Re: Sveitsi: Poikaystävän epäillään kuristaneen 22-vuotiaan miljoonaperijättären - "eroottinen leikki"
Lähetetty: To Syys 30, 2021 3:52 pm
Eipä tuollainen murhaaja huumepäissään mieti joka yksityiskohtaa tarkasti eikä ymmärrä tosiasioita. Kortin piilottaminen on selvä merkki, että jollain keinolla oli tarkoitus päästä edes pariin tonniin käsiksi. Jossain uutisessa joku miehen tuntenut kertoi, ettei kukaan tiennyt, millä rahoilla tämä eli. Mielestäni siinä vihjattiin miehen hankkineen ennenkin rahaa rikollisilla keinoilla.
Jotain kapinointia tuollaisen poikaystävän valitseminen osoittaa, vaikka tyttö sai ilmeisesti aika vapaasti tuhlata vanhempien rahoja ja matkustaa maailmalla. Ja tietysti jos tuon näköinen kiilusilmä teeskentelee ovelasti "kovan pinnan alla herkkää", se voi tehota nuoreen tyttöön.
Itse aikoinaan näin ensimmäisen kerran naamatatuointeja ulkomailla nuorella ylipainoisella ja ressukalla selvästi mielenterveysongelmaisella miehellä, joten en ole koskaan nähnyt niissä muuta kuin varoitusmerkin. Muistan vieläkin kun luulin sinisiä tatuointeja ensin kuulakärkikynällä tehdyiksi kirjoituksiksi ja tajusin ne oikeiksi tatuoinneiksi silmänräpäystä ennen kuin mies huomasi minun katsovan suuntaansa. Ehdin viime hetkellä esittää katsovani muualle, kun tajusin ettei tyyppi todellakaan ole ok. Sellaisesta tyypistä olisi ollut hankala päästä eroon.