Sivu 2/6
Lähetetty: Ti Helmi 12, 2008 11:40 pm
Kirjoittaja anneli1
Kyllä poliisitoimessakin on tehottomuutta ja asenteellisuutta ihan kuin koko valtion virkakoneistossa Suomessa yleensäkin.
Sen tajuaa vasta sitten kun se tapahtuu omalle kohdalle, silloin se vasta konkretisoituu eli muuttuu todeksi.
Eikö ollutkin hämmästyttävän paljon kuvanauhaa ym kun kahta poliisia ammuttin Eirassa, mutta ihmisen saa potkia hengiltä ihan vaikka stadin keskustassa, niin ei kauheasti ole kiinnostusta tutkia varsinkin jos kyseessä on "poliisin vanhoja tuttuja".
Ihan OT: huumepoliisit pitää itseään poliisien aatelina, miksi niitten touhuja nyt tutkitaan, menivätkö yli laillisuuden rajan??
Re: niin..
Lähetetty: Ke Helmi 13, 2008 12:37 am
Kirjoittaja Yökiitäjä
Lisa-G kirjoitti:Oikeuden pitäisi toteutua kuitenkin taustoihin katsomatta, mutta silmä silmästä-meininkiä soveltaa joskus poliisikin.

Olen huomannut että poliisillakin on selvästi pienempi motivaatio tutkia rikosta, kun huomataan että uhri on rikollisen taustan omaava. Ihan ymmärrettävää että näin on, sillä siinähän joku on saanut ansionsa mukaan. Ihmisellä on oikeuksia ja velvollisuuksia, mutta yleensä ollaan toitottamassa vaan niistä oikeuksista.
Tästä tapauksesta on esitetty aika yksipuolinen näkemys. Mistä tiedämme että tapahtumat ovat tapahtuneet juuri näin kun on kerrottu? Ehkäpä siinä onkin käynyt niin että 7 pahoinpitelytuomiota saaneella riitapukarilla yhtäkkiä onni loppui ja hän kohtasi vahvempansa. Voi olla että uhri olikin monille sivustaseuraajille jotenkin tuttu. Ulkopuoliset eivät halunneet puuttua tapahtumien kulkuun, koska halusivat antaa asialle hiljaisen hyväksyntänsä.
Suomalainen sanonta kuuluu "Niin makaa kuin petaa".
Tarkoittaen että jos petaa elämänsä kovin huonosti, niin sen aiheuttamasta epämukavuudesta joutuu sitten kärsimään. Niin kai tässäkin on päässyt käymään?
En oikein usko uskomuksiin, mutta tässä huomaa että Karman laki jälleen kerran on toteutunut. Karman lakiin liitetään usein mystiikkaa ja uskomusta kuolemanjälkeisestä elämästä. Todellisuudessa Karman lailla tarkoitetaan sitä että ihminen joutuu kärsimään omista pahoista teoistaan tämän elämän aikana. Karman lain hienoin piirre on se että se toimii ilman että tarvitsee lähteä kostamaan mitään tai vaatimaan hammas-hampaasta. Pahaa tehnyt ihminen vaan jostain ihmeellisestä syystä kohtaa elämänsä myöhemmässä vaiheessa enemmän vastoinkäymisiä, kuin normaalisti.
Lähetetty: Ke Helmi 13, 2008 1:46 am
Kirjoittaja PitBull
Topicin aloittaja voisi privaan laittaa mulle tietoja, Ellen ihan väärin muista niin tämä tapahtui hotellilla

