Sivu 2/2
Re: Porilainen Harri Torvinen 53-v.
Lähetetty: Pe Tammi 28, 2011 1:29 pm
Kirjoittaja Mantua
Vaikken itseäni minään yli-ihmisenä pidä, niin itselleni on osunut järjettömän hyvä kuvamuisti. Luettua tai kuulemaani tietoa en juurikaan muista, vaan muistikuvani ovat vahvimmillaan nähtynä. Siksi selailen täällä aina kadonneiden kuvia, sillä monien vuosienkin jälkeen olen pystynyt muistamaan nähneeni eräänkin kadonneen ja antamaan poliisille vihjeen. Kiitos siitä kuuluu siis tälle sivustolle. Se tapaus, jossa sain/pystyin auttaa, oli jo muissa medioissa jo ns. unohdettu tapaus. Täällä sivuilla selaillessani kadonneista kertovia keskusteluja (kauan ennen kuin olin edes rekisteröitynyt) tuli eteeni kuva naisesta, joka tuntui jollain tapaa tutulta- siitä iso ratas lähti pyörimään ja muistin yhteyden jne.
Asiasta toiseen, osaako kukaan Torvisen paremmin tunteva/tietävä sanoa onko kokonaan poissuljettua, että hän olisi omasta tahdostaan kadonnut ja vaihtanut maisemaa?
Kuva auttaisi taas kovasti asiaan ja mahdollisia vihjeitäkin saattaisi ilmestyä. Nythän ei käytännössä ole mitään hävittää kuvan julkaisussa, sillä kerta näinkään, ilman kuvaa, ei Harria ole löytynyt. Mielestäni tässävaiheessa kun tuloksia ei ole saatu pitäisi jo antaa kuva julkisuuteen. Ties vaikka jossain olisi, mutten ainakaan ole kadonneita koskevilla sivustoilla törmännyt (tai kiinnittänyt huomiota).
Re: Porilainen Harri Torvinen 53-v.
Lähetetty: Pe Tammi 28, 2011 2:37 pm
Kirjoittaja LAWoman
Mantua, kuinka asia eteni tapauksessasi? Laita vaikka yv:tä, kun taitaa olla aika OT.
Re: Porilainen Harri Torvinen 53-v.
Lähetetty: La Tammi 29, 2011 1:37 am
Kirjoittaja aniko
Taitaa valitettavasti olla niin että yhdistelmä silta + lääkepurkki (joka uutisessa erikseen katsottiin tarpeelliseksi mainita, joten arvata jo voi että minkätyyppisistä lääkkeistä oli kyse) on jo tehnyt asian poliisille selväksi. Olisi silti varmaankin voinut edes naarata, jäikö poliisi vain odottelemaan että ruumis tulee rantaan jossain itsekseen? Omaisten kannalta kun "selvässäkin" tapauksessa ruumiin löytyminen olisi silti tärkeää.
Re: Porilainen Harri Torvinen 53-v.
Lähetetty: La Tammi 29, 2011 12:26 pm
Kirjoittaja LAWoman
Nimenomaan, tärkeää kuitenkin aina olisi henkilö löytää, oli sitten elossa tai kuolleena. Harmi, jos ei tästä ole ihmisillä enempää tietoa...
Re: Porilainen Harri Torvinen 53-v.
Lähetetty: La Tammi 29, 2011 10:35 pm
Kirjoittaja Mantua
Tuli mieleen, että olin täältä Johannan katoamiskeskustelusta ollut lukevinani, että porilainen ruumis olisi aikanaan ajelehtinut merellä (eri tapaus kuin tämä...?) Ruotsin rannikolle asti. Tätä en nyt faktana sano, sillä itse en tiedä virtauksien voimakkuuksista tai katoamispaikan läheisyydestä mereen. Mainitsin tämän ääneen sillä poliisilla voi olla omissa tutkinnoissaan ilmennyt asioita, jotka tukisivat jotain tämän tyylistä lopputulosta, jossa ruumista olisi lähes mahdoton koskaan tulla edes löytämään- mikä on kovin ikävää--
Re: Porilainen Harri Torvinen 53-v.
Lähetetty: Su Tammi 30, 2011 9:04 am
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Mantua kirjoitti:Tuli mieleen, että olin täältä Johannan katoamiskeskustelusta ollut lukevinani, että porilainen ruumis olisi aikanaan ajelehtinut merellä (eri tapaus kuin tämä...?) Ruotsin rannikolle asti.
Kyseessä on
tämä tapaus.
Re: Porilainen Harri Torvinen 53-v.
Lähetetty: Su Tammi 30, 2011 1:16 pm
Kirjoittaja Mantua
Eli silloin tämän voisi siirtää kadonneet-ja löydetyt palstalle kokonaan. Mikäli tieto on faktaa, voidaan asia todeta "loppuun käsitelleeksi" siltä osin...
Re: Porilainen Harri Torvinen 53-v.
