Hei, vuosia sivusta seuranneena lukijana tuli vihdoin itsellenikin aika rekisteröityä palstalle. Valitettavasti rekisteröitymisessä oli haasteita ja pääsen vasta nyt tätä tapausta kommentoimaan.
Minulla oli valitettava ”kunnia” tavata tämä tekijä toisen oikeudenkäynnin yhteydessä tänä syksynä, opiskeluihini liittyvien oikeudenkäyntien seuraamisten aikana. Siinä tapauksessa syyttäjä vaati tekijälle ja tämän ystävälle rangaistusta nuorena henkilönä tehdystä ryöstöstä. Kyseessä oleva video oli keskeisessä roolissa tässäkin oikeudenkäynnissä – sitä käytettiin uhkailemistarkoituksessa. Tekijä oli kaverinsa kanssa vaatinut tutulta nuorelta tupakkaa nuorisotalolla. Nuori ei voinut antaa, sillä hänen hallussaan olleet tupakat eivät olleet hänen. Kun tupakkaa ei irronnut, näytti tekijä kännykästään tätä videota. Syytetyt uhkasivat, että nuorelle käy samalla tavalla, jos tupakkaa ei irtoa – ja irtosihan sitä. Tilanteeseen puuttuivat nuorisotalon ohjaajat, joiden aloitteesta tämä asia meni poliisille ja sitä myöten syyttäjälle asti.
Tekijä esitti (näköjään useammassa) oikeudenkäynnissä, että katuu väkivallantekoaan ja videon myötä vielä enemmän – silti raukkamaisesti on käyttänyt videota muissa rikoksissaan tehosteena. Enkä usko, että tämä käräjille yltänyt tapaus oli ainoa, tämäkin oli oikeudessa vain ulkopuolisten aikuisten tilanteeseen puuttumisen jälkeen. Oikeudenkäynti oli surullista seurattavaa: uhkailun kohteeksi ja todistajiksi joutuneet nuoret pelkäsivät vastaajia silminnähden. Kukaan ei esittänyt mitään vaatimuksia eikä kenelläkään ollut oikeudessa minkäänlaista avustajaa. He kieltäytyivät jopa valtion varoista maksettavista matkakustannusten korvauksista (arvelen, etteivät ymmärtäneet, mistä kyse ja tekivät selväksi, etteivät halua mitään korvauksia ko. tekijöiltä).
Syytetyillä sen sijaan oli lennätetty avustajat Oulusta asti. Heidän käytöksensä oli röyhkeää ja ihmettelen, miten he nukkuvat yönsä tällaisten työtehtävien jälkeen. Kenellekään salissa ei varmasti jäänyt epäselväksi, miten tilanne oli tuona iltana edennyt. Syytetyt olivat myös esitutkinnassa myöntäneet syyllisyytensä, mutta avustajiensa suulla kielsivät nyt kaiken. Kännykästä ei ollut näytetty mitään videota vaan kysytty apua puhelimella pelattavaan sanapeliin

. Toisen syytetyn syytelista sisälsi muistaakseni 13 syytekohtaa tuona päivänä. Minulle sivullisena syntyi kuva, että kyseessä on nuorten keskuudessa hyvin tunnettu (ja pelätty) kaksikko Tikkurilan ympäristössä. Tämän päätekijän äitikin osallistui oikeudenkäyntiin keskeyttämällä kuulemisen ja tuomalla oman näkökulmansa keskusteluun: poika on tehnyt väärin ja katuu sitä syvästi, mutta tuomarin tulee huomioida, että tuomitsemalla pojan, hän tuomitsee koko tämän loppuelämän. Tunteisiin vetoava puhe, mutta mielestäni teot kertovat pojan tuominneen oman loppuelämänsä ihan itse. Syytettyjen osalta kuultiin myös lastensuojelua ja molempien osalta todettiin, että väkivallantekoja ym. ongelmia oli ko. tapauksen ja meneillään olevan käsittelyn välillä useampia.
Opintojen takia minun piti saada myös käräjäoikeuden antama tuomio käsiini. Se oli surullista luettavaa: huolimatta ”päivänselvästä” asiasta, ryöstöä koskevat syytteet hylättiin molempien osalta. Asiassa oli käräjäoikeuden mukaan epäselvää, kumpi syytetyistä tupakkaa oli pyytänyt ja kumpi sitä oli lopulta saanut. Syyllisyydestä jäi näin varteenotettava epäily ja syyte hylättiin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että syyttömänä ei tule tuomita ketään ja opintojen myötä ymmärrän jossain määrin kohtuuttomilta tuntuvia tuomioita ehkä maallikkoa paremmin, mutta tämä meni ymmärrykseni yli ja sai vakavasti pohtimaan, haluanko oikeasti olla tällaisen oikeuslaitoksen kanssa tekemisissä tulevaisuudessa millään tavalla. Toisaalta, jostain on muutoksen lähdettävä.
Anteeksi pitkä aloitus ja hieman asian vierestä menevä teksti, liittyy kuitenkin vahvasti tähän tekijään ja hänen mielenmaailmaansa. Hovioikeudessa tekijä totesi: ”Kyllä kaduttaa ja nyt vielä kun katsoin tuon videon niin tulee inho itseäni kohtaan... Toi teko oli ihmisen häpäisemistä”. Tämä ei silti estänyt käyttämästä videota vielä lähes vuotta myöhemmin tehosteena muissa rikoksissa.
Tekijä on romani. En tiedä, mikä 1. sivulla oleva epäselvä kuva mieshenkilöstä on. Tekijää se ei mielestäni kuvaa ainakaan millään tavalla.