Sivu 2/14

Lähetetty: Ke Touko 16, 2007 1:42 am
Kirjoittaja awa
Urho kirjoitti:Minulle on ihan yhdentekevää oliko Nisse vaikka pöllipinon päällä ja muut maahan kaivettuina, mutta kertoisitko awa, että mistä nyt keksit Irmelin ja Tuulikin olleen telttakankaan alla?
Silminäkijälausuntoja lueskelemalla.

Moni asia sanomistani löytyy silminäkijälausunnoista, koska perustan keskusteluni juuri niiden ihmisten sanomisiin, jotka oikeasti ovat Bodomilla näihin murhiin olleet kosketuksissa. - tutustu Urho aiheeseen.

Lue vaikka tuo " Sakun yhteenveto " - huolella - sieltäkin se taitaa löytyä ? - pitää oikein itsekin lukea muistinko oikein :shock:

-> luettu ja olihan se sielläkin

No Sakuhan ei Bodomilla todennäköisesti tuolloin murhayönä tai aamuna ole ollut mutta , lainaus löytyy topicin alustuksesta.

Lainaus on tietysti kopio silminnäkijöiden kertomuksista.

" M. Koli oli soutanut rantaan, kun näki vaimonsa saapuneen sinne. Todistaja kuvaa, että töyräällä olevan teltan narut oli katkaistu ja sen harja oli vedetty puukolla auki. Päällimmäisenä ollut henkilö hengitti, mutta alimmaisia ei paljon näkynyt. Todistajan muistikuvien mukaan teltassa oli ikään kuin puukolla tehtyjä reikiä ja toinen tytöistä oli puettu ja toisella oli ainakin rintaliivit. "

Lähetetty: Ke Touko 16, 2007 9:27 am
Kirjoittaja kukkuu
Urho kirjoitti:Minulle on ihan yhdentekevää oliko Nisse vaikka pöllipinon päällä ja muut maahan kaivettuina, mutta kertoisitko awa, että mistä nyt keksit Irmelin ja Tuulikin olleen telttakankaan alla?

Tässä on aamulla niemelle saapuneiden tulojärjestys siten, että järjestys määräytyy muiden paikallaolijoiden ja teltan statuksen mukaan.

1.Rantanen/Wendelin-ennen uimista:
Teltta: Kasassa miehen alla. Mielikuva, että kasassa olevassa teltassa oli ilmeisesti joku tai joitakin ihmisiä sisällä, koska siinä oli havaittavissa joitakin möykkyjä.
Poliisit/Ambulanssi: Ei paikalla.
Muuta
Muut paikallaolijat: ei tietoa
-----------
2. Nils-Erik Blomqvist (sekä Marita ja Harriet Husman)
Teltta: Näin, että telttakankaan sisällä oli jotain, mutta en koskenut kankaaseen.
Poliisi/Ambulanssi: Ei paikalla
Muuta: Heti jälkeeni tullut mies meni hälyyttämään poliisin ja ambulanssin.(Esko Johansson)
Muut paikallaolijat: Ainakin Esko Johansson
---------
3. Martti Koli:
Teltta: teltasta vedetty ne narut poikki että se oli pudonnut siihen ja sitt mä tykkäsin, että se oli vedetty harja siitä puukolla auki että se oli siinä vähän niinku levällään.
Poliisit/Ambulanssi: Ei paikalla. Tulivat hänen paikallaollessaan.
Muuta sitt sieltä tuli yks kaveri…mä en muista enää hänen nimeä…hän asui siinä Myllykylässä…ja hän sanoi että hän kävi soittamassa…(ilm. Esko Johansson) ja ne tulikin sitt ambulanssit ja poliisit
Muut paikallaolijat: siinä oli muutama ihminen jo tullut siihen. (Nils-Erik Blomqvist, Marita Husman, Harriet Husman, Esko Johansson)
---------
4. Henkilö X,( Marita ja Harriet Husmanin sekä Nils-Erik Blomqvistin seuralainen, joka tuli paikalle heidän jälkeensä)
Teltta: kasaan painunut vaalea teltta, ja sen päällä oli kolme veristä ihmistä.
Poliisit/Ambulanssi: Ennen kuin ehdin niemelle, ambulanssi tuli taas hälytyslaitteet kytkettyinä minua vastaan.
Muuta: Poliisi ei vielä ollut vielä paikalla – eikä ketään muutakaan joka olisi pitänyt tilanteen "ohjaksia käsissä".
Muut paikallaolijat: ehkä kymmenisen ihmistä. En muista keitä, mutta ehkä myös edellä mainitsemani kolme toveriani.
(Tähän aikaan olisi paikalla pitänyt olla MS:n seurue. Nuo kymmenisen ihmistä voisivat sisältää juuri ko. seurueen. Ainakaan sitä ei pysty poissulkemaan)
-----------
5. Rantanen/Wendelin-uimisen jälkeen
Teltta: ?
Poliisit/Ambulanssi: paikalla.
Muuta: Irmelin ulosveto, Nilsin läpsiminen ja örähtely.
Muut paikallaolijat: muitakin uteliaita. (Ainakin Martti Koli.)

