Sivu 2/3
Re: Jari Aarnio ja Kari Tolvanen; mahdolliset rikokset
Lähetetty: La Tammi 27, 2018 1:25 pm
Kirjoittaja GRILLi
Vuosaaren vanhassa palkkamurhajutussa ei ole avattu esitutkintaa poliisirikoksista Aarniota koskevista väitteistä huolimatta
Ruotsissa julkaistaan ensi viikolla kirja, joka paljastaa uusia yksityiskohtia 15 vuoden takaisesta palkkamurhasta Vuosaaressa. Vuonna 2003 murhatun Volkan Ünsalin ruumista ei koskaan löydetty, ja teon yksityiskohtia on jäänyt aiemmin pimentoon.
De kallar mig Sollvallamördaren -kirja on Vuosaaren murhasta tuomitun Janne Ranisen elämäkerta, jonka hän on kirjoittanut Ivar Andersenin kanssa. Ranisen lisäksi murhajutussa on tuomittu kolme muuta miestä.
Ainakin yksi murhasta tuomittu on kertonut poliisille United Brotherhood -liivijengin ex-pomon Keijo Vilhusen osallistuneen palkkamurhan järjestelyihin, kirjassa kerrotaan.
Kirjan mukaan avautumisen taustalla on käsitys siitä, että myös Helsingin huumepoliisin ex-päällikkö Jari Aarnio olisi tiennyt ruotsinturkkilaisen Volkan Ünsalin palkkamurhasta ennen sen toteuttamista Helsingin Vuosaaressa.
Raninen sanoo sekä kirjassa että haastattelussa, että ei ole vahvistanut toisen tuomitun väitteitä.
– Ei tässä ole mukana ketään muita kuin jo tuomitut, tuomiota istuva Raninen sanoo STT:lle.
STT:n tietojen mukaan Aarniosta tai muista poliiseista ei ole aloitettu esitutkintaa, vaan mahdolliset poliisirikokset ovat yhä seurannan ja selvittelyn tasolla.
Viranomaisille on STT:n tietojen mukaan kuitenkin kerrottu väitteitä, jotka liittävät sekä Vilhusen että Aarnion murha-asunnon alivuokraamiseen. Päävuokralaisena asunnossa oli Saara, jonka kanssa Aarniolla oli käräjätuomion mukaan seksisuhde virka-ajalla. Asiasta on kirjoittanut aiemmin Helsingin Sanomat.
Aarnio ei halua kommentoida tutkintaa, jossa ei ole epäiltynä. Hän sanoo toivovansa poliisille tutkintarauhaa.
http://www.sss.fi/2018/01/vuosaaren-van ... uolimatta/
Aivan käsittämätöntä! Tämän uutisen mukaan Aarnio tiesi Volkan murhan suunnittelusta ja toimeenpanosta ennen sen tekemistä!
Mitä olette mieltä tästä?
Mitä vielä paljastuu?
Tutkinkoo KRP tätä jo?
Osaako joku kertoa enemmän miten Aarnio tähän liittyy jos liittyy siis?
Re: Jari Aarnio ja Kari Tolvanen; mahdolliset rikokset
Lähetetty: La Tammi 27, 2018 11:55 pm
Kirjoittaja Kuolemannaakka
GRILLi kirjoitti:Vuosaaren vanhassa palkkamurhajutussa ei ole avattu esitutkintaa poliisirikoksista Aarniota koskevista väitteistä huolimatta
Ruotsissa julkaistaan ensi viikolla kirja, joka paljastaa uusia yksityiskohtia 15 vuoden takaisesta palkkamurhasta Vuosaaressa. Vuonna 2003 murhatun Volkan Ünsalin ruumista ei koskaan löydetty, ja teon yksityiskohtia on jäänyt aiemmin pimentoon.
De kallar mig Sollvallamördaren -kirja on Vuosaaren murhasta tuomitun Janne Ranisen elämäkerta, jonka hän on kirjoittanut Ivar Andersenin kanssa. Ranisen lisäksi murhajutussa on tuomittu kolme muuta miestä.
Ainakin yksi murhasta tuomittu on kertonut poliisille United Brotherhood -liivijengin ex-pomon Keijo Vilhusen osallistuneen palkkamurhan järjestelyihin, kirjassa kerrotaan.
Kirjan mukaan avautumisen taustalla on käsitys siitä, että myös Helsingin huumepoliisin ex-päällikkö Jari Aarnio olisi tiennyt ruotsinturkkilaisen Volkan Ünsalin palkkamurhasta ennen sen toteuttamista Helsingin Vuosaaressa.
