Sivu 2/3
Re: Forssa: Securitaksen vartijan pahoinpitely 19.6.2019
Lähetetty: Pe Kesä 21, 2019 1:28 pm
Kirjoittaja Pamela Anders
jepulis82 kirjoitti:Voi nyt vittu oikeesti. Suurempi todennäköisyys että avaruusoliot teki sen kuin että olisi joku parisuhdedraama.
Mistä lähtien tällä palstalla on kielletty spekulointi tekojen motiivilla? Kuulostaa vähän siltä, että ehdotettu perheväkivaltateoria koettiin kritiikkiä esittäneiden nimimerkkien tahoilla liian omakohtaisesti?
Teoria on hyvä monestakin syystä. Niin kuin jo asiallisissa perusteluissa todettiin, tekijää ei etsitä, tuntemerkkejä ei tarvita ja ollaan muutenkin varsin hissukseen tekijästä ja motiivista. Se voi tarkoittaa hyvinkin sitä, että tekijä ja teon syy on jo hyvin tiedossa ja siihen on voinut olla jo pitkä historia.
Väestöliitön sivuilla todetaan: "Suomalaiset henkirikokset tehdään usein kotona ja perhepiirissä. Suomessa naisen surmaaja on tavallisimman puoliso, entinen puoliso tai seurustelukumppani." Ja ennen kuin aletaan näsäviisastelemaan, että tämä ei ollut henkirikos, niin väitän, että se olisi tekotapansa puolesta voinut hyvinkin olla sellainen.
Re: Forssa: Securitaksen vartijan pahoinpitely 19.6.2019
Lähetetty: Pe Kesä 21, 2019 3:30 pm
Kirjoittaja jepulis82
Pamela Anders kirjoitti:jepulis82 kirjoitti:Voi nyt vittu oikeesti. Suurempi todennäköisyys että avaruusoliot teki sen kuin että olisi joku parisuhdedraama.
Mistä lähtien tällä palstalla on kielletty spekulointi tekojen motiivilla? Kuulostaa vähän siltä, että ehdotettu perheväkivaltateoria koettiin kritiikkiä esittäneiden nimimerkkien tahoilla liian omakohtaisesti?
Teoria on hyvä monestakin syystä. Niin kuin jo asiallisissa perusteluissa todettiin, tekijää ei etsitä, tuntemerkkejä ei tarvita ja ollaan muutenkin varsin hissukseen tekijästä ja motiivista. Se voi tarkoittaa hyvinkin sitä, että tekijä ja teon syy on jo hyvin tiedossa ja siihen on voinut olla jo pitkä historia.
Väestöliitön sivuilla todetaan: "Suomalaiset henkirikokset tehdään usein kotona ja perhepiirissä. Suomessa naisen surmaaja on tavallisimman puoliso, entinen puoliso tai seurustelukumppani." Ja ennen kuin aletaan näsäviisastelemaan, että tämä ei ollut henkirikos, niin väitän, että se olisi tekotapansa puolesta voinut hyvinkin olla sellainen.
Niin, minäkin vaan spekuloin. Avaruusoliot ovat mahdollisia.
Kylläpä meni hiekkaa vaginaan Pamelalla.

Re: Forssa: Securitaksen vartijan pahoinpitely 19.6.2019
Lähetetty: Pe Kesä 21, 2019 6:04 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Kuulostaisi todennäköisemmältä että tekijä on tiedossa siksi, että on tunnettu myymälävaras.
Re: Forssa: Securitaksen vartijan pahoinpitely 19.6.2019
Lähetetty: Pe Kesä 21, 2019 9:18 pm
Kirjoittaja Pamela Anders
jepulis82 kirjoitti:
Kylläpä meni hiekkaa vaginaan Pamelalla.

No mutta. Eihän täällä kukaan ole saanut hiekkaa pilluunsa. Ellei jepulista lasketa. Minähän vain ihmettelin, miksi vaimon hakkaamisesta fantasioivat, ainoastaan homopornosta kiihottuvat pienimunaiset runkkarit vastustavat jyrkästi sitä todennäköisintä syyllisyysskenaariota.
Re: Forssa: Securitaksen vartijan pahoinpitely 19.6.2019
Lähetetty: Pe Kesä 21, 2019 9:38 pm
Kirjoittaja jepulis82
Pamela Anders kirjoitti:jepulis82 kirjoitti:
Kylläpä meni hiekkaa vaginaan Pamelalla.

