Sivu 2/7
Re: Jyväskylä: Hurjastelija ajoi herttaisen mummon kuoliaaks
Lähetetty: To Heinä 18, 2019 9:45 pm
Kirjoittaja Backspace
Sikkis kirjoitti:Jyväskylän laajavuoren ulkoilualueella pari viikkoa sitten jälkikasvumme meinasi jäädä bmx? pyöräilijän alle. Läheltä piti tilanne sattui siinä jyrkässä mäkimaastossa hyppyreille johtavan tunnelin lähellä.
Voin kyllä kuvitella että niissä mäkisissä maastoissa on pyöräilijöilläkin vauhti päällä, etenkin kun kyseessä on ulkoilualue. Oma periaatteeni on se että jalankulkijat saavat kulkea missä tahansa kohtaa väylää. Ainut mitä pyöräilijöiltä toivoisin olisi rohkeampaa pirikellon käyttöä. Se on myös yksi asia mikä suomessa on pilalla että äänimerkin käyttö tulkitaan oitis vittuiluksi, eikä sitä sen takia kukaan uskalla käyttää. Tieliikennelaki sanoo että äänimerkkiä saa käyttää ohittaessa ja vaaran välttämiseksi.
Re: Jyväskylä: Hurjastelija ajoi herttaisen mummon kuoliaaks
Lähetetty: To Heinä 18, 2019 10:17 pm
Kirjoittaja URSA
Olen ehtinyt tottumaan vanhastaan siihen ajatukseen, että pyöräilijä antaa äänimerkin vain jos edellä kulkevan täytyy siirtyä pois tieltä. Eli merkin selitys on mielestäni ollut aiemmin "siirry" eikä "älä siirry mihinkään mutta varo." Entäs jos mummolla oli sama tottumus, ja hän on pyöräilijän mahdollisesti antaman äänimerkin takia siirtynytkin ohi ajamassa olleen pyöräilijän eteen? Tai vain säikähtänyt äkillistä ääntä takana ja horjahtanut vierestä kaahaamassa olleen pyöräilijän eteen?
Re: Jyväskylä: Hurjastelija ajoi herttaisen mummon kuoliaaks
Lähetetty: To Heinä 18, 2019 10:28 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
Backspace kirjoitti:silti jengi rinkirunkkaa ja demonisoi polkupyöräilijöitä.
Ei täällä kukaan polkupyöräilijöitä ole demonisoinut.
Ainoastaan noita aivottomia spandex-homoja on muutama ihminen kritisoinut.
Ilmastotalkoot käynnissä ja nuo idiootit pyöräilevät huvikseen.
Re: Jyväskylä: Hurjastelija ajoi herttaisen mummon kuoliaaks
Lähetetty: To Heinä 18, 2019 10:38 pm
Kirjoittaja MissMallard
Juu, pyöräily kunniaan näinä aikoina! Itsekin kohdensin näkemykseni ja kokemukseni "tiettyä pyöräilijätyyppiä" kohtaan. Kaikissa liikkujissa löytyy myös ns.vatipäitä; niin autoilijoissa, kävelijöissä kuin pyöräilijöissäkin.
Re: Jyväskylä: Hurjastelija ajoi herttaisen mummon kuoliaaks
Lähetetty: To Heinä 18, 2019 10:49 pm
Kirjoittaja Backspace
URSA kirjoitti:Olen ehtinyt tottumaan vanhastaan siihen ajatukseen, että pyöräilijä antaa äänimerkin vain jos edellä kulkevan täytyy siirtyä pois tieltä. Eli merkin selitys on mielestäni ollut aiemmin "siirry" eikä "älä siirry mihinkään mutta varo." Entäs jos mummolla oli sama tottumus, ja hän on pyöräilijän mahdollisesti antaman äänimerkin takia siirtynytkin ohi ajamassa olleen pyöräilijän eteen? Tai vain säikähtänyt äkillistä ääntä takana ja horjahtanut vierestä kaahaamassa olleen pyöräilijän eteen?
