Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on loppukesän aikana käsitellyt kaksi eri puukotustapausta. Molemmat puukotukset tapahtuivat toukokuussa Seinäjoella. Molemmissa tapauksissa puukottaja on syntynyt vuonna 1995.
Vielä yhteistä tapauksissa on se, että käräjäoikeus tuomitsi vastaajan tapon yrityksestä kolmen vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen.
Jyri Harju-Seppänen löi vappuna Seinäjoella miestä veitsellä rintaan. Iskusta syntynyt haava oli 10 senttiä syvä ja ulottui keuhkopussiin. Uhrilta murtui samalla yksi kylkiluu.
Uhri oli ennen veitseniskua lyönyt Harju-Seppästä nyrkillä kasvoihin ja sai tästä pahoinpitelystä sakkotuomion. Harju-Seppänen katsoi vain puolustautuneensa oikeudetonta hyökkäystä vastaan ja kertoi osuneensa vahingossa veitsellä hyökkääjää rintaan.
Käräjäoikeus katsoi, että Harju-Seppäsen toiminta ei tapahtunut hätävarjelutilanteessa. Oikeus ei saanut näyttöä siitä, että uhri olisi ollut jatkamassa väkivaltaa ja Harju-Seppäsellä oli mahdollisuus ajaa autolla pois tilanteesta.
Itse isku oli voimakas ja Harju-Seppäsen on täytynyt oikeuden mukaan ymmärtää, että lyönnistä seuraa varsin todennäköisesti kuolema. Siksi kyse oli tapon yrityksestä.
Veitsessä uhrin ja vastaajan verta
Toinen puukotus tapahtui 26.5.2023 yksityisasunnossa Seinäjoella. Vuonna 1995 syntynyt
Jani Kaustinen löi toista miestä veitsellä rintaan. Lyönnistä aiheutui uhrille ilmarinta, veririnta ja repeämä keuhkoihin.
Tapahtumapaikalta löytyi Kaustisen reppu ja repusta puukko. Teräosassa oli uhrin ja kahvassa vastaajan verta.
Uhri oli oikeudessa sitä mieltä, että oli itse aiheuttanut vammansa.
Käräjäoikeus ei kuitenkaan pitänyt uskottavana, että uhri olisi voinut itse aiheuttaa saamansa vamman, varsinkaan kun hän oli 2,9 promillen humalassa. Oikeus katsoi, että asiassa ei jäänyt epäilystä siitä, etteikö vastaaja Kaustinen olisi puukottaja. Kyse oli tapon yrityksestä.
https://ilkkapohjalainen.fi/rikokset-ja ... molemmista