Antero oli lattialla olevan naaman viimeksi nähnyt. Antero löytää Kasi-lehden jutun, joka on onneksi jo muutaman viikon vanha, ja Antero pääsee lukemaan sen ilman maksua.

Kasi-lehden juttu kokonaisuudessaan:

Kasi kirjoitti:
Kuumiksien Joonas, 32: "Elän elämäni parasta aikaa!"

Joonaksen kädenpuristus on rento, mutta samalla silti napakka. Kuumiksista tutusta tamperelaisesta huokuu hyvinvointi ja elämänilo. Menestys ei vaikuta nousseen hattuun, vaan edessäni on jopa harvinaisen jalat maassa leijuva julkkis. Kysyttäessä miehen hymyn taustaa, saan vastaukseksi vielä leveämmän, arvoituksellisen hymyn. Sen verran tämä Kuumis paljastaa, että mies on löytänyt yksinkertaisen viisauden, jota on oppinut viimein toteuttamaan myös elävässä elämässä: "Elän jalat maassa tässä hetkessä. Koskaan ei tiedä, mikä päivä on viimeinen. Vasta nyt olen oppinut tajuamaan sen, ja tartun aina mahdollisuuteen, mikä tahansa se onkin."

Asenteen jalostumisen ymmärtää paremmin, kun Joonas kertoo elämästään. Tämän huippumallin tie ei ole aina ollut helppo. Vakava päihdeongelma oli viedä miehen hautaan jo 23-vuotiaana. "Onneksi löysin nämä mallin hommat, jotka ovat tarjonneet mulle sittemmin myös työn ja uran." Päihdetaustasta on ollut mallin uralla jopa hyötyä: "Kun takahuoneessa tarjottiin kokkelia ja muuta krääsää, nauroin, että voi pojat, eikö teillä ole mitään vahvempaa! Nuorempana olisin luultavasti tehnyt viivan, mutta oli onni, että päädyin alalle vasta koettuani jo tuon kaiken. Osasin kieltäytyä, koska olin nähnyt sen touhun. Jos olisin päätynyt alalle 5 vuotta aikaisemmin, olisi terveyden ohella saattanut mennä myös uusi työ."

Toinen Joonaksen elämän pysähdys on ollut hänen nuoruudenystävänsä Millan katoaminen vain 17-vuotiaana viime vuosituhannen lopussa. "Milla oli kaveri sekä koulusta että urheilun parista. Katoaminen jysäytti silloin sekä kaveripiiriä että koko Tamperetta." Valtavasta tutkinnasta huolimatta katoaminen on edelleen mysteeri – suurelle yleisölle. "Mulla on omat epäilykseni. Olin samana yönä kaupungilla, ja näin sellaista, mitä en halua tässä avata. Meidät kaikki puhutettiin silloin, ja kerroin kyllä poliisille sen, mitä tiedän. Eivät kai ottaneet mua vakavasti, koska olin kuitenkin niin nuori ja aikamoisessa tuiskeessa sinä yönä, itse asiassa ollut koko sen viikon." Joonas ei kuitenkaan ole vielä luovuttanut. "Aikomus on käydä uudestaan poliisin puheilla. Jos vaikka nyt uskoisivat, kun on tuota mandaattiakin kertynyt", mies saa naurahdettua. Aihe on selvästikin arka, ja huomaan myös, että Joonas on epäilyksineen tosissaan.

