Sivu 2/4
Re: Sri Lankan konkurssi ja mellakat
Lähetetty: La Heinä 09, 2022 5:20 pm
Kirjoittaja H.Moilanen
Suoraan sanottuna, en minäkään pidä kovin todennäköisenä, että suomalaiset lähtisivät suurin joukoin kaduille raivoamaan. Se ei ole kovin suomalaista touhua. Ja silloinkin kun suomalaiset kadulle tai torille lähtevät, täällä halutaan noudattaa lakia. Minusta se on ihan hyvä niin.
Mutta kyllä suomalaisilla aktiivisuutta ja ideoita riittää. Sitä paitsi ideoita voi poimia muualtakin. Jossain ihmiset joukkopommittivat sähköpostit tukkoon, mikä on yksi laillinen keino hankkia hieman huomiota porukan mielipiteille. Varmasti löytyisi myös lakkovahtien kaltaisia innokkaita päivystäjiä, jotka voisivat perustaa pitkäkestoisemmat mielenosoituspisteet esimerkiksi pressan ja pääministerin virka-asuntojen luokse sekä pressan- ja valtioneuvoston linnoille. Pysyisi asianomaisillakin mielessä, ettei heidän kansansuosio nyt ihan huippuhyvä ole, jos joka päivä töihin mennessään saisivat muistutuksen erovaatimuksista jne. Tai entäs jos ulkomailta saapuvia valtiovieraita odottaisikin Suomessa mielenosoittajien kunniakuja, missä kylttien kanssa kerrottaisiin, että me onnelliset suomalaiset haluamme eroon huijarihallituksestamme. Onhan keinoja vaikka miten paljon.
holmesin haamu kirjoitti: La Heinä 09, 2022 5:06 pm
Vallan ja miljardien siirtäminen EU:llle tapahtuu niin pitkällä aikavälillä, että semmoinen ei oikein vedä vastustusmielialaa muuta kuin pienissä joukoissa.
Tästä asiasta olen eri mieltä. Kyllä EU-sikailu sekä siihen liittyvät asiat menevät ihon alle ja herättävät raivon suuren massan osalta. Kaiken lisäksi se raivo on kytenyt jo niin pitkään, että sillä on pitkään kehittynyt vankka perusta. En usko, että mahdollista kansan raivostumista millään
"vappusatasilla" sitten enää sammutetaankaan.
Re: Sri Lankan konkurssi ja mellakat
Lähetetty: La Heinä 09, 2022 5:25 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
H.Moilanen kirjoitti: La Heinä 09, 2022 5:00 pm
Ja mitä tulee Euroopan maihin, onhan jättimäisiä mielenosoituksia jo pidetty mm. Kreikassa, Espanjassa, Portugalissa ja Hollannissa, missä traktorit lähti hieman keulimaan...
Yksi isoimmista liikkeistä oli Ranskan keltaliivit. Siellä saivat joitakin myönnytyksiä, mutta lopulta ongelma taisi olla siinä, että taustalla ei ollut kunnon oppositiota mukana, vaan mielenosoitukset olivat enemmän kansasta lähtöisin. Macron ja kumppanit käyttivät Putinin tyylisiä otteita poliisivoimineen ja pahoinpitelyineen ja länsimaalainen valtamedia vaikeni, joten saatiin rauhassa toimia halutulla tavalla
Maajussien mielenosoituksilla on melko varmasti joitakin vaikutuksia, mutta samaan aikaan eiköhän niihin ole totuttu.
Kansalaisista lähtöisin olevien mielenosoitusten heikko puoli on siinä, että valta-asema perustuu lähinnä isoihin väkijoukkoihin. Esimerkiksi valtamediat voivat jättää uutisoimatta miljoonien ihmisten mielenosoituksista, jos mielenosoituksille ei katsota olevan "eliitin hyväksyntää".
Some on luonut lisää tietoisuutta ja näin ollen pimitystekniikka ei täysin toimi, mutta edelleen uutisoinnilla voidaan hallita isoja massoja.
Mielenosoitukset ja väestöliikehdinnänt eivät ole silti täysin turhia ja länsimaalainen eliitti on tajunnut myös niiden merkityksen. Näitä tuetaan ja luodaan isolla rahalla, josta George Soroksen toiminta on malliesimerkki.
Valtamediat voivat taas tukea täysin kritiikittä sopivia pieniäkin mielenosoituksia ja tapahtumia. Suomalaisittain hyvä esimerkki oli kun tapahtui Oulun kaltaisia tapahtumia seksuaalirikoksista nuoria tyttöjä kohtaan ulkomaalaisten turvapaikanhakijoiden toimesta ja siellä alkoi partioida Soldier of Odin. Tämän takia äärivasemmisto perusti Loldiers of Odin ryhmän.
