Hyväksikäyttäjä oli 14-vuotiaan pojan kanssa – isoisä lähti autolla perään
Pohjoissuomalaisen pojan äidin ja hänen isänsä nopea toiminta esti kolmannen hyväksikäyttökerran.
Poika ja mies tutustuivat nettimaailmassa, mutta tapasivat tosielämässä vain kolmasti.
Tekoaikaan 30-vuotias mies väitti tavanneensa 14-vuotiaan pojan ”kaveripohjalta”.
Oikeuden mukaan kyse ei ollut tasaveroisesta seurustelusta vaan mies pyrki käyttämään juuri murrosikään tulleen lapsen kokemattomuutta hyväkseen.
Koulupoika oli ollut maaseudulla mummolassa uutta vuotta viettämässä. Hän oli ollut yhteydessä oululaismieheen ja sopinut, että tämä tulee noutamaan hänet tapaamiseen.
Toisaalta poika oli ollut yhteydessä myös äitiinsä. Tämä hälytti oman isänsä apuun.
Kun oululainen yrittäjä saapui autollaan paikalle ja poika nousi kyytiin, isoisä otti oman autonsa ja lähti perään.
Pojan nähtyä, että ”pappa” seuraa heidän autoaan, pyysi hän miestä pysähtymään ja päästämään hänet ulos. Mies suostui.
Uudenvuoden 2016 alla sattunut tapaus päätyi rikostutkintaan.
Poliisitutkinnassa kävi ilmi, että 14-vuotias poika oli tutustunut 30-vuotiaaseen mieheen ensin homoseksuaalien suosimassa sovelluksessa, josta osapuolet olivat siirtyneet muille viestintäkanaville uusin profiilein.
He sopivat tapaamisesta, jossa harjoitettaisiin seksiä. Mies nouti pojan koulun jälkeen omakotitaloonsa Ouluun. He olivat tuolloin kahdesti sukupuoliyhteydessä.
Mies sai syytteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jonka rikoksen kiisti. Poika – tai nykyään jo nuori mies – esitti hänelle huomattavat korvausvaatimukset sekä kärsimyksestä että psyykkisen tilansa heikkenemisestä.
Äidin todistuksen mukaan uuden vuoden alla poika oli soittanut hänelle mummolasta ja kertonut miehen olevan tulossa. Poika oli alkanut itkemään puhelun aikana ja sanonut tulevansa kotiin.
Oulun käräjäoikeus toteaa, että vastaaja oli tiennyt asianomistajan olleen alle 16-vuotias. Vastaaja ei ollut pyrkinyt selvittämään asianomistajan ikää.
Vastaaja oli kahdesti ollut sukupuoliyhteydessä 14-vuotiaan kanssa. Kolmas tapaaminen oli estynyt syystä, että asianomistaja ”oli haettu pois autosta”.
Käräjäoikeus tuomitsi tekoaikaan 30-vuotiaan miehen kahden vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistukseen. Uhrilleen tuomitun tulee korvata kärsimyksestä 10 000 euroa ja psyykkisen tilan heikkenemisestä 2 500 euroa.
Mies valitti käräjäoikeuden tuomiosta Rovaniemen hovioikeuteen. Hovioikeus järjesti lokakuussa uuden pääkäsittelyn.
Miehen vankeusrangaistus pysyi siis ennallaan. Sitä vastoin hovioikeus alensi kärsimyskorvauksen 6 000 euroon.
Mies sai Rovaniemen hovioikeudesta myös toisen rangaistuksen, kolme kuukautta vankeutta. Se luettiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mies oli vuonna 2018 Oulussa kähminyt autossaan ja talossaan toista, tuolloin 15-vuotiasta poikaa.
Hovioikeus tuomitsi nykyään 35-vuotiaan miehen maksamaan uhrinsa terapiakulut, 600 euroa ja matkoista terapiaan 562 euroa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d4eb ... f7e4d409fc