Matkustaja kuoli, kun mies menetti autonsa hallinnan mutkassa Akaassa – kuljettajalle tuomio törkeistä rikoksista
Parikymppinen mies kuoli ulosajossa juhannuspäivänä Akaassa vuonna 2023. Käräjäoikeus tuomitsi turma-auton kuljettajan ehdolliseen vankeuteen.
Nuori mies tuomittiin Akaan Toijalassa juhannuksena 2023 tapahtuneesta kuolonkolarista.
Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi turma-autoa kuljettaneelle, vuonna 2003 syntyneelle miehelle rangaistukseksi vuoden ja kuusi kuukautta ehdollista vankeutta.
Lisäksi oikeus määräsi miehelle 40 tuntia yhdyskuntapalvelua.
Tuomio tuli törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä vammantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.
Oikeus katsoi, ettei mies toiminut törkeän liikenneturvallisuuden osalta tahallisesti ja hylkäsi syytteen sen osalta. Oikeuden mukaan mies toimi törkeästä huolimattomuudesta.
Luisui ulos tieltä
Kohtalokas turma tapahtui varhain juhannuspäivän aamuna 24. kesäkuuta 2023 Toijalan Kurisjärventiellä. Kuljettajan lisäksi kyydissä oli kolme ihmistä.
Mies kuljetti henkilöautoa humalassa ja huomattavalla ylinopeudella. Hän menetti mutkassa auton hallinnan, ja auto luisui ulos tieltä. Auto osui takakulmastaan puuhun, pyörähti ympäri ja osui vielä toisesta takakulmastaan toiseen puuhun.
Turmassa kuollut ja vakavasti loukkaantunut istuivat autossa takapenkillä. Menehtynyt nuori oli käyttänyt turvavyötä, toinen takapenkin matkustajista ei.
Vaati isoja korvauksia
Oikeus otti miehen rangaistuksen pituutta arvioidessaan huomioon sen, että tämä pyrki niin esitutkinnassa kuin oikeudessa edistämään rikoksen selvittämistä.
Syyttäjä vaati miehelle rangaistukseksi ehdotonta vankeutta. Käräjäoikeus katsoi, että rangaistuksen pituus, tekijän nuori ikä ja rikokseton historia huomioiden vankeusrangaistus voitiin tuomita ehdollisena.
Vakuutusyhtiö vaati miestä korvaaman sille sen maksamista vakuutuskorvauksista noin 70 000 euroa. Oikeus hylkäsi vaatimuksen. Se määräsi miehen korvaamaan vakuutusyhtiölle erilaisia kuluja noin 4 000 euroa. Lisäksi mies sai maksettavakseen oikeudenkäyntikuluja.
Tuomio ei ole lainvoimainen. Yksi asianomistaja ja vakuutusyhtiö ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä tuomioon.
https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000010731136.html