Re: Murha Knutbyssä, Ruotsissa
Lähetetty: La Tammi 18, 2014 6:44 pm
Knutbyn murhan 10-vuotispäivä oli 10.1.2014. Tässä katsaus päähenkilöiden tämänhetkisiin tilanteisiin.
Helge Fossmo istuu yhä elinkautistaan, mutta hänelle on myönnetty tähän mennessä 45 kertaa vapaita.
Sara Svensson on ollut täysin vapaana jo kaksi vuotta.
Patrik Waldau, joka on naimisissa uhrin siskon, Åsan, kanssa kertoo, että vaikka he ovat kristittyjä (läh. helluntalaisia), ja meidän odotetaan kääntävän toisen poskemme, mutta kuinka voisi olla mahdollista, että antaisimme hänelle anteeksi? Se on mahdotonta, sanoo Patrik Waldau.
Lähde
Sara Svensson oli pian ampumisen jälkeen lähettänyt uhrin perheelle kirjeen, jossa hän pyysi anteeksi ampumista, vaikkakaan sillä ei ollut Svenssonin mielestä mitään arvoa, eikä tehtyä saa tekemättömäksi. Anna Alexandersson kommentoi Svenssonin kirjettä, että hän ei koskaan voi antaa ampumista anteeksi.
Yksi seurakunnan nykyisistä pastoreista, Urban Fält, asuu murhatalossa, joka on paitsi maalattu ulkoisesti uudella värillä, myös sisällä on tehty täydellinen remontti. Kaikki jäljet, jotka viittaavat Fossmoon on pyritty poistamaan. Mm. huone, jossa Fossmo murhayönä nukkui on purettu väliseinineen ja vapautunut tila sellaisenaan on tänään käyttämätön.
Kaikki 10 vuotta sitten Ruotsissa asuneet tai Ruotsin medioita seuranneet muistannevat hyvin, millaisen julkisuusrumban tapaus aiheutti. Knutbyn hihhulit/lahko olivat otsikoissa vähemmän mairittavin sanankääntein. Nyt 10 vuotta myöhemmin seurakunnan jäsenet kertovat, että kaiken kaikkiaan tapauksen jälkimainingeissa kymmenen seurakunnan jäsentä menetti työpaikkansa tai siirrettiin toisiin työtehtäviin pelkästään sen takia, että he kuuluivat Knutbyn filadelfiaseurakuntaan, kertoo Anna Alexandersson.
10 vuoden takainen pastori, Åsa Waldau, nk. Kristi Brud, on ensimmäisen pari vuoden hypetyksen jälkeen luopunut pastorioudestaan, ja on tätä nykyä vetäytynyt taustalle tavisjäsenenä, mistä puoliso Patrik Waldau on vain hyvillään.
Seurakunnan nykyinen johtaja, Peter Gembäck, kertoo, että rauha palasi takaisin seurakuntaan joskus vuoden 2008 aikana.
Lähde
Sara Svensson puolestaan vapautettiin joulun edellä 2011, ja hän elää tänään normaalia elämää uudessa vapaakirkkoseurakunnassa. Seurakunnan pastori kertoo, että siellä ei koskaan keskustella Knutbyn tapahtumista, eikä pastori ole varma, että kaikki asiasta edes ovat tietoisia.

Uhrin toinen sisko, Anna Alexandersson, on puolestaan sitä mieltä, että Fossmo'n pitäisi istua koko ajan sisällä ilman mahdollisuuksia vapaisiin.- Vi är kristna och förväntas vända andra kinden till. Men hur skulle det vara möjligt, att förlåta honom? Det är omöjligt, säger Patrik Waldau.
Lähde
Sara Svensson oli pian ampumisen jälkeen lähettänyt uhrin perheelle kirjeen, jossa hän pyysi anteeksi ampumista, vaikkakaan sillä ei ollut Svenssonin mielestä mitään arvoa, eikä tehtyä saa tekemättömäksi. Anna Alexandersson kommentoi Svenssonin kirjettä, että hän ei koskaan voi antaa ampumista anteeksi.
