Ylivieskan vaativassa henkirikostutkinnassa käytössä "kaikki rikostekniset menetelmät" – näin poliisi kommentoi vaitonaisuutta tiedottamisessa
Poliisin Ylivieskassa tekemä henkirikostutkinta on ollut poikkeuksellisen vaativa, kertoo tutkinnanjohtajana toimiva rikosylikomisario Ilkka Piispanen Oulun poliisilaitokselta.
– Tutkinnassa on jouduttu käyttämään kaikki tiedossa olevat rikostekniset menetelmät, Piispanen sanoo, mutta kieltäytyy kommentoimasta tutkintaa tarkemmin.
Rikos tapahtui touko-kesäkuun taitteessa Ylivieskassa sijaitsevassa kerrostalossa, mistä löydettiin noin 40-vuotias nainen surmattuna. Uhri oli ollut kuolleena useita viikkoja. Rikosta tutkitaan tappona.
Poliisi pysyi rikostutkinnasta täysin hiljaa, kunnes Ilta-Sanomat kertoi rikoksesta viime viikonloppuna. Piispasen mukaan päätös tiedotuslinjauksesta on hänen.
Piispanen muistelee tehneensä vastaavan ratkaisun tiedottamatta jättämisestä kymmenkunta kertaa aiemmin.
– Mitä kovempi rikos ja mitä suuremmat selvittämisintressit ovat, sitä niukkasanaisempi pitää olla. Omaiset tietävät, enkä näe tarvetta, että suuren yleisön tarvitsee tietää, Piispanen sanoo.
Tutkinnanjohtajan päätös
Oulun poliisin viestintäpäällikkö Eeva Törmänen kertoo, että etenkin henkirikoksista pääsääntöisesti tiedotetaan julkisesti, mutta poikkeuksiakin on. Hiljenemisellä halutaan muun muassa turvata tutkintaa ja estää tietojen leviämistä.
Tutkinnanjohtaja päättää myös sen, missä vaiheessa ja millä tavalla tiedotus tapahtuu. Törmäsen mukaan poliisi ei voi median täsmällisesti kysyessä kieltää rikostutkinnan olemassaoloa.
– Valehdella me ei saada. Tutkinnanjohtajan tehtävä on keskustella median kanssa siitä, onko järkevää tiedottaa heti vai myöhemmin, Törmänen sanoo.
Uusia vangitsemisia ehkä tulossa
Piispanen ei edelleenkään kerro Ylivieskan henkirikoksen yksityiskohtia, kuten esimerkiksi sitä, kuinka henkirikos paljastui ja millä tavoin uhri oli surmattu.
– En kommentoi mitenkään, Piispanen kuittaa kysymykset.
Hän on kuitenkin toiveikas, että rikostutkinta johtaa uusiin vangitsemisvaatimuksiin lähiaikoina. Viime kesänä tapaukseen liittyen oli vangittuna vuonna 1985 mies. Hänet kuitenkin vapautettiin viikkoa myöhemmin.
Piispanen ei ota kantaa siihen, onko aiemmin vangittu henkilö yhä epäiltynä tai epäilläänkö teosta useampia henkilöitä.
Kaleva 20.2.2023