Sivu 2/3
Re: Ihanuuskia blogin "Fiona" - Ig-vaikuttaja huijasi ukrainalaislapsilla
Lähetetty: Su Syys 11, 2022 1:20 pm
Kirjoittaja Syskon S
Olivia Benson kirjoitti: Su Syys 11, 2022 9:01 am
hutkivajournalisti kirjoitti: Pe Syys 09, 2022 1:57 pm
Mystiina kirjoitti: Pe Syys 09, 2022 12:02 pm
Ei tiedetty. Siellä on huudeltu pariakin nimeä ja kaikki arvaukset ovat menneet pieleen. Pohjantähden alle mahtuu monta Heidiä, myös täysin syyttömiä. Kahden päälle on kaadettu jo paljon kakkaa, mutta molemmat todettu syyttömiksi.
Tyypillistä lasten sammakkofoorumia. Ovat niin vitun tyhmiä vielä, etteivät tajua, että tuo Heidi tuskin on sen oikea etunimi.
Taisivat sittenkin löytää oikean Heidin. Mm. Heidin työnantajan sivuilta poistui myös saman tien kaikki Heidiin viittaavat tiedot. Ihan ymmärrettävää, kyseessä kuitenkin seurapiiripalstoilta tunnettu taiteilijapariskunta, jotka eivät taatusti halua tulla yhdistetyksi tähän.
Se että tiedot poistuvat, kertoo siitä, että kyseinen henkilö on syyllinen TAI että häntä on luultu syylliseksi ja alettu maalittamaan. Tilien piilottaminen tai muuttaminen yksityiseksi tai yhteystietojen poistaminen ei siis todista yhtään mitään syyllisyydestä.
Re: Ihanuuskia blogin "Fiona" - Ig-vaikuttaja huijasi ukrainalaislapsilla
Lähetetty: Su Syys 11, 2022 1:31 pm
Kirjoittaja Likeavirgin
Mystiina kirjoitti: Pe Syys 09, 2022 12:02 pm
Olivia Benson kirjoitti: To Syys 08, 2022 12:20 pm
matamimimmi kirjoitti: To Syys 08, 2022 11:43 am
Onko jollain tiedossa huijarin koko nimi ?
Ylilaudalla tiedettiin.
Ei voi muuta sanoa kuin että kaikenlaista Heidiä sitä mahtuukin tänne Pohjantähden alle.
Ei tiedetty. Siellä on huudeltu pariakin nimeä ja kaikki arvaukset ovat menneet pieleen. Pohjantähden alle mahtuu monta Heidiä, myös täysin syyttömiä. Kahden päälle on kaadettu jo paljon kakkaa, mutta molemmat todettu syyttömiksi.
Kyllä se pohjantähden alle mahtuva Heidi taisi olla oikea Heidi..
Re: Ihanuuskia blogin "Fiona" - Ig-vaikuttaja huijasi ukrainalaislapsilla
Lähetetty: Su Syys 11, 2022 3:48 pm
Kirjoittaja Tina
Hävisipä filminpätkä myös bilebändinä toimineen yhtyeen fb-sivuilta. Erikoista.
Re: Ihanuuskia blogin "Fiona" - Ig-vaikuttaja huijasi ukrainalaislapsilla
Lähetetty: Ma Syys 12, 2022 6:09 am
Kirjoittaja siiantaika
Likeavirgin kirjoitti: Su Syys 11, 2022 1:31 pm
Mystiina kirjoitti: Pe Syys 09, 2022 12:02 pm
Olivia Benson kirjoitti: To Syys 08, 2022 12:20 pm
Ylilaudalla tiedettiin.
Ei voi muuta sanoa kuin että kaikenlaista Heidiä sitä mahtuukin tänne Pohjantähden alle.
Ei tiedetty. Siellä on huudeltu pariakin nimeä ja kaikki arvaukset ovat menneet pieleen. Pohjantähden alle mahtuu monta Heidiä, myös täysin syyttömiä. Kahden päälle on kaadettu jo paljon kakkaa, mutta molemmat todettu syyttömiksi.
Kyllä se pohjantähden alle mahtuva Heidi taisi olla oikea Heidi..
Ylilautahan sanoo sukunimen olevan Hakala, mutta täällä autistit jankkaavat jostain vitun pohjantähdestä.