No mutta. Eihän täällä kukaan ole saanut hiekkaa pilluunsa. Ellei jepulista lasketa. Minähän vain ihmettelin, miksi vaimon hakkaamisesta fantasioivat, ainoastaan homopornosta kiihottuvat pienimunaiset runkkarit vastustavat jyrkästi sitä todennäköisintä syyllisyysskenaariota.
Sinähän tässä fantasioit parisuhdeväkivallasta. Mietitkö useinkin kuinka vetäisit tiiliskivellä muijaasi naamaan?
Kovat on luulot kahdeksan viestin miehellä.

Re: Forssa: Securitaksen vartijan pahoinpitely 19.6.2019
Lähetetty: Su Kesä 23, 2019 8:39 pm
Kirjoittaja devil_doll
Eiköhän tuo tiiliskivi ollut murtovälineeksi tarkoitettu. Vartija sitten osui paikalle vähän väärään aikaan omalta kannaltaan.
Oli vain ajan kysymys, koska jotain tällaista tapahtuu. Secu palkkasi jo 10 vuotta sitten vaativiinkin piiri- ja jljv:n tehtäviin nyrkillä tapettavia 45-kiloisia muijia. Olivat hölmöt vielä innoissaan ja voimaantuneita uusista hommistaan, alkupalkkakin jopa alle 7 euroa tunnissa...
Yksi kaveri joka kävi hommassa kääntymässä kertoi, että terveystarkastuksessa yritettiin saada allekirjoittamaan paperi, jolla olisi annettu työterveydelle oikeudet katsoa kaikki samassa yksityisessä lääkärifirmassa henkilöstä ennestään olevat tiedot. Tämä siis ennen työsopparin allekirjoitusta...
Re: Forssa: Securitaksen vartijan pahoinpitely 19.6.2019
Lähetetty: Su Kesä 23, 2019 9:44 pm
Kirjoittaja TavanTallaaja
devil_doll kirjoitti:Yksi kaveri joka kävi hommassa kääntymässä kertoi, että terveystarkastuksessa yritettiin saada allekirjoittamaan paperi, jolla olisi annettu työterveydelle oikeudet katsoa kaikki samassa yksityisessä lääkärifirmassa henkilöstä ennestään olevat tiedot. Tämä siis ennen työsopparin allekirjoitusta...
Tätä kysyttiin optikkoliikkeessä viimeksi tässä kuussa kun hain silmälaseja itselleni. Se on sitä nykyaikaa nääs.
Re: Securitaksen vartija pahoinpideltiin Forssassa
Lähetetty: Su Kesä 23, 2019 10:36 pm
Kirjoittaja John Kimble
meitzi kirjoitti:Marokonsoturi kirjoitti:Eli ilmeisesti hoidetaan tiiliskivellä ja hakkaamalla teillä riidat keskustelun sijaan, kun vastaus jäi kokonaan uupumaan
Siis tosissasi kysyit? Vaikka ilmiselvästi kyseessä on vain trollailu, niin vastataan sitten että ei hoideta tiiliskivellä.
Ei millään pahalla, mutta tuon sinun profiilikuvasi perusteella voisi tuota Marokonsoturin kysymystä tosissaan kysyä useampi muukin.
Tämä ketju on taas niitä jossa ei ole oikeastaan yhtään mitään infoa tapauksesta kahden ensimmäisen postauksen jälkeen tullut viiteen päivään.
Hieman epäilyttävää jos poliisi ei tiedota asiasta mitään kun kyseessä on kuitenkin vartijan törkeä pahoinpitely/tapon yritys. Itse kallistun vähintään tapon yritykseen koska tyhmemmänkin täytyy ymmärtää että kun tiiliskivellä lyö on hengenlähtö todennäköinen.
Re: Securitaksen vartija pahoinpideltiin Forssassa
Lähetetty: Su Kesä 23, 2019 11:41 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
John Kimble kirjoitti: Itse kallistun vähintään tapon yritykseen koska tyhmemmänkin täytyy ymmärtää että kun tiiliskivellä lyö on hengenlähtö todennäköinen.
Tyhmempikin varmaan ymmärtää että hengenlähdön todennäköisyys riippuu siitä, lyökö sillä tiiliskivellä otsaan vai pikkurilliin.
Re: Securitaksen vartija pahoinpideltiin Forssassa
Lähetetty: Ma Kesä 24, 2019 12:57 am
Kirjoittaja John Kimble
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Tyhmempikin varmaan ymmärtää että hengenlähdön todennäköisyys riippuu siitä, lyökö sillä tiiliskivellä otsaan vai pikkurilliin.
Tiedätkö mihin on lyöty? Sairaalahoitoa vaatineet vakavat vammat viittavat päähän kohdistuneisiin iskuihin. Vai onko sinulla joku lähde missä todetaan iskujen osuneen pikkurilliin?
Re: Forssa: Securitaksen vartijan pahoinpitely 19.6.2019
Lähetetty: Ma Kesä 24, 2019 1:45 am
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
En tiedä etkä tiedä sinäkään. Siksi ei ole perusteita väittää tuota tapon yritykseksi.
Re: Securitaksen vartija pahoinpideltiin Forssassa
Lähetetty: Ma Kesä 24, 2019 2:52 am
Kirjoittaja putsari
Marokonsoturi kirjoitti:
Tiiliskivelläkö teilläkin hoidetaan parisuhderiidat ja niin, että mennään hakkaamaan töihin? Vai mistä tuollainen olettamus tupsahti päähäsi?
Onhan niitä aika moni parisuhdemurhia ja väkivaltatapauksia, missä tekijä on mennyt uhrin työpaikalle suorittamaan teon.
En pitäisi normaalina ihmistä joka hoitaa minkäänlaisia asioita tiiliskiven kanssa.
Re: Forssa: Securitaksen vartijan pahoinpitely 19.6.2019
Lähetetty: Ma Kesä 24, 2019 10:09 am
Kirjoittaja NorthernDarkness
Kaikenlaiset scenariothan tässä on mahdollisia mutta oma veikkaus menee johonkin mikä liittyy tilanteesta pois pääsemiseen liittyvään väkivaltaan.
Re: Forssa: Securitaksen vartijan pahoinpitely 19.6.2019
Lähetetty: Ma Kesä 24, 2019 2:54 pm
Kirjoittaja Marokonsoturi
Pamela Anders kirjoitti:jepulis82 kirjoitti:
Kylläpä meni hiekkaa vaginaan Pamelalla.