Joonaksen loppuvuosi on alkuvuotta rauhallisempi. "Aika haipakkaa on menty nyt jo aika pitkään. On mahtavaa, että eräs ihailija otti yhteyttä ja tarjoaa joulun alla viikon huilin erämaamökissä Lapissa! Se sopii mun aikatauluun erinomaisesti, koska siinä vaiheessa seuraavat kuvaukset ovat vasta ensi vuoden puolella. Olin kuulemma olemuksellani pelastanut koko kyseisen ihailijan viime talven. Tunnin pläjäyksellä keskiviikkoiltaisin oli jaksanut taas yhden viikon eteenpäin kaamoksessa. Pitäähän sitä kaamosta minunkin nähdä, nyt kun tämä yllättävä mahdollisuus tuli! Oma-aloitteisesti en varmaankaan olisi saanut tällaista reissua järkättyä." Tämä sopii siihen, mitä Joonas sanoi mahdollisuuksiin tarttumisesta. Uusi elämänasenne todellakin puree myös käytännössä. Kysyttäessä ketä lähtee mukaan, leviää Joonaksen kasvoille jälleen leveä ja samalla arvoituksellinen hymy. "No, valmistaudun lähtemään yksin, mutta eihän sitä tiedä, tuleeko joku mukaan", Joonas heittää, laittaen samalla kauniin laukkunsa käsivarrelleen. Harvoin näkee ketään noin täynnä elämää, mietin hymyillen, kävellessäni ulos talven ensimmäiseen lumipyryyn.

CATRINA WICKHOLM
[email protected]

Kuvassa Kuumis-Joonas poseeraa uutuuttaan kiiltävä Bally-merkkinen laukku kädessään. Lempilaukun kertoo olevan, ihailijalta saatu.

"Ei jumalauta, tuohan näyttää ihan samanlaiselta kuin se kassi, minkä eukko antoi mulle hääpäivälahjaksi. Mihinköhän se oikein joutuikaan sen meidän helvetillisen riidan päätteeksi, kun erehdyin sanomaan eukolle, että tuohon väskyyn tuhlatuilla rahoilla olisi ollut parempaakin käyttöä. Ja sitäpaitsi, johan mulle nauraisi naurismaan aidatkin, jos kulkisin ympäriinsä KÄSILAUKUN kanssa!"

"Pena, hei, oletko sä milloin viimeksi kuullut mitään meidän Leenasta?"

- En oo nyt vähään aikaan käyny, Pentti sylkäisee yhdessä hammastahnaveden kanssa lavuaariin.
Mitenköhän tuonkin nyt ottaisi, Antero ajattelee. Penan seksuaalisuus on ollut Anterolle aina kysymysmerkki. Ryyppyporukassa saunoneet puhuvat Penan ylisuuresta vehkeestä, kunnan uimahallilla supattelevat miehen olevan lähestulkoon eunukki. On totuus vaaksan tai kaksi sinne tai tänne, ei Anterolla ole silti tietoa, mikä on Penan vehkeen toiminta ja käyttötarkoitus. Yksin asuvia vanhapoikia tuppaa näillä leveysasteilla roikkumaan melkein joka toisessa torpassa, mutta välillä on tuntunut, että Penan kohdalla selitys ei löydy pelkistä tilastoista. Postilla on ollut puhetta, että Pena olisi edelleen virkaatekevän poliisimiehen salarakas. Antero on kuitenkin sitä mieltä, että suurin syy Penan krooniseen sinkkuuteen piilee vaikeuksissa saada normaalia kontaktia naisiin. Tutussa porukassa rähjäsuu jäätyy naisten kanssa sulkeutuneeksi, joka ei juuri kysy eikä vastaa.

Jokin aika sitten Penan ollessa sammuneena olivat pojat penkoneet Penan kämppää. Oli löytynyt mm. naisten alusvaatteita, meikkejä ja muuta sen sortin materiaalia. Sitä on vaikea saada sattumaan tuohon urpoon, joka kansoittaa yksin tätä tonttia, Antero miettii. Penan lähtökohdat huomioiden on kyllä annettava aikuisiän friikkiydessä ainakin pari napsua tasoitusta niin sanottuun normaaliväestöön nähden. Penan äiti oli kotoisin Länsi-Siperian Hanti-Mansiasta, isä oli paljasjalkainen lappalainen. Perhe asui äärimmäisen köyhissä oloissa yhden talon kylässä pienessä Inarinjärven saaressa, josta rospuuttoaikaan ei ollut minkäänlaista kulkuyhteyttä mantereelle. Kirkonkirjoista on nähtävissä, että Penalle oli yhdessä vaiheessa syntynyt pikkuveli. Yhden kevään jälkeen tuolloin nelivuotiasta lasta ei ole kuitenkaan nähty enää koskaan, ja perhe eli siitä eteenpäin kuin lasta ei olisi koskaan ollutkaan. Villeimpien huhujen mukaan perhe oli syönyt lapsen, jotta perheen sittemmin ainoaksi jäänyt lapsi, Pentti-poika, säästyi pitkäksi venähtäneen rospuuton aiheuttamalta melko varmalta nälkäkuolemalta..

