En ole käyttänyt enkä tule käyttämään. Nykyään vaikuttaa siltä että ihmiset ovat koukussa noihin mielialalääkkeisiin...ei kai sitä jatkuvasti ihmisen pidä olla onnellinen?
Onko tämä homma että pitää olla jatkuvasti "naminami iloinen" lähtöisin televisiosta vai mistä?
Ehkäpä masennus johtuu viinalla läträämisestä? minä kun olen absolutisti niin ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia.
Mielialalääkkeet
Valvoja: Moderaattorit
Minusta tuo VoDKan ketjun alussa mainitsema 4 prosenttia suomalaisista oli aika pieni luku mielialalääkkeiden käyttäjiksi. Välillä tuntuu, että melkein joka toinen näitä syö, ja silloin kun itse söin, tuli vähän väliä joku tuttu kertomaan omia kokemuksiaan. Parasta ehkä oli, kun vein KELAan jotain sairauslomatodistusta, alkoi virkailija avautua omista lääkekokemuksistaan. Olin aika romuna enkä pahemmin olisi jaksanut kuunnella ketään, mutta pakkohan se oli. Yritin siinä sitten vain olla kannustava. 
Nyky-yhteiskunnassamme tämä ei kyllä yllätä, masennus, stressi ja uupumus ovat valtavan yleisiä sairauksia, enkä näe mitään syytä sille, miksi joku ei söisi lääkkeitä, jos ne auttavat. Tilastojen mukaan itsemurhatkin ovat kääntyneet laskuun mielialalääkkeiden tultua markkinoille.
Tietysti parasta olisi, jos ihmiset saisivat terapiaa ja lepoa eivätkä vain pillerireseptejä, mutta parempi näinkin kuin ettei mitään.
Nyky-yhteiskunnassamme tämä ei kyllä yllätä, masennus, stressi ja uupumus ovat valtavan yleisiä sairauksia, enkä näe mitään syytä sille, miksi joku ei söisi lääkkeitä, jos ne auttavat. Tilastojen mukaan itsemurhatkin ovat kääntyneet laskuun mielialalääkkeiden tultua markkinoille.
Tietysti parasta olisi, jos ihmiset saisivat terapiaa ja lepoa eivätkä vain pillerireseptejä, mutta parempi näinkin kuin ettei mitään.
Mielialalääkkeisiin ei oikein voi olla koukussa. Ainakin ne mitä minä olen syönyt, en ole huomannut koko vaikutusta, ollut kauankin ilman ja taas jatkanut, olo oli juuri sama. En halunnut missään vaiheessa olla mikään naminamihappyhappyjoyjoy, vaan päästä takaisin normaaliin elämään. Siksi alun perin aloinkin syödä niitä. Tuli liikaa pahoja asioita samoihin aikoihin, eikä psyyke kestänyt enääZodiac kirjoitti:En ole käyttänyt enkä tule käyttämään. Nykyään vaikuttaa siltä että ihmiset ovat koukussa noihin mielialalääkkeisiin...ei kai sitä jatkuvasti ihmisen pidä olla onnellinen?
Onko tämä homma että pitää olla jatkuvasti "naminami iloinen" lähtöisin televisiosta vai mistä?
Toisille sattuu sellaisia asioita, joita normaalin ihmisen on vaikea edes käsittää, jos on aina elänyt suht normaalia elämää ilman mitään ikäviä tapahtumia. Ja itsekin kestin johonkin asti, tai psyykkeeni kesti. Sitten kun alkoi sadella monta muutakin juttua, psyyke ei enää kestänytkään. En koe itseni olevan mitenkään heikko huomioon ottaen sen mitä kaikkea on tapahtunut.Välillä huomaan olevani todella katkera. Tuntuu, että suurin osa ihmisistä, joita tunnen, on elänyt normaalia elämää ilman suurempia tragedioita. Mutta katkeruudestakin pääsee onneksi eroon tai ainakin sen voimakkuus vähenee.
