Sivu 2/2

Re: Mies kuoli väkivaltaisesti Lapinlahdella – naisen osuutta kuolemaan selvitellään

Lähetetty: Ke Syys 01, 2021 12:01 am
Kirjoittaja LapparinLintu
Uhri oli tekijänä tässä. Tapahtuma paikka ränsistynyt
Omakotitalo jossa majaili puolet kylän juopoista.
Eli perus juoppo tappo.

Hesarista

Mies tapettiin kotiinsa Lapinlahdella

11.5.2000
LAPINLAHTI. Iisalmen poliisi löysi keskiviikkona illansuussa lapinlahtelaisesta omakotitalosta kuolleen miehen. Uhri oli talossa asunut 35-vuotias lapinlahtelainen. Mies oli ollut kuolleena muutamia tunteja ennen poliisin saapumista.

Poliisi on pidättänyt henkirikoksesta epäiltynä 42-vuotiaan lapinlahtelaisen miehen, joka oli uhrin tuttu. Talossa oli surmahetkellä muitakin ihmisiä.
Epäilty on ollut poliisin kanssa tekemisissä aiemminkin


Omaa tekstiä perään.
Lisäksiä harrasti tätä aiemmin tulitikkuleikkejä.
Pari tuhopolttoa josta toinen 90-luvun alussa Mellaminon ovitehdas, josta vahingot reilut 10miljoonaa markkaa ja Mellamino ei saanut tästä edes korvauksia ja ajautui konkurssiin.
Viimeiset vuodet pyörinyt kylän pinnassa melko juopuneena tämän surmaajan kanssa, mutta ei heistä mitään häiriötäkään ole ollut.

Re: Mies kuoli väkivaltaisesti Lapinlahdella – naisen osuutta kuolemaan selvitellään

Lähetetty: To Syys 02, 2021 1:55 am
Kirjoittaja Angela Lansbury
Onko Mellamino sama kuin Mellano?🤔

Ilmankos en muistanut tuota Juttua eikä Googlekaan yhtäkkiseltään auttanut, kun tuosta on jo yli 20 vuotta 🙈

Re: Mies kuoli väkivaltaisesti Lapinlahdella – naisen osuutta kuolemaan selvitellään

Lähetetty: To Syys 02, 2021 9:11 am
Kirjoittaja LapparinLintu
Angela Lansbury kirjoitti: To Syys 02, 2021 1:55 am Onko Mellamino sama kuin Mellano?🤔
Joo. Mellamino kuului Nelkoon ja uusi jatkaja PRT jatkoi Mellano nimellä nykyisellä paikalla. Mellaminon palanut halli oli siinä nykyisen Kuljetus Kauppisen hallin vieressä eli lähes vastapäätä.

Re: Mies kuoli väkivaltaisesti Lapinlahdella – naisen osuutta kuolemaan selvitellään

Lähetetty: To Marras 18, 2021 1:18 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Lapinlahden henkirikostutkinta valmistui – asia siirretty tappona syyttäjälle
60-vuotias mies löydettiin kuolleena asunnostaan 28. elokuuta. Poliisi epäili miehen joutuneen henkirikoksen uhriksi ja otti rikoksesta epäillyn kiinni tapahtumapaikalta.
Asia on siirretty syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon nimikkeellä tappo.
Poliisi tiedotti elokuussa ottaneensa paikalta ulkopaikkakuntalaisen naisen, ja kertoi selvittävänsä hänen osuuttaan tapahtumiin.
Tapausta koskeva esitutkintamateriaali sisältää lain mukaan salassa pidettävää materiaalia, joten asian siirryttyä syyteharkintaan poliisi ei tiedota siitä enempää.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lap ... #gs.g9qj8z

Re: Mies kuoli väkivaltaisesti Lapinlahdella – naisen osuutta kuolemaan selvitellään

Lähetetty: Su Joulu 12, 2021 5:51 pm
Kirjoittaja Sienisalaatti
https://www.iisalmensanomat.fi/paikalliset/4400593
10.12.2021 13:06 | Päivitetty 10.12.2021 13:24

Naista syytetään miehen taposta – molemmilla osapuolilla oli synkkä tausta

Syyttäjä vaatii lapinlahtelaiselle 40-vuotiaalle naiselle tuomiota taposta. Naisen syytetään lyöneen tuntemaansa lapinlahtelaista 62-vuotiasta miestä veitsellä kaulaan miehen asunnossa Lapinlahdella viime elokuun lopussa.

Syyttäjän mukaan nainen haki keittiöstä leipäveitsen ja kävi lyömässä sen makuuhuoneessa päihtyneenä olleen miehen kaulaan.

Mies kuoli vakavaan verenvuotoon heti tapahtumapaikalla. Naapurin paikalle yöllä hälyttämät poliisit löysivät uhrin kuolleena asunnosta.