(Edit: en nähnyt miesasiamiehen vastausta kirjoittaessani ja nyt kun ehin sepustamaan näin pitkän, niin ei viitsisi jättää postaamattakaan... )

Kuultuaan nimen "Leena" hymynkare lähti liikkeelle Penan tummista lappilaisista silmistä ja ehti sen jälkeen suupieliin asti . Se oli aitoa lämmintä tunnetta, ja vaikka Penalla oli krapulainen olo päässä, ei tuo olo ulottunut sydämeen. Pehmentyneellä äänellä Pena vastasi :

"Jaa meiän Lumooja-Leena, se voipi hyvin ja syö samoja ruokia karhujen kanssa Otsomiehen tykönä. Leena on kuulemma lihonu monta kiloa ja kaunistunut entisestään. Otsomies on pitänt häätä mökissään lähihuollossa kuten karhunpoikia, nythän sillä ei ole otson pentuja siellä niin soppii mainiosti että meiän Leena saa kaiken hoivan sisäl pirtissä. Näytän sulle myöhemmi kuvia, joita Otsomies pisti kännykkään. Se o hyväs' huollos, ei pareemmaassa vois' olla! "

Antero kuunteli Penan selontekoa kuin Ylen uutisia; tarkkana kuin porkkana mutta varautuen siihen, että kuulisi rivien välistä jotain närästystä aiheuttavaa. Vasta Penan viimeisen huojentavan lauseen kuultuaan, Antero huokaisi helpottuneena. Leenalla oli kaikki hyvin, hyviä uutisia.

Periaatteessa heillä ei olisi ollut aikaa näihin muistelmiin, koska käsillä oli dramaattinen ja akuutti tilanne Penan mökillä sieltä löytyneen kuolleen ruumiin suhteen. Mutta kuulumisten vaihto Leenasta rauhoitti miehiä. Taustatarina Leenasta oli yksiä kiintoisimpia sattumuksia miesten elämissä, jälkeenpäin ajatellen kaikki tapahtui niin nopeasti.
Siitä oli muutama kuukausi, se oli aikaa kun Anteron vaimo oli heittänyt väliaikaisesti miehensä ulos tämän alettua kännäillä myös arkipäivinä. Vakavasta masennuksesta kärsivä vaimo oli piristynyt heidän kotinsa ovella huutamaan "raitistu ja sitten tule takaisin, mene vaikka raittiin pappisveljesi luo punkkaamaan, en pysty sinua näköjään kotona auttamaan joten tervemenoa!" , eikä Antero ollut viitsinyt lähteä riitelemään koska oli itse asiassa mielissään, että vaimo vaikutti energisemmältä kuin aikoihin.
Pohjimmiltaan Antero oli epäitsekäs mies, mutta vaimo ei tuntunut hänen sielunsyövereitään ymmärtävän. Pena sen sijaan yllättävän hyvin tajusi, missä mennään ja kun Antero ilmestyi hänen mökkinsä kynnyksellä kapsäkkeineen (eikä pappisveljensä), Pena vain avasi ukset apposelleen ja sanoi "vai silleen on asiat, no seura on ihan tervetullutta, voiaan mennä illemalla tarkastamaan porohoitoaluetta ja pistetään nuotio tulille."