Niin ja vielä.. Ei sotketa masennuslääkkeitä rauhoittaviin, tasaaviin, ahdistusta lieventäviin jne. Niihin kyllä jää koukkuun. Sekä henkisesti että fyysisesti. Niitä en suosittele kellekään ja jos on aivan pakko, niin vain hetkellisesti akuuteimpiin tilanteisiin. Lääkärit meinaan antaa lääkkeitä kyllä niin paljon kuin vain itse haluaa, sen olen joskus huomannut.
Voin korjata väitteen että mielialalääkkeisiisn ei voi olla koukussa vääräksi. Jos syö jotain lääkettä putkeen vuosia ja sen lopettaa yllättäen niin kyllä varmaan huomaa vaikutuksen kun alkaa olo romahtaa. Eli puhutaan nyt mielummin niin että sinä et ole näin kokenut mutta joku muu voi toisin kokea.
Tästä minulla ei ole faktaa kun omassa elämässä joten en osaa laittaa tietolähdettä.
Niin että jos lääkkeen lopettaa eikä tapahdu mitään voidaan sanoa että siihen ei ole jäänyt kiinni. Kun sen lopettaa ja tuntee siitä jotain niin ne voidaan lukea vieroitusoireiksi. Esim. ahdistus, ei saa unta tai harhat jne.
Se on ihan bullshittiä että muka ei mitään koukkua tule. JOs on pahastikkin tuota serotoninin eritys ongelmaa jne. niin saattaa tuntua melkosen pahalle kun lääkkeen lopettaa kun tuntuu kun pimeys laskeutus päälle näin kuvainnollisesti...
Tästä minulla ei ole faktaa kun omassa elämässä joten en osaa laittaa tietolähdettä.
Niin että jos lääkkeen lopettaa eikä tapahdu mitään voidaan sanoa että siihen ei ole jäänyt kiinni. Kun sen lopettaa ja tuntee siitä jotain niin ne voidaan lukea vieroitusoireiksi. Esim. ahdistus, ei saa unta tai harhat jne.
Se on ihan bullshittiä että muka ei mitään koukkua tule. JOs on pahastikkin tuota serotoninin eritys ongelmaa jne. niin saattaa tuntua melkosen pahalle kun lääkkeen lopettaa kun tuntuu kun pimeys laskeutus päälle näin kuvainnollisesti...
Kumpi on pahempi: totuus joka saa itkemään vai valhe joka saa hymyilemään?
век живи, век учись.
век живи, век учись.
^Mielialalääkkeitä suositellaan lopetettavaksi pikkuhiljaa. Mä olen syönyt välillä ja välillä lopettanut seinään eikä mitään hätiä. Joten siinä mielessä annoin väärää tietao koukkuun jäämisestä. Mutta jos se lopettamisen jälkeen se olo romahtaa, niin oli vielä liian aikaista lopettaa lääkitys, jos se edes tehosikaan. Olen vähän skeptinen, koska omat kokemukset ei ole järin hyviä.
-
Eddie Hitler
- Armas Tammelin
- Viestit: 75
- Liittynyt: Ke Joulu 05, 2007 11:34 am
Omasta kokemuksesta sen verran että ilman masennuslääkkeitä en olisi nyt tässä. Ennen reseptin hakemista laihduin kuukaudessa 10 kiloa enkä nukkunut koko aikana yli varttia yhteen menoon. Pillereillä sai takaisin ruokahalun ja pystyi nukkumaan, parantuminen lähti siitä sitten muilla keinoin. Eikä onneksi tarvinnut syödä lääkkeitä kuin 4 kuukautta kun elämä oli siinä mallissa että pystyi jo lopettelemaan. Sinänsä pillerit eivät mitään muuttaneet, antoivat vain mahdollisuuden päästä jaloilleen, ravinto ja uni kun ovat aika tärkeitä...
^Komppaan Eddietä. Masennuslääkkeiden tarkoitus olisi antaa mahdollisuuksia ja voimia toipumiseen, mutta yksinään ne eivät asioita ratkaise. Valittetavan usein vain nykyisin resurssipulasta johtuen käy niin, että se muu tuki jää aivan liian vähälle, ja syntyy mielikuva siitä, että lääkkeiden tulisi ratkaista koko tilanne.