Kyseinen ryhmä latasi yhden n. 100 katselukertaa saaneen videon, joka uutisoitiin jokaisessa suomalaisessa valtamediassa samaan aikaan. Kohta oltiinkin Ylen ja muiden valtamedioiden haastatteluissa.
Sama ilmiö on näkynyt helposti myös Elokapinaliikkeen ja BLMn uutisoinnissa.
Re: Sri Lankan konkurssi ja mellakat
Lähetetty: La Heinä 09, 2022 5:37 pm
Kirjoittaja H.Moilanen
holmesin haamu kirjoitti: La Heinä 09, 2022 5:25 pm
Kansalaisista lähtöisin olevien mielenosoitusten heikko puoli on siinä, että valta-asema perustuu lähinnä isoihin väkijoukkoihin. Esimerkiksi valtamediat voivat jättää uutisoimatta miljoonien ihmisten mielenosoituksista, jos mielenosoituksille ei katsota olevan "eliitin hyväksyntää".
Some on luonut lisää tietoisuutta ja näin ollen pimitystekniikka ei täysin toimi, mutta edelleen uutisoinnilla voidaan hallita isoja massoja.
Kirjoitat paljon asiaa. Minusta tämän ketjun näkökulmasta on kuitenkin kyse siitä, leviävätkö levottomuudet ja mahdolliset vallanvaihdot maasta toiseen. Tällä hetkellä maailma makaa sellaisessa asennossa, että veikkaan ilmiöiden leviävän maasta ja maanosasta toiseen. Somella on siinä ilmiössä tärkeä rooli, mutta somekaan ei ole ainoa työkalu tiedonvälitykseen. Eliitti on monin paikoin menettänyt entisen kaltaisen otteen massojen hallinnasta...
Kokonaan eri juttu on, mitä Sri Lankan kaltaisilla kansannousuilla saavutetaan. Aivan liian usein rikollista/korruptoitunutta johtajaa seuraa tehtävässään toinen yhtä alhainen olento.
Re: Sri Lankan konkurssi ja mellakat
Lähetetty: La Heinä 09, 2022 5:46 pm
Kirjoittaja Nice shirt
H.Moilanen kirjoitti: La Heinä 09, 2022 4:38 pm
Nice shirt kirjoitti: La Heinä 09, 2022 4:04 pm
Yxkaksvaan kirjoitti: La Heinä 09, 2022 1:58 pm
Ilmeneekö kansalaisten tyytymättömyys noin?
Milloin sama meno suomeen?
Muista olla kärsivällinen. Sauli Niinistön suosio 90%:ssa.
Mikä mahtaa olla sinun lähde? Eero Lehden (kok) gallup-firma kenties? Vai ihan puskaradio?
Eikun, mulla on näköjään mennyt ohi, että brittiläisiä sukujuuria omaavan Erkko-Seppälä -suvun omistama
Hesari on tehnyt mielipidetutkimuksen Saulin suosiosta. Heidän tutkimuksen mukaan peräti 92% suomalaisista kokee Saulin pärjänneen presidentin tehtävässään riittävän hyvin. No, onpas jännää että brittiläisiä ja juutalaisia sukujuuria omaavan suvun omistama mediakonserni saa tällaisia tuloksia. Saulihan on jo pitkään ajanut enemmän anglo-amerikkalaisen eliitin etua kuin Suomen etua. Lisäksi Saulillakin on minun kuulemieni ja riittävän vakavasti otettavien juorujen mukaan juutalaisia sukujuuria. Siihen etniseen ryhmään sopisi hyvin myös
Saulin etunimi, pituus ja ulkonäkö. Minusta Hesarin lukema on kyllä liiankin hyvä (ollakseen totta), mutta näin meitä yritetään vielä kuin litran mittaa
Ps. Tämä viesti
ei ole antisemitistinen. Kuten olen Murha.infossa aiemminkin paljastanut, minulla on itselläkin juutalaisia sukujuuria ja ehkä juuri sen vuoksi olen ollut aihepiiristä kiinnostunut. Ja mitä tulee Suomen ulkopolitiikkaan, käsittääkseni jo edesmennyt CMI-pomo Tuija Talvitie sekä seuraavaksi presidentiksikin tyrkytetty UPI-pomo Mika Aaltola ovat ensinnäkin keskenään sukua ja toisekseen juutalaistaustaisia ihmisiä hekin kuulemma. Naamojen perusteella sanoisin, että erittäin hyvinkin sopivat juutalaisia sukujuuria omaaviksi tyypeiksi.