Näin he tekivätkin, olivat ottaneet kuksat esiin ja sumppia niihin, kun jostain kuului valitusta ja sitten puskan takaa kuului tömähdys - Pena meni katsomaan ja näki hyvin nuoren harmaaturkkisen eläimen kaatuneena maahan. Samaan aikaan toisesta suunnasta kuului tutun metsästäjä/poromiehen Kämäräisen voimakas huuto "Menikö se saatanan elikko sinne?! Näkyykkö sutta siälä? Sain sen jo ansaan mutta pääsi karkuun, jalan sai katk' silt ja koht kuula kalloon!"

Pena oli itsekin metsämies ja tarkasti työkseen poronhoitoalueita, eikä hän liiemmin pitänyt villieläimistä, laillisessa sudenpyynnissäkin oli ollut itse mukana mutta nyt oli niin, että hän inhosi Kämäräistä, oli inhonnut jo kouluajoista lähtein jolloin tämä oli vienyt Penan ensimmäisen tyttöystävän Leenan ja Pena oli vajonnut epämääräiseen synkkyyteen, koska oli ollut rakastunut tuohon tyttöön eikä hän ennen ollut sellaista tunnetta kokenut. Näin ollen Pena yllätti itsensä huutamasta vakuuttavasti takaisin "Ei ole täällä, ment muualle!"

Ja niin siinä kävi, että sattuman oikusta Penasta ja Anterosta tuli nuoren susinaaraan pelastajia, ottivat pökertyneen eläimen mukaansa ja vetäytyivät Penan pirttiin miettimään, kuinka saisivat otuksen kuntoon ja mihin hemmettiin sen voisi roudata elämään onnellista loppuelämää. Selvää oli että ei poronhoitoalueelle, jossa hullu Kämäräinen hääri pyssyjensä ja ansojensa kanssa. Pena ei myöskään jaksanut sotkea viranomaisia asioihin, koska viranomaiset olivat heitin seudullaan myöskin poromiehiä ja veljeskerhoa, joten susi saisi kuolinpaperit. "Minne voidaan ottaa yhteyttä, Korkeasaareen, kettutyttöihin, mitä tehhään", mietti Antero ääneen tuolloin ja oli oikeasti hieman vastaan suden ottamista mokkiin, koska se voisi olla vaaraksi virotessaan, siksi oli kiire saada eläin muualle. Pena oli tilanteen tasalla, entisenä poliisina hän oli toiminnan miehiä ja oli jo kaivanut unilääkkeet ja rauhoittavat esiin ja ottanut diabetes-piikin esiin, johon lastasi satsin ja pisti tokkuraiseen eläimeen. Sitten he yhdessä tuumin lastoittivat suden jalan.

Eläin vietti heillä viikon sisällä mökissä, oli tärkeää ettei se lähtenyt liikkeelle jalan takia ja myös, ettei olisi vaaraksi miehille, joten lääkekuuria jatkettiin mutta ruokaan sekoitettuna kuurina - susi oli ajoittain hereillä ja tokkuraisena sitä syötettiin, miehet eivät huomanneetkaan kuinka sille puhelivat ja siihen kiintyivät jollakin tapaa. Keltasilmäinen, voi voi siuta, toisteli Antero usein kuin laulunsanoja hamuten. "On kyl kaunis elläin, kauniimp' ko moni naine, kuten eksä, hohoo." Sanoi Pena ja miehiä nauratti, hiljentyneemmällä äänensävyllä Pena jatkoi "Hää olkoo Leena...."
Antero ei voinut tietää mitä nimeen liittyi, koska ei ollut tuntenut Penaa kouluajoista lähtien, mutta selvää oli että jottain tunteikasta ja Penan luonteenlaadun tietäen ei Antero kysynyt enempää - kun mies on herkkänä, on joskus hyvä jättää asiat silleensä. Asia jota hänen vaimonsa eikä Penankaan eksä ollut milloinkaan sisäistänyt, aina ei ole aika "keskustella."