Syyttäjä vaatii naiselle oikeudenkäynnissä vähintään yhdeksän vuoden vankeustuomiota.

Elokuisesta henkirikoksesta nyt syytetty nainen on ollut vangittuna elokuusta asti. Syytteen mukaan nainen myönsi poliisin kuulusteluissa sen, että oli lyönyt veitsellä uhria kohti. Hänen puolustuksensa vetosi kuitenkin hätävarjeluun. Naisen mukaan hän ei tappanut miestä tahallaan, vaan oli vain puolustautunut jossain nujakassa.

Oikeudenkäynti asiassa oli vielä perjantaina päivällä kesken.

Sekä uhri että epäilty olivat molemmat päihtyneitä teon aikaan. Henkirikokseen liittyy kuitenkin se erikoisuus, että molemmat osapuolet ovat myös aiemmin olleet tekemisissä henkirikosten kanssa.

Nainen on tuomittu aiemmin pahoinpitelystä ja pelastustoimen laiminlyönnistä sakkoihin. Tapaus liittyy henkirikokseen, jossa lapinlahtelainen mies pahoinpideltiin kuoliaaksi yksityisasunnossa Lapinlahdella runsas kaksi vuotta sitten.

Henkirikoksesta tuomittiin toinen keski-ikäinen mies, mutta naisenkin katsottiin pahoinpidelleen uhria ja jättäneen sitten hälyttämättä apua, vaikka hän näki ainakin osan uhrin kuolemaan johtaneesta väkivallasta.

Henkirikoksen uhriksi joutunut mies puolestaan on aiemmin tuomittu taposta. Mies tappoi uhrin samalla tavoin kuin hän nyt itse kuoli eli leipäveitsellä lyömällä. Hänet tuomittiin teosta yhdeksän vuoden vankeuteen ja hän oli suorittanut rangaistuksensa ennen kuin joutui nyt itse rikoksen uhriksi.

Re: Mies kuoli väkivaltaisesti Lapinlahdella – naisen osuutta kuolemaan selvitellään

Lähetetty: Ti Joulu 14, 2021 11:39 pm
Kirjoittaja Morotius
Nämähän on sarjassamme taas näitä omassa elämässään eksyksissä olevia yksilöitä, jotka eivät vaan koskaan omaa vakiintunutta paikkaansa yhteiskunnasta löytäneet. Tällaisiin rikos- ja päihdeporukoihin sitten päädytään ja lopulta ne päätyvät tällaisiin koko "kaveriporukan" toistensa tappamiseen...

Re: Mies kuoli väkivaltaisesti Lapinlahdella – naisen osuutta kuolemaan selvitellään

Lähetetty: Pe Joulu 17, 2021 3:04 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Pohjois-Savon käräjäoikeus määräsi perjantaina mielentilatutkimukseen naisen, joka puukotti miehen kuoliaaksi Lapinlahdella elokuussa.
Oikeuden mukaan nainen iski miestä yhden kerran kaulaan keittiöveitsellä. Uhri kuoli nopeasti.
Syyttäjä vaatii naiselle rangaistusta taposta. Nainen on kiistänyt syytteen ja sanoi toimineensa hätävarjelutilanteessa. Hänen mukaansa veitsen osuminen uhriin oli vahinko.
Oikeuden mukaan puukotusta ilmeisesti edelsi jonkinlainen kamppailutilanne, jossa mies oli ollut väkivaltainen naista kohtaan. Oikeus kuitenkin katsoi, että puukotushetkellä tilanne oli jo ohi, eikä kyse voinut siten olla hätävarjelusta.
Oikeus ottaa kantaa rikosnimikkeeseen ja rangaistukseen mielentilatutkimuksen valmistumisen jälkeen.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nai ... #gs.j2m3py

Re: Mies kuoli väkivaltaisesti Lapinlahdella – Marika Mitruselle lähes 9 vuotta vankeutta

Lähetetty: To Loka 13, 2022 3:50 am
Kirjoittaja Sienisalaatti
Syyntakeinen, ja häkki heilui. Lihavoinnit omia.

https://www.iisalmensanomat.fi/paikalliset/5410178
Nainen puukotti miesystäväänsä - oikeus tuomitsi lähes yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen

Asta Tenhunen
Eilen 9:43 | Päivitetty eilen 11:45

Pohjois-Savon käräjäoikeuden mukaan lapinlahtelainen 41-vuotias nainen oli syyntakeinen aiheuttaessaan miesystävänsä kuoleman Lapinlahdella. Hän siis ymmärsi tekonsa.

Oikeus tuomitsi naisen taposta. Oikeus tuomitsi Marika Mitrusen kahdeksaksi vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi vankeuteen keskiviikkona aamupäivällä antamallaan tuomiolla. Mitrunen määrättiin pidettäväksi vangittuna ja passitettiin Oulun vankilaan.