No mutta. Eihän täällä kukaan ole saanut hiekkaa pilluunsa. Ellei jepulista lasketa. Minähän vain ihmettelin, miksi vaimon hakkaamisesta fantasioivat, ainoastaan homopornosta kiihottuvat pienimunaiset runkkarit vastustavat jyrkästi sitä todennäköisintä syyllisyysskenaariota.
Todennäköisin skenaariohan on se, että myymälävaras, tai murtovaras on joutunut lelupoliisin yllättämäksi ja siitä on sitten seurannut kamppailua, jossa lelupoliisi on jäänyt alakynteen ja saanut nokkaansa tiiliskiveä.
Perheväkivallan uhrit saavat nokkaansa 95% tapauksista kotonaan, perheväkivalta on kodinsisäistä ei sitä harjoiteta yleensä julkisesti varsinkaan tiiliskiven kanssa.
Re: Forssa: Securitaksen vartijan pahoinpitely 19.6.2019
Lähetetty: Ma Kesä 24, 2019 3:00 pm
Kirjoittaja MutasSepi
Voisko nyt vaan keskittyä aiheeseen ja lopettaa toi turha lässytys ja väittely. Kiinnostais kyllä tietää mitä tapahtunut, ite en ihan heti keksis mistä saisin tiiliskiven kauppareissulla kätösiin.