Sivu 2/3
Re: Eläinrääkkäystä kissan pää räjäytettiin Vaasassa
Lähetetty: Ke Syys 02, 2020 12:54 am
Kirjoittaja Koppakuoriainen
Jotenkin tuntuu kyllä oudolta se vaihtoehto, että elävää kissaa olisi pidetty sylissä räjäytyshetkellä. Kissa osaa kuitenkin laittaa jonkun verran vastaan eikä suuhun saa tungettua rakettia tai vastaavaa avaamatta suuta kädellä. Eikä pää räjähdä ihan pikkupommilla (vaikkei sitä tuhovoimaa tarvitse niin kummasti kissan kohdalla olla). Siinä on kyllä silti räjäyttäjän omat sormet ja kasvot vaarassa jos noin toimii. Tiedot elävästä kissasta perustuvat ilmeisestikin tekijöiltä lähteneisiin tietoihin (teolla kerskumiseen), joten täysin luotettavana lähteenä tuota ei voi silloin pitää. Toisaalta, jos vastaava tieto on saatu useammalta eri taholta, voi lähteenä olla nuorison keskuudessa liikkunut snäppi tai vastaava. Ja eihän sitäkään vaihtoehtoa voi sulkea pois, että hissi ei ihan ylimpään kerrokseen jokaisella osallisella nouse, joten ei se itsesuojeluvaisto välttämättä puutu peliin paukkua viriteltäessä. Silti epäilen jutussa olevan hieman Lapin lisää.
Re: Eläinrääkkäystä kissan pää räjäytettiin Vaasassa
Lähetetty: Ke Syys 02, 2020 9:28 am
Kirjoittaja VastarannanKiiski
poikani kirjoitti: Ti Syys 01, 2020 5:28 pm
VastarannanKiiski kirjoitti: Ti Syys 01, 2020 12:54 pmSarjamurhaaja tuosta pennusta on kehitteillä, M. Penttilää vastaava mielipuoli.
Kaikki eläinten rääkkääjät eivät ole sarjamurhaajia (tai tulevia sarjamurhaajia), mutta hyvin moni sarjamurhaaja kyllä on rääkännyt eläimiä ennen siirtymistään ihmisiin. Ei tämä missään nimessä hyvältä vaikuta tulevaisuutta silmällä pitäen.
Käsittääkseni ihmisilläkin on lapsena puutteellinen empatiakyky ja se kehittyy kasvun ja huoltajien ohjauksen avulla. Liki kaikki pienokaiset varmaan lyövät toista hiekkalapiolla päähän tai nappaavat toisen lelun, ennenkuin heille kehittyy kyky asettua toisen asemaan ajatuksella "miltä minusta tuntuisi, kun joku tekisi minulle samoin". Osalla lienee jotain perustaa laatua olevaa vikaa päässään, eikä heille tuota kykyä kehity millään keinolla.
Kasvuympäristön arvot varmaan vaikuttaa aika paljonkin; onhan meilläkin Suomessa paljon metsästäjiä ja heidän lapsensa tottuvat ajatukseen, että eläinten tappaminen on ok ja jopa näkevät julmaa eläinten kohtelua. Pohjoisessa on ajettu ahmoja kuoliaaksi moottorikelkoila. Aiemmin maatiloillakin teurastettiin eläimiä. Entäpä millaisia ovat nämä ihmiset, jotka hylkäsivät kesäkanojaan muovisäkissä tien varteen? Mitä heille pitäisi tehdä? Siinäkin on eläimillä ollut suunnaton kauhu ja valtavat ponnistelut yrittäessään päästä säkistä ulos. Nämäkin ihmiset varmaan ovat nyt jossain muina miehinä, eikä heitä kohdatessaan päältä päin arvaa syyllistymistä tällaiseen.
Muissa kulttuureissa voi eläimen arvo olla aika olematon. Jos mietitään vaikkapa ihan nykyajan metsästyskoirien hylkäämisiä ja tappamisia Espanjassa aina kauden päätteeksi höytettynä uskomuksella, että mitä kivuliaammin koira kuolee, sen parempi metsästysonni siitä omistajalle seuraa.