Riippuvuutta on monenlaista, ja psyykkinen riippuvuus on melko yleistäkin masennuslääkkeiden kohdalla. Mitä tulee sivuoireisiin niin aloitus- kuin lopetusvaiheessakin, ovat ne hyvin yksilöllisiä, kuten Aarielkin tuossa totesi. Ikävä puoli on se, että joskus joudutaan pitkäänkin etsimään oikeaa lääkitystä, ja negatiiviset kokemukset murentavat tehokkaasti lääkitysmotivaatiota, etenkin kun positiivisten vaikutusten ja sen oikean hoidollisen tason löytyminen voi viedä hyvin pitkään.
Masennus vaikuttaa aivokemiaan, samoin alkoholi. Ihan esimerkkinä varmaan moni tietää kuinka kunnon kännin jälkeen on kamala morkkis, vaikka tietäisi ettei ole mitään tullutkaan varsinaisesti mokattua. Alkoholi sekä aiheuttaa että ylläpitää/pahentaa masennusta, vaikka se lyhytkestoinen helpotus (nousuhumala) puolestaan saattaa kannustaa käyttämään sitä itselääkityksenä. Em. syntyy helposti kierre.
Onneksi kai nykyisin näkee pikkuisen vähemmän termiä "onnellisuuspilleri" mielialalääkkeistä puhuttaessa. Nopeavaikutteinen onnen tunteen tuova pilleri kun on jotain ihan muuta eli em. nimi on erittäin harhaanjohtava.
Riippuvuutta on monenlaista, ja psyykkinen riippuvuus on melko yleistäkin masennuslääkkeiden kohdalla. Mitä tulee sivuoireisiin niin aloitus- kuin lopetusvaiheessakin, ovat ne hyvin yksilöllisiä, kuten Aarielkin tuossa totesi. Ikävä puoli on se, että joskus joudutaan pitkäänkin etsimään oikeaa lääkitystä, ja negatiiviset kokemukset murentavat tehokkaasti lääkitysmotivaatiota, etenkin kun positiivisten vaikutusten ja sen oikean hoidollisen tason löytyminen voi viedä hyvin pitkään.
Masennus vaikuttaa aivokemiaan, samoin alkoholi. Ihan esimerkkinä varmaan moni tietää kuinka kunnon kännin jälkeen on kamala morkkis, vaikka tietäisi ettei ole mitään tullutkaan varsinaisesti mokattua. Alkoholi sekä aiheuttaa että ylläpitää/pahentaa masennusta, vaikka se lyhytkestoinen helpotus (nousuhumala) puolestaan saattaa kannustaa käyttämään sitä itselääkityksenä. Em. syntyy helposti kierre.
Onneksi kai nykyisin näkee pikkuisen vähemmän termiä "onnellisuuspilleri" mielialalääkkeistä puhuttaessa. Nopeavaikutteinen onnen tunteen tuova pilleri kun on jotain ihan muuta eli em. nimi on erittäin harhaanjohtava.
Yö ja aamu jokainen, jollekin on viimeinen. Joka ilta, joka yö, jonkun sydän riemuin lyö. Jonkun sydän riemuin lyö, jonkun osa ikiyö...
olen syönyt fluoksetiinia 12-vuotiasta lähtien. aluksi masennuksen vuoksi, sitten paniikkihäiriöön ja pakko-oireisiin sekä bulimian oireisiin. fluoksetiinia määrätään yleensä vuodeksi-pariksi kerrallaan, eikä sen pitkäaikaisvaikutuksia ole paljoa tutkittu. lääke tuli markkinoille 1990 ja sitä pidettiin aikoinaan "ihmelääkkeenä", tunnetaan rapakon takana nimellä prozac. fluoksetiini on eniten maailmassa määrätty mielialalääke. rottakokeissa on todettu mm. että fluoksetiinia syöneiden rottien aivoissa tapahtuu sähköisiä purkauksia vielä kuoleman jälkeen..
