Näin epäillyt 16-vuotiaat nuoret eivät olleet tunteneet 19-vuotiasta uhria pitkään.
poliisi pääsi Myllypuron epäiltyjen teinitappajien jäljille
Teosta
MYLLYPURON taposta epäillyt nuoret tallentuivat useisiin valvontakamerakuviin uhrin kanssa. Tämä oli keskeinen seikka, jolla poliisi pääsi epäiltyjen jäljille.
– Kun paikansimme valvontakamerakuvista uhrin, ilmeni, ketä hänen seurassaan oli, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Lindholm sanoo IS:lle
Poliisi on saanut valvontakamerakuvia ”useista eri paikoista”, myös hyvin läheltä uhrin asuntoa. Ne olivat tiettävästi viimeisiä hetkiä, kun uhri oli vielä elossa.
– Näistä on ollut iso apu meille, Lindholm kertoo.
Poliisi epäilee, että 16-vuotiaat tyttö ja poika tappoivat 19-vuotiaan naisen Helsingin Myllypurossa 23. maaliskuuta, eli vajaa kuukausi sitten.
Poliisi nappasi teosta epäillyn kaksikon kiinni vasta viime viikon puolivälissä. Poliisin mukaan epäiltyjen jäljille päästiin valvontakamerakuvien lisäksi ”poliisin omin menetelmin”
– Pääsimme epäiltyjen jäljille useilla eri toimenpiteillä, Lindholm sanoo IS:lle.
Käräjäoikeus vangitsi epäillyt viime lauantaina.
OMAISET löysivät naisen kuolleena tämän asunnosta muutama päivä epäillyn henkirikoksen jälkeen. Poliisin mukaan tapauksen selvittäminen alkoi ensin tavallisena kuolemansyyn selvittämisenä.
Siinä kuittenkin ilmeni seikkoja, joiden perusteella uhrin epäillään kuolleen ulkoisen väkivallan seurauksena.
Lindholm on kuitenkin vaitonainen teon mahdollisesta motiivista sekä tekotavasta, sillä epäiltyjä on tarkoitus kuulla uudemman kerran perjantain ja viikonlopun aikana.
– Toivomme, että tapahtumakuvaus selkeytyisi, Lindholm sanoo.
– Motiivi on meillekin sinänsä vielä aika epäselvä, Lindholm kertoo.
Epäillyt ja uhri eivät olleet tunteneet toisiaan pitkään, mahdollisesti vain joitakin viikkoja.
Syytteennoston määräpäivä on 26. kesäkuuta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009533976.html