Sivu 2/2
Re: Lahden Ahtialassa äitinsä murhanneelle elinkautinen - syyskuu 2020
Lähetetty: Pe Elo 20, 2021 12:47 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Äitinsä Lahdessa surmanneelle miehelle elinkautinen vankeustuomio
Mielentilatutkimuksen perusteella mies oli syyntakeinen.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi perjantaina elinkautiseen vankeuteen miehen, joka surmasi äitinsä Lahdessa viime vuoden syyskuussa. Käräjäoikeuden mukaan mies syyllistyi murhaan.
Jarkko Antero Määttänen, 41, määrättiin tammikuussa mielentilatutkimukseen, jonka perusteella hän oli tekoaikaan syyntakeinen eli ymmärsi tekonsa merkityksen.
Käräjäoikeuden tammikuussa antaman välituomion mukaan tuomittu käytti henkirikoksessa ainakin kolmea veistä. Surmatun naisen kehossa todettiin ruumiinavauksessa yli 60 pisto- ja viiltohaavaa. Haavat olivat eri puolilla päätä, kaulaa sekä ylä- ja keskivartaloa.
Hätäkeskustallenteista ilmenee, että mies soitti henkirikoksen jälkeen itse hätäkeskukseen. Tuolloin nainen oli jo kuollut.
...
Tuomittu itse ei halunnut tulla oikeudessa kuulluksi todistelutarkoituksessa. Poliisitutkinnassa hän oli kertonut riidelleensä äitinsä kanssa aiemmin samana päivänä, jona veriteko tapahtui.
Tuomittu myönsi oikeudessa syyllistyneensä tappoon, mutta kiisti syytteen murhasta. Käräjäoikeus piti kuitenkin henkirikosta niin raakana ja julmana, että murhan tunnusmerkit täyttyivät.
Koko juttu täällä:
mtvuutiset.fi
20.8.2021 12:44
Re: Lahden Ahtialassa äitinsä murhanneelle elinkautinen - syyskuu 2020
Lähetetty: Pe Elo 20, 2021 5:09 pm
Kirjoittaja hamuelos
Löysikö kukaan oikeaa Facebook profiilia?
Asuin lapsuuden kilometrin päässä tapahtumapaikalta ja muutenkin lähiseudulla melkein koko ikäni niin kiinnostaa kuka Ahtialan narkeista on näin hullu
Re: Lahden Ahtialassa äitinsä murhanneelle elinkautinen - syyskuu 2020
Lähetetty: Pe Elo 20, 2021 10:00 pm
Kirjoittaja Valoviikate
Dinppe kirjoitti: Su Huhti 25, 2021 9:04 pm
"jarkko tappoi äitinsä" alibissa maaliskuu 2021. Lukijat voisivat avata mitä lehdessä kerrottiin? En ole tilaaja enkä omista lehteä,joten näin vain otsikon ja suppean verkkouutisen.
- Jarkko osallistui oikeudenkäyntiin videoyhteyden välityksellä kasvojaan peitellen. Oikeuden puheenjohtaja kysyi, haluaako Jarkko seurata oikeudenkäynnin kulkua. Jarkko ilmoitti heti huokaillen, että ei halua (eikä hänen siis tarvinnutkaan).
- Jarkon asianajaja myönsi teon olleen raaka ja julma, mutta ei erityisen raaka ja julma.
- Jarkko sanoo, että heillä on ollut äidin kanssa usein riitoja hänen asumiskuvioistaan, mutta ennen riidat eivät ole olleet fyysisiä, eikä hän osaa sanoa, miksi nyt kävi niin kuin kävi.
- Jarkko ei ollut humalassa teon tehdessään, mutta amfetamiinista ja kannabiksesta löytyi viitteitä.
- Jarkko soitti itse hätäkeskukseen ja oli puhelussa sekavanoloinen. "Tääl äiti vähän huonos jamas", hän siinä sanoo ja pyytää ambulanssia pikaisesti paikalle. Hätäkeskuspäivystäjä kysyy, onko väkivallan merkkejä, johon Jarkko vastaa, että "Väkivallan merkkejä on siis, näkyy joo". Päivystäjä kysyy, että millaisia, johon Jarkko vastaa, ettei oikein tiedä. Päivystäjä kysyy, ketkä on tapelleet, johon Jarkko murjaisee, että "Minä ja äiskä". "Onko äitisi kuollut?" "En mä oikein tiiä vittu!" Päivystäjä sanoo, että yritä herätellä häntä ja Jarkko tokaisee, että "No ei oikein tunnu olevan merkkejä joo. Alkaa oleen jo aika viilee..."
- Jarkko poltti takassa puhelimen SIM-kortteja. Mutta miksi? "Eihän sellaiselle ole mitään järkevää selitystä", puolustusasianajaja sanoo. Hänestä se kuvastaa sitä, ettei Jarkko ole teon tekoaikaan ollut ainakaan tasapainoinen.
- Äidin siskon mukaan äiti pelkäsi kovin äkkipikaista Jarkkoa, mutta toisaalta ei ollut tälle aivan alistunut, vaan oli sanonut siskolleen, että Jarkko lentää ulos talosta, jos koskaan käy häneen käsiksi.
Re: Lahden Ahtialassa äitinsä murhanneelle elinkautinen - syyskuu 2020
Lähetetty: La Elo 21, 2021 6:21 am
Kirjoittaja viinitty
- Jarkko poltti takassa puhelimen SIM-kortteja. Mutta miksi? "Eihän sellaiselle ole mitään järkevää selitystä", puolustusasianajaja sanoo. Hänestä se kuvastaa sitä, ettei Jarkko ole teon tekoaikaan ollut ainakaan tasapainoinen.
Voi jumalauta.