Tämä on aika yleinen ongelma meidän liikenteessä että "ollaan totuttu" joihinkin vääriin käsityksiin ja että liikennesääntöjä tulkitaan oman mielen mukaan ja kuvitellaan olevansa koko ajan oikeassa. Olisi ihan paikallaan jonkinlaiset kertausharjoitukset jokaiselle ajokortin omaavalle. Se on ihan käsittämätöntä että se läpyskä, mikä on 18-vuotiaana saatu on voimassa eläkeikään asti. Sen voimalla sitten ajellaan miten sattuu.
Re: Jyväskylä: Hurjastelija ajoi herttaisen mummon kuoliaaks
Lähetetty: To Heinä 18, 2019 11:03 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
Backspace kirjoitti:
Tämä on aika yleinen ongelma meidän liikenteessä
Siinähän se tärkein spandex-homouden määritelmä tulikin.
Meidän.
Re: Jyväskylä: Hurjastelija ajoi herttaisen mummon kuoliaaks
Lähetetty: To Heinä 18, 2019 11:04 pm
Kirjoittaja Nulli
Ehkäpä tässä nyt ei kuitenkaan ole spandexhomo kyseessä. Ei tuo paikka ole mitenkään sellanen, jossa kuvittelisi kenenkään oman elämänsä Tour de Francea vetävän. Ja tiedä sitten muutakaan mitä on tapahtunut. Kolme mummoa rinnakkain tukkii jo aika hyvin tuon kevyenliikenteenväylän, siinä ei pyöräilijä pysty kovin kaukaa ohittamaan.
Laajavuoressa muuten menee niitä alamäkiajoreittejä, joten ei suurikaan yllätys, että siellä aika kovaa maastopyörillä ajellaan. Laajavuori on kuitenkin ihan tuommoista urheilualuetta, joten siellä lienee ihan sallittuakin urheilla ja muiden liikkujien se ottaa huomioon.
Re: Jyväskylä: Hurjastelija ajoi herttaisen mummon kuoliaaks
Lähetetty: To Heinä 18, 2019 11:15 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
Nulli kirjoitti:Kolme mummoa rinnakkain tukkii jo aika hyvin tuon kevyenliikenteenväylän, siinä ei pyöräilijä pysty kovin kaukaa ohittamaan.
Liikennesäännöt opitaan lähtökohtaisesti autokoulussa.
Kommenttisi puoltaa sitä, että jokaisen kansalaisen pitäisi tenttiä ne siitä huolimatta, ajaako mitään ajo-oikeutta vaativaa vehettä vai ei.
Kulkuväline pitää pystyä pysäyttämään ennen mitään estettä.
Re: Jyväskylä: Hurjastelija ajoi herttaisen mummon kuoliaaks
Lähetetty: To Heinä 18, 2019 11:18 pm
Kirjoittaja URSA
Spandexukot vetävät Tour se Francea ihan missä tahansa huvittaa. Jarruja ei käytetä (mikäli niitä edes pyörässä on) muun liikenteen takia, vaikka hidastamiseen kuluisi vain muutama sekunti. Onneksi ei ollut kolme lasta kävelemässä tiellä.
Oli mummoja vaikka koko tien leveydeltä, polkupyörä täytyy saada pysähtymään ennen törmäystä.
Re: Jyväskylä: Hurjastelija ajoi herttaisen mummon kuoliaaks
Lähetetty: Pe Heinä 19, 2019 12:06 am
Kirjoittaja Kliineri
URSA kirjoitti:Spandexukot vetävät Tour se Francea ihan missä tahansa huvittaa. Jarruja ei käytetä (mikäli niitä edes pyörässä on) muun liikenteen takia, vaikka hidastamiseen kuluisi vain muutama sekunti. Onneksi ei ollut kolme lasta kävelemässä tiellä.
Oli mummoja vaikka koko tien leveydeltä, polkupyörä täytyy saada pysähtymään ennen törmäystä.
Näinpä, näihin spandexhomoihin saattaa törmätä ihan kaupungin torilla. Vetävät 40-50km/h ja kuvittelevat, että heillä on vain oikeuksia sekä spandexpuvun antama kuolemattomuus. Tosipuheessa lentävät pikkulommoilla autojen yli, kun ottavat kontaktia. Eivät edes siinä vaiheessa ymmärrä kuolevaisuuttaan.