Entäpä palstalaiset itse, onko joku eläin arvokkaampi kuin toinen? Löytyykö kyykäärmeen tappaneita? Entä hiiriä ja rottia loukuttaneita? Ampiaispesän hävittäneitä ja hyönteisiä liiskaksi lyöneitä? Kalamiehiä, joiden kalat tukehtuvat veneen pohjalla sätkien? Eläimiin kohdistuvan julmuuden paheksunta tuntuu riippuvan eläinlajista ja jostain se käsitys omaksuttu. Merkitystä asian arvioimisessa on tietysti silläkin, kiduttaako ja tappaa eläimiä vain koska saa siitä nautintoa. Jos eläin on saatava pois päiviltä, se on tehtävissä asiallisesti ja liki kivuttomasti.
Jos Vaasan tapauksessa on yksi päätekijä ja muita katsomassa tai jollain tapaa ryhmäpaineessa osallistujinakin, niin olisin eniten huolissani tuosta päätekijästä, joka näitä keksii ja tekee. Niillä, joilla herää jonkinlainen paha olo ja pahoinvointi toiminnasta, on jotain toivoa kasvaa normaaleiksi. Joka tapauksessa tästäkin tapauksesta tulee aika hyytävä ja hämmentynyt olo. En kertakaikkiaan käsitä, mitä tuon nuoren/noiden nuorten päässä liikkuu vai liikkuuko mitään. Ja mitä heille pitäisi tehdä?

Re: Eläinrääkkäystä kissan pää räjäytettiin Vaasassa
Lähetetty: Ke Syys 02, 2020 11:30 am
Kirjoittaja Brass
Holomes kirjoitti: Ke Syys 02, 2020 12:09 am
Brass kirjoitti: Ti Syys 01, 2020 10:41 pm
Kummisetä kirjoitti: Ti Syys 01, 2020 3:26 pm
Tekijöille sama lopetustapa; dynamiittia suuhun ja poks.
Tai ehkä pelkkä sähkönalli olisi parempi kakkosen kautta annettuna.
Tässä vain yksi esimerkki ylläolevista kommenteista. Mitähän näistä henkilöistä kehittyy ajan mittaan, jos kulkukissan raketilla rajäyttäneistä tyhmistä nuorista kehittyy sarjamurhaajia.
.....
Mainitsemasi ylläolevat kommentit palauttavat ainakin minussa uskon ihmiskuntaan. Näille eläinrääkkääjille en toivo mitään muuta kuin pelkkää pahaa koko elämänsä ajaksi, ja vähintään Hammurabin vierailua.
Minulle taas tulee mieleen, että ihmiskunta ei ole kovasti kehittynyt tuhansien vuosien aikana, eikä välttämättä edes parempaan suuntaan. Kannattaisi myös lukea Hammurabin laki, koska siihen aikaan eläimillä ei tainnut olla minkäänlaista arvoa. Voisi Hammurabi pistää pahakseen, kun turhaan kutsuttiin paikalle.
Kuten tuolla edellä arvailtiinkin, niin kissa tuskin ole elossa tai tajuissaan, kun ilotulite sen suuhun työnnettiin, joten kärsimykset olivat tuskin kovin suuria. Melkoinen kissakuiskaaja on ollut liikkeellä, jos pystyi tunkemaan ilotulitteen elävän kissan suuhun ja vielä pitämään kissaa paikoilaan sen ajan, kun tulilanka palaa. Veikkaisin, että tuollaisessa hommassa suurimmassa vaarassa on ilotulitteen asettaja.
Tuollaista jälkeä syntyy, kun kissa lopetetaan lähietäisyydeltä haulikolla, joka on täysin hyväksyttävä menetelmä. En oikein luota kissan tarkastaneiden CSI-kykyihin, siellä taidettiin puhua löydetyistä "muoviosista" , joka hyvinkin saattaisi olla haulipanoksen muovinen haulikuppi.
