Kyllä tästä voidaan johtaa myös sellainen kuvio, että miehet ovat tervetulleita naisten osastoille, jos homot miesten? Emme me suomalaismiehet yleensä ole kuitenkaan mitään petoja, vaikka joku alaston tai vähäpukeinen nainen kiihottaisi kovastikin.
Toinen vertauskohta voisivat olla kaapuämmät omine vuoroineen, joita on ainakin haluttu ja ehdoteltu, en muista toteutuiko. Sillä voisimmehan mekin alkaa yhtä herkäksi ja vaatia oma rauha, missä ei edes anneta mahdollisuutta himokkaille miessilmille nuolla kehoja, kuten hekin vaativat?
Itse olen joutunut nuorempana kun baareissa kävi enemmän joitain kertoja homojen lähentelemäksi. Yleensä ne olivat harmittomia ja kuittasin kiitos, mutta ei kts, koska ei mun juttu. Kerran oli joku jästipää, joka tunki iholle ja kun ei sana tehonnut niin tönin muualle. Olisi kai voinut haastaa mut pahoinpitelystä oikeuteenkin, kun saattoi kolauttaakin itseänsä kompuroidessaan? Koko elämäni joukkueurheilulajeja ja äijähommia harrastaneena en ole havainnut mitään homoeroottisia tuijotteluja tai muita fiboja. Oletan, että olisin huomannut, jos tällaista näkyvästi olisi ollut ja taatusti tästä olisi puhuttu, jos yleistä olisi. Pakostakin armeijassakin homoja oli, mutta on siellä muutakin tekemistä kuin kyrpiä katsella, kun niitä oli liian monen harteillakin päivisin.
Pentuna olen uimahallissa nähnyt paikkakunnalla tunnetun sarjarunkkarin, mutta silloin siinä kävi niin, että me pojanmullit naurettiin ja osoiteltiin sormella ukko ulos saunasta, varmaan ainakin 60+. Mitä lie tänä pvänä tuollaiselle tehtäisiin ja oltaisiinko me syyllistytty johonkin kunnianloukkaukseen tai peräti seksuaaliseen ahdisteluun, koska naurettiin äijän munille ja runkkuudelle? Emme tuolloin kuulleet, että olisi ikinä tehnyt kenellekään mitään, mutta toisaalta eipä noista yleensä tuohon aikaan puhuttukaan. Onkohan määrä lisääntynyt vai puhe? Omien lasten pahoinpitelyhän oli pitkään ainakin tabu, eikä sitä voitu edes ajatella syyksi, ei poliisi, ei lääkärit. Sama ilmiö ainakin Usassa. En tietysti puhu selvistä tapauksista, mistä esimerkki vaikkapa tässä, missä äiti vähän kuritti lapsiaan 50-luvulla:
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtop ... 4#p1008206