mielestäni fluoksetiinia ja muita mielialaan vaikuttavia lääkkeitä määrätään ihmisille liian kevein perustein: jos sattuu olemaan huono viikko ja vähän vituttaa. masennus on asia erikseen, se on hengenvaarallinen sairaus. minusta on toisaalta hyvä että ihmisten kynnys hakea apua on madaltunut, siis mielenterveyspotilaiden, mutta kääntöpuolena on että useat ihmiset syövät lääkkeitä turhaan (vähän niinkuin varmuuden vuoksi). itselleni lääkityksestä on ollut paljon hyötyä. minulla on todettu krooninen serotoniinin vajaus, joka ei katoa terapiassa istumalla. todennäköisesti tulen syömään tätä lääkettä loppuelämäni. en nyt muista lääkärin nimeä, joka on kirjoittanut, mutta kirjan nimi on "mielen muuttajat". kertoo masennuslääkkeiden vaikutuksista potilaskertomusten ja laboratoriokokeiden pohjalta. totuus näissä aineissa on se, että ne vaikuttaa paljon laajemmalla alueella aivoissa kuin pelkästään serotoniini -ja dopamiini-tasoihin. kukaan ei edes oikeasti tiedä mitä ne tuolla pään sisällä tekee. jokaisen pitäisi itse punnita hyödyt ja haitat. jos hyödyt on suuremmat, niin ei lääkettä voi keneltäkään kieltää eikä sen käyttöä tulisi niin herkästi kritisoida. kaikki on tapauskohtaista.
edit: peter d. kramer, mielen muuttajat -kuinka masennuslääkkeet vaikuttavat, wsoy 1995
mielestäni fluoksetiinia ja muita mielialaan vaikuttavia lääkkeitä määrätään ihmisille liian kevein perustein: jos sattuu olemaan huono viikko ja vähän vituttaa. masennus on asia erikseen, se on hengenvaarallinen sairaus. minusta on toisaalta hyvä että ihmisten kynnys hakea apua on madaltunut, siis mielenterveyspotilaiden, mutta kääntöpuolena on että useat ihmiset syövät lääkkeitä turhaan (vähän niinkuin varmuuden vuoksi). itselleni lääkityksestä on ollut paljon hyötyä. minulla on todettu krooninen serotoniinin vajaus, joka ei katoa terapiassa istumalla. todennäköisesti tulen syömään tätä lääkettä loppuelämäni. en nyt muista lääkärin nimeä, joka on kirjoittanut, mutta kirjan nimi on "mielen muuttajat". kertoo masennuslääkkeiden vaikutuksista potilaskertomusten ja laboratoriokokeiden pohjalta. totuus näissä aineissa on se, että ne vaikuttaa paljon laajemmalla alueella aivoissa kuin pelkästään serotoniini -ja dopamiini-tasoihin. kukaan ei edes oikeasti tiedä mitä ne tuolla pään sisällä tekee. jokaisen pitäisi itse punnita hyödyt ja haitat. jos hyödyt on suuremmat, niin ei lääkettä voi keneltäkään kieltää eikä sen käyttöä tulisi niin herkästi kritisoida. kaikki on tapauskohtaista.
edit: peter d. kramer, mielen muuttajat -kuinka masennuslääkkeet vaikuttavat, wsoy 1995
"Jos jokaisen päivän kadoksissa olleen teinin perään laitettaisiin etsintäpartio, niin sillä saataisiin kyllä koko Suomi harrastamaan ulkoiluliikuntaa ympäri vuorokautisesti". -Sergei
Kannattaa lukea tuo kirja "Mielen muuttajat" (alkuperäisteos "Listening to Prozac").
Kirjoittajana on lääkäri joka pohdiskelee mielialalääkkeitä yhteiskunnallisena ilmiönä. Masennuksesta osa johtuu yhteiskuntamme pahoinvoinnista ja vääristä ihanteista. Kirjan julkaisemisen aikoihin esitettiin jenkeissä kritiikkiä siitä, että elämän todelliset ongelmat lakaistaan maton alle ja kemiallisesti saadaan ihminen tuntemaan itsensä onnelliseksi. Voisi sanoa että kirja on edelleen ajankohtainen nykypäivän Suomessa. Kirjoittaja esittää kysymyksen ovatko nykyiset depressiolääkkeet (siis SSRI) jotenkin aikaisempaa parempia, vai uskommeko vain niiden olevan. Amfetamiinikin oli aikoinaan ihmeaine jolla saatiin mieliala kohoamaan ja ihminen muuttumaan aktiiviseksi ja motivoituneeksi.