Lähteenä oli tv. Siellä tosin luku 90 prosenttia mainittiin, Hesari laittanut paremmaksi.
Pidän Suomen köyhiä kaikkein tyhmimpinä maailmassa. Suomen köyhät eivät saa mitään vallankumousta aikaiseksi missään. Jos Suomessa alkaisi vallankumous, sen alkuunpanijat eivät ainakaan kuuluisi köyhälistöön. Suomen köyhälistö ei pysty mihinkään.
Re: Sri Lankan konkurssi ja mellakat
Lähetetty: La Heinä 09, 2022 6:24 pm
Kirjoittaja Solttuetsivä
Harhaanjohtavia uutisia ja otsikko.
Valtio ei voi mennä konkurssiin. Yritykset voi tehdä konkurssiin mutta ei valtio.
Valtio voi olla maksukyvytön ja hakea vaikka velkojen hylkäämistä.
Mutta varsinainen konkurssi olisi aika hankala toteuttaa kun kyseessa valtio.
Konkurssissa kaikki omaisuus laitettaisiin lihoiksi ja katsottaisiin mitä velkojille riittää.
Eli jos vaikka Sri Lanka julistettaisiin konkurssiin niin kaikki valtion omaisuus siirtyisi konkurssipesälle ja konkurssipesä yrittäisi myydä
tätä omaisuutta.
Valtion maat ja lähes koko Sri Lanka myytäisiin joko kokonaisena tasi osissa.
Olisihan se hauska ilmoitus kun konkurssipesä: Myytävänä saari, Sri Lanka. Korkein tarjous voittaa.
Jokaisella valtiolla on varmaankin samantyylinen laki kuin Suomi:
Konkurssilaki 20.2.2004/120,
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2004/20040120
1 luku
3 §
Konkurssikelpoisuus
Konkurssiin ei voida asettaa valtiota, Ahvenanmaan maakuntaa, kuntaa, kuntayhtymää tai muuta kuntien julkisoikeudellista yhteistoimintaelintä, valtion liikelaitosta, itsenäistä julkisoikeudellista laitosta taikka evankelisluterilaista tai ortodoksista kirkkoa tai evankelisluterilaisen tai ortodoksisen kirkon seurakuntaa tai seurakuntayhtymää.
Re: Sri Lankan konkurssi ja mellakat
Lähetetty: La Heinä 09, 2022 6:38 pm
Kirjoittaja EricBlair
Kyse ei ole sinusta eikä minusta tai Suomen laista, vaan Sri Lankan pääministerin sanomisista. Älä koeta johtaa harhaan.
Solttuetsivä kirjoitti: La Heinä 09, 2022 6:24 pm
Harhaanjohtavia uutisia ja otsikko.
Valtio ei voi mennä konkurssiin. Yritykset voi tehdä konkurssiin mutta ei valtio.
Valtio voi olla maksukyvytön ja hakea vaikka velkojen hylkäämistä.
Mutta varsinainen konkurssi olisi aika hankala toteuttaa kun kyseessa valtio.
Re: Sri Lankan konkurssi ja mellakat
Lähetetty: La Heinä 09, 2022 6:42 pm
Kirjoittaja Likeavirgin
H.Moilanen kirjoitti: La Heinä 09, 2022 4:46 pm
hutkivajournalisti kirjoitti: La Heinä 09, 2022 2:07 pm
Yxkaksvaan kirjoitti: La Heinä 09, 2022 1:58 pm
Milloin sama meno suomeen?
Varmaan ihan kohta ja heti. Ensin pitäisi löytää tyytymättömiä suomalaisia tarpeeksi. Tutkimusten mukaan näet maailman onnellisin kansakunta.
Hutkiva journalisti ei nyt huomioi, että onnellisuus ei tarkoita samaa kuin "tyytyväisyys oman maan poliitikkoihin / poliittiseen järjestelmään". Uskoakseni Sri Lankan pressan palatsiin rynnänneiden joukossa oli useita onnellisia ihmisiä.
Onhan se Suomessa jo nähty, että elämäntapatyöttömät, juopot, pilleristit, tai avohoitopotilaat ovat niitä, joille meno ei kelpaa. Mutta heitä on onneksi vain vähän eikä sellainen kekkulointi aiheuta mitään suurempia toimenpiteitä.
Re: Sri Lankan konkurssi ja mellakat
Lähetetty: La Heinä 09, 2022 6:43 pm
Kirjoittaja Likeavirgin
Nice shirt kirjoitti: La Heinä 09, 2022 5:46 pm
Lähteenä oli tv. Siellä tosin luku 90 prosenttia mainittiin, Hesari laittanut paremmaksi.