Re: Eläinrääkkäystä kissan pää räjäytettiin Vaasassa
Lähetetty: Ke Syys 02, 2020 11:58 am
Kirjoittaja sikakoira
Kissat ovat lainsuojattomia luonnossa joten pään räjäytys on täysin hyväksyttävä metodi tuhoeläimen lopettamiseen. Nopea ja kivuton konsti.
Re: Eläinrääkkäystä kissan pää räjäytettiin Vaasassa
Lähetetty: Ke Syys 02, 2020 12:00 pm
Kirjoittaja VastarannanKiiski
Palautetaan nyt kuitenkin mieleen se, että ilmeisesti sama tekijäporukka on käyttänyt siilejä potkupalloina ja lävistänyt lintuja kepeillä. Kykenevät siis kiduttamaan eläviä eläimiä ja katsomaan niiden kärsimyksiä.
Voihan olla, että teoista, myös tämän kissan kohdalla, löytyy myös videomateriaalia. Nuorista kun on kysymys, tämä on jopa todennäköistä.
Eikö jossain ollut myös juttua lokkien räjäyttämisestä? Niille tarjottiin ruokaa johon lisätyt aineet reagoi vatsassa joko keskenään tai mahahapon kanssa räjäyttäen linnun. Muistaako joku tätä eläinrääkkäysjuttua?
Jos tässä kissan tapauksessa on kyseessä ilotulite, ehkä se on juntattu kissan suuhun niin syvälle, ettei kissa sitä ole saanut pois. Tai teipattu.
Jos isompiakin elämiä (kuten Tyra-koira) onnistutaan kiduttamaan, miksei sitten kissaa? Tuossakin kissassa saattaa olla muitakin vammoja, kuten luunmurtumia, jotka ovat syntyneet kovakouraisen käsittelyn yhteydessä jo ennen kuolemaa.
Re: Eläinrääkkäystä kissan pää räjäytettiin Vaasassa
Lähetetty: Ke Syys 02, 2020 12:13 pm
Kirjoittaja örkki
Kyllä eläin tuntee kipua siinä missä ihminenkin. Tuntuu kamalalle miten julma voi ihminen olla.
Huhhuh.
Re: Eläinrääkkäystä kissan pää räjäytettiin Vaasassa
Lähetetty: Ke Syys 02, 2020 12:19 pm
Kirjoittaja poikani
VastarannanKiiski kirjoitti: Ke Syys 02, 2020 9:28 amEntäpä palstalaiset itse, onko joku eläin arvokkaampi kuin toinen?
Ainakin ihmiseläinten kohdalla on näin. Ison osan soisi kuolevan.
Re: Eläinrääkkäystä kissan pää räjäytettiin Vaasassa
Lähetetty: Ke Syys 02, 2020 12:30 pm
Kirjoittaja aivoriihi
sikakoira kirjoitti: Ke Syys 02, 2020 11:58 am
Kissat ovat lainsuojattomia luonnossa joten pään räjäytys on täysin hyväksyttävä metodi tuhoeläimen lopettamiseen. Nopea ja kivuton konsti.
Luin taman kommentin, mietin hetken ja tajusin etta trolleja ei kannata ruokkia, siita huolimatta, kuinka syvalle ne ihoni alle joskus paasevatkin.
Re: Eläinrääkkäystä kissan pää räjäytettiin Vaasassa
Lähetetty: Ke Syys 02, 2020 12:35 pm
Kirjoittaja sikakoira
^
Niin, totuus usein tuottaa tuskaa.
Re: Eläinrääkkäystä kissan pää räjäytettiin Vaasassa
Lähetetty: Ke Syys 02, 2020 12:54 pm
Kirjoittaja Anom
sikakoira kirjoitti: Ke Syys 02, 2020 11:58 am
Kissat ovat lainsuojattomia luonnossa joten pään räjäytys on täysin hyväksyttävä metodi tuhoeläimen lopettamiseen. Nopea ja kivuton konsti.
Kerro toki lisää tuosta lainsuojattomuudesta. Käsittääkseni taajamassa saa pitää omassa pihassa vapaana ja taajaman ulkopuolella kissat saa mennä vapaasti.
