Lapselle vakavat vammat: Äiti tuomittiin vauvan tiputtamisesta lattialle - syyte tahallisesta paiskaamisesta meni nurin
Oikeus tuomitsi vastaajan yhteiseen kymmenen kuukauden vankeusrangaistukseen, joka on ehdollinen.
Pikkuvauva sai kallonmurtuman ja aivovamman.
Syyttäjä katsoi, että lapsen oma äiti oli paiskannut vauvan lattialle.
Nainen sai syytteen törkeästä pahoinpitelystä. Oikeus kuitenkin hylkäsi syytteen, koska näyttö ei riitä.
Sairaalassa tyttövauvan todettiin saaneen kalloluun murtuman ja kovankalvon alaisen verenvuodon.
Rikosvastuusta nainen ei kuitenkaan ole vapaa. Kainuun käräjäoikeus tuomitsi nykyään 27-vuotiaan naisen törkeästä vammantuottamuksesta.
Tapaus sattui Kajaanissa kesällä 2016. Syytetyn pieni tytär oli tuolloin vasta seitsemän kuukauden ikäinen.
Lapsi iskeytyi lattiaan tuntemattomasta syystä. Tytön kalloon aiheutui iskusta murtumalinja ja hän sai kallon sisäisen verenvuodon.
Lääkärin arvion mukaan vamman synty on vaatinut suhteellisen suurta voimaa. Mikäli lapsi on pudonnut, niin putoamisen on täytynyt tapahtua minimissään yhden metrin korkeudelta.
Syytetty kiisti tahallisen teon. Hän väitti, että tapaus on vahinko.
Nainen kertoi kävelleensä pitkin asuntonsa käytävää lapsi sylissään, jolloin hän kompastui lattialla olleeseen kenkään. Lapsi lipesi hänen sylistään.
Todistaja näki
Oikeudessa kuultiin kahta todistajaa.
Miespuolinen todistaja kertoi syytetyn heittäneen lapsen lattialle. Ennen heittoa nainen oli pidellyt lasta kaksin käsin.
Toinen todistaja ei ollut nähnyt itse tekoa. Todistaja oli kuitenkin omin silmin havainnut, ettei syytetty kohdellut vauvaansa asianmukaisesti.
Syytetty oli todistajan mukaan tarttunut lasta kovakouraisesti käsivarsista ja istuttanut syöttötuolissa tuntikausia.
Syytetyn eduksi
Käräjäoikeus katsoo, että sekä miespuolisen todistajan kertomus että syytetyn kertomus ovat itsessään uskottavia, vaikkakin keskenään ristiriitaisia.
Naispuolisen todistajan kertomukselle oikeus ei antanut samaa merkitystä, koska hän ei ole nähnyt syytteessä kuvattua tekoa.
Mahdolliset ja uskottavat kertomukset tavallaan kumoavat toisensa. Käräjäoikeuden mukaan asiassa jää varteenotettava epäilys siitä, onko nainen heittänyt (tai paiskannut) lasta maahan. Epäselvä asia on ratkaistava syytetyn eduksi.
Oikeus hylkäsi syytteen törkeästä pahoinpitelystä.
Tuomio kahdesta teosta
Vaikka pudottaminen ei ole tahallinen, on nainen joka tapauksessa syyllistynyt törkeään huolimattomuuteen.
Huolimattomuuden hän on itsekin myöntänyt.
Oikeus painotti, että pienen vauvan kyseessä ollen aikuisen vastuu on korostunut.
27-vuotias tuomittiin myös laittomasta uhkauksesta. Kyseessä on tyystin erillinen rikos.
Syytetty oli vuoden 2015 alussa uhannut puukolla toista naista (ei oikeudessa puhunut todistaja). Syytetty halusi saada tuon naisen poistumaan asunnostaan.
Syytetty myönsi tämän syytteen oikeaksi.
8 000 euron korvaukset
Oikeus tuomitsi vastaajan törkeästä vammantuottamuksesta ja laittomasta uhkauksesta yhteiseen kymmenen kuukauden vankeusrangaistukseen, joka on ehdollinen.
Tyttärelleen naisen tulee maksaa korvausta kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta 6 000 euroa ja henkisestä kärsimyksestä 2 000 euroa.
Pikkutyttö täyttää talvella kaksi vuotta.
Kainuun käräjäoikeuden perjantaina antama ratkaisu ei ole vielä lainvoimainen.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2017091 ... 3_u0.shtml
Perjantai 15.9.2017 klo 11.58