Ambulanssimiesten käynnin jälkeen näyttävät uhrit olleen kaikkien näkyvillä, ennen sitä piilossa. (Martti Koli on ollut paikalla ennen ja jälkeen ambulanssimiesten, joten muistikuva lienee heidän käyntinsä jälkeen)

En ymmärrä, miksi kyseenalaistat Konstan kanssa koko ajan Nilsin maanneen teltan päällä, koska kiistaton faktahan se on. Samoin, kuin Anjan, Irmelin ja Sepon makaaminen kankaan alla piilossa.

Lähetetty: Ke Touko 16, 2007 10:40 am
Kirjoittaja Urho
Kiitos Kukkuu, tuohan saattaa tosiaan olla noin, muut ovat olleet sisällä, ja ambulanssimiehet repineet heidät esiin. Tai sitten ei. Kloi esim. on kyllä kertonut nähneensä muita uhreja. Tuominen oikein erikseen kysyy, että oliko tämä yksi alaston. Tästähän se yksi teini keksi oikeudenkäynnin aikoihin, että Koli muistaisi varmasti,, jos olisi nähnyt alastoman, ja että lavastusta oli paranneltu hänen käyntinsä jälkeen.

Mutta miksi heittäydyt lukutaidottomaksi tuon päällä olemisen kohdalla ja väität minun kiistävän sen. Juurihan selkeällä suomenkielellä sanoin, että minulle on ihan yhdentekevää, vaikka hän olisi pöllipinon päällä.

Ihan ajatuksena. Jos kerran Nisse oli syyllinen ja muut uhreja, niin miksei Nisse uhria näytellessään mennyt telttaan sisälle?

Lähetetty: Ke Touko 16, 2007 10:46 am
Kirjoittaja kukkuu
Urho kirjoitti:Kiitos Kukkuu, tuohan saattaa tosiaan olla noin, muut ovat olleet sisällä, ja ambulanssimiehet repineet heidät esiin. Tai sitten ei. Kloi esim. on kyllä kertonut nähneensä muita uhreja. Tuominen oikein erikseen kysyy, että oliko tämä yksi alaston. Tästähän se yksi teini keksi oikeudenkäynnin aikoihin, että Koli muistaisi varmasti,, jos olisi nähnyt alastoman, ja että lavastusta oli paranneltu hänen käyntinsä jälkeen.

Mutta miksi heittäydyt lukutaidottomaksi tuon päällä olemisen kohdalla ja väität minun kiistävän sen. Juurihan selkeällä suomenkielellä sanoin, että minulle on ihan yhdentekevää, vaikka hän olisi pöllipinon päällä.

Ihan ajatuksena. Jos kerran Nisse oli syyllinen ja muut uhreja, niin miksei Nisse uhria näytellessään mennyt telttaan sisälle?
No, lukutaidoton voi olla liian voimakas kuvaus. Ymmärsin ilmeisen väärin sarkastisen heittosi. Toisaalta, tuossa edellä olevasta (jos olen tapahtumasarjan oikein onnistunut järjestämään) selviää myöskin muiden telttailijoiden olleen teltan sisällä, ainakin telttakankaan alla.

Lähetetty: Ke Touko 16, 2007 10:46 am
Kirjoittaja Urho
Mielenkiintoinene muuten tämä äänten jakauma suhtautumisessa Sakun yhteenvetoon. Sakun yhteenvetohan on, juuri kuten Konsta totesi, lähtenyt siitä, että kaikki minkä voi teoriassa ajatella olevan syyllinen Nissen suuntaan viittaava, on todiste Nisseä vastaan. Siis vahvasti median ja poliisin ohjaamaa ajattelua ilman omaa objektiivista pohdintaa.