Raninen sanoo sekä kirjassa että haastattelussa, että ei ole vahvistanut toisen tuomitun väitteitä.
– Ei tässä ole mukana ketään muita kuin jo tuomitut, tuomiota istuva Raninen sanoo STT:lle.
STT:n tietojen mukaan Aarniosta tai muista poliiseista ei ole aloitettu esitutkintaa, vaan mahdolliset poliisirikokset ovat yhä seurannan ja selvittelyn tasolla.
Viranomaisille on STT:n tietojen mukaan kuitenkin kerrottu väitteitä, jotka liittävät sekä Vilhusen että Aarnion murha-asunnon alivuokraamiseen. Päävuokralaisena asunnossa oli Saara, jonka kanssa Aarniolla oli käräjätuomion mukaan seksisuhde virka-ajalla. Asiasta on kirjoittanut aiemmin Helsingin Sanomat.
Aarnio ei halua kommentoida tutkintaa, jossa ei ole epäiltynä. Hän sanoo toivovansa poliisille tutkintarauhaa.
http://www.sss.fi/2018/01/vuosaaren-van ... uolimatta/
Aivan käsittämätöntä! Tämän uutisen mukaan Aarnio tiesi Volkan murhan suunnittelusta ja toimeenpanosta ennen sen tekemistä!
Mitä olette mieltä tästä?
Mitä vielä paljastuu?
Tutkinkoo KRP tätä jo?
Osaako joku kertoa enemmän miten Aarnio tähän liittyy jos liittyy siis?
Et vaan osaa lukea.
Raninen sanoo sekä kirjassa että haastattelussa, että ei ole vahvistanut toisen tuomitun väitteitä.
– Ei tässä ole mukana ketään muita kuin jo tuomitut, tuomiota istuva Raninen sanoo STT:lle.
Lukutaidon heikkeneminen etenkin nuorten miesten kohdalla on jo hälyttävää:
Noin joka kymmenes (11 %) suomalainen kuuluu heikkoihin lukijoihin, joille jatko-opinnot tai työhön sijoittuminen tuottavat vaikeuksia. 370 000 aikuista on siis vaikeuksissa, jos tietoa tulvii paljon, isoina annoksina, tai se on ristiriitaista ja tulkinnanvaraista.
http://www.lukukeskus.fi/10-faktaa-lukemisesta-2017/
Re: Jari Aarnio ja Kari Tolvanen; mahdolliset rikokset
Lähetetty: Su Tammi 28, 2018 12:16 am
Kirjoittaja pop
Sisälukutaito on hyvä olla olemassa, Raninen kommentoi ainoastaan kirjan sisältöä, ei sitä oliko Aarnio mahdollisesti tietoinen vai ei. Samoin hän sanoi mtv3 haastattelussa että vasikointia ei kosteta vasikoinnilla. Ohan tuo nyt selvää että kirja (ml sen sisältämät tiedot) on tehty muiden asiassa olleiden suostumuksella. Aarnio voinut hyvinkin olla tietoinen, Raninen vain kommentoi että kirjassa ei ole aiheesta enempää kuin Anderssonin väittämä.Tämä siis Kuolemannaakalle.
Re: Jari Aarnio ja Kari Tolvanen; mahdolliset rikokset
Lähetetty: Su Tammi 28, 2018 12:35 pm
Kirjoittaja Anubis
Kuolemannaakka kirjoitti:
Et vaan osaa lukea.
Raninen sanoo sekä kirjassa että haastattelussa, että ei ole vahvistanut toisen tuomitun väitteitä.
– Ei tässä ole mukana ketään muita kuin jo tuomitut, tuomiota istuva Raninen sanoo STT:lle.
Lukutaidon heikkeneminen etenkin nuorten miesten kohdalla on jo hälyttävää:
Noin joka kymmenes (11 %) suomalainen kuuluu heikkoihin lukijoihin, joille jatko-opinnot tai työhön sijoittuminen tuottavat vaikeuksia. 370 000 aikuista on siis vaikeuksissa, jos tietoa tulvii paljon, isoina annoksina, tai se on ristiriitaista ja tulkinnanvaraista.
http://www.lukukeskus.fi/10-faktaa-lukemisesta-2017/
Eiköhän se ole itsestäänselvyys, että grilli tarkoitti tuota ollutta käsitystä siitä, että Aarnio olisi tiennyt murhasta. Miten Raninen edes voisi sitä tietää onko Aarnio ollut siitä tietoinen? Herätystä nyt vähäsen kuolemannaakka! Ironisesti tuo lainauksesi heikosti lukijoista sopiikin sinuun.