Lähde– Min reaktion var: Jaha ... Okej. Hur ska vi ta det här? Men så här i efterhand kan man säga hon har i alla fall försökt. Men det är inte så att man säger: ”Jag förlåter dig”. För det kan inte jag, säger Anna Alexandersson.
Yksi seurakunnan nykyisistä pastoreista, Urban Fält, asuu murhatalossa, joka on paitsi maalattu ulkoisesti uudella värillä, myös sisällä on tehty täydellinen remontti. Kaikki jäljet, jotka viittaavat Fossmoon on pyritty poistamaan. Mm. huone, jossa Fossmo murhayönä nukkui on purettu väliseinineen ja vapautunut tila sellaisenaan on tänään käyttämätön.
Kaikki 10 vuotta sitten Ruotsissa asuneet tai Ruotsin medioita seuranneet muistannevat hyvin, millaisen julkisuusrumban tapaus aiheutti. Knutbyn hihhulit/lahko olivat otsikoissa vähemmän mairittavin sanankääntein. Nyt 10 vuotta myöhemmin seurakunnan jäsenet kertovat, että kaiken kaikkiaan tapauksen jälkimainingeissa kymmenen seurakunnan jäsentä menetti työpaikkansa tai siirrettiin toisiin työtehtäviin pelkästään sen takia, että he kuuluivat Knutbyn filadelfiaseurakuntaan, kertoo Anna Alexandersson.
10 vuoden takainen pastori, Åsa Waldau, nk. Kristi Brud, on ensimmäisen pari vuoden hypetyksen jälkeen luopunut pastorioudestaan, ja on tätä nykyä vetäytynyt taustalle tavisjäsenenä, mistä puoliso Patrik Waldau on vain hyvillään.
Toinen tuon ajan pastoreista, Kim Wincent, on kokonaan jättänyt sekä työnsä että seurakunnan, eikä halua kommentoida tapahtumia.– Om man tar bort alla känslor och berg- och dalbanor så är livet väldigt mycket likadant som det såg ut då. Den största skillnaden är för Åsa, säger Patrik.
– Hon är koncentrerad och jobbar med sin konst. Och det är jag djupt lycklig över, att hon gör det, fortsätter han.
Ampumisessa loukkaantunut Daniel Linde on myös karistanut seurakunnan pölyt jaloistaan. Hän erosi vaimostaan, jolla oli suhde Fossmon kanssa. Linde on mennyt uusiin naimisiin, mutta ex-vaimo on yhä edelleen naimattomana Knutbyn seurakunnassa. Kumpikaan ei halua kommentoida tapahtumia.Kim Wincent slutade i fjol och gick därefter ur församlingen. Han har utbildat sig till undersköterska och jobbar numera på ett behandlingshem i området.
Han vill inte prata om varför han lämnat församlingen.
– Men tron är kvar, säger han.
Seurakunnan nykyinen johtaja, Peter Gembäck, kertoo, että rauha palasi takaisin seurakuntaan joskus vuoden 2008 aikana.
Lähde
Sara Svensson puolestaan vapautettiin joulun edellä 2011, ja hän elää tänään normaalia elämää uudessa vapaakirkkoseurakunnassa. Seurakunnan pastori kertoo, että siellä ei koskaan keskustella Knutbyn tapahtumista, eikä pastori ole varma, että kaikki asiasta edes ovat tietoisia.
Sara Svensson kieltäytyy kaikista haastattelu- ja yhteydenottopyynnöistä. Pastorin mukaan Svensson toimii oikein yrittäessään aktiivisesti unohtaa ja jättämään taakseen tapahtuneen.I Saras nya församling talas det aldrig om Knutbydramat.
- Vi pratar inget om det. Jag är inte ens säker på att alla i församlingen vet.
Lähde