Pikkunisti pistää oman äitinsä kylmäks ja ensimmäinen mieleen tuleva asia on _yritys_ peittää jäljet kaman hankkimisesta.
Re: Lahden Ahtialassa äitinsä murhanneelle elinkautinen - syyskuu 2020
Lähetetty: Su Elo 22, 2021 8:40 am
Kirjoittaja Ghost hunting
Nisteillä on verissä toi pummaaminen ja ryövääminen niillä on se päällä 24/7, jos kaverilla on rahaa niin ne viedään keinolla millä hyvänsä.
Nyt siitä tuli elinkautinen, Nisteille: mene töihin! Siis oikeisiin toihin, pölliminen ei sitä ole vaikka töitä siinäki joutuu tekee.
Re: Lahden Ahtialassa äitinsä murhanneelle elinkautinen - syyskuu 2020
Lähetetty: To Elo 26, 2021 4:23 pm
Kirjoittaja Tessu
Niimpä ihmetyttää kun pitäs sada huumeet laillistettua,sekö sitten lopettaa tämmöset tapaukset...
Re: Lahden Ahtialassa äitinsä murhanneelle elinkautinen - syyskuu 2020
Lähetetty: Ti Heinä 08, 2025 8:01 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Re: Lahden Ahtialassa äitinsä murhanneelle elinkautinen - syyskuu 2020
Lähetetty: Ti Heinä 08, 2025 11:14 pm
Kirjoittaja Detsi
Ikävää kun media ei ole ottanut oikeudenkäynnin aikana kuvaa tuosta sekopäästä.
Re: Lahden Ahtialassa äitinsä murhanneelle elinkautinen - syyskuu 2020
Lähetetty: To Heinä 10, 2025 5:02 pm
Kirjoittaja hikkykostaja2002
Jännä juttu että tää saa lusia ek tuomiota mikkelin vankilassa, kun yleensä noiden paikka olisi riksussa tai sukevalla.

Olin jonkun aikaa samalla e2 osastolla missä tää majaillu kai viimeset 5v. Kertoi että oli samana tai edellisenä päivänä ennen tätä murhaa käynyt jossain Lahden keskustassa katsomassa jotain asuntoa mariankadulla tai hämeenkadulla mutta oli kieltäynyt siitä kun siellä oli ollut kissan kusen haju..

kovasti sadatteli sitä että olisi vaan pitänyt ottaa se kämppä niin jännitteet olis varmaan laskeneet merkittävästi ja asiat menny toisin päin. Pienet on piirit, tää murhan uhri oli mun yhden sukulaisen tuttu ja toisen sukulaisen palkanlaskija.

Re: Lahden Ahtialassa äitinsä murhanneelle elinkautinen - syyskuu 2020
Lähetetty: Su Heinä 20, 2025 4:03 pm
Kirjoittaja Sipulivaihokas
hikkykostaja2002 kirjoitti: To Heinä 10, 2025 5:02 pm

Milloin mahdoit olla tuolla kyseisellä E2-3 osastolla? Mahdetaankohan tuntea..
Re: Lahden Ahtialassa äitinsä murhanneelle elinkautinen - syyskuu 2020
Lähetetty: Su Heinä 20, 2025 7:46 pm
Kirjoittaja hikkykostaja2002
Sipulivaihokas kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 4:03 pm
hikkykostaja2002 kirjoitti: To Heinä 10, 2025 5:02 pm
Jännä juttu että tää saa lusia ek tuomiota mikkelin vankilassa, kun yleensä noiden paikka olisi riksussa tai sukevalla.

Olin jonkun aikaa samalla e2 osastolla missä tää majaillu kai viimeset 5v. Kertoi että oli samana tai edellisenä päivänä ennen tätä murhaa käynyt jossain Lahden keskustassa katsomassa jotain asuntoa mariankadulla tai hämeenkadulla mutta oli kieltäynyt siitä kun siellä oli ollut kissan kusen haju..

kovasti sadatteli sitä että olisi vaan pitänyt ottaa se kämppä niin jännitteet olis varmaan laskeneet merkittävästi ja asiat menny toisin päin. Pienet on piirit, tää murhan uhri oli mun yhden sukulaisen tuttu ja toisen sukulaisen palkanlaskija.
Milloin mahdoit olla tuolla kyseisellä E2-3 osastolla? Mahdetaankohan tuntea..
Voidaan yksityisviesteillä jatkaa aiheesta jos haluat