Re: Ihanuuskia blogin "Fiona" - Ig-vaikuttaja huijasi ukrainalaislapsilla
Lähetetty: Ma Syys 12, 2022 6:15 am
Kirjoittaja Angela Lansbury
siiantaika kirjoitti: Ma Syys 12, 2022 6:09 am
Likeavirgin kirjoitti: Su Syys 11, 2022 1:31 pm
Mystiina kirjoitti: Pe Syys 09, 2022 12:02 pm
Ei tiedetty. Siellä on huudeltu pariakin nimeä ja kaikki arvaukset ovat menneet pieleen. Pohjantähden alle mahtuu monta Heidiä, myös täysin syyttömiä. Kahden päälle on kaadettu jo paljon kakkaa, mutta molemmat todettu syyttömiksi.
Kyllä se pohjantähden alle mahtuva Heidi taisi olla oikea Heidi..
Ylilautahan sanoo sukunimen olevan Hakala, mutta täällä autistit jankkaavat jostain vitun pohjantähdestä.
Minä taas kuin ylilaudalta tuon Pohjantähti nimen
Autistit voit kyl jättää rauhaan.
Re: Ihanuuskia blogin "Fiona" - Ig-vaikuttaja huijasi ukrainalaislapsilla
Lähetetty: Ma Syys 12, 2022 7:40 am
Kirjoittaja jukuripää
Angela Lansbury kirjoitti: Ma Syys 12, 2022 6:15 am
siiantaika kirjoitti: Ma Syys 12, 2022 6:09 am
Likeavirgin kirjoitti: Su Syys 11, 2022 1:31 pm
Kyllä se pohjantähden alle mahtuva Heidi taisi olla oikea Heidi..
Ylilautahan sanoo sukunimen olevan Hakala, mutta täällä autistit jankkaavat jostain vitun pohjantähdestä.
Minä taas kuin ylilaudalta tuon Pohjantähti nimen
Joo, ensin oli tarjolla muu sukunimi, mutta sitten ketjun lopulla nousi esiin varmemmin tuo Pohjantähti siellä Ylilaudalla.
Re: Ihanuuskia blogin "Fiona" - Ig-vaikuttaja huijasi ukrainalaislapsilla
Lähetetty: Ma Syys 12, 2022 7:52 am
Kirjoittaja siiantaika
Re: Ihanuuskia blogin "Fiona" - Ig-vaikuttaja huijasi ukrainalaislapsilla
Lähetetty: Ma Syys 12, 2022 11:07 am
Kirjoittaja Olivia Benson
siiantaika kirjoitti: Ma Syys 12, 2022 6:09 am
Likeavirgin kirjoitti: Su Syys 11, 2022 1:31 pm
Mystiina kirjoitti: Pe Syys 09, 2022 12:02 pm
Ei tiedetty. Siellä on huudeltu pariakin nimeä ja kaikki arvaukset ovat menneet pieleen. Pohjantähden alle mahtuu monta Heidiä, myös täysin syyttömiä. Kahden päälle on kaadettu jo paljon kakkaa, mutta molemmat todettu syyttömiksi.
Kyllä se pohjantähden alle mahtuva Heidi taisi olla oikea Heidi..
Ylilautahan sanoo sukunimen olevan Hakala, mutta täällä autistit jankkaavat jostain vitun pohjantähdestä.
Ilmeisesti käyvät lukemassa vanhaa ketjua.
Re: Ihanuuskia blogin "Fiona" - Ig-vaikuttaja huijasi ukrainalaislapsilla
Lähetetty: Ma Syys 12, 2022 11:49 am
Kirjoittaja Olivia Benson
Syskon S kirjoitti: Su Syys 11, 2022 1:20 pm
Olivia Benson kirjoitti: Su Syys 11, 2022 9:01 am
hutkivajournalisti kirjoitti: Pe Syys 09, 2022 1:57 pm
Tyypillistä lasten sammakkofoorumia. Ovat niin vitun tyhmiä vielä, etteivät tajua, että tuo Heidi tuskin on sen oikea etunimi.
Taisivat sittenkin löytää oikean Heidin. Mm. Heidin työnantajan sivuilta poistui myös saman tien kaikki Heidiin viittaavat tiedot. Ihan ymmärrettävää, kyseessä kuitenkin seurapiiripalstoilta tunnettu taiteilijapariskunta, jotka eivät taatusti halua tulla yhdistetyksi tähän.