Lähetetty: Su Tammi 30, 2011 2:05 pm
Kirjoittaja Sijaltainen
Tuota.... Aizerin viestissä sanat "tämä tapaus" on linkki Sami Leppänen -ketjuun, eli ei tarkoita Torvista.
Re: Porilainen Harri Torvinen 53-v.
Lähetetty: Su Tammi 30, 2011 2:13 pm
Kirjoittaja Mantua
Sijaltainen kirjoitti:Tuota.... Aizerin viestissä sanat "tämä tapaus" on linkki Sami Leppänen -ketjuun, eli ei tarkoita Torvista.
Oho, luin huolimattomasti. Menin katsomaan toista aiheeseen liittyvää keskustelua, niin huomasin, että puhutaankin eri henkiöistä.
LAWoman, kyseessä oli nainen, joka oli vapaaehtoisesti kateissa, veikkaan mielenterveydellisiä ongelmia, sillä ne paistoivat ulospäin ja siksi herätti osin huomion. Kyseinen nainen oli tainnut pyöriä ympäri Suomea julkisilla kulkuneuvoilla puhumatta juuri kellekään ohikulkijoille tai esim. linja-auton kuljettajille mitään. Lähihuoltoasemalla myyjän kanssa vielä aikanaan juttelimme naisesta, niin hän oli monesti vaan istunut vailla syytä tai päämäärää huoltoasemalla tuntikausia. ihmiset eivät varmaan tienneet hänen olleen ilmoitettu kadonneeksi, ja hän oli niin "huomaamaton", ettei erityisemmin kiinnittänyt huomiota. Toisaalta just tuo poissaolevuus kiinnitti itsellä huomion.
Re: Porilainen Harri Torvinen 53-v.
Lähetetty: To Helmi 14, 2013 3:00 pm
Kirjoittaja yustiina
Luin oikein ajatuksella viestiketjua, löytäkseni toivonkipinän, että hän olisi löytynyt.
Ikävä jäi HArtsaa monella läheisellä. Kuuluin myös Harri Torvisen lähipiiriin juuri tämän katoamisen hetkellä.
Suuri ikävä on tätä suurta ja täysin ainutlaatuista persoonaa vieläkin.
Surullisinta on hänen lapsilleen, ettei heidän isäänsä ole löytynyt.
Eron jälkeen lapset asuvat Huittisissa. Harri asui Porissa, viikkarissa.
Katoamis viikolla tapasimmekin ja päivää ennen soittelimme.
En huomannut mitään erikoista kuin, kenties surumielinen hän oli.
Ajattelin syyksi tilanteen, jossa hän joutui jokusen kuukauden olemaan yksikseen, kun poika oli reissuhommissa silloin. (pojaksi sanoi, ei biologinen)
He olivat erittäin läheisiä.
Hänestä on kuva tietääkseni ihan samalta vuodelta yhteisellä ystävällämme ja jos itse näkisin esimerkiksi vaatteet tms. voisin tunnistaakkin niistä, onko joku löytyneistä hän.
Muistot ovat jääneet elämään: oli hän sellainen "huumoriveikko" ja lempeä nöyrä kaikille ihmisille. Jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen ja opein paljon elämästä häneltä. <3
Re: Porilainen Harri Torvinen 53-v.
Lähetetty: La Kesä 11, 2016 10:34 pm
Kirjoittaja Jimmy Hoffa
Katoamisesta on kulunut 8 ja puoli vuotta. Onko Torvinen vieläkin kateissa?
Re: Porilainen Harri Torvinen 53-v.
Lähetetty: Ti Loka 08, 2019 2:20 pm
Kirjoittaja Jaguaari
Ilmeisesti on, ei ainakaan mitään uutta ole kuulunut

Re: Porilainen Harri Torvinen 53-v.
Lähetetty: La Huhti 08, 2023 7:55 am
Kirjoittaja Helmie
Ylen "Kadonneet kartalla"-sivuston mukaan Harri on edelleen kadoksissa. Sivuston mukaan lähiomainen ilmoitti Harrin katoamisesta poliisille, kun Harrista ei ollut muutamaan päivään kuulunut mitään. Omainen oli yrittänyt tavoittaa Harria puhelimitse ja käynyt Harrin asunnossa. Poliisi on puhuttanut Harrin tuttavia ja omaisia laajasti. Myös Ylen sivuilla kerrotaan, että Harrilla oli ollut itsetuhoisia ajatuksia. Poliisin mukaan mikään ei ole viitannut henkirikokseen. Harrin on arvioitu kadonneen Porin jokialueelle.
https://yle.fi/a/74-20025847
Omia huomioita: Tämän keskustelupalstan ja tuon Ylen jutun perusteella kuulostaa siltä, että Harri on ollut hyvin pidetty ihminen ja hänellä on ollut paljon tuttavia/ystäviä.
Erikoista ettei tuossa Ylen jutussa ole tuotu esiin sitä mahdollista lääkepilleripurkin löytymistä.