Lähetetty: Ke Helmi 13, 2008 9:06 am
Kirjoittaja madda
sesuroitu
Lähetetty: Ke Helmi 13, 2008 9:23 am
Kirjoittaja madda
PitBull ei onnistunut koneeltani yksityisviestin lähettäminen, ei antanut hakea edes käyttäjätunnusta liekö vika jossakin mutta missä. Laita sinä minulle ensin yksityisviesti, vastaan sitten siihen jos se onnistuu niin päin.
Jokainen Suomen kansalainen saa tietoa oikeuslaitoksesta soittamalla sinne ja kysymällä onko henkilö X:llä rikosrekisteriä? Poliisikin tietää ettei uhrilla ole rikosrekisteriä.
Tämä vaatii henkilön nimen tietämisen sekä syntymäajan. Ohjelman nimi Sakari. Paljon kysyttiin yleensä näitä asioita valittaessa ihmisiä töihin. Ohjelma on minulle tuttu.
Lähetetty: Ke Helmi 13, 2008 11:50 am
Kirjoittaja ville69
Helsingissä kuulin tällaisen tarinan, luotettavista lähteistä, viime syksynä:
Äärioikeistolaisista vaikutteista kärsivät (alkoholisti) nuoret menivät hippien (toisella tavoin pukeutuvien nuorten alkoholistien) suosimaan kaljaravintolaan myöhään perjantai-iltana, ja alkoivat piestä ihmisiä satunnaisesti.
Poliisi tuli sitten paikalle, heille osoitettiin hyökkääjät ravintolan edessä, mutta nämäpä päästettiin pakoon. Poliisi oli jollekin uhreista kommentoinut vain: "tämä koko baari pitäisi sulkea!"
Pintanaarmuja siellä vain oli tullut, mutta yhtä hyvin olisi voinut tulla ruumiita. Ja väkivallan harrastajat olivat ilmeisestikin parempia ihmisiä kuin uhrit, pukeutuivatkin siistimmin...
Lähetetty: Ke Helmi 13, 2008 1:16 pm
Kirjoittaja madda
sensuroitu
Lähetetty: Ke Helmi 13, 2008 1:54 pm
Kirjoittaja cicero
jos olet varma asiastasi niin tee isitä ihmeessä julkinen kysymys, ota yhteyttä vaikka johonkin teevee-ohjelmaan tai lahtoseen..jollain varmaan riittää into alkaa penkomaan asiaa eikä uhrin välttämättä tarvitse tuoda nimeään julkisuuteen.
Minulla on näihin juttuihin hieman skeptinen asenne sillä olen poliisin toimintaa nähnyt aidan kummaltakin puolen...ja yleensä se syy löytyy poliisin haluttomuuteen tutkia eikä se aina tarkoita sitä että "jotain hämärää" on ollut tekeillä...tosin on vaikea keksiä syy miksei pahasti hakatun normaalin suomalaismiehen tapausta tutkita...tosin en ole tästä tapauksesta kuullut...
Lähetetty: Ke Helmi 13, 2008 10:59 pm
Kirjoittaja Yökiitäjä
madda kirjoitti:Alibin kestotilajaalle sanon että uhrilla ei todellakaan ole rikosrekisteriä eikä ole tappelupukarin maineessa.
Sorry että ymmärsin väärin, pahoittelen.
Tuossa vaan joku aiemmin kertoi että uhrilla olisi pahoinpitelyitä taustallaan. Kyseessä oli ilmeisesti väärä tieto.
Lähetetty: To Helmi 14, 2008 1:47 am
Kirjoittaja Eppu74
Valitettavasti tässä topicissa on ollut juttua kahdesta eri tapauksesta. Madda vois laittaa linkin blogiin niin kaikkien ei tarvitse googlettaa...
Lähetetty: To Helmi 14, 2008 8:22 am
Kirjoittaja madda
tässä ole hyvä!
Lähetetty: To Helmi 14, 2008 12:25 pm
Kirjoittaja PitBull
En millään tavalla halua syyttää ketään mutta harvoin kuulee tappelua jossa toinen vaan haastaa riitaa ja miksi se haastaa riitaa. Olisiko toinen osapuoli provosoinut jotenkin tai sattumalta "vahingossa" tönäissyt ja sanonut jurrissa "vittuuko mua kyyläät" yms.
Lähetetty: To Helmi 14, 2008 12:50 pm
Kirjoittaja madda
Kerron esimerkin. Olin kyseisessä paikassa tutkimusretkellä.
Vieressäni istui tatuoitu jengi. Ilmeisesti joku rikollisjengi tatuoinnit kaulassa käsivarsissa ym. Miehet olivat tatuoidut kaulaan saakka. Jengin keskuudessa
vallitsi selvä hierarkia. Noin 10 hengen porukka, kolme naista.
Minä sain istua heidän vieressään ilmeisesti siksi koska olen nainen ja vieläpä vanhakin.
Penkkitilaa oli pitkästi tyhjänä koska jengi ilmeisesti pelkäsi porukkaa.
No viereeni yritti nuorehko mies koska tilaa oli. Jengin johtaja ilmoitti hänelle heti, "siihen sinulla ei ole asiaa tai tulee turpiin" ? Mies poistui pelokkaana ja tämä sanoja oli ihan tosissaan. Menin juttelemaan miehen kanssa, hän tuumasi ei hän halua turpiin eikä tule istumaan siihen on sen näköistä porukkaa että syytä varoa.
Lähetetty: Pe Helmi 15, 2008 1:31 am
Kirjoittaja PitBull
madda kirjoitti:Kerron esimerkin. Olin kyseisessä paikassa tutkimusretkellä.
Vieressäni istui tatuoitu jengi. Ilmeisesti joku rikollisjengi tatuoinnit kaulassa käsivarsissa ym. Miehet olivat tatuoidut kaulaan saakka. Jengin keskuudessa
vallitsi selvä hierarkia. Noin 10 hengen porukka, kolme naista.
Minä sain istua heidän vieressään ilmeisesti siksi koska olen nainen ja vieläpä vanhakin.
Kuvaus täsmää aika hyvin muhun, Meinaan siellä tulee oltua aika usein

Lähetetty: Pe Helmi 15, 2008 7:18 am
Kirjoittaja Marsalkka
PitBull kirjoitti:madda kirjoitti:Kerron esimerkin. Olin kyseisessä paikassa tutkimusretkellä.
Vieressäni istui tatuoitu jengi. Ilmeisesti joku rikollisjengi tatuoinnit kaulassa käsivarsissa ym. Miehet olivat tatuoidut kaulaan saakka. Jengin keskuudessa
vallitsi selvä hierarkia. Noin 10 hengen porukka, kolme naista.
Minä sain istua heidän vieressään ilmeisesti siksi koska olen nainen ja vieläpä vanhakin.
Kuvaus täsmää aika hyvin muhun, Meinaan siellä tulee oltua aika usein

Kuvailtu infantiili käytös ei sentään varmaankaan täsmää sinuun. Ainakaan kirjoitustesi pohjalta ei tällaista kuvaa kovin voimakkaasti välity.