Re: Jari Aarnio ja Kari Tolvanen; mahdolliset rikokset
Lähetetty: Su Tammi 28, 2018 11:58 pm
Kirjoittaja apollo
Raninen kertoi myös tuossa rikospaikan haastattelussa että puhelimet laitettiin kuunteluun päivää ennenkuin Unsal tapettiin. Kuuntelua perusteltiin törky huumausaineen tutkimuksella. Aikamoinen sattuma.
Re: Jari Aarnio ja Kari Tolvanen; mahdolliset rikokset
Lähetetty: Ma Tammi 29, 2018 7:37 pm
Kirjoittaja Kaksillarattailla
Ei se mikään sattuma ole. Eikä ole sekään sattumaa, että huolimatta tarkkailusta murha onnistuttiin tekemään niin että kroppa on edelleen kateissa.
Re: Jari Aarnio ja Kari Tolvanen; mahdolliset rikokset
Lähetetty: To Helmi 01, 2018 6:30 pm
Kirjoittaja Phoenix Foundation
toivottavasti krp tutkii ihan perusteellisesti onko tässä katsottu aarnion tärkeimmän tietolähteen ja hänen oman huumeliigan jäsenen rikoksia (jopa murhia?!) läpi sormien noissa kahdessa yksikössä, helsingin huume- ja murha-ryhmissä.
Re: Jari Aarnio ja Kari Tolvanen; mahdolliset rikokset
Lähetetty: La Huhti 14, 2018 11:37 pm
Kirjoittaja Anubis
Kaksillarattailla kirjoitti:Ei se mikään sattuma ole. Eikä ole sekään sattumaa, että huolimatta tarkkailusta murha onnistuttiin tekemään niin että kroppa on edelleen kateissa.
Mitä siis tarkalleenottaen epäilet tapahtuneen?
Re: Jari Aarnio ja Kari Tolvanen; mahdolliset rikokset
Lähetetty: Su Huhti 15, 2018 7:09 am
Kirjoittaja Nimby
GRILLi kirjoitti:
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2018010 ... 9_u0.shtml
Tutkimukset tiivistyvät, ruumista etsitty maastosta - Aarnion rikoskumppani liitetty vanhaan palkkamurhaan
Etsinnät maastossa
Murhasta tuomitun Raimo Anderssonin kertomukset puolestaan johtivat IL:n tietojen mukaan viime vuoden puolella Ünsalin ruumiin uusiin maastoetsintöihin Tervakosken tienoilla. Ennen lumien tuloa tehdyt etsinnät eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta.
IL-TYÖRYHMÄ
Poliisi epäilee henkirikosta: Suomen kovimpiin ammattirikollisiin kuulunut Raimo Andersson löydetty kuolleena
MTV Uutisten tietojen mukaan Suomen yksi kovimmista ammattirikollisista, Raimo Juhani Andersson, on löytynyt kuolleena yksityisasunnosta Vantaalla. Poliisi epäilee, että Andersson on tapettu.
-Ensitietojen mukaan henkirikos näyttää todennäköiseltä, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisista vahvistaa MTV:lle.
Mahdollinen henkirikos on tehty joko perjantaina tai lauantaina.
-Tapahtumia selvitellään. Tekninen ja taktinen tutkinta rikospaikalla jatkuu. Tässä vaiheessa en voi kommentoida enempää, Minkkinen sanoo.
Poliisi ei kommentoi, liittyvätkö tapahtumat alamaailman välienselvittelyihin.
Poliisi on puhuttanut asiaan liittyen joitain henkilöitä. Ketään ei toistaiseksi ole otettu kiinni teosta epäiltynä.Andersson oli lomalla vankilasta. Hän istui elinkautista tuomiota turkkilaissyntyisen Volkan Ünsalin murhasta. Ünsal murhattiin lokakuussa 2003 Vuosaaressa. Teosta tuomittiin Andersson ja kolme muuta miestä.
Keskusrikospoliisi selvittää parhaillaan, onko joitakin muita henkilöitä syytä epäillä osallisuudesta Ünsalin palkkamurhaan ja miten tutkinta aikoinaan ylipäänsä suoritettiin.
Helsingin hovioikeus hylkäsi viime syksynä Andersonin hakemuksen päästä ehdonalaiseen vapauteen.
Anderssonilla on ollut kova asema alamaailmassa.
1990-luvulla Andersson johti huumeliigaa ja sai törkeästä huumausainerikoksesta ja ampuma-aserikoksista pitkän vankeustuomion.
https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... gs.YB8yaNc
Re: Jari Aarnio ja Kari Tolvanen; mahdolliset rikokset
Lähetetty: Ma Huhti 16, 2018 10:23 pm
Kirjoittaja Don Salamanca
Siis käsitinkö oikein, että kun KRP aloitti tutkinnan Kari Tolvasen ja Jari Aarnion mahdollisista yhteisistä murha miehen suojelemisesta ja KRP:lle tulee tähtitodistaja Anderson kertomaan mitä on tapahtunut, niin pian sen jälkeen Anderson löytyy kylmänä eikä pysty enää todistamaan?!?
Kylläpä sattui sopivasti eräiden ihmisten kannalta!
Re: Jari Aarnio ja Kari Tolvanen; mahdolliset rikokset
Lähetetty: Ma Maalis 18, 2019 9:32 pm
Kirjoittaja Nimby
Saisi nyt valmistua Unsal-jutun esitutkinta ennen huhtikuun vaaleja. Tai mistä sitä tietää vaikka valmistuisikin.

Re: Jari Aarnio ja Kari Tolvanen; mahdolliset rikokset
Lähetetty: Ti Maalis 19, 2019 7:32 am
Kirjoittaja Pieni liekki
Nimby kirjoitti:Saisi nyt valmistua Unsal-jutun esitutkinta ennen huhtikuun vaaleja. Tai mistä sitä tietää vaikka valmistuisikin.

Välillä sitä ei voi kuin ihmetellä, mihin kaikkeen meillä riittää rajallisia viranomaisresursseja. Toivotaan, että tätäkin asiaa tutkitaan kunnolla, jos sitä viranomaispiireissä vielä vatvotaan. Monesti asiat mutkistuvat, jos tukeudutaan liikaa menneisyyteen ja kaivellaan älyttömän vanhoja asioita. Toivon, että poliisilla on riittävästi resursseja puuttua käynnissä olevaan rikollisuuteen ja rikoksia ennaltaehkäisevään työhön esimerkiksi nuorison parissa.
Mitä tuossa Ünsal-jutussa on vielä tutkittavaa?
Re: Jari Aarnio ja Kari Tolvanen; mahdolliset rikokset
Lähetetty: Ti Maalis 19, 2019 1:49 pm
Kirjoittaja teppo
Pieni liekki kirjoitti:
Välillä sitä ei voi kuin ihmetellä, mihin kaikkeen meillä riittää rajallisia viranomaisresursseja.
Jännä näkemys. Aika yleisesti henkirikosten tutkimisen priorisointi korkealle hyväksytään.
Pieni liekki kirjoitti:Monesti asiat mutkistuvat, jos tukeudutaan liikaa menneisyyteen ja kaivellaan älyttömän vanhoja asioita.
Onko mielessäsi muita henkirikoksia, jotka olisi syytä jo painaa villaisella? Pitäisikö murhan rikoksena mielestäsi vanheta?
Pieni liekki kirjoitti:Mitä tuossa Ünsal-jutussa on vielä tutkittavaa?
Pari viestiä ylempää löytyi:
"Keskusrikospoliisi selvittää parhaillaan, onko joitakin muita henkilöitä syytä epäillä osallisuudesta Ünsalin palkkamurhaan ja miten tutkinta aikoinaan ylipäänsä suoritettiin."
Re: Jari Aarnio ja Kari Tolvanen; mahdolliset rikokset
Lähetetty: Ti Maalis 19, 2019 6:45 pm
Kirjoittaja HraTotuus
Luulen että Kari Tolvanen on työnsä "kansanedustajana" tehnyt.
Kuka ihmeessä äänestäisi Jari Aarnion parasta ystävää eduskuntaan?
Kari Tolvanen on todistettavasti ollut todistajana Jari Aarnion oikeudenkäynneissä, tietysti hyvää ystäväänsä kaikin tavoin puolustaen.
Kuka äänestää Kari Tolvasen eduskuntaan?
Ei yksikään täysijärkinen suomalainen äänestä rikollisten puolustelijaa ja Jari Aarnion parasta ystävää Kari Tolvasta eduskuntaan.
Re: Jari Aarnio ja Kari Tolvanen; mahdolliset rikokset
Lähetetty: Ke Maalis 20, 2019 6:59 am
Kirjoittaja Nimby
Tässä yhteydessä on hyvä muistuttaa, että tämä LAINVOIMAISTEN TUOMIOIDEN SAANEIDEN RIKOLLISTEN PUOLESTAPUHUJA Tolvanen on toukokuusta 2015 lähtien toiminut eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtajana.
Voi vittu!