Lapinlahtelainen 63-vuotias mies löytyi yksityisasunnosta kuolleena Lapinlahdella viime vuoden elokuussa. Miestä oli lyöty leipäveitsellä kaulaan hänen asuntonsa makuuhuoneessa.

.....

Asian käsittely oikeudessa alkoi jo viime vuoden puolella, mutta oikeudenkäynti keskeytettiin ja nainen määrättiin mielentilatutkimukseen. Mielentilatutkimus valmistui tänä syksynä ja osoitti naisen ymmärtäneen tekonsa.

Syytteen käsittelyä jatkettiin keskiviikkona, jolloin oikeus myös julisti tuomion pääkäsittelyssä.

Sekä Mitrusella että henkirikoksen uhrille oli molemmilla aiempia väkivaltarikostuomioita. Henkirikoksen aikaan molemmat olivat päihtyneitä.

Uutista päivitettiin oikeudenkäynnin ajan keskiviikkoaamuna.

Re: Mies kuoli väkivaltaisesti Lapinlahdella – Marika Mitruselle lähes 9 vuotta vankeutta

Lähetetty: To Loka 27, 2022 1:22 am
Kirjoittaja cigano
Tuo Marika Mitrunen on Iisalmesta alunperin ja muutama vuosi sitten oli muuttanut Lapinlahdelle eikä enää näkynyt puliukkojen seurassa Iisalmen katukuvassa, aikoinaan Marika oli tuttu näky ja hän seurusteli myös erään tunnetun alkoholin suurkuluttajan kanssa. Tää sama Marika oli myös mukana Iisalmen saksisurmassa 2013 josta on erikseen juttua täältä https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... hp?t=14425 Iisalmen saksisurmaaja ei pitkään ehtiny vapaana olla sillä hän syyllistyi myöhemmin Sonkajärvellä henkirikokseen viewtopic.php?f=2&t=26494

Re: Mies kuoli väkivaltaisesti Lapinlahdella – Marika Mitruselle lähes 9 vuotta vankeutta

Lähetetty: Su Huhti 16, 2023 8:57 pm
Kirjoittaja Anonyymi23
Saatanan räkättirastaat , uteliaat kyläpaholaiset :roll:

Re: Mies kuoli väkivaltaisesti Lapinlahdella – Marika Mitruselle lähes 9 vuotta vankeutta

Lähetetty: Pe Huhti 21, 2023 11:25 pm
Kirjoittaja muistikapseli
cigano kirjoitti: To Loka 27, 2022 1:22 am Tuo Marika Mitrunen on Iisalmesta alunperin ja muutama vuosi sitten oli muuttanut Lapinlahdelle eikä enää näkynyt puliukkojen seurassa Iisalmen katukuvassa, aikoinaan Marika oli tuttu näky ja hän seurusteli myös erään tunnetun alkoholin suurkuluttajan kanssa. Tää sama Marika oli myös mukana Iisalmen saksisurmassa 2013 josta on erikseen juttua täältä https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... hp?t=14425 Iisalmen saksisurmaaja ei pitkään ehtiny vapaana olla sillä hän syyllistyi myöhemmin Sonkajärvellä henkirikokseen viewtopic.php?f=2&t=26494
Oliko kyseinen alkoholin suurkuluttaja Jari Oinas?

Re: Mies kuoli väkivaltaisesti Lapinlahdella – Marika Mitruselle lähes 9 vuotta vankeutta

Lähetetty: To Huhti 27, 2023 5:22 pm
Kirjoittaja cigano
muistikapseli kirjoitti: Pe Huhti 21, 2023 11:25 pm
cigano kirjoitti: To Loka 27, 2022 1:22 am Tuo Marika Mitrunen on Iisalmesta alunperin ja muutama vuosi sitten oli muuttanut Lapinlahdelle eikä enää näkynyt puliukkojen seurassa Iisalmen katukuvassa, aikoinaan Marika oli tuttu näky ja hän seurusteli myös erään tunnetun alkoholin suurkuluttajan kanssa. Tää sama Marika oli myös mukana Iisalmen saksisurmassa 2013 josta on erikseen juttua täältä https://www.murha.info/rikosfoorumi/vie ... hp?t=14425 Iisalmen saksisurmaaja ei pitkään ehtiny vapaana olla sillä hän syyllistyi myöhemmin Sonkajärvellä henkirikokseen viewtopic.php?f=2&t=26494
Oliko kyseinen alkoholin suurkuluttaja Jari Oinas?
Ei, vaan Tommi niminen. Lempinimi viittaa erääseen itsepuolustuslajiin.

Re: Mies kuoli väkivaltaisesti Lapinlahdella – Marika Mitruselle lähes 9 vuotta vankeutta

Lähetetty: Pe Kesä 20, 2025 5:45 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea