Lähetetty: To Maalis 20, 2008 12:50 pm
Luin juuri ruotsalaislehdistä että poliisilla on uusi epäilty, hänet on vangittu poissaolevana, ei siis ole vielä saatu kiinni. Häntä epäillään todennäköisin syin murhaajaksi.
Suomen johtava rikosaiheinen portaali
https://murha.info/rikosfoorumi/
Hmmmm.... mustasukkaisen naisen raivo voi saada todella sairaita piirteitä. Tässä oma juttuni vuosien takaa sattuneesta tapauksesta.Poliisi etsintäkuulutti torstaina epäillyn ja julisti hänet poissaolevana vangituksi.
Poliisi ei halunnut kertoa asiasta tarkemmin ennen pidätystä.
Västmanlandissa ilmestyvän VLT-lehden verkkosivujen mukaan epäilty on Tukholman seudulta kotoisin oleva 31-vuotias nainen. Nainen ei ole Ruotsin kansalainen.
Ruotsalaisten viestimien mukaan Saksan poliisi on kertonut, että naista etsitään Saksassa. Kaksi lasta puukotettiin maanantai-iltana hengiltä Arbogassa Tukholman länsipuolella. Myös lasten äiti sai puukotuksessa pahoja vammoja, ja hän on yhä sairaalassa.
Poliisi vapautti keskiviikkona lasten isän, joka oli ollut pidätettynä. Isää ei poliisin mukaan enää epäillä.
Uusi epäilty julistettiin torstaina vangituksi todennäköisin syin epäiltynä murhista. Uutistoimisto TT kertoi, että internetissä on julkaistu kuvia ja tietoja, joiden mukaan etsityllä naisella olisi kytkentöjä puukotetun naisen uuteen miesystävään.
http://www.aftonbladet.se/nyheter/article2100574.abMisstänkt Arbogamördare gripen
Överlämnade sig själv
Den kvinna som är efterlyst för morden i Arboga har gripits i Tyskland.
Hon överlämnade sig själv till myndigheterna.
– Hon stannade en polisbil och sa att hon trodde att polisen letade efter henne, säger Thomas Klinger presstalesman för den tyska åklagarmyndigheten till aftonbladet.se
Kvinnan stannade en polisbil vid 17-tiden, uppger Klinger.
– Allt gick lugnt till. Hon överlämnade sig själv, säger han.
Kvinnan förhörs under kvällen av polisen i Hannover. Hon har ännu inte gjort några medgivanden, säger Klinger.
Kommer hon att utlämnas till Sverige?
– Det tar vi ställning till i morgon. I kväll förhörs hon och sen får vi se vad som händer.
Iltalehti kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200803 ... 3_ul.shtml
Ruotsalaislasten surmista epäilty nainen kiinni Saksassa
20.3.2008 21:35
Ruotsissa kahden pikkulapsen surmista epäilty nainen on ilmoittautunut Saksan poliisille, kertoo Aftonbladet nettisivuillaan.
Hannoverin poliisi kuulustelee naista. Hänen luovutuksestaan Ruotsiin päätetään saksalaisviranomaisten mukaan huomenna.
Kaksi lasta puukotettiin maanantai-iltana Arbogassa Tukholman länsipuolella. Myös lasten äiti sai pahoja vammoja, ja hän on yhä sairaalassa.
STT-TT
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200803 ... 3_ul.shtmlRuotsalaislasten surmista epäilty nainen kiinni Saksassa
20.3.2008 21:35 (Päivitetty 20.3.2008 21:53)
Ruotsissa kahden pikkulapsen surmista epäilty nainen ilmoittautui torstai-iltana Saksan poliisille.
Lue myös
Pikkulasten surmista epäilty nainen paennut Ruotsista Saksaan
Ruotsin poliisi antoi epäillystä aiemmin torstaina Euroopan laajuisen pidätysmääräyksen sekä julisti hänet poissaolevana vangituksi.
Saksan syyttäjänlaitoksen tiedottajan Thomas Klingen mukaan 31-vuotias nainen oli kuullut pidätysmääräyksestä sukulaiseltaan, jolle ruotsalaiset toimittajat olivat soittaneet asiasta. Sen jälkeen nainen oli pysäyttänyt poliisiauton, ja kertonut olevansa etsintäkuulutettu.
Hannoverin poliisi kuulusteli naista torstai-iltana. Klinge kertoi, että jatkotoimenpiteistä sekä mahdollisesta luovuttamisesta Ruotsiin päätetään perjantaina.
Naisen epäillään puukottaneen kaksi lasta hengiltä maanantai-iltana Arbogassa Tukholman länsipuolella. Myös lasten äiti sai puukotuksessa pahoja vammoja, ja hän on yhä sairaalassa. Häntä ei ole vielä voitu kuulla maanantai-illan tapahtumista.
Poliisi vapautti keskiviikkona lasten isän, joka oli ollut pidätettynä. Isää ei poliisin mukaan enää epäillä.
Nainen julistettiin torstaina vangituksi Ruotsissa todennäköisin syin epäiltynä murhista. Naisen sukulaisten mukaan epäilty oli saapunut Ruotsista Saksaan tiistai-iltana, päivä veritöiden jälkeen.
Uutistoimisto TT kertoi, että internetissä on julkaistu kuvia ja tietoja, joiden mukaan etsityllä naisella olisi kytkentöjä puukotetun naisen uuteen miesystävään.
Verkkouutiset kirjoitti:Kahden pikkulapsen surmaamisesta Ruotsissa epäilty nainen on sanonut, ettei hänellä ole mitään tekemistä veritöiden kanssa. Nainen pidätettiin torstaina Saksassa sen jälkeen kun Ruotsin poliisi oli antanut hänestä kansainvälisen pidätysmääräyksen.
Saksalaiset poliisit ovat Ruotsin uutistoimiston TT:n mukaan kuulustelleet naista, joka ei ole Ruotsin kansalainen. Nainen ilmoittautui itse torstai-iltana Saksan poliisille. Hän pysyy pidätettynä, kunnes tuomioistuin päättää, luovutetaanko hänet Ruotsiin. Päätös tehtäneen muutaman päivän kuluessa.
Naisen epäillään puukottaneen kaksi lasta hengiltä maanantai-iltana Arbogassa Tukholman länsipuolella. Myös lasten äiti sai puukotuksessa pahoja vammoja.
Poliisi vapautti keskiviikkona lasten isän, joka oli ollut pidätettynä. Isää ei poliisin mukaan enää epäillä.
Ruotsalaisten viestimien mukaan Internetissä on julkaistu kuvia ja tietoja, joiden mukaan pidätetyllä naisella olisi kytkentöjä puukotetun naisen uuteen miesystävään.
Elämme mielenkiintoisia aikoja oi ystävä hyvä.Iltasanomat kirjoitti: Ruotsissa kahden pikkulapsen surmista epäilty nainen ilmoittautui torstai-iltana Saksan poliisille. Ruotsin poliisi antoi epäillystä aiemmin torstaina Euroopan laajuisen pidätysmääräyksen sekä julisti hänet poissaolevana vangituksi.
Saksan syyttäjänlaitoksen tiedottajan Thomas Klingen mukaan 31-vuotias nainen oli kuullut pidätysmääräyksestä sukulaiseltaan, jolle ruotsalaiset toimittajat olivat soittaneet asiasta.
Sen jälkeen nainen oli pysäyttänyt poliisiauton, ja kertonut olevansa etsintäkuulutettu.
Saksalaiset poliisit ovat Ruotsin uutistoimiston TT:n mukaan kuulustelleet naista, joka ei ole Ruotsin kansalainen. Nainen on sanonut kuulusteluissa, ettei hänellä ole mitään tekemistä veritöiden kanssa.
Nainen pysyy pidätettynä, kunnes tuomioistuin päättää, luovutetaanko hänet Ruotsiin. Päätös tehtäneen muutaman päivän kuluessa.