Edit: Laitetaas trollille ihan faktaa vaihteeksi.
Minilex kirjoitti:Kissan omistajan tai haltijan on pidettävä huolta siitä, ettei kissa pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole nimenomaisesti erikseen sallittua. Tällaisella paikalla kytkemättömänä oleva kissa voisi aiheuttaa terveydellistä tai muuta vaaraa taikka pelkoa.
Koska kissaa ei koske koirien tapaan kytkettynä pitämisvelvoite taajama-alueella, voi kissa liikkua vapaasti. Tällöin kissa saattaa omistajansa tietämättä liikkua alueilla, joissa sitä olisi pidettävä kytkettynä tai alueilla, jonne kissaa ei saa päästää ollenkaan. Omistajan on käytännössä mahdoton valvoa kissansa liikkumista, mikäli sallii kissan liikkua vapaana. Omistaja vastaa kuitenkin kissansa aiheuttamista vahingoista.
https://www.minilex.fi/a/j%C3%A4rjestyslaki-ja-kissa
sikakoira kirjoitti:Niin, totuus usein tuottaa tuskaa.
Jää nähtäväksi..

Re: Eläinrääkkäystä kissan pää räjäytettiin Vaasassa
Lähetetty: To Syys 03, 2020 10:54 am
Kirjoittaja Kummisetä
Anom kirjoitti: Ke Syys 02, 2020 12:54 pm

Kissa on vapaanaollessaan lainsuojaton muualla kuin omistajansa tontilla tai maalla.
Kannattaa järjestyslain lisäksi perehtyä mitä mm. metsästyslaki ja luonnonsuojelulaki sanoo asiasta.
(Ja kyllä, meilläkin on kissoja )
Re: Eläinrääkkäystä kissan pää räjäytettiin Vaasassa
Lähetetty: To Syys 03, 2020 11:06 am
Kirjoittaja Kummisetä
Brass kirjoitti: Ti Syys 01, 2020 10:41 pm
Kummisetä kirjoitti: Ti Syys 01, 2020 3:26 pm
Tekijöille sama lopetustapa; dynamiittia suuhun ja poks.
Tai ehkä pelkkä sähkönalli olisi parempi kakkosen kautta annettuna.
Tässä vain yksi esimerkki ylläolevista kommenteista. Mitähän näistä henkilöistä kehittyy ajan mittaan, jos kulkukissan raketilla rajäyttäneistä tyhmistä nuorista kehittyy sarjamurhaajia.
Olettaisin, että aika moni kirjoittelija on täysi-ikäinen ja on mahdollisesti kokeillutkin fantasiotaan tai "hoitomuotojaan"? Jos minä useamman aseen omistajana kirjoittelisin moisia typeryyksiä, niin aika herkästi voisi lähteä aseet poliisiaseman kaappiin. Saattaisi poliisi kiinnostua sähkönalleilla leikkijöistäkin.
Totta, myös Zyklon B, Novitshok ja Polonium voisivat olla varteenotettavia keinoja.
Re: Eläinrääkkäystä kissan pää räjäytettiin Vaasassa
Lähetetty: To Syys 03, 2020 11:27 am
Kirjoittaja VastarannanKiiski
poikani kirjoitti: Ke Syys 02, 2020 12:19 pm
VastarannanKiiski kirjoitti: Ke Syys 02, 2020 9:28 amEntäpä palstalaiset itse, onko joku eläin arvokkaampi kuin toinen?
Ainakin ihmiseläinten kohdalla on näin. Ison osan soisi kuolevan.
Tarkoitin enemmänkin eläinlajeja, en yksilöitä.
Ihmiskunta kyllä kaipaisi jonkinlaista kannan harventamista tai edes kannan lisääntymisen rajoittamista, mutta sille linkolalaiselle keskustelulle taitaa joku muu paikka olla parempi.

Re: Eläinrääkkäystä kissan pää räjäytettiin Vaasassa
Lähetetty: To Syys 03, 2020 11:31 am
Kirjoittaja Anom
Kummisetä kirjoitti: To Syys 03, 2020 10:54 am
Anom kirjoitti: Ke Syys 02, 2020 12:54 pm
sikakoira kirjoitti: Ke Syys 02, 2020 11:58 am
Kissat ovat lainsuojattomia luonnossa joten pään räjäytys on täysin hyväksyttävä metodi tuhoeläimen lopettamiseen. Nopea ja kivuton konsti.
Kerro toki lisää tuosta lainsuojattomuudesta. Käsittääkseni taajamassa saa pitää omassa pihassa vapaana ja taajaman ulkopuolella kissat saa mennä vapaasti.
Edit: Laitetaas trollille ihan faktaa vaihteeksi.
Minilex kirjoitti:Kissan omistajan tai haltijan on pidettävä huolta siitä, ettei kissa pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole nimenomaisesti erikseen sallittua. Tällaisella paikalla kytkemättömänä oleva kissa voisi aiheuttaa terveydellistä tai muuta vaaraa taikka pelkoa.
Koska kissaa ei koske koirien tapaan kytkettynä pitämisvelvoite taajama-alueella, voi kissa liikkua vapaasti. Tällöin kissa saattaa omistajansa tietämättä liikkua alueilla, joissa sitä olisi pidettävä kytkettynä tai alueilla, jonne kissaa ei saa päästää ollenkaan. Omistajan on käytännössä mahdoton valvoa kissansa liikkumista, mikäli sallii kissan liikkua vapaana. Omistaja vastaa kuitenkin kissansa aiheuttamista vahingoista.
https://www.minilex.fi/a/j%C3%A4rjestyslaki-ja-kissa
Kissa on vapaanaollessaan lainsuojaton muualla kuin omistajansa tontilla tai maalla.
Kannattaa järjestyslain lisäksi perehtyä mitä mm. metsästyslaki ja luonnonsuojelulaki sanoo asiasta.
(Ja kyllä, meilläkin on kissoja )
Missään laissa ei sanota että vapaana olevan lemmikkikissan saa tappaa, eikä varsinkaan tappaa räjäyttämällä pää irti.
Mikään ei siis oikeuttanut tässäkään tapauksessa kissan tappamista, ainakaan tiedossa olevien tietojen perusteella.
Ja on ihan helvetin varma että
mikään ei oikeuttanut tappamaan kissaa räjäyttämällä pää irti, vaikka olisi ollutkin aihetta lopettaa kissa.
Lainsuojaton-termin käyttö eläimiä koskevissa tapauksissa on vain typerää trollaamista.
(Ei, en omista kissaa.)
Re: Eläinrääkkäystä kissan pää räjäytettiin Vaasassa
Lähetetty: To Syys 03, 2020 12:03 pm
Kirjoittaja poikani
VastarannanKiiski kirjoitti: To Syys 03, 2020 11:27 am
poikani kirjoitti: Ke Syys 02, 2020 12:19 pm
VastarannanKiiski kirjoitti: Ke Syys 02, 2020 9:28 amEntäpä palstalaiset itse, onko joku eläin arvokkaampi kuin toinen?
Ainakin ihmiseläinten kohdalla on näin. Ison osan soisi kuolevan.
Tarkoitin enemmänkin eläinlajeja, en yksilöitä.
Tiedän, mutta halusin kirjoittaa tuon silti. Ja muistuttaa, että eläimiä mekin olemme.
Tuo on aika laaja keskustelu käytäväksi tämän ketjun puitteissa. Kyllä minulle ja varmasti useimmille muillekin ihmisille vaikkapa karhu on arvokkaampi elävänä olentona kuin jokin makrilli. Asia liittyy varmasti eläimen älyyn ja siihen, kuinka läheisesti se muistuttaa meitä ihmisiä.
VastarannanKiiski kirjoitti: To Syys 03, 2020 11:27 amIhmiskunta kyllä kaipaisi jonkinlaista kannan harventamista tai edes kannan lisääntymisen rajoittamista, mutta sille linkolalaiselle keskustelulle taitaa joku muu paikka olla parempi.
Samaa mieltä molemmista.