Joka tapauksessa, viikon jälkeen he soittivat Suomen kuuluisalle Otsomiehelle, kun eivät muutakaan keksineet ja mies oli tehnyt heihin luotettavan vaikutuksen telkassa, jossa oli dokumentissa kertonut, kuinka hoisi kuntoon orpoja karhunpentuja. Miksei suden pentuakin, tuumasivat miähet. Heidän elämäntyylinsä, johon kuului ajaoittaista krapulointia, ei ollut sopivinta eläinpennuille - tämän he tiesivät ja soittivat Otsomiehelle, jonka numeron Pena selvitti suoraan numerotiedustelusta. Onneksi Otsomies oli 100% sti eläinihmisiä ja kuunneltuaan Penan tarinan, hän sanoi että "tuokkaa vaan tänne, ei oo karhun penikoita nyt justiin, niin voin ottaa mökkiin sen tulokkaan ja mulla on eläinlääkäryhteyksiä, en lähe hakemaan mut jos saatte tänne kiikutettua, ni vastaan otetaan!" Niin he tekivätkin ja luovuttaessaan suden Otsomiehen hoteisiin, oli Penalla möykky kurkussaan ja hän joutui katsomaan alas saappaisiinsa, jolloin Antero kiirehti avustamaan "Kiitoksia, kiitoksia, pietään yhetyttä, Leenasta... siis sudesta tuli meille jotteenki tärkee, no semmosta se ja koht pimmee, niin lähetään ajellemmaan takasi." Kääntyessään poispäin Pena pystyi sanomaan "Kiitoksia" ja kääntyi kannuksillaan, harppoi saman tien puristamaan Otsomiehen kättä. Siihen ei tarvittu sanoja. Sitten nokka kohti kotia, tiesivät tehneensä oikein ja perillä kahvit maistuivat, oli miesten mielet ja sisukset lämpiminä.

Mutta nyt oli aika miettiä miten tulisi toimia mökissä sillä hetkeä vallitsevan akuutin ruumistilanteen kanssa. Pena, entisenä poliisimiehenä, tiesi että heidän pitäisi ensin koettaa selvittää tapahtumienkulkuja ja kuolinsyytä ennen kuin he tekisivät mitään johtopäätöksiä, etenkin kanuunoissaan.

Pena siirtyy tarkastelemaan vainajaa. Antero istuu pirttipöydän ääreen ja sytyttää tupakan ja huokaisee "Voihan vittu, miten tästä nyt selvitään". "Antsu, Antusu", hihkaisee Pena, "Antsu, tuus tänne". Antero siirtyy Penan ja vainajan luo. "Antsu, tää kalmo on jäässä, umpijäässä sisältä. Ja kato noita vaatteita. Kauhean isot. Jos tää jäbä ei oo kankstaräppääjä, noi ei oo sen kledjut. Saatana, alupaitakin on väärite päin!".

Alan porukoissa pyörivänä ei Anteroa ruumiin näkeminen alkuyllätyksen jälkeen ollut ihmeemmin hetkauttanut, mutta jäätyneen kalmon hän oli nähnyt aiemmin vain kerran. Jokunen vuosi sitten talvella oli hän tästä muutaman kilometrin päästä löytänyt tunnistamattomaksi jääneen naisen ruumiin. Saattoi olla joku ulkomaalainen, koska ruumista ei pystytty suoraan yhdistämään keneenkään kadonneeseen. Antero muistaa tapauksen hyvin, koska tuona yönä oli kuu aivan tarkasti täysi, ja valaisi tienoot niin hyvin, että ihmisenkokoinen möykky erottui lunta vasten kelkkailijalle jo kauempaa. Täälläpäin etäisyydet ovat sellaisia, että virkavallan saapuminen kestää aina vähintään kaksi-kolme tovia, eikä Antero soitettuaan viitsinyt jäädä kolmenkymmenenviiden asteen pakkasessa odottelemaan tulijoita. Toinen syy pikaiseen poistumiseen ja tapahtuman erityiseen mieleenjäämiseen olivat sudet, jotka ulvoivat niin lähellä, että lauman kykeni erottamaan tunturissa. Antero oli tajunnut keskeyttäneensä jotain, koska ruumiin äärellä oli runsaasti käpälänjälkiä, ja jäätynyttä kalmoa oli alettu järsiä ainakin korvien kohdilta.

