Sauli Köttö - kahden tapon mies Päijät-Hämeestä
Lähetetty: Pe Marras 10, 2017 7:35 pm
Luettuani eilen Etelä-Suomen sanomain nettisivuja kiinnitin huomioni erääseen rikosuutiseen ja siinä kahteen nimeen. Kummatkin vaikuttivat tutuilta - ennen tavatuilta. Sauli Olavi Köttö oli heistä toinen. Salonsaaren tappaja! Niinpä olikin - ja näemmä taas saanut vankilatuomion.
Salonsaari
Mutta mennään Asikkalan Salonsaareen ja vuoteen 1993. Oli viikonloppu, kesäkuun puoliväli. Lahden seudulla asuva 36-vuotias Sauli Köttö koki olevansa kiusattu - hänelle vittuiltiin. Tuo vittuilija oli asuntovaunussa kotitilansa mailla yksin asuva toimeton 40-vuotias mies.
- Köttö tunsi vittuilijan oikein hyvin - oli töissä vittuilijan suvun tilalla.
Miksi Köttö oli vittuilun kohde - sitä en tiedä, mutta tuona viikonloppuna Köttö sai tarpeekseen. "Nyt loppuu se vittuilu". Köttö ampui haulikolla kahdesti - lähietäisyydeltä. Toimeton kuoli. Köttö pakeni.
Toimettoman omaiset menivät sunnuntaina 13. päivä asuntovaunulle ja totesivat tapahtuneen.
Köttö jäi pian kiinni Lahdessa ja hänet vangittiin Hollolan kihlakunnanoikeuden päätöksellä.
Syyttäjänä toiminut Asikkalan nimismies vaati tuomiota murhasta, mutta oikeus katsoi teon tapoksi. Tammikuussa 1994 annosteltiin tuomio; Sauli Köttö sai yhdeksän ja puoli vuota vankeutta. Tapon lisäksi tuomio tuli ampuma-aserikoksesta ja rattijuopumuksesta.
Asikkalan Salonsaari tuo mieleen Hilkka Laitisen katoamisen vuodelta 1972. Laitista etsittiin mm. Salonsaaresta. Salonsaari tuo mieleen myös poliisin Porista.
Köttö vapautui aikanaan, mutta jäi Lahden seudulle. Elämä jatkui omaisuus- ja väkivaltarikosten parissa. Lusittuakin tuli silloin tällöin.
Ahtiala
Joulukuun lopulla 2007 hän asui Lahden Ahtialassa, Ryylinraitilla olevassa rivitalossa. Vastapäisen talon asukas, 57-vuotias mies oli haastanut riitaa - vittuillut - ja tapaus jäi kaivelemaan 49-vuotiasta Sauli Köttöä. "Nyt selvitetään tää juttu", hän tuumasi ja lähti kyläilemään.
Sopua ei tuo kyläreissu suinkaan tuonut, vaan Köttö puukotti miehen hengiltä. Pari päivää Köttö makusteli juttua; ei saatana, jään vielä kiinni, joten poltan koko paskan.
- Siispä tuumasta toimeen. Peittääkseen henkirikoksen jäljet hän sytytti uhrin asunnon palamaan.
Naapuri heräsi paloääniin, hälytti pelastustoimen ja herätti rivitalon muuta asukkaat - yksi ei vaan herännyt...
Tulipalo ei ehtinyt levitä muihin asuntoihin ja 57-vuotiaan ruumiista saatiin selville kuolinsyy.
Köttö vangittiin.
Toukokuussa 2008 hänet tuomittiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa taposta ja tuhotyöstä 11 vuodeksi vankeuteen. Erilaisia korvauksia pitäisi maksaa 13000 euroa.
- Aiemmat sanktiot korottivat tuomiota neljä vuotta kuusi kuukautta.
Se, että Köttö sai 11 vuotta ei tarkoita sitä, että hän saisi oikeasti 11 vuotta. Ei tietenkään. Köttö oli vapaana jo vuonna 2016.
Mutta yli 5-kymppisen miehen on Suomessa vaikea saada työtä - ainakaan rehellistä ja jollain se toimeentulo pitäisi turvata. Kötöllä oli kuitenkin kontakteja.
Amfetamiini
Yksi kontakteista oli murhan yrityksestä vuonna 2008 tuomittu Veijo Soramäki. Hän otti Kötön hommiinsa. Välikädeksi huumausainemarkkinoille.
Maaliskuussa 2017 Köttö jäi kiinni Lahden rautatieasemalla ollessaan toimittamassa jo maksettua amfetaminierää jälleenmyyjälle.
Koko vyyhti purkautui ja tuomiot julistettiin 9. marraskuuta. Sauli Köttö sai 2 vuotta 6 kuukautta vankeutta törkeästä huumausainerikoksesta.
Nyt jo 59-vuotiaan Sauli Kötön ja Veijo Soramäen tuomion tarkempi uutisointi tässä ketjussa.
Lähteet; Helsingin Sanomat, IltaSanomat, Etelä-Suomen Sanomat, Lahden toriparlamentti.