Amerikkalainen kuluttaja haluaa vastauksia ja siellä depressiolääkkeiden haittavaikutuksista keskustellaan melko laajasti. Kovat vieroitusoireet on asia mistä lääketehtaat mielellään vaikenevat. Pitkällisen oikeusjutun jälkeen paroksetiinin kehittänyt yhtiö joutui aikoinaan myöntämään että vieroitusoireita saattaa ilmetä. Uudet markkinoille tulevat lääkkeet testataan muutaman viikon koejaksolla ja pitkäaikaisvaikutuksia ei systemaattisesti edes tutkita. Uusin jupakka koskee lääkettä nimeltä Symbalta. Kliinisten kokeiden aikana eräs koehenkilö teki itsemurhan ja lääketehdas halusi aluksi kiistää että näin olisi tapahtunut. Palaneen käry ehti jo levitä ja monet lääkettä kokeilleet ovat raportoineet tavallista kovemmista vieroitusoireista, mitä epäillään syyksi. Mene ja tiedä, valmistaja ei halua ottaa kantaa huhuihin.
Kirjoittajana on lääkäri joka pohdiskelee mielialalääkkeitä yhteiskunnallisena ilmiönä. Masennuksesta osa johtuu yhteiskuntamme pahoinvoinnista ja vääristä ihanteista. Kirjan julkaisemisen aikoihin esitettiin jenkeissä kritiikkiä siitä, että elämän todelliset ongelmat lakaistaan maton alle ja kemiallisesti saadaan ihminen tuntemaan itsensä onnelliseksi. Voisi sanoa että kirja on edelleen ajankohtainen nykypäivän Suomessa. Kirjoittaja esittää kysymyksen ovatko nykyiset depressiolääkkeet (siis SSRI) jotenkin aikaisempaa parempia, vai uskommeko vain niiden olevan. Amfetamiinikin oli aikoinaan ihmeaine jolla saatiin mieliala kohoamaan ja ihminen muuttumaan aktiiviseksi ja motivoituneeksi.
Amerikkalainen kuluttaja haluaa vastauksia ja siellä depressiolääkkeiden haittavaikutuksista keskustellaan melko laajasti. Kovat vieroitusoireet on asia mistä lääketehtaat mielellään vaikenevat. Pitkällisen oikeusjutun jälkeen paroksetiinin kehittänyt yhtiö joutui aikoinaan myöntämään että vieroitusoireita saattaa ilmetä. Uudet markkinoille tulevat lääkkeet testataan muutaman viikon koejaksolla ja pitkäaikaisvaikutuksia ei systemaattisesti edes tutkita. Uusin jupakka koskee lääkettä nimeltä Symbalta. Kliinisten kokeiden aikana eräs koehenkilö teki itsemurhan ja lääketehdas halusi aluksi kiistää että näin olisi tapahtunut. Palaneen käry ehti jo levitä ja monet lääkettä kokeilleet ovat raportoineet tavallista kovemmista vieroitusoireista, mitä epäillään syyksi. Mene ja tiedä, valmistaja ei halua ottaa kantaa huhuihin.
Cymbaltaa käytetään nykyään jo enemmän suomessakin ja mitä olen tutkimuksia lukenut netistä niin se saattaa aiheuttaa välittömän vaaran just itsemurhaan liittyen. Eli tulisi aina aloittaa lääkärin läsnäollessa ja mieluiten osastolla. Auttaa joillekkin jos auttaa ja jos taas ei ala apua tulla niin tuskin ollenkaan sillon. Tuo itsemurhan vaara vähän on luettavissa rivien välissä koska en muista lukeneeni paketin ohjetekstistä siitä mutta löysin kuitenkin netistä mittavaa tutkimusta siitä että sen tehot on jopa liian jyrkkiä hyvään suuntaan. (mistähän nyt löytäsin sen linkin tähän hätään).