Lisäksi kirjoittaja loikkaa monessa kohdassa johtopäätöksiin, joissa ei ole järjen hiventä, vaikka yrittää näennäisesti perustella ne. Onneksi oikeudessa on ammattituomarit, jotka tietävät, ettei esim. perustelu "ulkopuolinen ei olisi..." ole palaneen puupennin arvoinen.

Lähetetty: Ke Touko 16, 2007 10:47 am
Kirjoittaja kukkuu
Ihan ajatuksena. Jos kerran Nisse oli syyllinen ja muut uhreja, niin miksei Nisse uhria näytellessään mennyt telttaan sisälle?

Se olisi viisas, joka osaisi tuohon vastata.

Lähetetty: Ke Touko 16, 2007 11:14 am
Kirjoittaja Urho
Niin olisi... Tässä tullaankin juuri yhteen tärkeään asiaan. Nissen päällä oleminen on todiste häntä vastaan vain, jos omaa vahvan ennakkoasenteen hänen syyllisyydestään. Syyllinen Gustafssonin olisi ollut ihan yhtä järkevää tai jopa järkevämpää mennä telttaan sisälle, mutta kun hän kerran nyt sattui olemaan ulkopuolella ja päällimmäisenä, niin tämä nyt olkoon todiste häntä vastaan.

Lähetetty: Ke Touko 16, 2007 11:51 am
Kirjoittaja Mr Bean
kukkuu kirjoitti:Ihan ajatuksena. Jos kerran Nisse oli syyllinen ja muut uhreja, niin miksei Nisse uhria näytellessään mennyt telttaan sisälle?

Se olisi viisas, joka osaisi tuohon vastata.
No mutta eikös tämä eräs Siv Ilta-Sanomissa kertonut, että kuuli ininää ja Nils ryömi telttakankaan alta esiin?

Lähetetty: Ke Touko 16, 2007 12:10 pm
Kirjoittaja Urho
Totta, että Siv esitti asian niin, mutta kaikkien muitten havainnot kertovat Teltan ulkopuolella olleesta Nissestä.

Lähetetty: Ke Touko 16, 2007 12:13 pm
Kirjoittaja kukkuu
Mr Bean kirjoitti:
kukkuu kirjoitti:Ihan ajatuksena. Jos kerran Nisse oli syyllinen ja muut uhreja, niin miksei Nisse uhria näytellessään mennyt telttaan sisälle?

Se olisi viisas, joka osaisi tuohon vastata.
No mutta eikös tämä eräs Siv Ilta-Sanomissa kertonut, että kuuli ininää ja Nils ryömi telttakankaan alta esiin?
Siv katsoi telttaa alaviistosta, niemen länsipuolelta. Sieltä katsoen hän on nähnyt Nilsin pään Sepon kehon takaa. Tästä tullee mielikuva.
Mitenkään ei voi olla mahdollista Nilsin olleen teltan sisällä Sivin ollessa paikalla.

Lähetetty: Ke Touko 16, 2007 12:59 pm
Kirjoittaja awa
Mr Bean kirjoitti:
kukkuu kirjoitti:Ihan ajatuksena. Jos kerran Nisse oli syyllinen ja muut uhreja, niin miksei Nisse uhria näytellessään mennyt telttaan sisälle?

Se olisi viisas, joka osaisi tuohon vastata.
No mutta eikös tämä eräs Siv Ilta-Sanomissa kertonut, että kuuli ininää ja Nils ryömi telttakankaan alta esiin?
Ei kai sentään ryöminyt :D mutta sieltä se tulee - se kurkkiva pää - ja kurkkiva pää on hyvin voinut olla teltan ulkopuolellakin, juuri niin kuin kukkuu tuolla aiemmin totesikin - Siv teki havaintonsa alaviistosta telttaan nähden.

Lähetetty: Ke Touko 16, 2007 1:03 pm
Kirjoittaja konsta
kukkuu kirjoitti: Mitenkään ei voi olla mahdollista Nilsin olleen teltan sisällä Sivin ollessa paikalla.
Kannattaisko tässä keississä heittää mitään noin varmuudella. Pidän mahdollisena, ettei läheskään kaikkea aamun tapahtumista vielä tiedetä, eikä tulla koskaan tietämään.