Se että tiedot poistuvat, kertoo siitä, että kyseinen henkilö on syyllinen TAI että häntä on luultu syylliseksi ja alettu maalittamaan. Tilien piilottaminen tai muuttaminen yksityiseksi tai yhteystietojen poistaminen ei siis todista yhtään mitään syyllisyydestä.
Kiitettävää pätemistä mutta kyllä se nyt tässä tapauksessa taitaa juuri siitä kertoa.
Pohjantähdestä vielä jankuttaville vinkkinä että kyllä se tämä Hakalakin Pohjantähden alla vaikuttaa. Pohjantähti edellisessä versaalilla koska taivaankappaleille annetut nimet ovat erisnimiä - ei siksi että viittaisi sukunimeen. Sen jos ymmärtää niin tämäkin ketju voi avautua paremmin.
Re: Ihanuuskia blogin "Fiona" - Ig-vaikuttaja huijasi ukrainalaislapsilla
Lähetetty: Ma Syys 12, 2022 12:28 pm
Kirjoittaja Likeavirgin
jukuripää kirjoitti: Ma Syys 12, 2022 7:40 am
Angela Lansbury kirjoitti: Ma Syys 12, 2022 6:15 am
siiantaika kirjoitti: Ma Syys 12, 2022 6:09 am
Ylilautahan sanoo sukunimen olevan Hakala, mutta täällä autistit jankkaavat jostain vitun pohjantähdestä.
Minä taas kuin ylilaudalta tuon Pohjantähti nimen
Joo, ensin oli tarjolla muu sukunimi, mutta sitten ketjun lopulla nousi esiin varmemmin tuo Pohjantähti siellä Ylilaudalla.
Jep ja oli kuvatkin huijaritylleröstä.
Re: Ihanuuskia blogin "Fiona" - Ig-vaikuttaja huijasi ukrainalaislapsilla
Lähetetty: Ti Syys 13, 2022 6:49 am
Kirjoittaja jukuripää
Oli nyt nimi sitten mikä hyvänsä, ja Ylilaudan ketju uudempi tai vanhempi; se ei muuta miksikään sitä asiaa, että Heidi XXX huijasi tavaraa käyttöönsä testaamisen nimissä, järjesti arvontoja joissa voittajaa ei kerrottu, kinusi ilmapalloja ukrainalaislasten nimissä omiin nelikymppisiinsä.
Autistiksi ei passaa ihmisiä täällä huudella. Sairauksilla nimittely ei ole ehkä fiksuinta oman egonsa nostattamista.
Re: Ihanuuskia blogin "Fiona" - Ig-vaikuttaja huijasi ukrainalaislapsilla
Lähetetty: Ke Syys 14, 2022 1:21 pm
Kirjoittaja Mystiina
Likeavirgin kirjoitti: Su Syys 11, 2022 1:31 pm
Mystiina kirjoitti: Pe Syys 09, 2022 12:02 pm
Olivia Benson kirjoitti: To Syys 08, 2022 12:20 pm
Ylilaudalla tiedettiin.
Ei voi muuta sanoa kuin että kaikenlaista Heidiä sitä mahtuukin tänne Pohjantähden alle.
Ei tiedetty. Siellä on huudeltu pariakin nimeä ja kaikki arvaukset ovat menneet pieleen. Pohjantähden alle mahtuu monta Heidiä, myös täysin syyttömiä. Kahden päälle on kaadettu jo paljon kakkaa, mutta molemmat todettu syyttömiksi.
Kyllä se pohjantähden alle mahtuva Heidi taisi olla oikea Heidi..
Heidi P on todettu syyttömäksi, joten kannattaa jättää vihjailut sikseen. Tämä IG huijari sai uhrikseen toisen instainfluensserin (nimeltään Tiina Murro) kinuamalla ilmaisen joulukalenterin. Tämän tiimoilta Murro tapasi huijarin ja on omassa instassaan vapauttanut kaksi Heidiä epäilyistä, mukaanlukien yllä mainitun P:n. Mä kun luulin että vauvapalstan mammat on laiskoja kun kopsaa epäiltyjen nimet suoraan uliuli-palstalta, mutta minfo vei voiton. Vanhoja ketjuja luetaan alkupäästä ja jaetaan totuutena jo vääräksi todettua tietoa. Näin väärät ja tuhoisat tiedot leviää. Kuvittele itsesi vaikka tämän Heidi P:n housuihin. Tyyppi on kaukana instatyrkystä joka perseilee pitkin nettiä ja aivan yhtäkkiä niskaan alkaa vyörymään haisevaa kakkaa.