Sitten omakohtaisen tutkimuksen mukaan myös ruokahalua kyseinen lääke nostaa ja masentuneella se on hyväksi ja huonoksi. Hyväksi sillä että saa vitamiineja ja voimaa taistella sairautta vastaan ja toisaalta taas kun alkaa ruokahalu nousta on vaara sairaastua jonkunlaiseen syömishäiriöön. Pahemmin masentuneilla on yhtenä yhteisenä tekijänä tyytymättömyys ulkonäköön ja vääristynyt kuva sen suhteen.
Se on harmi että lääkkeillä jotka toimii hyvin saatetaan saada paljon myös pahaa aikaan. Lääkkeitä sitten määrätään kotona alotettaviksi ja jos jotain ilmenee täytyy ottaa yhteyttä lääkäriin. Sitten kun se hätä sattuu viikonlopulle eikä omalääkäri ole tavoitettavissa ja osastolle täytyy hakea lähetettä niin eipä ole hyvä homma.
Liikaa niitä jotka tarttee apua sen saannin ulkopuolella ja liikaa niitä jotka tarttee erilaista hoitoa osastoilla.
Sitten omakohtaisen tutkimuksen mukaan myös ruokahalua kyseinen lääke nostaa ja masentuneella se on hyväksi ja huonoksi. Hyväksi sillä että saa vitamiineja ja voimaa taistella sairautta vastaan ja toisaalta taas kun alkaa ruokahalu nousta on vaara sairaastua jonkunlaiseen syömishäiriöön. Pahemmin masentuneilla on yhtenä yhteisenä tekijänä tyytymättömyys ulkonäköön ja vääristynyt kuva sen suhteen.
Se on harmi että lääkkeillä jotka toimii hyvin saatetaan saada paljon myös pahaa aikaan. Lääkkeitä sitten määrätään kotona alotettaviksi ja jos jotain ilmenee täytyy ottaa yhteyttä lääkäriin. Sitten kun se hätä sattuu viikonlopulle eikä omalääkäri ole tavoitettavissa ja osastolle täytyy hakea lähetettä niin eipä ole hyvä homma.
Liikaa niitä jotka tarttee apua sen saannin ulkopuolella ja liikaa niitä jotka tarttee erilaista hoitoa osastoilla.
Kumpi on pahempi: totuus joka saa itkemään vai valhe joka saa hymyilemään?
век живи, век учись.
век живи, век учись.
-
maija turjukka
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4941
- Liittynyt: Ke Heinä 25, 2007 8:58 pm
Harmi, että olen missannut näin hienon keskustelun. Haluaisin kommentoida paljonkin, mutta ajanpuutteen takia tyydyttävä lyhyisiin heittoihin.
Aarielin, rimman, esmesin ja Eddie Hitlerin kertomukset ovat juuri niitä aitoja kertomuksia (hyvine ja huonoine puolineen), joita jokaisen mielenterveyspotilaiden kanssa asioivan olisi hyvä kuulla viikottain. Usein vaan on niin, että potilas itse ei osaa (eikä välttämättä haluakaan) tuoda julki tuntemuksiaan lääkkeistä tai niiden aiheuttamaksi epäilemistään sivuvaikutuksista. Ja jos vielä seuranta on huonoa (niinkuin Aarielkin mainitsi), niin oravanpyörä on valmis... Ja kun paikkakunnalla ei ole resursseja edes asiallisiin kontrollikäynteihin lääkärille, niin mistä ihmeestä niitä resursseja riittäisi mihinkään muihinkaan tukitoimenpiteisiin?
Laajennetaanpa vielä hieman tuota alkoholiasiaakin: Nykyisin "alan miehille ja naisille" määrätään entistä enemmän myös masennuslääkkeitä, mutta valitettavan usein "vanhoihin kolmiokemioihin" (=bentsodiatsepiinit ym. rauhoittavat) tottuneet potilaat jättävät nämä uudemmat lääkkensä käyttämättä, koska niistä ei saa samanlaista euforiaa yhteiskäytössä sen viinan kanssa...