Pidän Suomen köyhiä kaikkein tyhmimpinä maailmassa. Suomen köyhät eivät saa mitään vallankumousta aikaiseksi missään. Jos Suomessa alkaisi vallankumous, sen alkuunpanijat eivät ainakaan kuuluisi köyhälistöön. Suomen köyhälistö ei pysty mihinkään.
Suomessa on sosiaaliturvatakuu. Ei Suomessa ole köyhiä ihmisiä.
Re: Sri Lankan konkurssi ja mellakat
Lähetetty: La Heinä 09, 2022 7:05 pm
Kirjoittaja EricBlair
Meno kiihtyy entisestään ja päätyy ties mihin.. olikos iltapäivälehdissä juttua mellakoista?
Re: Sri Lankan konkurssi ja mellakat
Lähetetty: La Heinä 09, 2022 7:45 pm
Kirjoittaja EricBlair
Syy miksi tapahtumia ei helpolla haluta näyttää kaikkialle ja kaikille, on päättäjien pelko tulevasta.
Our Entire Civilization Is Structured Around Keeping Us From Realizing We Can Do This
The video footage coming out of Sri Lanka right now has been the recurring nightmare of every ruler throughout history.
Thousands of protesters outraged by the deteriorating material conditions of the nation's economic meltdown have stormed the presidential palace of Sri Lanka's President Gotabaya Rajapaksa, and I guarantee you the aerial footage as they poured into the building en masse has made every government leader and plutocrat a little uncomfortable today.
Re: Sri Lankan konkurssi ja mellakat
Lähetetty: La Heinä 09, 2022 7:56 pm
Kirjoittaja hutkivajournalisti
EricBlair kirjoitti: La Heinä 09, 2022 6:38 pm
Kyse ei ole sinusta eikä minusta tai Suomen laista, vaan Sri Lankan pääministerin sanomisista. Älä koeta johtaa harhaan.
Tiedätkö sinä edes mitä konkurssilla tarkoitetaan?
Re: Sri Lankan konkurssi ja mellakat
Lähetetty: La Heinä 09, 2022 8:02 pm
Kirjoittaja EricBlair
hutkivajournalisti kirjoitti: La Heinä 09, 2022 7:56 pm
EricBlair kirjoitti: La Heinä 09, 2022 6:38 pm
Kyse ei ole sinusta eikä minusta tai Suomen laista, vaan Sri Lankan pääministerin sanomisista. Älä koeta johtaa harhaan.
Siis jos joku sanoo jotain hölmöä, niin se pitää sitten kirjoittaa totena. Tiedätkö sinä edes mitä konkurssilla tarkoitetaan?
Etkö osaa lukea? Maksukyvyyttömyyttä.
Re: Sri Lankan konkurssi ja mellakat
Lähetetty: La Heinä 09, 2022 8:07 pm
Kirjoittaja hutkivajournalisti
EricBlair kirjoitti: La Heinä 09, 2022 8:02 pm
Etkö osaa lukea? Maksukyvyyttömyyttä.
Etkö osaa lukea? Se konkurssi sana on heittomerkeissä. Valtion kohdalla oikea termi on maksukyvyttömyys.
Bankruptcy is a legal process through which people or other entities who cannot repay debts to creditors may seek relief from some or all of their debts. In most jurisdictions, bankruptcy is imposed by a court order, often initiated by the debtor.
Bankrupt is not the only legal status that an insolvent person may have, and the term bankruptcy is therefore not a synonym for insolvency.
Re: Sri Lankan konkurssi ja mellakat
Lähetetty: La Heinä 09, 2022 8:10 pm
Kirjoittaja EricBlair
Ellet ymmärrä mitä tarkoitetaan, en voi auttaa.
Re: Sri Lankan konkurssi ja mellakat
Lähetetty: La Heinä 09, 2022 8:11 pm
Kirjoittaja hutkivajournalisti
EricBlair kirjoitti: La Heinä 09, 2022 8:10 pm
Ellet ymmärrä mitä tarkoitetaan, en voi auttaa.
Onko vika siinä, että et ymmärrä englantia, vai yleisemmin siinä, että et ymmärrä mitä konkurssi tarkoittaa?
Bankruptcy is a legal process through which people or other entities who cannot repay debts to creditors may seek relief from some or all of their debts. In most jurisdictions, bankruptcy is imposed by a court order, often initiated by the debtor.
Bankrupt is not the only legal status that an insolvent person may have, and the term bankruptcy is therefore not a synonym for insolvency.