Voi ehkä olla yllättävää (tai sitten ei), mutta olen sitä mieltä, että teosten tekijän, Ian Flemingin, tarkoitukset tulisi ottaa huomioon ja kun häneltä ei päästä enää kysymään hyväksyntää päähenkilön muuttamiselle muuksi, kuin miksi hän sen teki, niin onko perikuntaa jäljellä, JA, joka tapauksessa mielestäni James Bondin voisi jättää elämään pääosin miehille suunnattuna hyvän mielen/voimafantasiasarjana, jossa päähenkilö toimii suvereenisti actionissa ja viettelyissä tutuin lopputuloksin.
Eihän voida vaatia Neiti Marplen muuttamistakaan esim. arabimieheksi taikka WonderWomanin muuttamista mieheksi, minkä väriseksi tahansa. Jos Black Pantheriksi olisi laitettu valkohäntäpeura, luulen että se olisi herättänyt närää mustan väestön keskuudessa. Ryöstetään ja omitaan.... niin sanottaisiin.
Toisaalta elokuvahistoriassa on käsittääkseni aiemminkin käynyt nimenomaan vähemmistöjen osalta juuri tuota, Hollywood on korvannut alunperin aasialaisiksi taikka mustiksi kirjoitetut henkilöt valkoihoisilla mainstreamin näyttelijöillä. Ja tätä tehdään nykyäänkin, mutta nyt on alettu ilmeisesti vaihtamaan myös toisinpäin tai jtnspn.
Jospa nyt kuitenkin. Antaa miesten pitää James Bondin, tää koko homma herättää jo miltei empatiaa taikka sympatiaa. Jokin saarrekke on oltava sovinismiin taipuville (ihan mukavuudella sanoen) miehille, ja Bondit ovat kuitenkin aika viatonta toimintaviihdettä. Ja Bondin hahmoa on uutisoitu tuodun nykyajan tasalle, joten olisiko se riittävää

mielestäni toi on hyvä, koska ihmiset saattavat katsoa elokuvia esim perheen parissa ja lapset saavat vaikutteita ja muodostavat käsitystä maailmasta myös television välityksellä vanhempien "jee Bond alkaa"-suhtautumisen äärellä.
Ja miten näitä Bondeja valitaan, miten ihmeessä Mads Mikkelsen ei päätynyt James Bondiksi vaan kasinopöydän ääreen. En seuraa Bondeja, koska niissä ei ole mysteeriä vaan samaa kaavaa.