Ja vielä vastaus itse avaukseenkin: Itse en mielialalääkkeitä käytä, mutta en kiellä, etteikö joskus ole tullut mieleen, että olishan niitä ehkä "kiva" kokeillakin. Normipersoonana koen kuitenkin mielenterveystoimiston kynnyksen aikamoisen korkeaksi, enkä ole sitä vielä vapaaehtoisesti ylittänyt
(toivottavasti sitä pakkoakaan sen kynnyksen ylittämiseen ei tulisi)
Aarielin, rimman, esmesin ja Eddie Hitlerin kertomukset ovat juuri niitä aitoja kertomuksia (hyvine ja huonoine puolineen), joita jokaisen mielenterveyspotilaiden kanssa asioivan olisi hyvä kuulla viikottain. Usein vaan on niin, että potilas itse ei osaa (eikä välttämättä haluakaan) tuoda julki tuntemuksiaan lääkkeistä tai niiden aiheuttamaksi epäilemistään sivuvaikutuksista. Ja jos vielä seuranta on huonoa (niinkuin Aarielkin mainitsi), niin oravanpyörä on valmis... Ja kun paikkakunnalla ei ole resursseja edes asiallisiin kontrollikäynteihin lääkärille, niin mistä ihmeestä niitä resursseja riittäisi mihinkään muihinkaan tukitoimenpiteisiin?
Laajennetaanpa vielä hieman tuota alkoholiasiaakin: Nykyisin "alan miehille ja naisille" määrätään entistä enemmän myös masennuslääkkeitä, mutta valitettavan usein "vanhoihin kolmiokemioihin" (=bentsodiatsepiinit ym. rauhoittavat) tottuneet potilaat jättävät nämä uudemmat lääkkensä käyttämättä, koska niistä ei saa samanlaista euforiaa yhteiskäytössä sen viinan kanssa...
Ja vielä vastaus itse avaukseenkin: Itse en mielialalääkkeitä käytä, mutta en kiellä, etteikö joskus ole tullut mieleen, että olishan niitä ehkä "kiva" kokeillakin. Normipersoonana koen kuitenkin mielenterveystoimiston kynnyksen aikamoisen korkeaksi, enkä ole sitä vielä vapaaehtoisesti ylittänyt
(toivottavasti sitä pakkoakaan sen kynnyksen ylittämiseen ei tulisi)
Viimeksi muokannut maija turjukka, To Touko 15, 2008 6:32 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-Suru on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.-
Eikö teillä päin ko. lääkkeitä saa kuin psykiatrilta? Kyllähän niitä määräävät ihan yleislääkärit terveyskeskuksissa ja yksityisillä lääkäriasemilla, ei sitä varten tarvitse mielenterveystoimistoon mennä.maija turjukka kirjoitti: Ja vielä vastaus itse avaukseenkin: Itse en mielialalääkkeitä käytä, mutta en kiellä, etteikö joskus ole tullut mieleen, että olishan niitä ehkä "kiva" kokeillakin. Normipersoonana koen kuitenkin mielenterveystoimiston kynnyksen aikamoisen korkeaksi, enkä ole sitä vielä vapaaehtoisesti ylittänyt
Sitten ihan toinen juttu: Ärsyttää monien tietämättömien uskomus, että masennuslääkkeet olisivat jotain onnellisuuspillereitä. Kuten täällä onkin jo tuotu esille, niin ne eivät tee kenestäkään sinänsä iloisempaa, vaan saattavat auttaa pahasti masentunutta ihmistä pystymään elämään normaalisti - käymään töissä, syömään, nukkumaan, kykenemään sosiaaliseen elämään... Jos terve ihminen syö masennuslääkettä, hän ei tule sen iloisemmaksi, lääke ei vain vaikuta mitenkään jos ei ole oikeasti masentunut.
Ja tosiaan, masennuslääkettä ei saa sekoittaa ahdistuslääkkeisiin, jotka kuuluvat ihan eri luokkaan ja voivat aiheuttaa riippuvuutta. Masennuslääkkeet eivät sitä tee vaikka monet kokevat toisin, koska niiden lopettaminen ei onnistu noin vain, joillain voi tulla lyhytaikaisia vieroitusoireita äkillisen lopettamisen yhteydessä, mutta ne eivät ole mitään verrattuna rauhoittavien lääkkeiden vieroitusoireisiin.