Nils on voinut ihan hyvin ryömiä itse ulos teltasta. Alentunut tajun´ta ei sitä mitenkään estä. Kukaan ei voi varmmuudella sanoa, miten Sivin havainto oli ajoittunut muiden havaintojen kanssa, eikä myöskään sitä, kertoivatko jotkut silminnäkijät itseasiassa myöhemmistä tapahtumista, vaikka oliavatkin olleet jo aikaisemmin paikalla.

Johansson teki ilmoituksen vain yhdestä, vakavasti loukkaantuneesta henkilöstä, mutta kertoi sitten kuitenkin muistakin, havaintoajankohta vain oli ilmeisesti myöhempi.

Poliisi on aikanaan pyytänyt ihmisiä kertomaan havainnoistaan teltalla. Mutta on unohdettu painottaa, että juuri ne ensimmäiset havainnot ovat tärkeitä, ei ne myöhemmät, joissa uhrit on jo vedetty esiin, telttaa levitelty, mahdollisesti revitty. Tässä homma mättää.

Lähetetty: Ke Touko 16, 2007 1:08 pm
Kirjoittaja awa
konsta kirjoitti:

Voi konsta - aamun tapahtumissa taitaa tosiaan olla paljon sellaista jota ei varmuudella tiedetä - mutta aika ihmeellinen olisi se tajunnantasoltaan alentunut verinen möykky, joka välillä ryömii murhaniemessä ja jatkaa sitten tajuttomuuttaan päivätolkulla sairaalassa.

Jotain rajaa noihin ufo-juttuihin..

Lähetetty: Ke Touko 16, 2007 1:14 pm
Kirjoittaja konsta
awa kirjoitti: Voi konsta - aamun tapahtumissa taitaa tosiaan olla paljon sellaista jota ei varmuudella tiedetä - mutta aika ihmeellinen olisi se tajunnantasoltaan alentunut verinen möykky, joka välillä ryömii murhaniemessä ja jatkaa sitten tajuttomuuttaan päivätolkulla sairaalassa.

Jotain rajaa noihin ufo-juttuihin..
Awa, rajottunut tajunnantila, kuten esimerkisi sinulla, ei estä ryömimistä. Tidetään tapauksia, jossa aivovaurion saanut on kävellyt pitkään, ajellut metrolla, päässyt kapakkaan sisään, ennenkuin vasta on huomattu, ettei tiedostamine oikein toimi. Tälläinen tapaus oli viimeksi pari vuotta sitten Vuosaaressa. Pahoinpitelyn uhrille(huom matalaenergia) jäi pysyvä aivovaurio, tästä tapellaan vieläkin oikudessa, mm hoitovirheenä.

Lähetetty: Ke Touko 16, 2007 1:16 pm
Kirjoittaja kukkuu
konsta kirjoitti:
kukkuu kirjoitti: Mitenkään ei voi olla mahdollista Nilsin olleen teltan sisällä Sivin ollessa paikalla.
Kannattaisko tässä keississä heittää mitään noin varmuudella. Pidän mahdollisena, ettei läheskään kaikkea aamun tapahtumista vielä tiedetä, eikä tulla koskaan tietämään.

Nils on voinut ihan hyvin ryömiä itse ulos teltasta. Alentunut tajun´ta ei sitä mitenkään estä. Kukaan ei voi varmmuudella sanoa, miten Sivin havainto oli ajoittunut muiden havaintojen kanssa, eikä myöskään sitä, kertoivatko jotkut silminnäkijät itseasiassa myöhemmistä tapahtumista, vaikka oliavatkin olleet jo aikaisemmin paikalla.

Johansson teki ilmoituksen vain yhdestä, vakavasti loukkaantuneesta henkilöstä, mutta kertoi sitten kuitenkin muistakin, havaintoajankohta vain oli ilmeisesti myöhempi.

Poliisi on aikanaan pyytänyt ihmisiä kertomaan havainnoistaan teltalla. Mutta on unohdettu painottaa, että juuri ne ensimmäiset havainnot ovat tärkeitä, ei ne myöhemmät, joissa uhrit on jo vedetty esiin, telttaa levitelty, mahdollisesti revitty. Tässä homma mättää.
No tämän täytyy nyt vaan olla varmaa. Jos Rantanen ja Wendelin ensimmäisinä paikallaolijoina ovat nähneet Nilsin teltan päällä, niin tuskin hän on välillä takaisin telttaan ja ulos ryöminyt. Jos on, niin se siitä tajuttomuudesta.