Antero kuuli myöhemmin virkavallan saapuneen paikalle keskiyöllä, mutta poistuneen pikaisesti. Ruumiin äärellä oli ollut mies onanoimassa. Miehellä oli ollut vanhanajan jääkiekkomaalivahdin maskista rakennettu naamio, jonka kasvot oli verhoiltu aidolla suden naamalla. Päällään miehellä oli ollut suurikokoisen karhun talja. Mies oli kohottanut kasvonsa kohti kuuta ja ulvonut yhdessä susien kanssa. Tässä vaiheessa paikalle saapunut partio oli nähnyt tarpeeksi ja poistunut paikalta niin pian kuin kelkoista lähti.

Rohkeammat kaiken nähneet paikalliset olivat tulleet seuraavana päivänä paikalle löytämättä mitään. Ruumista ei enää nähty. Anteron mieleen oli jäänyt yksityiskohta, että kyläkauppias oli sattumalta kertonut vuosia myynnissä olleen suurikokoisen pakastimen menneen kaupaksi tuona päivänä..

samalla hetkellä nämä historian muistelot katkesivat äkisti, kun pönttöhuoneesta rupesi taas raikaamaan tuttu, ja aina niin vitun iloinen ja hyväntuulinen "daa-dirlan-dirlan-daa" - kukas vittu se siellä nyt taas riivaa, ettei vaan sama saatanan "tuntematon". Dirlan-daa päättyi lyhyeen kuin teinirakkaus. Pentti ehti aloittaa lauseensa Anterolle kunnes pönttöhuoneessa olleen puhelimen "tutka viestiääni" sai Pentin lauseen katkeamaan. Pentti nappasi luurin lavuaarin vierestä, näppäili 1234 ja sai nokia communicatorinsa auki... (vanhassa vara parempi - eipähän jää some-koukkuun oli pentti usein perustellut tämän esihistoriallisen puhelimen käyttöään) - viestikentässä oli täppä. Voi vittu ja jumalauta katos Antero tätä. Pentti näytti Anterolle saamansa viestin "MORO, LÖYSIT VARMAANKIN JO SYNTTÄRILAHJASI - JÄTIN SEN SIIHEN LATTIALLE, ONNEA t. Velmu"

...voihan vittu - nyt sitä korjaussarjaa kehiin ja äkkiä!

Samassa ulkoa alkoi kuulumaan pihaan saapuvan auton ääni.

Tähänkö tämä nyt tyssäsi, mietti Pentti.

Vieläkö mitä. Pihaan oli saapunut rämä Saabbi ja sen pakoputki poksutti terveiset sisälle taloon asti, kunnes kosla plösähti paikoilleen. Moottori oli sammutettu mutta kukaan ei noussut ulos Saabista.

Pena meni ikkunaan kuin haarapääsky pesäänsä vartioimaan. "Mitäs saamaria, tiädätkö Antsu ton Saabin, kuka sieltä on tullut? "

Antero oli mietteissään, Pena oli vastikään kertonut mystisestä kännykkäviestistä joltakulta Velmulta ja se pisti Penan funtsimaan, että kämpiltä löytynyt ruumis oli Velmun sinne jättämää mutta miksi? No, ainakaan ei ollut heidän vastuullaan. Huh huh, ja automaattisesti Antero pyyhki näennäistä hikeä otsaltaan.

Kun ei muistia ollut tapahtumista, olihan se huojentavaa tietää etteivät he Penan kanssa sentään murhamiehiä olleet!