Re: Jyväskylä: Hurjastelija ajoi herttaisen mummon kuoliaaks
Lähetetty: Pe Heinä 19, 2019 12:21 am
Kirjoittaja Fire
URSA kirjoitti:Ihmettelen Ilta-Sanomien otsikkoa tästä tapauksesta:
Iäkäs nainen törmäsi pyöräilijään, kuoli myöhemmin vammoihinsa – poliisi pyytää silminnäkijöitä ja pyöräilijää ilmoittautumaan
Mummoko se hurjastelija olikin? Käveli liian kovaa vauhtia päin pyöräilijää? Pyöräilijä on tottakai ollut törmääjä, koska on ajanut päin jalankulkijaa.
Tätä olen itsekin ihmetellyt suomalaisessa uutisoinnissa. Pyöräilijä tai jalankulkija "jäi auton alle". Lisäksi tässä on nyt käytetty sanaa "pyöräilijä", joka viittaa ihmiseen pyörän kuljettajana kun taas autoilijan suorittamissa yliajoissa käytetään lähes poikkeuksetta sanaa "auto", tyyliin "auto ajoi jalankulkijan päälle" eli ei viitata ihmiseen vaan ikäänkuin esine eli auto olisi itsekseen ajanut ihmisen päälle eikä se ihminen siellä auton ratissa.
Re: Jyväskylä: Hurjastelija ajoi herttaisen mummon kuoliaaks
Lähetetty: Pe Heinä 19, 2019 12:56 am
Kirjoittaja Nulli
CharlesBronson kirjoitti:
Kulkuväline pitää pystyä pysäyttämään ennen mitään estettä.
Paitsi jos este ilmestyy eteen ennalta arvaamatta.
Kovasti täällä ollaan fillaristia syyllistetty, tietämättä yhtään mitä todellisuudessa on tapahtunut. En minäkään tiedä.
Re: Jyväskylä: Hurjastelija ajoi herttaisen mummon kuoliaaks
Lähetetty: Pe Heinä 19, 2019 2:38 am
Kirjoittaja Lassie
Polkupyöräilijästä ei tiedetä, oliko hän samalla ns. spandex vai ei. Mutta ensimmäisenä tulee itselläkin mieleen spandex-kiitäjä. Ja niitä löytyy talvisin myös hiihtäjistä, spandex-hiihtäjät. Yhteistä näille on se, että ovat hermo pinnassa olevia miesurheilijoita, havaintojen perusteella. Nostaako kovaa polkeminen taikka rivakkaan luistelutyyliin suksin meneminen aggressiotasoa, vai ovatko nämä ihmiset ilman fillariaan ja suksiaan yhtä hermopäisiä. Urheilemisen pitäisi rentouttaa.
Mulle ei ole koskaan tullut lenkkkeillessä fiilistä mihinkään ns. ladun/tien raivaamiseen itselleni, ohikulkijoita voi tulla vastaan ja sellaista se on maailmassa. Päinvastoin väistän ja olen mieluummin etäällä, kuin lähden puskemaan kohti hässäköitä. Takaatulevan annan ohittaa, mutta se johtuu siitä, että sellaisesta tulee stalkkaustunnelmaa (ja turvallisuusasiaa) jos joku tulee koko ajan ns. peesissä.

Re: Jyväskylä: Hurjastelija ajoi herttaisen mummon kuoliaaks
Lähetetty: Pe Heinä 19, 2019 12:16 pm
Kirjoittaja Haarahaukka
Mamil, eli middle-aged man in lyckra.
Re: Jyväskylä: Hurjastelija ajoi herttaisen mummon kuoliaaks
Lähetetty: Pe Heinä 19, 2019 12:43 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Missä noita pukuja myydään? Entäs käyttääköhän Ruonansuun Jope sellaista, harkitsen kyllä ostamista, vaikka idolini puku ei olisikaan vielä valmis?