Re: Ihanuuskia blogin "Fiona" - Ig-vaikuttaja huijasi ukrainalaislapsilla
Lähetetty: To Syys 15, 2022 1:11 pm
Kirjoittaja swaghettiyolognese
Mystiina kirjoitti: Ke Syys 14, 2022 1:21 pm

Aikamoista.
Onko oikea nimi tiedossa? Linkkejä odottelen kiinnostuneena.
Re: Ihanuuskia blogin "Fiona" - Ig-vaikuttaja huijasi ukrainalaislapsilla
Lähetetty: Pe Syys 16, 2022 12:18 am
Kirjoittaja Mystiina
swaghettiyolognese kirjoitti: To Syys 15, 2022 1:11 pm
Mystiina kirjoitti: Ke Syys 14, 2022 1:21 pm
Likeavirgin kirjoitti: Su Syys 11, 2022 1:31 pm
Kyllä se pohjantähden alle mahtuva Heidi taisi olla oikea Heidi..
Heidi P on todettu syyttömäksi, joten kannattaa jättää vihjailut sikseen. Tämä IG huijari sai uhrikseen toisen instainfluensserin (nimeltään Tiina Murro) kinuamalla ilmaisen joulukalenterin. Tämän tiimoilta Murro tapasi huijarin ja on omassa instassaan vapauttanut kaksi Heidiä epäilyistä, mukaanlukien yllä mainitun P:n. Mä kun luulin että vauvapalstan mammat on laiskoja kun kopsaa epäiltyjen nimet suoraan uliuli-palstalta, mutta minfo vei voiton. Vanhoja ketjuja luetaan alkupäästä ja jaetaan totuutena jo vääräksi todettua tietoa. Näin väärät ja tuhoisat tiedot leviää. Kuvittele itsesi vaikka tämän Heidi P:n housuihin. Tyyppi on kaukana instatyrkystä joka perseilee pitkin nettiä ja aivan yhtäkkiä niskaan alkaa vyörymään haisevaa kakkaa.
Aikamoista.
Onko oikea nimi tiedossa? Linkkejä odottelen kiinnostuneena.
Googleen sanat ylilauta+ihanuuskia niin löytyy heti uudempi ketju.
Re: Ihanuuskia blogin "Fiona" - Ig-vaikuttaja huijasi ukrainalaislapsilla
Lähetetty: Pe Syys 16, 2022 1:55 am
Kirjoittaja hutkivajournalisti
Mystiina kirjoitti: Ke Syys 14, 2022 1:21 pm
Likeavirgin kirjoitti: Su Syys 11, 2022 1:31 pm
Mystiina kirjoitti: Pe Syys 09, 2022 12:02 pm
Ei tiedetty. Siellä on huudeltu pariakin nimeä ja kaikki arvaukset ovat menneet pieleen. Pohjantähden alle mahtuu monta Heidiä, myös täysin syyttömiä. Kahden päälle on kaadettu jo paljon kakkaa, mutta molemmat todettu syyttömiksi.
Kyllä se pohjantähden alle mahtuva Heidi taisi olla oikea Heidi..
Heidi P on todettu syyttömäksi, joten kannattaa jättää vihjailut sikseen. Tämä IG huijari sai uhrikseen toisen instainfluensserin (nimeltään Tiina Murro) kinuamalla ilmaisen joulukalenterin. Tämän tiimoilta Murro tapasi huijarin ja on omassa instassaan vapauttanut kaksi Heidiä epäilyistä, mukaanlukien yllä mainitun P:n. Mä kun luulin että vauvapalstan mammat on laiskoja kun kopsaa epäiltyjen nimet suoraan uliuli-palstalta, mutta minfo vei voiton. Vanhoja ketjuja luetaan alkupäästä ja jaetaan totuutena jo vääräksi todettua tietoa. Näin väärät ja tuhoisat tiedot leviää. Kuvittele itsesi vaikka tämän Heidi P:n housuihin. Tyyppi on kaukana instatyrkystä joka perseilee pitkin nettiä ja aivan yhtäkkiä niskaan alkaa vyörymään haisevaa kakkaa.
Hyvin vaikea uskoa, että toimittaja käyttäisi jutussaan henkilön oikeaa nimeä. Ei näin toimita oikein koskaan, vaan annetaan keksitty nimi. Lasten sammakkkofoorumin elämänkoululaiset vain on liian tyhmiä tajutakseen edes tuota.