"Varmaan joku kaupustelija tai poromiehiä, eihän tääällä kukaan kummempi käy yleensä. " Vastasi Antero lopulta Penan kysymykseen eikä se tullut myöhässä, sillä pihalla olevasta Saabista ei edelleenkään ollut noussut ketään tulemaan heidän ovelleen.

"Ei rähämä, hae Antsu varuiksi se tuliluikku kaapista, jos tää vieras on huonoilla asioilla.... Jos se on se Velmu ja on tullut tänne riehumaan tahi jottain. " Penalla ei ollut mielessä käyttää asetta vaan vain pitää sitä esillä, jos vieras tulisi ovelle pahoin aikein ja ei uskoisi poistumiskehoitusta, silloin hän vain kopauttaisi aseen perällä lattiaan ja sanoisi rauhallisesti "Paree olisi poistua samantein. "

Antero oli alkanut kytätä ikkunasta näkymiä myöskin, hän ei ollut lähtenyt hakemaan Penan haulikkoa. Antero oli aseita vastaan, mutta ei ollut aiheesta avautunut Penalle koska tiesi että aihe voisi käydä riitelyksi, ja Antero oli ihminen joka ei halunnut riidellä. Oli paljonkin asioita joita Pena ei tiennyt Anterosta. Silti he tulivat toimeen keskenään, kuin olisivat ymmärtäneet sanomattakin perustavanlaatuisia asioita maailmasta jossa elivät.

"Onkohan kuskille tullu sairaskohtaus, pitäskö mennä kattoon?" Sanoi Antero seuraavaksi ja katsoi Penaan.....

Samassa Saabin vänkärin puolen ovi avautui ja esiin tulvahti iso kasa mustaa samettia ja naisen soma nilkka, kauniissa korkokengässä. "Voi, vittu", rääkäisi Pena.

Samassa Pena veti taskustaan Tauruksen valmistaman revolverin joka oli kaliberissa 357 magnum. Lyhyellä 2 tuuman piipulla varustettu revolveri päästi kaksi nopeaa pamausta ja mustalaishameeseen pukeutunut lihava akka menetti 2/3 osaa päästään. Hiustuppoja ja kallon palasia levisi pitkin pihaa ja laukaukset kaikui Penan korvissa.

Pena ei ollut tappanut koskaan aikaisemmin ja hän oli järkyttynyt juuri tekemästään taposta. Revolverin rullaan jäi vielä 3 ampumatonta patruunaa. Hänen taskuissaan oli bulkkina patruunoita revolveriin. Hän muisti myös haulikon jonka panoksia oli pitkin eteisen lattiaa.

Kohta aletaan tappamaan lisää, Pena tuumasi ja katsoi päänsä menettänyttä mustalais-akkaa ja tunsi suoranaista vihaa tuota ali-ihmisrotua kohtaan.

Antero yritti näyttää järkyttyneeltä, mutta hänen kasvoillaan häivähti ilkeämielinen hymy, "Nyt se on vihdoin alkanut", hän hykerteli mielessään ja kätki virnistyksen käsiinsä.

Samassa Pena havahtuu ajatuksistaan tajutessaan että ei hitto nyt mikään mustalaisakka rämällä saabilla kulkisi...
"Saamari vieköön Antero millaisia liskoja tää kankkunen puskee päähän, näin äsken ihan elävästi mielessäni että tuolta saabista joku mustalaisakka nousi ja posautin siltä mukamas aivot pihalle, oli kyllä niin toentuntoinen valveuni ettei uskoiskaan, mikä lie etiäinen, mutta mitä vittua ny joku mustalainen saapilla tulisi... jotta kuka perskele tuo nyt sitten oikein on?"
kähisi Pena Anterolle joka edelleen ihmetteli jotta pitäisikö se haulikko hakea vaiko ei, vai onko Penalla vihdoinkin iso pyörä alkanut heittää oikein kunnolla.